lauantai 28. helmikuuta 2015

Pirkan hiihto ja Voittajan itseluottamus

Viimeisestä jutusta onkin vierähtänyt aikaa. Siitä voi vetää suoran johtopäätöksen että tyttö on treenannut. Paljon.

No, mikä nyt on kullekin paljon, mutta minulle 3 peräkkäistä yli kymmentuntista treeniviikkoa tuntuu olevan paljon. Samaan aikaan töissäkään ei ole ollut kevyttä, joten kokonaiskuorma on ollut aika iso, ja siinä tilanteessa pitää vaan karsia kaikki, mikä ei ole pakollista. 

Olen saanut hiihtää ihan kaikenlaisissa keleissä. 
Tässä on hyvä keli!

Treenaaminen tavoitteellisesti ja ohjelman mukaan triathlonin täydelle matkalle on kyllä mielenkiintoista. Kun tahkoaa tuntimääriä paljon, ei siinä erityisemmin ehdi ihmetellä, tapahtuuko kehitystä vai ei. Lähinnä olen joutunut hiihtoladulla tuijottamaan sykkeitä ja stoppaamaan sivuun etteivät ne nouse liian korkeiksi. Ei siinä niin kovin urheilijamaiselta olo tunnu kun kaikki suihkivat ohi ja minä seistä törötän ladun sivussa. Jospa satoa tästä kerätään sitten myöhemmin, luotan siihen.

Matalilla sykkeillä ja pitkään on siis menty. Oma suhtautuminen tekemiseen muuttuu koko ajan: keskiviikkona olin tunnin hiihtolenkillä ja se oli mielestäni erittäin hupaisaa. Tunti! Viitsiikö nyt sitä varten edes lähteä :D Hiihtelin puoli tuntia yhteen suuntaan ja katsoin kellosta että nyt sitten pitää kääntyä takaisin. Lenkin jälkeen olin ihan että hohhoijaa, tässäkö tää nyt oli. Kyseessä on kuitenkin urheilusuoritus, joka on normaali ja riittävä kenelle tahansa joka pitää kunnostaan huolta.

#hiihtie, #skifie vai #suksie?

Urheilin määrällisesti ennätyksen yhdellä viikolla, 16 tuntia 20 minuuttia. Sillä viikolla oli ajanhallinta kovilla... Kävin myös kaksi kertaa hierojalla ja vielä kampaajallakin. Yllättävän hyvin kaikki silti sujui, kun hommat aikataulutti. Varsinaista vapaa-aikaa ei tosin juuri ollut, kaikki luppoaika taisi mennä ruuanlaittoon, pyykinpesuun ja seuraavan päivän vaatteiden, varusteiden ja eväiden valmisteluun.

Jossain vaiheessa olin niin sekaisin että sukset unohtuivat kotiin ja lähdin pelkillä sauvoilla. Ei vaan, kyllä se oli sauvakävelyä ihan tarkoituksella :D Nastalenkkareille on ollut tänä talvena paljon käyttöä - ilman en olisi pärjännyt.

Unohtuikos multa nyt jotakin?

Hiihto on näytellyt suurinta osaa helmikuun treeneissä, 24 tuntia olen sivakoinut latuja eestaas. Olen edelleen kovin huono hiihtäjä, mutta silti pidän hiihtämisestä todella paljon. Pirkan hiihtokin on jo huomenna ja vielä pitäisi olla latuja jäljellä niin että reitillä ei kuulemma ole ylimääräisiä kävelyosuuksia. Olen menossa hiihtämään puolipirkan, 45 kilometriä.

Eilen oli kumma päivä: heräsin aamulla nokka ihan tukossa. Kuulostelin päivän ja olin olevinani vähän nuhainenkin, muuten ei tuntunut kipeältä. Jätin illan treenin väliin koska olin väsynyt ja muutenkin, olo ei ollut ihan priima. Vähän mietitytti, miten käy Pirkan hiihdon. Tänään taas olossa ei ole enää mitään vikaa. Onneksi! Mikähän ihmeen nuhanpoikanen se oli, toivottavasti pysyy nyt poissa.

Huomista hiihtoa en ole ihmeekseni mitenkään jännittänytkään. Tavoitteena on tehdä hyvä treeni, en nyt niin ihmeellistä huomiselta odota kun tuntuma hiihtoon ei ole ollut mikään hyvä koko talvena. Neljän tunnin hiihtoja olen kuitenkin tehnyt enemmän kuin koskaan ennen, joten enköhän sieltä maaliin suoriudu. Olisipa huomenna tuollainen sää kuin alla olevassa kuvassa, mutta ei kyllä taida onnistua. Räntäsadetta on luvattu iltapäivälle :D



Vinkkaan vielä kaikille mainiosta kurssista: 


Kurssi on ollut käynnissä pari viikkoa ja vielä huomenna 1.3. ehtii mukaan. Suosittelen kurssia, olen tykännyt kovasti. Kurssi laittaa ajattelemaan ja sieltä saa työkaluja urheilun lisäksi ihan jokapäiväiseen elämään. "Itseluottamus on lihas jota voi ja ehdottomasti kannattaa treenata."





sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kivan viikonlopun päätteeksi survival-hiihto

Viikonloppu alkoi sillä että nukuin hyvin. Viime viikko oli jotenkin täynnä kaikenlaista ja raskas, jessus että olin väsynyt. Jotain stressiäkin taisi pukata kun heräilin liian aikaisin enkä saanut enää unta. Ei ole kivaa kun herää itsekseen mutta kovin väsyneenä puoli viideltä aamulla.

Lauantai oli virkeä ja tosi kiva päivä, urheilusta lepoa, ystävät toiselta paikkakunnalta tuli kylään ja tehtiin kaikkea kivaa.

Käytiin Raholan koululla Helmihulinat-tapahtumassa ihan vaan siitä syystä että siellä oli ihania nöffikoiria. Newfoundlandinkoirat kyyditsivät lapsia koiravaljakoissa. Minä keskityin rapsuttamaan koiria ja varsinkin yhtä hassua pentua. Se, kenellä oli grillimakkaraa, sai nöffin jakamattoman huomion. Ja kuolat takinliepeeseen :D



Oli tarkoitus käydä syömässä Hans Välimäen pop up -ravintolassa, joka oli vain tämän viikon avoinna Tampereella. Oli muutama muukin halukas menossa sinne, joten emme jääneet jonottamaan. Toivotaan että saadaan sama konsepti tampesteriin vielä uudemmankin kerran, kovasti kehuja saivat sushit ja nuudelit.




Nälkä kun oli niin mentiin sitten Nomuun syömään. Siellä on ihan taivaallisen hyvää ruokaa. Hauska ja rento paikka muutenkin, syötiin burgereita ja lisukkeita ja sushia, kaikkea sulassa sovussa.




Tänään oli taas treenipäivä, pidempää siivua tarjolla: neljän tunnin hiihto ja siihen tunnin juoksu päälle. Vetkuttelin aamulla kotona kun tuuli niin kamalasti, mietin että tarkeneeko ulos edes mennä. Vasta puoli kahdeltatoista starttasin suksilla ladulle todetakseni että keli on ihan järkyttävänkamala. 

Yöllä oli ollut kunnon tuuli ja myräkkä ja ladut täynnä roskaa, sen lisäksi vielä jäiset ja liukkaat. Ei paljon naurattanut kun meinasin kilometrin matkalla kaatua nenilleni useamman kerran kun suksi tökkäsi roskiin.



Roskaa oli.

Silloin kun ei suksi tökännyt roskiin, meinasin kaatua muuten vaan kun latupohja oli ihan jäinen. Alamäet oli varsin vallattomia, en todellakaan uskaltanut mennä latu-uralle kun siellä oli vaikka mitä risua, laskin auraamalla mutta sekin oli kamalaa kun vauhti kiihtyi liikaa. 

Ei ollut paljon väkeä hiihtämässä, viisaammat olivat ymmärtäneet jäädä kotiin.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin turvaan Koukun majalle sisätiloihin, oli pakko ottaa mehu, koota itsensä ja harkita hetki joko itkupotkuraivaria tai treenin jatkamista. Valitsin treenin jatkamisen. Treenikaveritkin laittoivat viestiä että ovat tulossa samaan suuntaan. Kanssakärsijät vähän lohduttivat.





Heittelin siinä raivopäissäni sukset ja sauvat pitkin pihaa. No ei vaan, kova tuuli oli viskonut kaikkien sukset telineestä menemään sillä välin kun olin mehulla. Mietin kyllä että periaattessa ei olisi ollut kovin kaukaa haettua että olisin voinut tuollaista alkukantaista toimintaa harrastaa :)



"Vauhdikas lasku". Voi kettu sanoin minä. Ette tiedä miten paljon olen tänään painokelvotonta tekstiä hiihtäessäni mumissut. Jotain mantraa piti hokea.

Lähdin Koukun majalta kohti Ikuria, siellä ei ollutkaan niin roskaista. Jäisyys kyllä vielä lisääntyi vaikka en tiennyt sen olevan mahdollista. Ihan kamalaa. Hienon näköistä kuten kuvasta näkyy, aurinkokin paistoi mutta suksen kantti ei pitänyt yhtään ja alamäet oli ihan yhtä horroria. Olen varsinainen arkajalka. Lisäksi mietin kaikkia mitä-voikaan-sattua-asioita: esimerkiksi jos kaadun ranteen päälle niin se voi mennä poikki. Tai että mihin sattuu eniten jos lasken puuta päin. En ole nuorempanakaan ollut mikään hurjapää mutta nykyään on vielä lisänä iän tuoma nössöys. Ei helpota harrastamista yhtään.



Treffasin kaverit ja hiihdettiin jonkin matkaa yhdessä. Ensin oli tasatyöntöbaanaa pitkään, ei vapaan latua ollenkaan, siinä piti sitten käsivarret tulessa lykkiä tasuria. Kaaduinkin siinä kertaalleen kun koitin pysyä kavereitten perässä ja hosuin liikaa. On muuten vaikea jäisessä alamäessä päästä uudelleen maan tasalta liikenteeseen! Onneksi se oli päivän ainoa pannutus.

Vihdoin löytyi pätkä ihan hiihdettävääkin osuutta, ei jäistä eikä kovin roskaista. Se ilo taas ei kestänytkään pitkään kun saavuttiin pätkälle jota ei ollut ajettu ollenkaan. Minä tein uparit, sovittiin, että kohta nähdään munkkikahvilla.


Tässä kohtaa latukoneen kuljettaja oli lähtenyt kotiin.

Kahvitauko teki terää ja virkisti. Minulla oli enää reilu tunti hiihtoa jäljellä eikä siinä vaiheessa ollut epäilystäkään ettenkö tekisi treeniä loppuun.

Kyllä hymyilytti siinä vaiheessa kun pääsin autolle. Ei haitannut enää jäisyys eikä roskaiset ladut, olin ihan voittajafiiliksissä kun olin kaikesta selviytynyt.  En ole koskaan hiihtänyt ensinnäkään niin jäisellä pohjalla enkä toisekseen niin roskaisilla laduilla. Siinä mielessä oikein hyvä treeni.

Hurautin äkkiä kotiin, vaihdoin kuivan paidan ja nastalenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Juokseminen oli ihanaa ja tuntui palkinnolta hiihdon jälkeen!

Viikko oli treenien kannalta oikein onnistunut, kaikki sujui mukavasti, jopa se hiihtokin kaiken tämän valittamisen jälkeen. Treeniä tuli 11 tuntia 30 minuuttia.