tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukuun 15. päivä, hyväksy myös kevyempi liikunta

Nyt kun olen ollut flunssassa, niin ei ole voinut näin toipilaanakaan vielä mennä sata lasissa. Se on kuulkaa vähän vaikeaa kun tekisi niin mieli liikkua. 

Minulle kaikkein vaikeimpia ovat lyhyet lenkit. "Sitähän samalla vaivalla menisi sitten kaksi tuntia kun kerran urheilukamppeet on päällä". Tai jos vaikka pikkuisen käy kävelyllä, jumppaa, venyttelee tai joogailee niin sehän tuntuu siltä kuin ei olisi tehnyt oikein mitään. Tästä ajatusvirheestä pyrin pääsemään eroon. Mutta minkäs teet kun tykkään liikkua pitkään. Ihan itsellenikin haluaisin muistuttaa, että joskus vaan sellaiset lyhyet kevyet pikku-urheilutkin olisivat ihan paikallaan! 

Ongelmaa oli jo siinäkin, kun koitin etsiä kuva-arkistoistani kuvia jostain kevyestä höntsäliikunnasta. Eipä juuri ole :D

Alla oleva kuva on Triathlonteam226:n torstaijuNpalta. Junppa on kevyttä venyttelyä ja lihashuoltoa. No joskus on jotain muutakin ja lihakset soosina monta päivää junpan jälkeen... Usein siellä kyllä on kunnon lihashuoltoa, niin kummallisia liikkeitä ja venytyksiä mitä ei ikinä itse keksisi tehdä. Joskus on joku tunti ihan venyteltykin kokonaankin. Riippuu porukasta, ollaan joskus oltu kovin jumissa.

Kankeista koitetaan tehdä notkeita. Mission impossible?

Toinen ongelmahan joissain tilanteissa on se, jos ei liikkuminen huvita. Vaikka olisi ihan kaikinpuolin terve ja asiat hyvin niin voi olla että ei huvita lähteä lenkille. Siinä tilanteessa kannattaisi kuitenkin lähteä vaikka vaan kävelylle tai venytellä ja rauhoittua. Kyllähän pitkäkestoinen liikunta kehittää eri tavalla hengitys- ja verenkiertoelimistöä kuin lyhyet pyrähdykset, mutta silti ei parane yhtään ylenkatsoa pikkuliikuntaa. Ensinnäkin, mikä tahansa liikunta on parempi kuin ei mitään. Venyttely lisää nivelien joustavuutta ja siitä on selvää hyötyä sitten kun taas pääset ja haluat mennä liikkumaan. Venyttely on keholle suuri palvelus. Pienet liikuntahetket piristävät, parantavat aineenvaihduntaa ja ennen kaikkea mieltä!

Joo, menenpä tästä nyt sitten venyttelemään.

2 kommenttia:

  1. On ollut vähän samaa vikaa, mutta jouluputki on ollut kyllä oivallinen lääke tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten hyvä! Varmasti tulee hyvällä omallatunnolla liikuttua niitä pieniä ja kevyitä liikunta-annoksia jouluputkessa :) Peukku sille!

      Poista