Joulunodotus levon merkeissä ja vuoden paras uintitreeni

Piti olla mainio määräviikko treeneissä ensi viikolla, kerrankin kun olisi pyhien takia aikaa treenata päivänvalolla eikä työtkään jouluna rasita. Kohtalo päätti toisin, viime viikolla tuli kurkku kipeäksi ja perjantaina sain antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen. Maanantain treeneissä kulki kaikki vielä hyvin, oli juoksua, salia ja uintia, kolmen tunnin setti. Uinnin jälkeen kurkku tuntui vähän omituiselta ja tiistaiaamuna olikin sitten kaktus kurkussa. Ihme tauti, ei kuumetta, nuhaa eikä yskää. Hirveä väsymys kyllä on ollut.

Maanantain uinnista jäi kyllä superhyvä mieli, se oli pitkä treeni jonka olen tahkonnut nyt useampaan kertaan. Aluksi olin varma, että en ehdi millään tunnissa uida koko treeniä. Matkaa siinä tulee 2400 metriä nousevavauhtisesti. Ensimmäisellä kerralla sain treenin suoritettua seuran tunnin uintivuorolla ajassa 00:59:50, siinä jäi ruhtinaalliset 10 sekuntia vielä ylimääräistä aikaakin! Jestas että olin iloinen! Maanantaina tein taas saman setin, unohdin katsoa kelloa heti treenin jälkeen ja uin vielä yhden kaksvitosen loppuverraksi. Senkin jälkeen olisi ollut vielä yli minuutti aikaa uida ennen kuin tunnin vuoro loppui. Jonkinlaista kehitystä on siis havaittavissa. Uinnin alle olin vielä tehnyt salilla käsitreeniäkin, melkoisen soosina käsivarret ja olkapäät alkoivat olla treenin loppuvaiheessa. Arvatkaa vaan miten hyvä mieli siitä treenistä jäi. Se oli varmasti vuoden paras uintitreeni. Vaikka onhan tätä vuotta vielä jäljellä.

Rauhallisissa merkeissä on viikonloppu siis mennyt, ei treenin treeniä. Perjantaina en tehnyt mitään. Eilen tein yhden palapelin, se on mun joulunajan suosikkipuuhaa. Tänään päivän suurin aktiviteetti on ollut kummitytön synttäreillä kahvittelu.

Tämä on puuhaa, johon jää koukkuun.

Joulustressiä ei ole, vaikka en joulun eteen juurikaan mitään ole tehnyt. Kyllä se joulu sieltä ilman stressiäkin tulee. Kaupassa ehtii käydä aatonaattona tai viimeistään aattona jolloin on jo rauhallista joka puolella. Ollaan joulu ihan kotinurkilla, joten matkustushommiakaan ei tarvitse miettiä. Imuria täytyy kotona lattioille näyttää, mutta imuroida nyt pitää muutenkin. Valojen himmennys ja kynttilät häivyttää pölyt. Joulupäivänä mennään valmiiseen pöytään syömään, joten kotiinkaan ei erityisemmin jouluruokia tarvitse hankkia. Itse en jaksa samaa ruokaa syödä kovin monta päivää peräkkäin vaikka se hyvää olisikin. 

Luin artikkelin tsurnalistionrnitologien löytämästä uudesta lintulajista, joulusiivouspöllöstä. Tunnustan, että en tunne lajia laisinkaan. "Stressipetojen heimoon kuuluvaan lajin läheisimmät sukulaiset ovat uuninpuhdistuslintu, pölysirkku ja kuurauskaija" :D Kyllähän lähestyvä joulu sen verran hysteriaa saa meikäläisessäkin aikaan, että mietin, että sauna varmaan pitäisi pestä, ihan siitä syystä että en ollenkaan muista koska se on viimeksi pesty. Samalla mietin, että taidan siirtää homman jonnekin joulun jälkeen. Ehtiihän sitä. 

Onneksi en tosiaan jaksa hirveästi asioista stressata, vaikka toki myönnän, että ohuesti harmittaa tämä tauti. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja olin oikeasti odottanut ensi viikkoa. Mutta minkäs teet. Otan mieluummin vähän varman päälle ja lepään kunnolla kuin että hankin pitkäaikaisen vaivan. Sinänsähän tässä nyt on hyvin aikaa sairastaa ja levätä, ei ole mitään kisoja kolkuttelemassa ovella. Voin lukea vaikka kaikki keskeneräiset kirjat. Minulla on yleensä monta kirjaa yhtä aikaa luvussa, voin sitten valita mielialan mukaan mitä huvittaa lukea.

Tänään oli upea päivä, aurinko näyttäytyi ja luntakin oli maassa ihan pikkuruisen niin että ei ole pimeää. 

Olen jo lopen kyllästynyt juomaan flunssalääkettäni, inkivääriä ja sitruunaa. Siirryin glögiin. Minä laitan glögiin rusinat ja mantelit, Manageri välttelee roskia juomassaan. Kukin tyylillään :) Viettäkäähän kaikki muutkin leppoisaa joulunalusaikaa.

Orava tarjoaa rusinat ja mantelit.

Hitaan hämäläisen uinti kulkee vasta kun kisakausi loppuu

Kehuin tuossa aikaisemmin että aloitan treenailun tänään. Niin tein ja sehän oli ihan mahdottoman mukavaa! 

Raskasta oli kyllä, piti uutta juoksutekniikkaa opetella. Tähänastisen juoksu-urani aikana, vuodesta 2009, olen useita kertoja luullut oppineeni juoksemaan ja sitten on aina taas tullut jotain uutta tekniikkahässäkkää! Onneksi olen jo tajunnut, että pitää edetä pikkuhiljaa, ei suinkaan niin nopeasti kuin itse haluaisin. Ensin on pitänyt treenata jotta on voinut alkaa treenata. Onneksi en aloittaessani tätä ymmärtänyt, en tiedä olisiko kärsivällisyyteni riittänyt. Nyt tosiaan koitetaan taas vähän uudella tekniikalla josko saataisiin vauhtia lisää. Pienen pienetkin muutokset sekoittavat juoksun aina ihan täysin :)

Juoksutreenin jälkeen kävin pikaiseen kotona ja lähdin uintitreeneihin. Jouduin kyllä tässä välissä uudelleen juoksutreeneihin (TT226:n treeneihin), mutta ei lisäoppi pahaa tee. 

Illalla tuli pikku sadekuuro joka raikasti ilmaa, mutta ukkostaa ei jaksanut.

Olin varustautunut uimavarusteilla - eli uimapuvulla, uimalaseilla, uimalakilla ja märkäpuvulla. Kotona aavistelin pahaa ja nappasin kisa-asunkin mukaan, jos tulee käsky uida ilman märkäpukua. Ilman märkäpukua avovedessä uinti ei ole mukavuusaluelistallani ollenkaan. Avovedessä on vesikasveja. Ja Siuron uimarannalla, johon oltiin menossa, on paljon vesikasveja ja mutapohja. 

Niinhän siinä sitten kävi että ilman märkäpukua oli mentävä. Kävin pukukopissa vaihtamassa kisa-asun päälle, se sentään suojaa hiukan enemmän kuin uimapuku (niiltä vesikasveilta). Siinä olisi ollut tilaisuus piiloutua uimakopin taakse ja paeta paikalta, mutta en kehdannut kun minut oli jo nähty.

Voi voi, sinne lumpeitten sekaan piti mennä. Yhhyh. Ja jalkoja ei voinut laittaa pohjaan kun siellä oli mutaa. Aikaisemmin en olisi välttämättä edes selvinnyt näistä koettelemuksista, mutta nythän kävi niin, että se uinti kulki ensimmäistä kertaa tänä kesänä niin kuin pitää! En tiedä mitä tapahtui, mutta alusta lähtien uinti tuntui älyttömän hyvältä ja helpolta, kykenin muistelemaan tekniikkajuttuja ja soveltamaan niitä käytäntöön.

Joroisilla oli perjantai-iltana pyörää katsastukseen vietäessä näin tyyntä ja kaunista.

Vähän tuli palautetta pinnalla kuikuilevasta päästä, yritin sanoa että minähän suunnistan, mutta se ei käynyt. Liian usein kuikuilin. Ja tottahan se oli, että uinti luisti paljon paremmin kun suunnistin harvemmin, en tosin aina ollut kyllä ihan varma mihin päin olen menossa. Mutta jos ui nätisti ja ottaa happea tasapuolisesti joka kolmannella, niin ei kai siinä nyt ihan hirveän paljon vikasuuntaan voi mennä jos silloin tällöin suunnistaa.

On se kiva että näin kisakauden lopussa uinti alkaa kulkea :D Aivan uskomattoman hieno tunne, kun lipuu vedessä eteenpäin! Miksi uintini ei ole tasalaatuista? Talvella uinti oli aika hyvä jossain vaiheessa, nyt kesällä se on ollut jos ei nyt ihan sutta niin aika sekundaa kuitenkin. Olen pysynyt pinnalla mutta sellaista räpiköinnin tuntuista menoa se on ollut. Se on lohdullista, että taidan kyllä osata uida, kun vaan sille päälle satun.

Tänä kesänä on ollut riesaa sinilevästä, merellä sitä on ollut paljon. Itse en täällä sisämaassa meressä ui, mutta pari viikkoa sitten sinilevää tunkeutui myös Nokialle Vihnusjärveen, jossa pääsääntöisesti uin. Moni uimari sai hengitystieoireita, itse olin pari päivää ihan tukossa Vihnusuinnin jälkeen. 

Vihnuksen uimaranta on muutenkin tänä kesänä kokenut kovia: Triathlonteam226:n Vihnukselle viemät poijut joutuivat ilkivallan kohteeksi, kahdesta lähimmästä poijusta oli korkit otettu irti ja hävitetty. Poijut olivat jo melkein upoksissa joten ne piti hakea pois. Sen lisäksi Vihnuksen uimarannan uimavalvojan koppiin oli murtauduttu ja sisällä olleet tavarat heitelty pitkin uimarantaa ja hajotettu. Ihan älytöntä.

Toinen lähijärvi, Tesomajärvi, on myös nyt käyttökiellossa, siellä uineet ovat sairastuneet vatsatautiin. Kyllä on kumma. Toivottavasti nyt vielä hyvän aikaa pääsisi avovesissä uimaan!

Avovesiuintikurssi ja muutama kisailmoittautuminen

Olen tällä viikolla Aqua Plussan järjestämä avovesiuintikurssilla. Olen kurssilla neljättä kertaa, aina vaan. Eikö se ikinä opi, joku jo miettii. 

Halusin kurssille, koska siellä on ollut aina kivaa ja tulee oltua paljon vedessä. Olen myös kokenut kurssit erilaisina, vaikka sisällöltään toki samantyyppisiä ovat olleet vuodesta riippumatta. Oma osaaminen on kehittynyt vuosien varrella. Tässä vaiheessa saan kurssista eri tavalla ja erilaisia asioita irti kuin aikaisemmin. 

Muistan vielä oikein hyvin ensimmäisen kurssin neljä vuotta sitten 2011: en ollut järvessä märkäpuvulla edes ollut montaa kertaa ja olin suoraan sanottuna ihan avuton avovedessä. Muistan sen tunteen, kun alkuverraa piti uida 300 metriä, hyvä että edes kykenin siihen aikaan nippa nappa uimaan niin pitkän matkan yhtäjaksoisesti. Niin se vaan eteni kurssi ja omat taidot kuitenkin, pikkuhiljaa. Sain siltä kurssilta monen monta vinkkiä ja oppia sekä ennen kaikkea rohkeutta.

Seuraavana vuonna, 2012 olin nyrjäyttänyt juuri ennen kurssia nilkkani. Se ei juuri astumista kestänyt, mutta kurssilla pystyin uimaan kunhan en potkinut. Kaikkia harjoituksia en pystynyt tekemään, mutta roikuin mukana minkä pääsin. 

Viime vuonna olin kurssilla hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, ja neljänä iltana tulikin uitua kaikkiaan 9 kilometriä. Ennätysmäärä minulle! Käsivarret olivat jo hellinä ja oppeja pystyi vastaanottamaan taas kerran ihan eri tavalla kun omat taidot olivat talven aikana lisääntyneet.

Aikaisemmista vuosista muistan avovesiuintikurssilta yhden ainokaisen päivän, kun tuntui ihan pikkuisen viileältä. Muuten on ollut lämmintä tai hellettä ja aurinko on paistanut. Toista on ollut tänä vuonna. Kesä ei meinaa tulla millään ja veden lämpötila taitaa kieppua siinä 15 asteen tuntumassa.

Avoveteen mars

Maanantaina kävin ensin juoksutreeneissä, mäkitreeniä ja kaiken maailman hyppelehtimistä. Terävyyttä ja taitojahan siinä haettiin, minulla vaan tuppaa jalat menemään tukkoon kaikista kyykkyhypyistä. Toisaalta treeni varmaan aukaisi pyöräilyn tukkimia paikkoja - melkoista noidankehää on tämä harrastus.

Juoksutreeneistä sitten suoraan avovesiuintikurssille. Sää oli vilpoinen ja vesi myös. Siinä oli kramppiherkkää pohjetta tarjolla kun harjoiteltiin potkuja.

Kurssilla ensin venyteltiin ja jumppailtiin alkulämpöjä. Vedessä oltiin aina jonkin aikaa ja käytiin välillä rannalla jumppaamassa ja hakemassa lämpöä. Ja kylläpä vesi tuntuikin viileältä. En ollut koskaan uinut niin kylmässä vedessä! Pari kirjoitusta takaperin mainostin ihan samaa, mutta kyllä nyt vesi oli vielä kylmempää. Epäilen, että veden lämpötila ei ollut edes viittätoista. Hurjapäätriathlonistit eivät kuitenkaan antaneet kylmyyden haitata.

Treenin jälkeen singahdin salamannopeasti kotiin. Laitoin saunan päälle ja istuin siellä kaikki vaatteet päällä, villasukat jalassa ja peitto päällä. Pikkuhiljaa saunan lämmetessä luovuin varusteista, sormet ja varpaat alkoivat taas toimia. 

Eilen olikin selvästi lämpimämpi päivä. Ennen uintia kävin juoksemassa Sarpatin mäissä lyhyen, ytimekkään ja tehokkaan treenin. Jaloissa ja erityisesti lantion seudulla tuntui raskautta maanantain juoksusta, ja sillähän se lähtee milllä se on tullutkin. Vauhtiakin pitäisi vähän herkistellä, joten alku- ja loppuverran lisäksi kipitin täysillä viisi minuuttia Sarpatin ihanan mäkisessä maastossa, voi mitä herkkua!

Uintikurssilla venyteltiin ja jumppailtiin jumppakuminauhan kanssa. Taas muistui mieleen kuinka hyvä apuväline kuminauha onkaan, miksi se on kotona aina jossain kaapin perukoilla? 

Vesikään ei tuntunut niin kylmältä kuin ensimmäisenä päivänä. Uitiin kylkiuintia, scullingia, peesailtiin, suunnistettiin ja uitiin erilaisissä ryhmissä. Hyvää treeniä kaikki. 

Tiistaina sää näytti ihan mukavalta.

Tänään sää oli sateinen, lämpöasteet olivat tipahtaneet kahteentoista. Siis aivan jotain muuta mitä sääennuste lupasi alkuviikosta.

Tänään näytti näin harmaalta kun kotona suunnittelin lähtöä treeniin.

Tänään kipitin taas alkulämpöä Sarpatin mäissä lyhyesti ja tehokkaasti. Melkoinen hinkuhengitys kuului maastossa hetken aikaa - onneksi ei juuri muita ollut liikenteessä, olisivat pelästyneet.

Tässä kohtaa voi Sarpatissa valita: tarjolla on kamalan jyrkkä tai hirvittävän jyrkkä ylämäki. 

Sitten taas uimaan. Ensin toki jumppailtiin ja opeteltiin tekniikkaa kuminauhan avulla kuivalla maalla.

Aurinko yritti kurkistella pilvien takaa

Uinnissa tehtiin vähän reipasvauhtisempia juttuja: lähtöjä ja kiihdytyksiä. Mukavaa, tuollaisia harjoituksia ei juuri tule itsekseen tehtyä. Uitiin myös vähän pitempää matkaa: peesissä, rinnakkain, ryhmissä, kaikenlaisia variaatioita. Suunnistettiinkin silmät kiinni. 

Minusta vesi tuntui taas vähän lämpimämmältä kuin eilen. Joku mittasi veden lämpötilan, mittari näytti 16 astetta. Nippa nappa voisi olla. Pyhäjärvessä on 14, ja Vihnuksessa on yleensä asteen-pari lämpimämpää vettä.

Pipat päässä heinäkuussa

Kliksautin itseni mukaan pariin kisaan, oli näppäinsormi herkässä: lauantaina Voimarinteen Teräsmieskisaan sprinttimatkalle ja heti seuraavana viikonloppuna Säkylä triathloniin sprinttimatkalle. Siellä Säkylä triathlonin sivuilla on muuten kuvissa hyvin edustettuna oman seuran Triathlonteam226:n porukka. Oli oikein kotoinen fiilis kun sinne ilmoittautui.

Etanauimari

Etanauimari

Vihnuksen suojassa harjoitteli

Etanauimari

Hetken aikaa järvellä potkiskeli

Hidas uimari oli triathlonisti 

Se kauhoi ja pullonkaulahartioita pyöritti

Se myös tunsi kaislikon jaloissaan

Silti mukana polski märkäpuvussaan

No niin, riimit sikseen, jätetään lahjakkaammille. Eilen vaan alkoi Apinaorkesteri-korvamato soimaan päässä kun olin uimassa.

Eihän tällainen vilukissa ole uskaltanut uimaan mennä, mutta eilen facebookissa treenikaveri huuteli seuraa. Olin ihan hissukseen, mutta kun kaveri merkitsi minut julkaisuunsa, en kehdannut enää kieltäytyä. Uskallettava on. Hyvä kun on rohkeampia kavereita.

Tämä kuva on maanantain kylmästä harkkakisasta. 

Meitähän meni sitten Vihnukseen useampi. Luulin, että käyn vain kastautumassa, totean, että liian kylmää ja tulen pois. Niinhän se tuntuikin ensin kylmältä, varsinkin kasvojen laittaminen veteen oli aika inhaa. Uiskenneltiin kuitenkin ensimmäiselle poijulle, siellä todettiin että eiköhän kierretä kierretä toinenkin poiju kun täällä jo ollaan. 300 metrin jälkeen rannassa todettiin, että tässähän alkaa lämpiämään, eiköhän vedetä toinenkin kierros. Ja sitten meni vielä yksi.

En ollut koskaan uinut niin kylmässä vedessä, lämpötila oli 15,5 asetta. Jännä juttu että siihen kylmyyteen tottui ja puolen tunnin uinti oli ihan ok. Hieno kokemus!

Järvessä on hauska erivärinen viiva.

Jos oli vedessä jäätävää niin olen kyllä itsekin jäätävän hidas uimari. Varsinainen etana! En ole nopeaksi itseäni koskaan kuvitellutkaan, mutta järvessä etenen niin hitaasti ja tahmeasti että se on melkeinpä huvittavaa. Ai mikä uintitekniikka järvessä? Se jäi uimahalliin :) Perässä tulen, mutta vauhti ei päätä huimaa.

Avovesi on jännittävä paikka, siellä uiminen vaatii meikäläiseltä kovasti totuttelua. Tänä kesänä en juurikaan ole vielä saanut sellaista mukavaa rentouden tuntua uimiseen. Rentous tulee sitten, kun on riittävästi avovedessä pulikoinut, sellainen mukava lämmin kesäinen sää myöskin auttaisi asiaa. Kylmällä menee osa energiasta siihen jännittämiseen, että tarkeneeko.

Positiivista on se, että yleensä ottaen avovedessä uiminen on tänä kesänä ollut helpompaa kuin aikaisemmin. Enkä tänä kesänä vielä ole uidessa pelästynyt omaa kättäni kertaakaan! Viime kesänä sain hepulin keskellä järveä kun joku siinä silmien edessä vilahteli koko ajan. Oma käsi, jep. Olen ottanut kontaktia vierellä uivaan kaveriin, enkä ole hämmentynyt siitäkään. Meitä oli Vihnuksessa sillä kertaa kolme, joten tilaahan olis siis aika vähän, piti törmäillä toisiinsa. Kerran alkoi sataa, kun olin uimassa. Siinä meni hetkeksi ihan pasmat sekaisin, vaikka mistään sen ihmeellisemmästä ei ollut kyse. Piti kuitenkin hetken aikaa totutella siihen, miltä tuntuu kun sade ropisee uidessa naamaan. Melkoisia salakavalia pelkojuttuja tuohon uimiseen vielä liittyy, mutta niitä täytyy pikkuhiljaa selättää. 

Jos sitä nopeutta tulisi vähän rentoutumisen myötä. Viime kesänä ainakin tuli, toivotaan että näin käy taas.

Mitä kaikkia lajeja mahtuu yhteen viikkoon

Maanantaina juoksua ja maastopyöräilyn alkeita, tiistaina polkujuoksua, keskiviikkona suunnistusta ja perjantaina avovesiuintia. Kuulostaako triathlonistin viikolta? Monipuolista :) Treenitunteja ei tullut paljon mitään mutta ei toisaalta ehtinyt yksikään laji kyllästyttää! 

Mitään treeniohjelmaahan en noudata, mutta neuvoja kysyn aina ja paljon. Maanantaina treeneissä kysyin valmentajalta neuvoja, miten tämän viikon hoidan, että selviän Pirkan pyöräilyn 217 kilometristä. Kerroin, mitä olen suunnitellut, ja kerroin myös, missä on neuvotteluvaraa. Treenikaveri kyllä sanoi, että "tuo ei Soile kyllä kuulosta siltä että sulla olis missään juuri neuvotteluvaraa". Vähän neuvoja tuli mutta mitään ei kielletty. Hyvä niin.

Suunnistusreitillä oli jättiläiskivi

Tiistai-iltana putkahti ilmoille pienimuotoinen paniikki. Miten ihmeessä olen menossa pyöräilemään noin pitkän matkan. Apua. Pitkiä lenkkejä olisi tarvinnut tehdä enemmän, mutta elämä on valintoja. Oli Seinäjoen duathloniin valmistautumista ja kisaviikonloppua ja muita koottuja selityksiä. Minkälainen pyöräkunto minulla on...?Aikaisemmin ajattelin sen olevan ihan hyvä ja parantuneen viime vuodesta mutta nyt tuli paniikkihetki - ei se varmaankaan ole riittävän hyvä, ei varmaankaan ole parantunut tarpeeksi ja mitätästänyoikeentulee. Pitäisikö sittenkin vaihtaa klassikolle ja ajella tutusti ja turvallisesti 134 kilometriä. Varmaan se vaihto vielä onnistuisi. Unikin karkasi, se on minulle epätavallista (valvoin ehkä 15 minuuttia tätä asiaa huolehtien, että sen isommasta valvomisesta nyt ei ole kyse, mutta kun normaalisti nukahdan kun laitan pään tyynyyn).

Lintutornikin oli siellä keskellä ei mitään.

Aamulla viesti treenikaverille jonka kanssa olen menossa Pirkan pyöräilyyn. "On vähän paniikkia ilmassa". Kaveri soitti, rauhoitteli ja puhui minut ympäri. Sanoin kyllä että en halua olla jarruna kun kaveri on vahvempi pyöräilijä. Minut vakuutettiin: mennään yhdessä, jos pudotaan ryhmästä niin minun ei tarvitse vetää, mennään sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu. Jaaha. Eli en vaihda matkaa. Voiko noin ihanaa treenikaveria ollakaan. Lopuksi vielä "ota lenkkarit mukaan niin juostaan vielä vähän pyörän jälkeen". "Juu", vastasin. Mitä ihmettä miten tässä näin kävi?

Missä me ollaan.

Siihen kyllä lopetinkin murehtimiset, mitä sitä turhaan. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. Nyt vain tankkaan ja luotan itseeni! Huomiselle on luvattu kivaa säätäkin, että kyllä kelpaa pyöräillä!

Keskiviikon suunnistusreitti, helppo kolmonen, ei ollut helppo. Kartta näytti hankalalta ja maasto oli hankalaa ja hidaskulkuista. Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin siellä varmaan vieläkin. Huh. Ukkonen pyöri ympärillä, ennen suunnistusta ukkoskuuro oli mennyt juuri ohi, jäljellä oli vain kuuma ja hikinen ilma, ja suunnistuksen jälkeenkin pukkasi vielä kunnon rankkasateen. Metsässä ollessamme ei satanut, siellä ei kastunut muuta kuin tossut kun pulahdin johonkin suohon.

Eilen illalla ukkoskuuron jälkeen kävin avovedessä pulahtamassa. Ensin vesi tuntui kylmältä, mutta vähän ajan päästä se oli jo tosi lämmintä. Ja uiminenkin oli aika mukavaa. Jestas, alanko tykkäämään avovesiuinnista?

Tämä on avokallio, sen minäkin metsässä tunnistan.

Fysioterapeutilla ja akupunktiossakin kävin huollossa viikolla. Akupunktiossa laitettiin neuloja kohtiin, jotka edistävät fyysistä suoritukykyä. Hassua, en itse asiassa tiennyt että akupunktiolla voi olla vaikutusta myös suorituskykyyn. Ja koska minun kroppani tuntuu akupunktiosta tykkäävän ja ottavan sen hyvin vastaan, niin oletan, että huomenna siis on varsinainen tempotykki Pirkkahallin lähtöviivalla! Hah!

Triathlonia takaperin

Ei aina tarvitse tehdä kaikkea niin kuin muutkin. Mutta on sille selvä syy, miksi triathlonissa lajien järjestys on uinti-pyörä-juoksu. Eikä juoksu-pyörä-uinti, niin kuin minä tänään tein.

JUOKSU
Tänään ensimmäisenä oli Maratuunarien, työpaikan juoksukerhon treeni. Juostiin pururadalla mäkeä ylösalas, haettiin tekniikkaa ja rullaavaa askelta. Ja lantiohan tietenkin oli edessä. Löydettiin vielä toinenkin, jyrkempi mäki, siihen kanssa tehtiin kaikenlaisia vetoja. Etuperin JA takaperin. Takaperoisuus on vähän niin kuin päivän teema :) Jossain vaiheessa käsissä alkoi aaltoilemaan maitohapot. Minulla maitohapon kertyminen tuntuu ensimmäisenä käsissä, alkaa pistelemään käsivarsia ja sormia. Aika outoa, mutta minulla se tuntuu niin. Treenistä oli kiire kotiin haukkaamaan banaani ja vaihtamaan pyöräkamat päälle.

PYÖRÄ
Pyörällä ajettiin Triathlonteam226:n tempokisa, 20 kilometriä. Tämä oli ihan uusi kisa, aikaisemmin tempot ovat olleet 38 kilometriä. Tänä vuonna onkin 2 tempokisaa, aika hieno juttu! Porukkaa oli hyvin paikalla, taisi olla reilusti yli 20 tempokuskia lähtenyt liikkeelle. 

Lähdöt olivat 30 sekunnin välein. Sain lähteä kakkospaikalta, joka oli aika kivaa, koska tiesin että porukkaa menee ohi ja rutosti. Aika kuluu siis hyvin :) Kamala sivutuuli oli heti lähtiessä, yyh. Tempoi pyörää ja kuskia mukaansa. Reitin alussa mennään sillan yli, siinä on avaraa ja tuulista, en uskaltanut siinä kohtaa ajaa alhaalta. Sitten ehkä vähän unohduinkin sinne yläotteelle ja piru vie jäin taas kiinni. Siinähän oli Vormisto autolla parkissa tien vieressä. Olen saanut palautetta siitä, että reippaasti sinne alaotteelle vaan. Siirryinkin siitä salamannopeasti alaotteelle enkä vilkuillut autoon päin. Siellä olisi luultavasti ollut nähtävillä epätoivoinen valmentajan ilme :D

Tempoajo on aika kovaa. Hapokasta. Vastatuulikin oli. Onneksi olen tänä keväänä uskaltanut jo polkea vähän enemmän enkä vain pyörittele. Näköjään jaksan vaikka raskaalta tuntuukin. Kääntöpaikalla jouduin odottamaan yhden auton verran, siitä tuli muutama lisäsekunti, mutta ei kai me näitä harkkakisoissa lasketa. Jouduin irrottamaan jalan lukkopolkimesta pysähtyessäni ja sain taas askarrella sitä hyvän aikaa kiinni. Se menee yleensä aika hyvin paikoilleen paitsi kisassa.

Pihassa kukkii omenapuu ihan hulluna.

Paluumatkalla sai osan matkasta nauttia myötätuulesta, jee! Jossain kohtaa ajoin tasaisella niin lujaa että alkoi pelottaa. Sehän ei siis varmaankaan edes kovaa vauhtia ole, mutta kun en ole tottunut. Koskahan sitä muuten uskaltaisi alamäet ajaa alaotteelta? Ja kuuluuko ylämäessä ajaa alaotteelta? Minusta se on hankalaa, siirryn ylämäessä yläotteelle. Luultavasti niin ei kuuluisi tehdä... Loppusuoralla ja viimeisellä kilometrillä en enää säästellyt, vaan koitin puristaa. Puuskutus oli kuulemma kuulunut jo kaukaa! Unohdin pysäyttää kellonkin heti, eli nyt Suunto näyttää kokonaisajaksi hippasen reilun 38 minuuttia, todellisuudessa aika on vähän vähemmän. Virallisia tuloksia ei ole vielä tullut, täytyy tarkistaa niistä. Pyörän keskisyke oli 161, ja oli muuten ihan sama edellisessäkin tempossa. Enempään ei pysty. Pyörän keskinopeus oli 31,3 kilometriä tunnissa. Ohhoh ja hellurei sentään! Minulle tuo on pal-jon! Pyörän päälle tein vielä ihan pikkupikkujuoksun, sen verran että pelästytin kroppaa, että tällaistakin saattaa olla tulossa.

Edit: tulokset ovat täällä. Oikea loppuaika oli 0:37:39. 

Pihassa kukkii myös keltainen kukka, jonka nimeä en nyt muista. Se on kyllä minulla  kirjoitettuna jonnekin ylös. Kukkajutut ovat aika vaikeita! Urheilen ennemmin kuin viherpeukaloin.

UINTI
Sääennuste näyttää nyt aika lailla viilenevää, joten pyörän jälkeen vielä pikaisesti järveen avoveteen, jos sinne ei vaikka hetkeen taas tarkene mennä. Eikä meinannut tarjeta nytkään! Sää viileni ihan siinä tempokisan aikanakin jonkin verran, tuuli oli kova, hrr ja brr kun paleli. 

Järven vesi oli eiliseltä sekoittunut ja oli kyllä viileämpää. Pystyi uimaan, mutta kädet ja jalat vähän paleli, eilen ei palellut. Ja kädet oli ihan narut tempon jäljiltä! 500 metriä kykeni uimaan, sitten pois. Mutta tulipahan käytyä. 

Tämäniltaisen ihmiskokeen perusteella voin siis kertoa, että triathlonin lajit ovat oikeassa järjestyksessä.

Avoveteen puli puli

Kesän ensimmäinen avovesiuinti - check. Ja meni paremmin kuin odotin! Aikaisempina kesinä uinnin aloittelu on ollut sellaista räpiköintiä. Yhden kerran muistan, että menin vasta ekassa harkkakisassa ekaa kertaa järveen (virhe!), silloin meni ihan plörinäksi. Virheistä näköjään oppii.

Trinistit tulossa uimasta ja menossa uimaan

Rannalla oli muitakin triathlonisteja samoissa puuhissa, ekalla avovesiuinnilla. Joku kehui että ai kun on hienoa. Ihmeellistä että joku pitää ensimmäistä avovesiuintia hienona. Minusta se on epäilyttävää ja jännittävää.

Mustapukuiset sukeltavat kohta keltaiseen siitepölyyn.

Vedessä on kamalasti siitepölyä, yök. Äläajatteleäläajattele. Naama veteen, kylmää, pystyykö tässä hengittämään. Muutama sammakkoveto väliin ja pää uudestaan veteen. No joo, pystyy hengittämään. Poijuja ei järvellä ollut, uitiin laiturille päin. Laiturilla kunnon huiluu. Jes, mähän uin ihan oikeasti!

Kaverit sanoivat että uidaan vastarannalle. Ihan rannalta taitaa olla nelisensataa metriä vastakkaiselle rannalle, nyt oltiin jo jonkun matkaa edetty sinnepäin. Vikisin ensin vähän, että en nyt taida vielä ekalla kertaa sinne asti uida. Viime kesänäkin kävin monta kertaa uimassa ennen kuin uskalsin sinne asti lähteä. Sitä edellisenä kesänä en kertaakaan uskaltanut uida vastarannalle. Miten minut onkin niin helppo ylipuhua - huomasin sanovani että mennään vaan jos odottavat minua. Niin tuntuu turvallisemmalta. 

Eikä se nyt kovin paljon sen ihmeellisempää ollut sinne vastarannalle uida. Ilta-aurinko vaan häikäisi niin suunnistaminen oli vaikeaa. Vastarannalla taas kunnon huiluu kanadanhanhien kanssa ja uinti takaisin. Rauhallista uintia vaan niin hengittäminen helpottui koko ajan. Mutkiahan tuli matkalle kyllä, mutta ensimmäiseksi avovesiuinniksi ei mitään kohtuuttomia pummeja sentään.

Uiminen on laiskan miehen laji. En näytä tekevän tässä yhtään mitään :)

Taas hetken huiluu rannalla. Nyt se hengittäminen alkoi sujua niin mitäs jos sitä tekniikkaakin vähän miettisi. Avovedessä ei tarvitse kauhoa käsi suorana, kyllä sielläkin saa uida hyvällä tekniikalla. Muistin muuten, että märkäpukunihan hiertää olkapäätä siitä kohdasta, josta se on paikattu. Se pitäisi muistaa teipata ennen uintia. Tai hankkia uusi märkäpuku.

Uin vielä pätkän vähän paremmalla tekniikalla. Aika jees. Vielä on matkaa rentoon avovesiuintiin, mutta ensimmäiseksi kerraksi tämä sujui omalta osaltani paremmin kuin hyvin. Etukäteen nimittäin arvelin uiskentelevani siinä rannan tuntumassa hiukkasen, totuttelen laittamaan kasvot veteen ja puhaltelemaan perunoita. Lapsena uimakoulussa puhalleltiin perunoita, muistatteko? :) Oikeasti uintia tuli vähän yli kilsa. Jee!

Voi ihmetys, mähän osaan uida!

Hiphei, hyvä treenipäivä tästäkin tuli, vaikka aamulla väsytti. Olin suunnitellut lähteväni pyöräilemään, mutta voi hyvänen aika kun väsytti. Ääh, pohdiskelin siinä aikani ja päätin että ei pyöräilyä tänään. Mietin, miksi niin väsytti: viime viikonloppuna molempina päivinä menoa ja toisena vielä kisa, viikolla pikainen työreissu Prahaan, sieltä paluulento oli myöhään ja kotona olin seuraavan vuorokauden puolella, normikiiretyöviikko, ja oikeastaan vähän kiireempikin kuin normaalisti kun oli se reissu, piti tiivistää muita töitä ja saada ne tehtyä. Liian vähän unta. Kokonaisrasitus oli liikaa. Kyllä kroppa viisaasti kertoo kun se haluaa lepoa. Henkisesti tällainen tuntuu laiskottelulta, kun olisi viikonloppu ja aikaa treenata, mutta uskon että tällä kertaa oli hyvä laiskottelu.

Laiskottelupäivä päättyy jääkiekkopeliin jota ei meinaa uskaltaa katsoa. Kääk, liian jännittävää!

Rähinäsatasia altaassa

Maanantaina ja torstaina on seuran uintitreenit. Niissä käyn säännöllisesti, ja talven aikana olen käynyt joka viikko myös yhden ylimääräisen kerran uimassa. Kolme kertaa viikossa uintia, hyvä minä. Jossain vaiheessa tuntui, että jutun juoni vähän löytyikin, keksin miten uidaan kevyesti ja helposti. Kevyt ja helppo uinti kestää yleensä maksimissaan 25 metriä, sitten jotain menee sekaisin, ajatus herpantuu, enkä tiedä mitä teen eri tavalla. Kunnes se helppous taas jostain hetkeksi löytyy. Ja taas katoaa. Ei siis ole ihan tasalaatuista tämän triathlonistin uinti.

Nyt tässä on ollut vähän kaikenlaista... Oli pyöräilyreissu, on ollut arkipyhiä, on ollut kaikenlaista muuta aktiviteettiä enemmän kuin uintia. Siksi ajattelinkin, että eilen torstaitreeneissä teenkin ihan kunnon treenin epämukavuusaluella: satasia kymmenen kappaletta.

Alkuun 300 metriä verryttelyä. Tekniikka mielessä, aina vaan. Kädet, pää, vartalo, jalat... Uinnissa on noin tsiljoona yhtäaikaa mietittävää asiaa. Alkuverran jälkeen toisitoimiin. Periaatteessahan nuo sataset saisi lähteä kahden minuutin palautuksilla. Siis saisi, jos ehtisi.

Suomen toukokuu vihertää, mutta on kovin viileä.

Harvoin kellottelen uintia, mutta nyt oli pakko kurkata välitilinpäätös kellosta joka satasen jälkeen. Olen joustava, heti alkuun tein pikaisen suunnitelmanmuutoksen: jos nyt edes alle kahden minuutin uin ne sataset niin katsellaan ne lähdöt sitten, palautellaan pari hengenvetoa. Toisin sanoen uinti tuntui melkoiselta räpiköinniltä. Niin se sitten tasaiseen menikin. En ihan kahden minuutin lähtöjä tullut, mutta palauttelin kuitenkin 10-20 sekuntia. Oli siinä tekemistä näilläkin säädöillä. Tekemisen meininkiä, tai ehkä pikemminkin kovaa häsellystä, ähinää ja rähinää.

Kun sain rähinäsataset uitua, uin loppuverraa rauhassa. Voi miten uinti tuntuikaan hyvältä! Tekniikkakin oli ihan eri maailmasta, en kauhonut vettä syvältä vaan liu'uttelin pitkälle ja rauhassa. Kumma juttu kun kovempien vetojen jälkeen jälkeen aina kulkee. Taitaa kannattaa käydä siellä epämukavuusalueella.

Tänään oli Triathlonteam226:n jumppapäivä. Viime viikolla en päässyt jumppaan ja kylläpä kroppa sitä jo kaipasikin. "Kevyttä lihashuoltoa ja venyttelyä" - sisäpiirin vitsi, tällä luonnehdinnalla on houkuteltu monta pahaa aavistamatonta harrastajaa jumpalle. Onhan se lihashuoltoa ja venyttelyä, mutta ei välttämättä kevyttä. Oli hauska lukea Triangaa ja ashtangaa -blogista miltä oma vakkarijumppa tuntuu. Aikamoisia vitkutuksiahan siellä kyllä tehdään :) Mutta niin vaan taas aukesi paikat, yläselkä napsuu ja kiittää.

Säästä olisi asiaa. Kun nyt on toukokuu niin sää voisi alkaa käyttäytyä asianmukaisesti. Eilen oli kolme (3!!!) astetta lämmintä ja vettä satoi. Tänään on ollut jotain 9 astetta lämmintä mutta vettä sataa edelleen. Ei ole häävit pyöräilykelit. 

Pyöräilemään pitäisi vähän päästä, että oppisin edes niitä vaihteita vaihtamaan uudessa pyörässä. Ei tässä muuten niin hätä olisi mutta kun menin klikkaamaan hulluusnappia ja ilmoittauduin SM-duathloniin Seinäjoelle. Kääk. Se on viikon päästä sunnuntaina, 18.5.

Olen muuten varsinainen trendsetteri. Uudessa Juoksija-lehdessä on juttu suunnistuksesta. Haa, vanha juttu jo tuo suunnistus. Toissapäivänä kävin ekaa kertaa suunnistamassa. Olen siis harrastaja.

Missähän ensi viikolla olisi iltarastit?

Uudessa Fillari-lehdessä puolestaan on juttu pyörämatkasta Toscanaan Luccan seudulle. Niin nähty kuulkaa jo. 

"Moni suomalaispyöräilijä suosii ulkomaanreissulla kotimaata mäkisempää maastoa, jota Toscanasta löytyy yllin kyllin". Niin tuntui löytyvän.

Jään miettimään seuraavaa trendisuuntausta.

Vapari cha cha chaa

Tykkään Sini Sabotagesta mutta Lambadaan mulla on eri sanat!





V-A-P-A-R-I-I-I-I

Ei oo muualta kuultuu
altaan päädys sun kaa tuntuu
et käsi ois kauhakuormaaja
se on tän liikkeen koreografia
ei siihen tartte talenttii
mä olin siitä jo melkein saletti
mut ku me uimaan alettii
mä tajusin et se ei oo helppoo ku baletti

Se ei mee piloille
joten älä ala lannistaa
eikä tartte alkaa vinoilee
vaikken mä kroolaa niinku phelpsi tekee
rytmi on sekasi
ku uisit ees sekarii
joten kierrä sitä vartaloo
ja kuuntele vormistoo

Ei saa olla liian ankara
vaik oot yhtä ajan tasal ku lambada
välillä hankalaa mut kyllä jaksaa liukuu ku 
elämä on sun kaa cha-cha-chaata

V-A-P-A-R-I-I-I-I
elämä on sun kaa cha-cha-chaata
V-A-P-A-R-I-I-I-I
elämä on sun kaa cha-cha-chaata

Ku muut kattoo telkkarista uutiset ja kenoo

Nii mä treenaan mun käsivetoo
Ennen ku edes huomaatkaan
Nii sä tuijotat mastersii
Mut en oo mitää ilman pullarii
Ku aletaa pukee märkkiksii

Ei oo tatsii jos sä laitat filmille
Tää vapari on vaan sun silmille
Voisko järjestää kurssii
Et kaikki ei oo yhtä tuulimyllyy

Mut millon sit se  pätee
Aina ku mä laitan mun lättärit kätee
Mut kyl ne muuttuu vahvoiksi
Kun sä vaan jaksat kauhoo
Vaik ei sust oo silakaksi
Nii ehkä säki joskus scullaat ku meitsi

Perjantaifiiliksillä mennään! :D

Lisää jumppakokeiluja ja paluu perusasioitten pariin

Jumppakokeiluja on suoritettu ahkerasti syksyn ja ylimenokauden iloksi. Edellisviikolla oli siis tiistaina kahvakuulaa ja pilatesta, keskiviikkona bollywoodia ja torstaina jatkoin Fit-jumpalla. Tuntikuvaus oli "Syke (HIIT) 30 + core 30". Meinasin mennä puolivaloilla, ihan vaan liikuskella liikkumisen ja uuden kokeilun ilosta. Olisihan tuosta tuntikuvauksesta jo viisaampi voinut päätellä, että ei sinne hissuttelemaan mennä.

Jaahans, ensimmäisenä otettiinkin steppilaudat esille. Jee! Entinen bodysteppailija tykkäsi kovasti! Ennen triathlonhurahdustani bodystep oli lempilajini. Oli pakko mennä eturiviin, koska ensinnäkin siihen ei normaaliin tapaan ollut mennyt ketään, vaan kaikki olivat pakkaantuneet takariviin, ja toisekseen olen mieluummin eturivissä mistä näkee kunnolla. Taisi olla virhe. Ohjaaja nimittäin näki, että minulla on sykemittari (muilla ei ollut). Hän tiedusteli minulta koko ajan, paljonko on syke on. Siinähän se sahasi 135:n ja 160:n välillä. Keskimäärin kysyessä oli aina 155. Se ei riittänyt, aina käskettiin laittaa lisää vauhtia ja tehoa. Ääh, en siinä kesken tuntia sitten alkanut selittää, että kun mä vaan nyt chillailen täällä, en mää niin tosissani, oikeasti harrastan triahlonia eikä tää mulle mikään viikon avainharjoitus ole... Työkaveri huuteli taustalta, että nyt kyllä katotaan sykkeitä väärältä ihmiseltä :) Taisin tosiaan olla eniten liikunnalle omistautunut siinä porukassa. Tunnin jälkeenkin pääsin vielä seurantaan, että eikö mulla syke yleensä nouse... Vihdoin pääsin sanomaan, että on tässä jo jonkin verran liikuntoja viikolla takanakin enkä nyt edes halunnut mennä sata lasissa.

Aikaisemmin harrastin melkeinpä vain ja ainoastaan kyseisen tunnin tyyppistä ryhmäliikuntaa. Syke oli siis katossa tunnin verran ja olin siinä oikein hyvä. Itse asiassa luulin, että minulla on hyvä kunto, kunnes aloin harrastaa juoksua, ja pitikin alkaa rakentaa peruskuntoa, joka minulla ei ollut hyvällä tolalla. No, nyt tiedän, että matalasykkeistä liikuntaa pitää olla riittävästi hankkiakseen hyvän kunnon.

On jo liian kylmää uida avovedessä.

Ai niin ja kävinhän mä sillä viikolla vielä yhdellä balance-tunnillakin. Sitten olinkin jo niin kaiken uuden kyllästämä, että lauantaina palasin perusasioiden pariin ja juoksin pitkän lenkin. Ajassa yli 2,5 tuntia, kilometreissä vähän päälle puolimaraton. Hitaasti ja nautiskellen. Lämmintä oli 20 astetta, vaikka syyskuussa ollaan. Kyllä se juoksu on mun juttu.

Eräänä aamuna oli mahdottoman kaunis valo.

Perusasioitten pariin olen pyrkinyt palailemaan syömisissäkin. Toisin sanoen sokerin olen pyrkinyt karsimaan pois. Voin paremmin ilman sitä - useimmiten sokerisia juttuja tulee syötyä melkein vahingossa vaikka ei niitä oikeasti tee edes mieli.

Jokin viikonloppuaamupalamunakas.

Poikkeus vahvistaa säännön: Koskikeskuksessa käydessä piti testata Minetti. Namnam :)

Viime viikonloppuna Tampereella juostiin puolimaraton. Huristelin paikalle syklolla seuraamaan kisaa ja kannustamaan. Siellä olikin paljon tuttuja juoksemassa, oli paljon kannustettavaa! Reitti vaikutti mukavalta, taidan pyrkiä olemaan itsekin ensi vuonna juoksemassa Tampereen kauniissa maisemissa. 

Lähdössä jo mentiin hurjaa vauhtia.

Keskustorilta  lähtö, Patosillan kautta Tampellan alueelle, Palatsinsillalta Kekkosentielle ja Lapinniemeen, Lapinniemestä Lapintietä kohti keskustaa, Koskipuiston kautta Ratinanrantaan, kierros Hatanpäällä ja Arboretumissa, joku koukkaus Härmälässä ja paluu Hatanpään ja Ratinanrannan kautta maaliin Ratinan stadionille Laukonsillan kautta.

Kaunis Tampere!

Itse olen puolimaratonin lähtöviivalla huomenna Turussa Ruisrääkissä. Onkohan se nimensä mukainen rääkki? Vähän mäkistä maasto kuulemma on... Toisaalta en lähde tavoittelemaan ennätysaikaa, vaan tekemään treenin. Olen itse asiassa lähdössä ystäville vähän jäniksen rooliinkin :) Korvat siis päähän ja menoksi! Toinen ei ikävä kyllä flunssaisena voikaan nyt osallistua, harmillista mutta tällaistahan tämä syksy on. Niin moni pärskii ympärillä, että itsekin kuulostelen koko ajan ettei se lenssu nyt vaan pääsisi iskemään. 

Lempitossut.

Meinaan lähteä reissuun upouusilla Cloudsurfereilla. Uusilla on juostu yksi vitosen lenkura ja eilen 6x400 metrin vedot urheilukentällä. Hyvältä tuntuu, joten sinne vaan puolikkaalle samantien! En kyllä käsitä miten lenkkari voikin olla niin hyvä. En millään haluaisi enää juosta millään muulla kengällä.

Eilen tosiaan nakuttelin ne vedot urheilukentällä. Etukäteen hirvitti - niin kuin vedot melkein aina - mutta sitten ne menikin aika kivasti. Joissain vedoissa tuntui että ei kamala sentään nyt tyttö hyytyy, mutta tuntemuksista huolimatta vedot meni kaikki kolmen sekunnin aikamarginaalilla. Tasaista puurtamista. Vetojen välissä tuntui, että palautuminen oli aika nopeaa.

Naapurin kissa. Me ollaan kavereita, vaikka hän koittaa kuvassa näyttää vihaiselta.

Iltasella oli vielä uintitreeni. Mielikuvissani on edelleen viime- ja edellistalven loppuviikon uintitreenit, jolloin treenailtiin kaikessa rauhassa pienellä porukalla tekniikkaa terapia-altaassa. Melkein lilluen meni ne treenit. Toista on nyt. Suoraan isoon (ja kylmään!) altaaseen vaan. Tulin altaalle viime tingassa enkä ehtinyt kuulemaan ohjeita kunnolla, kuulin vain että minut passitettiin matkaan 50-metrisiin kovavauhtisiin vetoihin. Vinsta kovaa on kyllä minulla reilusti epämukavuusalueella... Täällä on muuten muutama käyttökelpoinen uintitermi. Itsehän en nimittäin ensimmäisellä triathlonleirilläni tiennyt mikä on vinsta tai piikki. Rookie joutui kysymään, että mitä ihmettä oikein pitää tehdä. "Vedä sekaria vinsta". En tajunnut silloin koko lausetta :D

Jostain sain käsityksen, että niitä kovia vinstoja tehdään viisi. Ensimmäisen jälkeen ihmettelin kun porukka lähti melkein heti tekemään seuraavaa. Toisen jälkeen, kun sain puheen kulkemaan, kysyin, että paljonko tässä on taukoa välissä. 30 sekuntia! Apua, niin vähän. Neljännen jälkeen olin iloinen, että vain yksi on jäljellä, sen vedän ainakin ihan tajuttoman kovaa! Viidennen jälkeen huokaisin helpotuksesta ja aloin melkein tuulettaa, mutta sitten joku sanoi että puolessavälissä ollaan. Kääk. Niitä olikin kaikkiaan kymmenen! Sitten vain keskityin selviämään loppusetistä. Selvisinkin, ja tuollaiset vedot tekee meikäläisen uinnille varmasti eetvarttia. Kun vaan tekniikan saisi vielä pysymään kasassa.

Terapiakävelyllä Pyynikillä. Näyttää kesältä, mutta reilusti syyskuun puolella mennään.

Nyt kohti Turkua, seoommoronääs!