Pirkan hiihto 2015

Puolipirkka 45 kilometriä vapaalla tyylillä on nyt takana, raskasta oli, huh sentään! Ylämäet oli aikamoista puuroa, onneksi taas lähtiessä ei tiennyt mitä tuleman pitää.

Sää oli ihan mukava, lämmin ja aurinkokin melkein iltapäivällä pilkahti. Lunta oli paikoin hyvin ja paikoin vähän vähemmän. Pirkan hiihdon talkoolaiset olivat kyllä tehneet ison työn että koko hiihto saatiin järjestettyä. Tienylityskohdissa lapiomiehet lapioivat lunta reitille minkä ehtivät. Joillain metsäisillä pätkillä jostain kohtaa melkein maata pilkisti näkyviin, että vähän varovainen sai olla. Muutenkin baanat ovat aikaisempina vuosina olleet paljon leveämmät kuin nyt, mutta näillä mentiin ja oikein hyvä hiihtohan siitä tuli.

Tässä olen vielä virkeä ja täynnä energiaa!
Kiitos kuvasta Sarille.

Hiihto meni omaa tasaista vauhtia, kun en muutakaan osaa. Alussa sykkeet olivat vähän yläkanttiin, mutta niin se on aina kun ryhmässä lähdetään ja pitää vaan mennä porukan mukana. Kun pääsin hiihtämään omaa vauhtiani, sykekin tasaantui. Ylämäessä olen ottanut maksimisykkeen 169 Lintuharjun nousussa, se on minulle aika kova syke hiihdossa. Ylämäkiä tuohon puolikkaan Pirkan hiihdon reitille osuu aika mukavasti. Minulle on kerrottu, että Pirkan hiihdon alkupätkä on paljon helpompi. Kuulemma pelkkää alamäkeä. En tiedä, mutta jos tänään minulta olisi maalissa kysytty, että hiihdänkö ensi vuonna tai edes joskus 90 kilometriä, spontaani vastaukseni olisi ollut että en ikinä. Onneksi kukaan ei kysynyt, kun yleensä joudun syömään sanani noissa "en ikinä" -jutuissa :)

Puolipirkan korkeuskäyrä.

Aluksi olin innoissani, kun sain kerrankin hiihtää sitä vauhtia mitä huvittaa eikä sykkeitä tarvitse vahtia. Se taisi olla kivaa siihen asti kun reisissä alkoi ylämäet tuntua... Kun oli vielä 15 kilometriä matkaa maaliin, olisin ollut jo ihan valmis lopettamaan hiihtelyt. Olin siinä kohtaa kai aika puhki. Sitten kun matka taittui ja olikin enää alle 10 kilometriä maaliin, sain jonkun virtapiikin ja vähän tehoa lisää. Loppumatka menikin jo sitten mitä jaloista lähti kun ei enää tarvinnut säästellä.

Alla olevassa kuvassa olen maalissa. Olin niin puhki että en meinannut jaksaa hymyillä, pinnistin kuitenkin kuvaan iloisemman ilmeen.

Aikaa 45 kilometrin hiihtoon kului tänä vuonna oman kellon mukaan (virallisia tuloksia ei vielä omalta osaltani ole) 4:19. 

Toissavuonna kamalassa puurokelissä hiihdin aikaan 4:13 ja sitä edellisenä vuonna hyvässä kelissä mutta erittäin heikolla hiihtotaidolla aikaan 4:10. Tästähän voisi päätellä hiihtokuntoni laskevan kuin lehmän häntä, mutta kyllä tässä joku logiikka on. Lumeton viime vuosi näkyy taidoissa vieläkin, kun olen vasta neljä vuotta sitten alkanut opetella hiihtämään vapaalla tyylillä, välivuosi ei todellakaan kehittänyt hiihtotaitoa vaan taisin ennemminkin unohtaa kaiken. Tänä vuonna lumi oli kohtuullisen märkää ja laittoi sen verran vastusta, että ennätysaika jäi haaveeksi.

Ajasta viis, treeni oli hyvä ja reidet on nyt tyhjennetty Kyröskosken ja Tampereen välille. 

Pirkan hiihto ja Voittajan itseluottamus

Viimeisestä jutusta onkin vierähtänyt aikaa. Siitä voi vetää suoran johtopäätöksen että tyttö on treenannut. Paljon.

No, mikä nyt on kullekin paljon, mutta minulle 3 peräkkäistä yli kymmentuntista treeniviikkoa tuntuu olevan paljon. Samaan aikaan töissäkään ei ole ollut kevyttä, joten kokonaiskuorma on ollut aika iso, ja siinä tilanteessa pitää vaan karsia kaikki, mikä ei ole pakollista. 

Olen saanut hiihtää ihan kaikenlaisissa keleissä. 
Tässä on hyvä keli!

Treenaaminen tavoitteellisesti ja ohjelman mukaan triathlonin täydelle matkalle on kyllä mielenkiintoista. Kun tahkoaa tuntimääriä paljon, ei siinä erityisemmin ehdi ihmetellä, tapahtuuko kehitystä vai ei. Lähinnä olen joutunut hiihtoladulla tuijottamaan sykkeitä ja stoppaamaan sivuun etteivät ne nouse liian korkeiksi. Ei siinä niin kovin urheilijamaiselta olo tunnu kun kaikki suihkivat ohi ja minä seistä törötän ladun sivussa. Jospa satoa tästä kerätään sitten myöhemmin, luotan siihen.

Matalilla sykkeillä ja pitkään on siis menty. Oma suhtautuminen tekemiseen muuttuu koko ajan: keskiviikkona olin tunnin hiihtolenkillä ja se oli mielestäni erittäin hupaisaa. Tunti! Viitsiikö nyt sitä varten edes lähteä :D Hiihtelin puoli tuntia yhteen suuntaan ja katsoin kellosta että nyt sitten pitää kääntyä takaisin. Lenkin jälkeen olin ihan että hohhoijaa, tässäkö tää nyt oli. Kyseessä on kuitenkin urheilusuoritus, joka on normaali ja riittävä kenelle tahansa joka pitää kunnostaan huolta.

#hiihtie, #skifie vai #suksie?

Urheilin määrällisesti ennätyksen yhdellä viikolla, 16 tuntia 20 minuuttia. Sillä viikolla oli ajanhallinta kovilla... Kävin myös kaksi kertaa hierojalla ja vielä kampaajallakin. Yllättävän hyvin kaikki silti sujui, kun hommat aikataulutti. Varsinaista vapaa-aikaa ei tosin juuri ollut, kaikki luppoaika taisi mennä ruuanlaittoon, pyykinpesuun ja seuraavan päivän vaatteiden, varusteiden ja eväiden valmisteluun.

Jossain vaiheessa olin niin sekaisin että sukset unohtuivat kotiin ja lähdin pelkillä sauvoilla. Ei vaan, kyllä se oli sauvakävelyä ihan tarkoituksella :D Nastalenkkareille on ollut tänä talvena paljon käyttöä - ilman en olisi pärjännyt.

Unohtuikos multa nyt jotakin?

Hiihto on näytellyt suurinta osaa helmikuun treeneissä, 24 tuntia olen sivakoinut latuja eestaas. Olen edelleen kovin huono hiihtäjä, mutta silti pidän hiihtämisestä todella paljon. Pirkan hiihtokin on jo huomenna ja vielä pitäisi olla latuja jäljellä niin että reitillä ei kuulemma ole ylimääräisiä kävelyosuuksia. Olen menossa hiihtämään puolipirkan, 45 kilometriä.

Eilen oli kumma päivä: heräsin aamulla nokka ihan tukossa. Kuulostelin päivän ja olin olevinani vähän nuhainenkin, muuten ei tuntunut kipeältä. Jätin illan treenin väliin koska olin väsynyt ja muutenkin, olo ei ollut ihan priima. Vähän mietitytti, miten käy Pirkan hiihdon. Tänään taas olossa ei ole enää mitään vikaa. Onneksi! Mikähän ihmeen nuhanpoikanen se oli, toivottavasti pysyy nyt poissa.

Huomista hiihtoa en ole ihmeekseni mitenkään jännittänytkään. Tavoitteena on tehdä hyvä treeni, en nyt niin ihmeellistä huomiselta odota kun tuntuma hiihtoon ei ole ollut mikään hyvä koko talvena. Neljän tunnin hiihtoja olen kuitenkin tehnyt enemmän kuin koskaan ennen, joten enköhän sieltä maaliin suoriudu. Olisipa huomenna tuollainen sää kuin alla olevassa kuvassa, mutta ei kyllä taida onnistua. Räntäsadetta on luvattu iltapäivälle :D

Vinkkaan vielä kaikille mainiosta kurssista: 

Voittajan itseluottamus -verkkokurssi

Kurssi on ollut käynnissä pari viikkoa ja vielä huomenna 1.3. ehtii mukaan. Suosittelen kurssia, olen tykännyt kovasti. Kurssi laittaa ajattelemaan ja sieltä saa työkaluja urheilun lisäksi ihan jokapäiväiseen elämään. "Itseluottamus on lihas jota voi ja ehdottomasti kannattaa treenata."

Kivan viikonlopun päätteeksi survival-hiihto

Viikonloppu alkoi sillä että nukuin hyvin. Viime viikko oli jotenkin täynnä kaikenlaista ja raskas, jessus että olin väsynyt. Jotain stressiäkin taisi pukata kun heräilin liian aikaisin enkä saanut enää unta. Ei ole kivaa kun herää itsekseen mutta kovin väsyneenä puoli viideltä aamulla.

Lauantai oli virkeä ja tosi kiva päivä, urheilusta lepoa, ystävät toiselta paikkakunnalta tuli kylään ja tehtiin kaikkea kivaa.

Käytiin Raholan koululla Helmihulinat-tapahtumassa ihan vaan siitä syystä että siellä oli ihania nöffikoiria. Newfoundlandinkoirat kyyditsivät lapsia koiravaljakoissa. Minä keskityin rapsuttamaan koiria ja varsinkin yhtä hassua pentua. Se, kenellä oli grillimakkaraa, sai nöffin jakamattoman huomion. Ja kuolat takinliepeeseen :D

Oli tarkoitus käydä syömässä Hans Välimäen pop up -ravintolassa, joka oli vain tämän viikon avoinna Tampereella. Oli muutama muukin halukas menossa sinne, joten emme jääneet jonottamaan. Toivotaan että saadaan sama konsepti tampesteriin vielä uudemmankin kerran, kovasti kehuja saivat sushit ja nuudelit.

Nälkä kun oli niin mentiin sitten Nomuun syömään. Siellä on ihan taivaallisen hyvää ruokaa. Hauska ja rento paikka muutenkin, syötiin burgereita ja lisukkeita ja sushia, kaikkea sulassa sovussa.

Tänään oli taas treenipäivä, pidempää siivua tarjolla: neljän tunnin hiihto ja siihen tunnin juoksu päälle. Vetkuttelin aamulla kotona kun tuuli niin kamalasti, mietin että tarkeneeko ulos edes mennä. Vasta puoli kahdeltatoista starttasin suksilla ladulle todetakseni että keli on ihan järkyttävänkamala. 

Yöllä oli ollut kunnon tuuli ja myräkkä ja ladut täynnä roskaa, sen lisäksi vielä jäiset ja liukkaat. Ei paljon naurattanut kun meinasin kilometrin matkalla kaatua nenilleni useamman kerran kun suksi tökkäsi roskiin.

Roskaa oli.

Silloin kun ei suksi tökännyt roskiin, meinasin kaatua muuten vaan kun latupohja oli ihan jäinen. Alamäet oli varsin vallattomia, en todellakaan uskaltanut mennä latu-uralle kun siellä oli vaikka mitä risua, laskin auraamalla mutta sekin oli kamalaa kun vauhti kiihtyi liikaa. 

Ei ollut paljon väkeä hiihtämässä, viisaammat olivat ymmärtäneet jäädä kotiin.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin turvaan Koukun majalle sisätiloihin, oli pakko ottaa mehu, koota itsensä ja harkita hetki joko itkupotkuraivaria tai treenin jatkamista. Valitsin treenin jatkamisen. Treenikaveritkin laittoivat viestiä että ovat tulossa samaan suuntaan. Kanssakärsijät vähän lohduttivat.

Heittelin siinä raivopäissäni sukset ja sauvat pitkin pihaa. No ei vaan, kova tuuli oli viskonut kaikkien sukset telineestä menemään sillä välin kun olin mehulla. Mietin kyllä että periaattessa ei olisi ollut kovin kaukaa haettua että olisin voinut tuollaista alkukantaista toimintaa harrastaa :)

"Vauhdikas lasku". Voi kettu sanoin minä. Ette tiedä miten paljon olen tänään painokelvotonta tekstiä hiihtäessäni mumissut. Jotain mantraa piti hokea.

Lähdin Koukun majalta kohti Ikuria, siellä ei ollutkaan niin roskaista. Jäisyys kyllä vielä lisääntyi vaikka en tiennyt sen olevan mahdollista. Ihan kamalaa. Hienon näköistä kuten kuvasta näkyy, aurinkokin paistoi mutta suksen kantti ei pitänyt yhtään ja alamäet oli ihan yhtä horroria. Olen varsinainen arkajalka. Lisäksi mietin kaikkia mitä-voikaan-sattua-asioita: esimerkiksi jos kaadun ranteen päälle niin se voi mennä poikki. Tai että mihin sattuu eniten jos lasken puuta päin. En ole nuorempanakaan ollut mikään hurjapää mutta nykyään on vielä lisänä iän tuoma nössöys. Ei helpota harrastamista yhtään.

Treffasin kaverit ja hiihdettiin jonkin matkaa yhdessä. Ensin oli tasatyöntöbaanaa pitkään, ei vapaan latua ollenkaan, siinä piti sitten käsivarret tulessa lykkiä tasuria. Kaaduinkin siinä kertaalleen kun koitin pysyä kavereitten perässä ja hosuin liikaa. On muuten vaikea jäisessä alamäessä päästä uudelleen maan tasalta liikenteeseen! Onneksi se oli päivän ainoa pannutus.

Vihdoin löytyi pätkä ihan hiihdettävääkin osuutta, ei jäistä eikä kovin roskaista. Se ilo taas ei kestänytkään pitkään kun saavuttiin pätkälle jota ei ollut ajettu ollenkaan. Minä tein uparit, sovittiin, että kohta nähdään munkkikahvilla.

Tässä kohtaa latukoneen kuljettaja oli lähtenyt kotiin.

Kahvitauko teki terää ja virkisti. Minulla oli enää reilu tunti hiihtoa jäljellä eikä siinä vaiheessa ollut epäilystäkään ettenkö tekisi treeniä loppuun.

Kyllä hymyilytti siinä vaiheessa kun pääsin autolle. Ei haitannut enää jäisyys eikä roskaiset ladut, olin ihan voittajafiiliksissä kun olin kaikesta selviytynyt.  En ole koskaan hiihtänyt ensinnäkään niin jäisellä pohjalla enkä toisekseen niin roskaisilla laduilla. Siinä mielessä oikein hyvä treeni.

Hurautin äkkiä kotiin, vaihdoin kuivan paidan ja nastalenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Juokseminen oli ihanaa ja tuntui palkinnolta hiihdon jälkeen!

Viikko oli treenien kannalta oikein onnistunut, kaikki sujui mukavasti, jopa se hiihtokin kaiken tämän valittamisen jälkeen. Treeniä tuli 11 tuntia 30 minuuttia.

Sunnuntaina sattuu ja tapahtuu

Päivän treeni oli hiihtoa. Tehtävä oli mahdoton: olisi pitänyt hiihtää niin että keskisyke olisi ollut 125. Ei onnistu kuulkaa sellainen ei. Tai en tiedä voisiko onnistua jos olisi huippuliukas lentokeli. Joka tapauksessa tänään hiihtäminen muistutti tarpomista tahmaisella alustalla. Lunta sateli koko ajan ja suksi ei juuri luistanut, yksikään liuku ei tullut ilmaiseksi. Hurjan kivaa hiihto kuitenkin oli, ei minua juuri haittaa luistaako vai ei kun ei ole minnekään kiire. Pysähdyin useasti tasaamaan sykettä ja ihastelemaan lumista maisemaa. 

Hiihtolenkin keskisykkeeksi tuli 132. Ei ollut kympin arvoisesti onnistunut treeni, koska syke huiteli vähän kaukana tavoitellusta, mutta täyden kympin arvoinen hyvä mieli kyllä hiihdosta tuli!

Hiihtosyke menee siksakkia.

Muutoin tänään oli sellainen päivä, että sattui ja tapahtui jotenkin enemmän kuin normaalisti. Aamulla purkki turkkilaista jugurttia halusi hypätä jääkaapista suoraan syliin ja siitä lattialle. Älkää kysykö miten, en minäkään siinä juuri heränneenä ymmärtänyt mitä tapahtui. Vaikka turkkilaista jugurttia ei niin kovin paljon lattialle mennytkään, niin se levisi kohtuullisen paljon ja aiheutti melkoisen siivousoperaation. Verkkarit ja villasukat tietenkin menivät pesuun, ne olivat aika lailla jugurtin kuorruttamat.

Iltapäivällä piti sitten pestä pyykkiä. Meillä käytetään Supi-sukkapidikkeitä pitämään sukat pareina pesukoneessa. Ovat muuten äärettömän käteviä kapistuksia, ei tarvitse enää arpoa mustien sukkien pareja. Tänään kuitenkin yksi sukkapidike oli koneessa pyöriessään irronnut sukista. Irtoamista ei tapahdu juuri koskaan, mutta tänään kun se tapahtui niin sukkapidike halusi sitten jatkaa matkaa rummun vierestä sinne pesukoneen syövereihin. Voi vietävä! Sinne se riivatun muoviklipsu livahti enkä ehtinyt nappaamaan kiinni! Siihen jäi pyykinpesu siltä erää, piti odottaa että Manageri tulee töistä kotiin.... Ei muuta kuin pesukone ympäri ja sieltä se sitten hetken taskulampulla tiirailun ja haeskelun jälkeen saatiin kiinni. Oli tietenkin vielä musta pidike eikä sellainen kirkkaan värinen jonka olisi helposti nähnyt. Huh huh. Tulipa siivottua pesukoneen taustakin siinä samalla.

Onnistuin kaiken lisäksi vielä polttamaan ruuankin pohjaan. Kaksi kertaa, saman kastikkeen. Että hyviä eväitä vaan mulle ensi viikolle! 

En taida uskaltaa enää tänään tehdä mitään. Venytellä vähän pitäisi mutta ettei nyt vaan sattuisi mitään...

15 vinkkiä aloittelevalle hiihtäjälle

Tarkentaisinkohan vielä, että aloittelevalle luisteluhiihtäjälle. Nämä ohjeet olisin itse halunnut lukea silloin kun neljä vuotta sitten aloin miettiä että opettelisinko hiihtämään. Tiesin, että se on hyvä treenimuoto talvella, mutta silti mietitytti. En ollut koskaan hiihtänyt vapaalla tyylillä. Osaisinko, oppisinko ja tykkäisinkö. Vinkit ovat täysin subjektiivisia, mutta jos nämä ovat toimineet omalla kohdallani, uskon että voivat toimia jonkun muunkin kohdalla.

1. Välineet
Jos sinulla on 20 vuotta aikaa siitä, kun olet viimeksi hiihtänyt, älä vaan kaiva esiin niitä vanhoja hiihtimiä. Hanki uudet, juuri sinulle sopivat ja oikeankokoiset välineet. Välineillä on väliä. Välttämättä ei kannata ostaa niitä naapurin käyttämättä jääneitä suksia halvalla, luultavasti ne eivät ole sinulle sopivat. Mene urheiluliikkeeseen asiantuntijoiden palveltavaksi.

2. "En tykkää hiihtämisestä". 
No et varmaan, jos taustasi on sama kuin minulla, eli hiihdit viimeksi yläasteella pakosta huonoilla välineillä. Uskallan väittää, että hienompaa treenimuotoa saa hakea: raitista ilmaa luonnon rauhassa. Siinä neljän vuodenajan viehätys taitaa ollakin että tästä herkusta saa nauttia vain osan vuodesta. Olen edelleen aika huono hiihtäjä mutta se on silti yksi suosikkilajeistani. Olen oppinut pitämään hiihdosta kovasti, niin voit oppia sinäkin.

3. Perinteinen vai luistelu?
Jos et osaa voidella suksia ja haluat hiihtää vauhdikkaasti (eli haluat mennä siitä missä aita on matalin, koska et vielä tiedä viekö tämä harrastus sinut täysillä mukanaan) niin hanki luistelusukset. Niitä ei juurikaan tarvitse voidella. No, tarvitsee toki joskus, mutta niillä kyllä pääsee vaivattomasti kelillä kuin kelillä eikä aina tarvitse olla suksien pohjia hinkkaamassa. Ainakaan tällaisen amatööri-harrastelijahiihtäjän. Jos haluat hiihdellä hitaammin ja jos sinulla on kunnon autotalli jossa haluat viettää aikaa, siellä tilaa suksien voitelutelineelle ja haluat puuhastella eri keleissä eri voiteitten kanssa, osta ihmeessä perinteisen tyylin sukset. Luultavasti se voitelu menee kuitenkin pieleen, että älä sitten tule sanomaan että en kertonut.

4. Tekniikka
"En osaa hiihtää luistelusuksilla". En minäkään osannut. Tekniikka on täysin mahdollista opetella. Kannattaa hankkiutua opetukseen johonkin hiihtokouluun eikä hakata yksin päätä seinään.

5. Lihasvoima
Jos kaipaat reisiin lisää potkua (eli olet rimpulakinttu kuten minä), hanki luistelusukset. Kehittyy se voima.

6. Nöyryys
Ole nöyrä. Anna niitten pertsahiihtäjien painaa oikealta ohi. He ovat hiihtäneet paljon kauemmin kuin sinä, luultavasti koko ikänsä. Ei ole häpeä opetella hiihtämään, kaikki ovat joskus opetelleet.

7. Syke
Hiihdä aina sykkeillä, älä mittaa matkaa. Matkan mittaamisesta tulee vain paha mieli koska alussa vauhti on niin hidasta. Sinulle tärkeämpää on pitää sykkeet aisoissa, liian kovilla sykkeillä hiihtäjälle tulee sippaus ja noutaja. En suosittele kokeilemaan.

8. Matka
Kuten sanottu, älä laske hiihtokilometrejä. Tai voit toki laskea, mutta niihin ei kannata kiinnittää sen suurempaa huomiota. Tärkeämpää on se, että rasitus pysyy oikeanlaisena, eli hiihto ei ala rasittaa liikaa. Suunnittele treenisi ajallisesti ja sykkeitten mukaan, esimerkiksi tunnin hiihto, syke 130. Matkaksi tulee se mitä tulee.

9. Tauot
Koska sykkeet nousevat kuitenkin liikaa, pidä taukoja. Toisin sanoen pysähdy ja hyppää vaikka ladulta sivuun jos on paljon muita hiihtäjiä liikenteessä että et ole tiellä. Kaiva puhelin esiin ja tekstaa ja whatsappaile kavereitten kanssa, someta, ota selfieitä, mitä nyt ikinä keksit. Aika kuluu paremmin puhelimen kanssa pelatessa etkä lähde liian aikaisin liikkeelle. Muista kohta 6, älä välitä muista, anna mennä ohi vaan.

10. Ylämäet
Vaikka tuntuu pahalta niin muista että ylämäet ovat kehittäviä. Kunhan muistat pysähtyä ylämäen jälkeen tasaamaan sykkeen etkä jatka samantien matkaa verenmaku suussa. Minä pysähdyin alussa isommissa ylämäissä useampaan kertaan.

11. Alamäet
Alamäet on pelottavia, mutta kyllä niistä selviää. Jos olet samaa mieltä kuin minä että latu-ura on paholaisen keksintö, mene auraamalla. Minä en luota latu-uriin. Jos mäen alla on mutka ja siinä kohtaa latu rikki ja vauhtia on liikaa, olen isossa pulassa. Ei riitä taidot. Auraaminen rasittaa jalkoja enemmän ja on hitaampaa, mutta ihan käypä konsti siihen saakka kunnes uskallat laskea ladulla. Minulla kestää joka talvi tottua hetken aikaa, jossain vaiheessa alan kyllä (melkein) huoletta laskea tutuilla reiteillä alamäet ladulla.

12. Eväät
Pidä mukana juotavaa, energiapatukkaa, geeliä, rusinoita, suklaata. Hiihto on kokonaisvaltainen laji ja kuluttaa paljon energiaa. Tauoilla kannattaa somettamisen lisäksi myös napata jotain energiaa. Mieluusti jo ennen kuin olo alkaa olla väsynyt, silloin saattaa olla jo myöhäistä ja heikko olo iskee. Se on kamala tilanne hiihtoladulla kun sieltä pitäisi vielä kotiinkin jotenkin suoriutua.

13. Kuuma mehu ja munkki
Hiihdä pisteestä A pisteeseen B, niin että pisteessä B on avoinna oleva kahvila mistä saa mehua ja munkkia. Pysähdy, ota sukset pois jalasta ja mene sisälle ostamaan kuuma mehu ja munkki, istu alas ja nauti. Edellisten ylämäkien kärsimykset pyyhkiytyvät pois mielestä ja huomaat juttelevasi kanssahiihtäjien kanssa siitä, kuinka hieno laji hiihto on. Evästyksen jälkeen jaksat hyvin hiihtää takaisin lähtöpisteeseen A.

14. Hiihtoseura
Tämä on kaksipiippuinen juttu. Hiihtäminen on tosi kivaa hyvässä seurassa, pitkällä rauhallisella hiihtolenkillä ehtii juttelemaan kuulumiset ja parantamaan maailmaa. Mutta ihan aluksi opetteluvaiheessa saattaa olla viisaampaa hiihtää yksin - jos et ole ihan varma että hiihtoseura on samavauhtinen. Itse hiihdin pari ensimmäistä talvea yksikseni, koska oli parempi keskittyä sykkeisiin ja tekniikkaan kuin hullutella ja koittaa pysyä itseään parempien hiihtäjien perässä. Siinäkin saa vedettyä itsensä melko tyhjiin. Viimeksi tänään lähdin kahden hiihtäjäleidin kanssa liikenteeseen, mutta pian jättäydyin matkasta liian kovan vauhdin takia. Yksinkin on ihanaa hiihtää!

15. Älä vertaile
Älä vertaile itseäsi muihin, vaan opettele rauhassa. Älä myöskään vertaile omaa hiihto- ja juoksuvauhtiasi. Periaatteessahan sitä luulisi, että sitä hiihtää kovempaa kuin juoksee, mutta ei se mene niin. Tänään tein hiihto-juoksu -yhdistelmätreenin ja näköjään edelleen hiihdän hitaammin kuin juoksen.

Jos kun hiihto tuntuu alussa raskaalta, muista että hyvä treeni se on joka tapauksessa. Ulkoile ja nauti! 

Upeat ulkoilusäät ja yksi ennätys

Joulun alla puettiin auto Petteriksi ja ajeltiin jouluostokset pitkin kyliä tonttulakit päässä. Ihmisiä nauratti :) Petterillä ei voi mennä motarille, menee sarvet luimuun jos ajaa liian kovaa!

Jokavuotiseen tapaan Aamulehden joululiite sekoitti jouluvalmistelut pahemman kerran. Jään näihin kuva-arvoituksiin aina koukkuun. Nyt kuva-arvoituksissa oli kolme teemaa: 
-Varrella virran. Kuviin oli piilotettu jokia.
-Osaatko punoa runoa -riimitehtävä. Tämä tehtävä löytyy Aamulehden nettisivujen ilmaisversiosta, käykäähän katsomassa.
-Kinkku laulussa -sanakieppitehtävä. Alempana olevassa kuvassa löytyy muun muassa purkkikala-karkkipula - keksitkö muita?

Joulupäivän aamuna järvi oli mennyt jäähän.

Tauti taisi mennä. Näin uskon ja toivon ettei mitään takapakkia tule. Olo oli hyvä monta päivää, mutta en uskaltanut liikehtiä ennen kuin vasta lääkekuurin viimeisenä päivänä - oli jo pakko päästä vähän tuulettumaan. Ensimmäisenä päivänä puolen tunnin liikunta, seuraavana tunti, kolmantena puolitoista tuntia. Kerrankin maltoin. Niin järkevää etten melkein usko. Yleensä hätiköin enemmän.

Kyllä kelpasi kevyttä hölkkää tassutella joulupäivänä. Upea ulkoilupäivä!

Tapaninpäivä tarjosi vielä upeamman auringonpaisteen. Lähdin tutkimaan hiihtomahdollisuuksia. Kelvollista baanaa vapaan hiihtoon löytyi Ylöjärveltä. Muutama heikompi kohta reitillä oli, mutta pääosin ihan hiihdettävää. Voi miten ihanaa oli hiihtää omassa rauhassa! Tätä olin kaivannut ja olin äärettömän onnellinen. Tykkilumilatu toki menee paremman puutteessa, mutta kyllähän siinä mielestäni vähän koko hiihdon idea katoaa. Pitää päästä luontoon, hiihtää pitkää lenkkiä niin että maisemat vaihtuvat. Lisäksi vielä koska olen taitamaton hiihtäjä, harjoittelisin varsinkin alkukaudesta mieluummin ihan itsekseni enkä ladulla missä on kova trafiikki.

Kattokaa ny kuinka kaunista!

Iltasella taivas tarjosi värikylläisen hetken.

Samasta herkusta olin nauttimassa eilen Kaupissa. Siellä lumitykit lauloivat, tykkilumilatu on tuloillaan. Luonnonlumilatua on Kaupista Niihamaan ja hyvän matkaa Niihamasta eteenkinpäin. Siellä oli oikein hyvää alustaa hiihdellä vapaata. Niin ihana rauha etten keksi edes sanoja!

Eilen oli ennätyspäivä, hiihtolenkin keskisyke oli nimittäin 130. Se on minun hiihtosykkeekseni hyvin, hyvin alhainen. Toissatalvena kun pääsi viimeksi kunnolla hiihtelemään, keskisyke hiihtolenkeillä oli aina 145-150:n tuntumassa. Vähän turhan isoilla sykkeillä silloin menin, mutta kun en muutakaan voinut. Sykkeet aina vaan hiihtäessä nousi, tekniikka oli huono ja varmaan kuntokin huonompi. Muistan, kun treenikaveri silloin sanoi, että hänellä oli samat tuntemukset, mutta sitten vaan yhtäkkiä eräänä talvena hiihtosykkeet laskivat. Olin epäuskoinen, mutta enpä tiedä voisiko niin minullekin käydä. Toki olen todella rauhallisesti nyt pari lenkkiä hiihdellyt, mutta rauhallisesti pyrin kyllä ennenkin hiihtelemään.

Pidin lenkillä sykkeenlaskutaukoja - kyllä, minä olen se joka pysähtyy mäen päälle seisomaan ja odottaa että syke laskee... Mutta niin olen ennenkin tehnyt. 

Yksi ylämäki ihmetytti Kaupissa, olivat madaltaneet sitä. Aikanaan vuonna 2011 opettelin hiihtämään vapaata pitkälti Kaupin laduilla. Se yksi ylämäki oli aina tavattoman tuskainen, sykkeet hipoivat taivaita ja muistan useasti pysähtyneeni mäen puoleenväliin nojaamaan sauvoihin kaksinkerroin kun ei henki kulkenut. Kerran yksi ystävällinen herrasmies pysähtyi minulle sanomaankin, että "kyllä se siitä, varmasti opit vielä hiihtämään" :) Eilisen lenkin maksimisykkeet tulivat edelleen siinä samassa mäessä, mutta syke ei kivunnut juuri 150:n yli enkä edes joutunut pysähtymään mäkeen kunnon loppuessa. Aion vetää tästä hätiköidyn johtopäätöksen, että mahdollisesti kunto tai peräti hiihtotekniikka on parantunut.

Hyvin luisti suksi

Hiihtokausi on avattu, vihdoinkin. Viikonloppuna satanut vähäinen lumi inspiroi minut lähtemäänNokialle Koukkujärven tykkilumiladulle. Ajoitin hiihtoni iltaan, toivoin, että kaikki muut olisivat käyneet jo hiihtämässä ja olisin saanut rauhassa opetella että miten niillä suksilla oikein liikuttiinkaan. Turha toivo, siellä oli moni muukin suksimassa. Kyllä sinne silti sekaan sopi.

Latu lähtee Koukkujärven majalta, ensimmäisenä on vastassa reitin ylämäki. Ylämäkeä on mukava hiihtää, mutta alas en mielelläni laske - en ainakaan tässä vaiheessa kautta kun jalat tärisevät ja syke nousee jo siinä kun sukset laittaa jalkaan. En siis laskenut alamäkeä, vaan käännyin aina mäen päällä ja hiihdin 600 metrin baanaa edestakaisin. Kyllä se niinkin kävi.

Lauantaiaamu valkeni Pirkanmaalla valkoisena.

Yllättävän hyvin hiihtotaito muistui mieleen, vaikka viime talvena hiihto jäi kahteen kertaan ja kahtena edellisenä talvena olin vasta nippa nappa oppinut vapaata hiihtämään. Tasapaino oli tietenkin vähän kadoksissa, mutta en sentään kuin kerran joutunut tasapainoilemaan äksänä - en silti edes kaatunut, mahdollisesti kukaan ei edes nähnyt sitä. No ehkä yksi näki, en ole varma.

Koukkujärven ladun kääntöpaikalla.

Nilkoissa tuntui tasapainon hakeminen, ei kyllä mitenkään erityisen pahasti kuitenkaan. Hiihtelin siis 600 metrin pätkää edestakaisin ja pidin kääntöpaikalla aina välillä pakollisia sykkeentasaustaukoja. Treenin oli määrä olla kevyt, ja se nyt on minulle suksilla aika mahdotonta. Olihan se kuulkaa ihanaa hiihtää! Vaikka pelotti, latu oli omaan makuuni vähän liian liukas ja jäinen ja muita ihmisiä oli ladulla liikaa. Muuten ei muut ihmiset haittaa, mutta kun periaatteessa voin kaatua koska tahansa tai ajaa mutkan suoraksi, niin olisi mukavampi opetella omassa rauhassa...

Kamalan jännittävää oli lopuksi laskea jyrkkä alamäki jonka päätteeksi on mutka. Se alamäki oli pakko laskea että pääsi ladulta pois kun sinne kerran oli tullut. Yhtenä vaihtoehtona tietenkin oli myös se, että sukset pois jalasta vaan ja kirmaan jalkaisin metsän kautta. Se tuntui kuitenkin vielä nolommalta, joten ihanat kaverit pitivät minusta huolta, toinen tiedustelija laski mäen alas katsomaan, onko ketään tulossa ja onko baana vapaa, toinen jäi pitämään selustaa =) 

Mielessäni rallattelin jänojussin mäenlaskua:
Ja niinkuin tuuli konsanaan 
hän syöksyi alaspäin. 
Ei aavistanut ollenkaan 
et voisi käydä näin. 
Kas satakunta volttia
hän teki ilman holttia. 
Ja vatsalleen
hän kinokseen
näin lensi suksineen.

Tukijoukkojen avulla selvisin "huimasta" alamäestä kaatumatta - seuraavalla kerralla menee jo ehkä helpommin!

Viikonloppuna piipahdettiin minilomalla Helsingissä. Todella harvoin tulee käytyä Helsingissä ihan muuten vaan, ja oli kyllä kivaa nauttia jouluisesta tunnelmasta ja valoista, kuljeskella päättömästi ja syödä hyvin. 

Majoituimme hotelli Glo Artissa keskustassa. Kiva hotelli, sijainti loistava. 

Hotelli oli kuin linna.

Lauantaina oli Lucian päivä ja seurasimme perinteistä Lucia-kulkuetta. Kulkueessa oli hevosia, tonttuja, museoautoja ja vaikka mitä.

En tiedä yhtään mikä tämä oli, hassunhauska ilmestys.

Kuljeskeltiin pitkin poikin ja ihmeteltiin, Helsinki on kyllä hieno kaupunki. Mukavaa kun siellä käy harvoin, tuntuu aina melkein kuin ulkomaille menisi.

Lucia-neito toi valoa, luntakin saatiin pikkuruisen, jouluvalot loistavat joka paikassa ja viikon päästä alkavat päivätkin jo pidentyä! 

Lunta tupaan kiitos

Ei tullutkaan Pirkanmaalle lunta, vaikka eilen piti. Voi miten maailma muuttuu, enpä olisi jokunen vuosi sitten uskonut, että odotan lunta! Lunta en ole erityisemmin koskaan kaivannut paitsi nyt kun ymmärrän, että hiihtäminen on kivaa. En ole koskaan odottanut hiihtämistä niin paljon kuin nyt. Se on niin mukava ja helppo tapa tehdä talvella pitkät treenit. Pyörällä palelee kylmässä ja juostakaan ei koko ajan voi, niin hiihtäminen kyllä sopii talveen kuin nenä päähän. 

Elämäni toista kertaa vapaan suksilla. 
2011 tammikuussa.

Viime talvena hiihdin kokonaista 2 kertaa. Ensimmäisen kerran ihan luonnonlumella itsenäisyyspäivän tienoilla, kun lunta satoi ja Kaupissa oli oikeinkin hyvä baana Kaupista Niihaman majalle. Sitten lumi suli pois. Toisen kerran hiihdin tammikuussa Kaupissa tykkilumiladulla kerran. Se oli vähän liian jännittävää kun pohja oli vähän jäinen, maasto mäkistä ja hiihtäjä taitamaton.

Toisaalta kyllähän nyt jo Pirkanmaalla hiihtämään pääsee tykkilumiladuilla:
-Lempäälä, kertalippu 8€
-Valkeakoski, maksuton (ymmärtääkseni, korjatkaa jos olen väärässä)
-Nokia, kertalippu 8€

Tammikuussa 2012 osasin jo vähän paremmin hiihtää.

Maanantaina avattiin Lempäälän tykkilumilatu. Ladun pituus on nyt 1050 metriä.

Tiistaina avattiin Valkeakoskella tykkilumilatu. Ladulla on pituutta 750 metriä. "Latu on maksuton", lukee Valkeakosken sivuilla.

Tänään avataan Nokialla tykkilumilatu Koukkujärvellä. Latua on valmiina 600 metriä.

Facebookin Latutilanne-sivustolta löytyy ajankohtaista tietoa latujen kunnosta.

Jämillekin tietenkin pääsee hiihtämään putkeen, kertamaksu 13 euroa. Putkella on pituutta 625 metriä, eli lenkin pituudeksi tulee 1250 metriä.

Tamppaus on myös triathlonistin talviurheilulaji! 
Lumista jyrkkää rinnettä ylös vaan porukalla :)

Onhan näitä hiihtomahdollisuuksia onneksi. Seurailen vielä tilannetta, olen niin huono hiihtäjä että en mielellään menisi lyhyelle ruuhkaiselle ladulle tientukkeeksi. Pitäisi päästä rauhassa harjoittelemaan. Peukut pystyyn, että lunta saadaan!

Treeniohjelmaan hiihtoa on merkitty vasta kuukauden päähän. Sain siis oikean treeniohjelman, josta olen äärettömän iloinen. Valmentajalla on aikaa rajallisesti ja treeniohjelman haluavia olisi jonoksi asti. Valmentaja ei tree treeniohjelmia maksusta, vaan taustalla on aito halu auttaa tavoitteellisia urheilijoita, jotka käyvät säännöllisesti yhteistreeneissä ja joiden vahvuudet ja heikkoudet ovat tuttuja. Ohjelma on siis räätälöity hyvin henkilökohtaisesti. Pahoin pelkään, että Vormisto-valmentaja taitaa tuntea vahvuuteni ja heikkouteni paremmin kuin minä itse...

Nyt on viikko säntillistä treeniä takana, ja onhan tämä vähän erilaista kuin omat pikku treenilöiset ovat olleet. Epämukavuusalueella olen käynyt enemmän ja toisaalta taas kevyet lenkit ovat olleet todella kevyitä. Oma puuhastelu on ollut kokonaisuutena tasaisempaa. Nyt olen nähtävästi ottanut askeleen puuhastelusta oikeaan treenaamiseen. Olen innoissani ja uskon, että kehittymiseni on nyt nopeampaa kun ohjelma on järkevä.

Tämä viikko oli aika hurja aloitus, on ollut hapokasta uintitreeniä, aamulenkkiä, hinkuvahengityksistä juoksua ja lihaskipua. Ihanaa!

Talvi olisi jo tervetullut.

Tekstin kuvat ovat edellisiltä talvilta, kun olemme saaneet nauttia lumesta.

Jännittäviä hetkiä hiihtoladulla

Pitihän sinne hiihtämään päästä. Vaikka arveluttikin, että miten mahtaa käydä kun noviisi menee innokkaitten superhiihtäjien sekaan.

Oli töiden jälkeen asiaa keskustaan, nappasin sukset ja muut vermeet mukaan. Treffasin managerin ja vaihdettiin autot. Sain alle meidän ison triathlonauton, jossa oli muuten kätevää vaihtaa vaatteet! Toinen vaihtoehto olisi ollut vaihtaa hiihtokamat omassa pienessä autossa Koskarin parkkihallissa. Olis siinä ollut valvontakameroita seuraavilla ihmeteltävää. Sitten Kauppiin, jossa kuulopuheitten mukaan on pätkä tykkilumilatua.

Ensin kiersin urheilukentän, jossa oli nippa nappa riittävästi luonnonlunta. Tarkkailin sivusilmällä, että tykkilumiladulla on hiihtäjiä, jotka menevät kyllä kovaa, mutta taidan mahtua sekaan. 

Hiihtotaidot ja -kokemus kun eivät ole kummoiset ja olen melkoinen arkajalka niin kyllä vaan jännitti, ei käy kieltäminen. Sinne vaan sekaan, mäkeä ylös. Kyllä mä sen jo haltsaan, mutta samalla kun kiipeää mäkeä ylös, pitää tarkkailla tilannetta: se sama mäki pitää tulla myös alas... Kiipesin ja kiipesin. Ne Kaupin maastot: ylös ja alas, ei siinä juuri tasaista ole. Kiipesin vielä, vaikka mietin, että onpas kyllä jäisen oloista alustaa. Puh, sinne mäen päälle se latu sitten päättyikin. Olisi voinut jättää kiipeämättä, niin oli jäinen lasku takaisin samaa reittiä edessä. Varmistin, että ketään ei tule takaa - eikä myöskään edestä niin pitkälle kuin näkyy, sitten auraillen alas. Aargh se mäki oli niin jäinen että ei siinä juuri aurailut hidastaneet, alas tulin, liian kovaa ja hallitsemattomasti mutta ihme kyllä pystyssä. Toivoin, että ketään ei todellakaan tulisi vastaan, koska kaikki energia, taidot ja keskittyminen oli suunnattu pystyssä pysymiseen, en kyllä mitään väistöliikettä olisi kyennyt mihinkään suuntaan tekemään. Tasapainokin hiihdossa on vielä ihan hakusassa. Ihme kyllä pystyssä pysyin. Pieni tuulenvirekin olisi kyllä varmaan voinut kaataa minut kumoon, sen verran epävarmalla tuntumalla menin.

Siellä sitä lunta tehdään. Pakkasta on -10.

Pääsin lähtöpisteeseen, josta latu jatkui toiseen suuntaan. Jatkoin vähän matkaa ja mietin kuumeisesti koko ajan että mihin ja kuinka pitkälle latu oikein menee... Porukkaa vain suhahteli ohi. Mäkeä näyttää olevan edessä ja latu on yksisuuntainen, jos sinne lähden niin samoja jälkiä en voi tulla takaisin. Jos edessä on liian jyrkkä alamäki niin olen pulassa. Joskus olen kyllä omituisen tyhmänrohkeakin, sinne vaan jatkoin matkaa. Eipä latu kauas mennytkään, ja taas oli alaslaskua tiedossa. Tarkistus, että ketään ei tule takaa ja menoksi. Takanatulijahan ei voi tietää, että minua kannattaa varoa ja saatan kaatua tai hiihtää minne vaan, vaikka ladulta ulos. Harkitsen edelleen joskus "varo, saatan kaatua" -lapun kiinnittämistä selkään :D Auraten tietenkin lähdin tulemaan alas. Aluksi meni ihan hyvin, ja ehdin olla iloinen, mutta sitten mäki taas jyrkkeni ja kapeni ja tuli mutka! Mutkan alamäessä ei tarvitse olla iso kun olen pulassa. Kääk! Jotenkin ihmeen kaupalla tulin senkin pystyssä alas.

Huh, selvisin, äkkiä pois ladulta kentän reunalle huokaisemaan: olen yhtenä kappaleena! Ei tehnyt heti mieli takaisin tykkilatupätkälle. Hiihtelin kenttää ympäri, se oli tasaista mutta kun tuli pimeää eikä valoja sytytetty, riitti siinäkin minulle haastetta :)

Siitä tuli kaikesta huolimatta ihan hyvä tunnin treeni.

Minun suosikkini hiihtoon on vähän pehmeä alusta. Ei sen luistonkaan niin väliä kunhan pysyn pystyssä.

Mahtava auringonpaiste oli tänäänkin.

Ei paljoa tarvittaisi lisää lunta, niin pääsisi hiihtämään Kaupista Niihamaan asti. Kävin kurkkaamassa reittiä, mutta lumikerros on niin ohut, että suksen pohja vaan raapi roskia. Vaikka kuinka tuijotan sääennustetta, sinne ei ilmesty lumihiutaleen kuvaa!

Hei nyt pliis ihan vähän kun kohta sen pitää jo sulaa poiskin! Kuva.