tiistai 27. toukokuuta 2014

Inov-8 Trail cup - triathlonisti poluilla

Vihdoin ja viimein pääsin kaikilta muilta kiireiltäni kokeilemaan Trail cupiaInov-8 Trail cup on viisiosainen polkujuoksusarja eri paikoissa Tampereella, reitin pituus on noin 5-10 kilometriä. Tänään oli vuorossa sarjan neljäs osakilpailu Niihamassa. Henkisesti olin menossa juoksemaan 5 kilometriä, mutta tällä kilpailureitillä onkin pituutta 7 km. Hups. 

Ensin peruskeskustelut itseni kanssa:
-sataako ulkona? -sataa.
-onko kylmä? -on, itseasiassa kylmempi kuin luvattiin, vain 7 astetta.
-väsyttääkö? -no joo, vähän kyllä.
-onko jalat kipeät eiliseltä? -noo, pohkeissa kyllä tuntuu. Ja vatsalihaksetkin on saaneet tuntumaa vaikka en niitä ole edes tehnyt.
-osaanko juosta poluilla? -en yhtään.
-olisko kiva mennä kokeilemaan Trail cupia? -No olis!!!
Näin siis hauskuus ylitti taas järkisyyt.


 Valitsin paidan fiiliksen mukaan. Sweet pain, sitä on ehkä tulossa.
Ja takki päälle. Kehtaisko oikein seuran nimissä mennä tötöilemään? Joo :)

Kotoa lähtiessä sade ropisi mutta Niihamaa kohti ajellessa se loppui, ja iltakahdeksalta jo aurinko paistoi. Ihmeellinen sää. Oli siis hyvä keli juosta. Vähän pukeutumisongelmaa oli: laitanko takin vai tarkenenko juosta paidalla? Sataa, on liukasta, mitkä kengät? Pitäiskö laittaa nastalenkkarit? Minulla oli melkein ylitsepääsemätön henkinen ongelma:  minulla ei ole suunnistus- tai maastokenkiä, mutta on talvinastalenkkarit, voinko laittaa ne? Suunnistuskengissäkin on nastat, mitä eroa niillä on talvinastalenkkareihin verrattuna? Ovatko ne vain kevyemmät ja ei-niin-lämpimät? Nauravatko minulle naurismaan aidatkin jos juoksen talvilenkkareilla? Tiesin että paikalle tulee suunnistustaitoisia seurakavereita, kysyn. Ja niin me päätettiin että juoksen nastalenkkareilla. Hyvä päätös. Takki päällä ei ollut hyvä päätös, kuuma tuli. Mutta kun lähdössä oli jäätävän kylmä... Koskahan opin.


Niihamassa Tampereella ollaan. Täällä kävin lenkillä, pyöräilemässä ja hiihtämässä kun asuin keskustassa. Vanhat kotihoodit <3

Käytiin ensin vähän verraamassa reitillä. Apua, täälläkö pitää juosta! Kiviä, kantoja, mitä kaikkea. 


Tässä poikettiin leveältä ulkoilureitiltä polulle.

Tulipahan heti selväksi, että lähdössä ei tarvitse kiihdytellä. Antaa nopeimpien mennä etten jää tientukoksi. En uskalla juosta kovaa polulla, parempi että menen rauhassa ja katson jalkoihini. Muutenkin ajattelin, että mitään maksimitreeniä ei ole tarkoitus tehdä, sellainen kiva reippaan kovahko treeni vaan.

Sain polulla heti todella hyvän paikan, en osannut polkujuosta yhtään mutta kun sopivaa vauhtia juostiin edessä niin katsoin mallia. Ja takana ei hengittänyt kukaan. Kovin kovaa ei muuten tarvinnut edes juosta kun syke nousi. Jännitystä, eilistä rasitusta, taitamattomuutta, kaikkea sellaista. Meinasin, että ei tässä nyt kisasykkeitä tavoitella, mutta eipä ne kaukanakaan olleet. Tällainen lopputulema siitä kuitenkin sitten tuli:


Kovaa, kovempaa, erittäin kovaa.

Kunhan vauhti asettui, juoksin kaksin yhden kilpailijan kanssa, peesasin vaan eikä tullut mieleenkään mennä ohi, huh mitkä sykkeetkin oli. Paitsi kun tuli leveä tiepätkä, pääsin kunnolla juoksemaan. Hirveä ero on kyllä polku- ja tiejuoksuvauhdilla! Siinä menin ohi ja aloin katsella seuraavaa selkää edessä. Lähinnä sen takia, että en eksy :) Ei vaan, etukäteishuolestani huolimatta reitti oli kyllä todella hyvin merkitty, ei ollut eksymisestä pelkoa. Vaikka pitikin melkein koko ajan katsella jalkoihin.


Tällaisilla mestoilla juostiin.
Seuraavaksi tuli pätkä, jota reittikuvauksessa kuvailtiin näin: Tämä maastopätkä on todella vaativaa juostavaa jopa suunnistajille. Jossain vaiheessa kyllä kävi mielessä, että kun en kerran yhtään polkujuoksua osaa, niin pitääkö sitä sitten ensimmäisenä lähteä johonkin kisaan, heh. Mutta ihme kyllä, edellä juokseva oli vielä varovaisempi kuin minä ja menin ohi.

Tommonen puu! Keskellä reittiä!

Sen jälkeen juoksin hyvän aikaa ihan yksin ja kyllä vaan oli hienoa! Mielettömät maisemat, järvi, juurakoita ja muuta ihan sopivasti, sain mennä omaa reippaan kivaa vauhtia. Todella kehittävää maastoa. Hymyilin taas juostessani kun oli niin kivaa :) Siihen asti oli rennon kivaa kunnes viimeisellä kahdella kilometrillä tuli taas yksi selkä näkyviin, piti kiristää vähän mukavuusalueelta pois kun selkä kerran läheni! Aivan liian hitaasti, jotta olisin ohi mennyt, mutta antoi loppupätkään hyvän tsempin.


Snapsilauta maalissa.
Trail cup oli hieno, hyvin järjestetty tapahtuma. Suosittelen.


Lähtö- ja maalialue oli Niihaman majan vieressä. Majasta saa kahvia ja munkkia. Talven hiihtolenkin ehdoton pit stop.
Tulokset ovat täällä. Olin kuntosarjassa, kilpasarjassa olisinkin ollut toiseksi viimeinen. Toisaalta, se on tuttu sija harkkakisoista :) Kovaa porukkaa oli kisassa mukana. Ensi viikolla olisi sarjan viimeinen osakilpailu Hervannassa Suolijärvellä. Sinne vaan kaikki juoksemaan, jos vähänkin kiinnostaa! Kympin arvoinen tapahtuma!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Triathlonia takaperin

Ei aina tarvitse tehdä kaikkea niin kuin muutkin. Mutta on sille selvä syy, miksi triathlonissa lajien järjestys on uinti-pyörä-juoksu. Eikä juoksu-pyörä-uinti, niin kuin minä tänään tein.

JUOKSU
Tänään ensimmäisenä oli Maratuunarien, työpaikan juoksukerhon treeni. Juostiin pururadalla mäkeä ylösalas, haettiin tekniikkaa ja rullaavaa askelta. Ja lantiohan tietenkin oli edessä. Löydettiin vielä toinenkin, jyrkempi mäki, siihen kanssa tehtiin kaikenlaisia vetoja. Etuperin JA takaperin. Takaperoisuus on vähän niin kuin päivän teema :) Jossain vaiheessa käsissä alkoi aaltoilemaan maitohapot. Minulla maitohapon kertyminen tuntuu ensimmäisenä käsissä, alkaa pistelemään käsivarsia ja sormia. Aika outoa, mutta minulla se tuntuu niin. Treenistä oli kiire kotiin haukkaamaan banaani ja vaihtamaan pyöräkamat päälle.

PYÖRÄ
Pyörällä ajettiin Triathlonteam226:n tempokisa, 20 kilometriä. Tämä oli ihan uusi kisa, aikaisemmin tempot ovat olleet 38 kilometriä. Tänä vuonna onkin 2 tempokisaa, aika hieno juttu! Porukkaa oli hyvin paikalla, taisi olla reilusti yli 20 tempokuskia lähtenyt liikkeelle. 

Lähdöt olivat 30 sekunnin välein. Sain lähteä kakkospaikalta, joka oli aika kivaa, koska tiesin että porukkaa menee ohi ja rutosti. Aika kuluu siis hyvin :) Kamala sivutuuli oli heti lähtiessä, yyh. Tempoi pyörää ja kuskia mukaansa. Reitin alussa mennään sillan yli, siinä on avaraa ja tuulista, en uskaltanut siinä kohtaa ajaa alhaalta. Sitten ehkä vähän unohduinkin sinne yläotteelle ja piru vie jäin taas kiinni. Siinähän oli Vormisto autolla parkissa tien vieressä. Olen saanut palautetta siitä, että reippaasti sinne alaotteelle vaan. Siirryinkin siitä salamannopeasti alaotteelle enkä vilkuillut autoon päin. Siellä olisi luultavasti ollut nähtävillä epätoivoinen valmentajan ilme :D

Tempoajo on aika kovaa. Hapokasta. Vastatuulikin oli. Onneksi olen tänä keväänä uskaltanut jo polkea vähän enemmän enkä vain pyörittele. Näköjään jaksan vaikka raskaalta tuntuukin. Kääntöpaikalla jouduin odottamaan yhden auton verran, siitä tuli muutama lisäsekunti, mutta ei kai me näitä harkkakisoissa lasketa. Jouduin irrottamaan jalan lukkopolkimesta pysähtyessäni ja sain taas askarrella sitä hyvän aikaa kiinni. Se menee yleensä aika hyvin paikoilleen paitsi kisassa.


Pihassa kukkii omenapuu ihan hulluna.

Paluumatkalla sai osan matkasta nauttia myötätuulesta, jee! Jossain kohtaa ajoin tasaisella niin lujaa että alkoi pelottaa. Sehän ei siis varmaankaan edes kovaa vauhtia ole, mutta kun en ole tottunut. Koskahan sitä muuten uskaltaisi alamäet ajaa alaotteelta? Ja kuuluuko ylämäessä ajaa alaotteelta? Minusta se on hankalaa, siirryn ylämäessä yläotteelle. Luultavasti niin ei kuuluisi tehdä... Loppusuoralla ja viimeisellä kilometrillä en enää säästellyt, vaan koitin puristaa. Puuskutus oli kuulemma kuulunut jo kaukaa! Unohdin pysäyttää kellonkin heti, eli nyt Suunto näyttää kokonaisajaksi hippasen reilun 38 minuuttia, todellisuudessa aika on vähän vähemmän. Virallisia tuloksia ei ole vielä tullut, täytyy tarkistaa niistä. Pyörän keskisyke oli 161, ja oli muuten ihan sama edellisessäkin tempossa. Enempään ei pysty. Pyörän keskinopeus oli 31,3 kilometriä tunnissa. Ohhoh ja hellurei sentään! Minulle tuo on pal-jon! Pyörän päälle tein vielä ihan pikkupikkujuoksun, sen verran että pelästytin kroppaa, että tällaistakin saattaa olla tulossa.

Edit: tulokset ovat täällä. Oikea loppuaika oli 0:37:39. 


Pihassa kukkii myös keltainen kukka, jonka nimeä en nyt muista. Se on kyllä minulla  kirjoitettuna jonnekin ylös. Kukkajutut ovat aika vaikeita! Urheilen ennemmin kuin viherpeukaloin.


UINTI
Sääennuste näyttää nyt aika lailla viilenevää, joten pyörän jälkeen vielä pikaisesti järveen avoveteen, jos sinne ei vaikka hetkeen taas tarkene mennä. Eikä meinannut tarjeta nytkään! Sää viileni ihan siinä tempokisan aikanakin jonkin verran, tuuli oli kova, hrr ja brr kun paleli. 

Järven vesi oli eiliseltä sekoittunut ja oli kyllä viileämpää. Pystyi uimaan, mutta kädet ja jalat vähän paleli, eilen ei palellut. Ja kädet oli ihan narut tempon jäljiltä! 500 metriä kykeni uimaan, sitten pois. Mutta tulipahan käytyä. 

Tämäniltaisen ihmiskokeen perusteella voin siis kertoa, että triathlonin lajit ovat oikeassa järjestyksessä.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Avoveteen puli puli

Kesän ensimmäinen avovesiuinti - check. Ja meni paremmin kuin odotin! Aikaisempina kesinä uinnin aloittelu on ollut sellaista räpiköintiä. Yhden kerran muistan, että menin vasta ekassa harkkakisassa ekaa kertaa järveen (virhe!), silloin meni ihan plörinäksi. Virheistä näköjään oppii.


Trinistit tulossa uimasta ja menossa uimaan


Rannalla oli muitakin triathlonisteja samoissa puuhissa, ekalla avovesiuinnilla. Joku kehui että ai kun on hienoa. Ihmeellistä että joku pitää ensimmäistä avovesiuintia hienona. Minusta se on epäilyttävää ja jännittävää.


Mustapukuiset sukeltavat kohta keltaiseen siitepölyyn.


Vedessä on kamalasti siitepölyä, yök. Äläajatteleäläajattele. Naama veteen, kylmää, pystyykö tässä hengittämään. Muutama sammakkoveto väliin ja pää uudestaan veteen. No joo, pystyy hengittämään. Poijuja ei järvellä ollut, uitiin laiturille päin. Laiturilla kunnon huiluu. Jes, mähän uin ihan oikeasti!

Kaverit sanoivat että uidaan vastarannalle. Ihan rannalta taitaa olla nelisensataa metriä vastakkaiselle rannalle, nyt oltiin jo jonkun matkaa edetty sinnepäin. Vikisin ensin vähän, että en nyt taida vielä ekalla kertaa sinne asti uida. Viime kesänäkin kävin monta kertaa uimassa ennen kuin uskalsin sinne asti lähteä. Sitä edellisenä kesänä en kertaakaan uskaltanut uida vastarannalle. Miten minut onkin niin helppo ylipuhua - huomasin sanovani että mennään vaan jos odottavat minua. Niin tuntuu turvallisemmalta. 

Eikä se nyt kovin paljon sen ihmeellisempää ollut sinne vastarannalle uida. Ilta-aurinko vaan häikäisi niin suunnistaminen oli vaikeaa. Vastarannalla taas kunnon huiluu kanadanhanhien kanssa ja uinti takaisin. Rauhallista uintia vaan niin hengittäminen helpottui koko ajan. Mutkiahan tuli matkalle kyllä, mutta ensimmäiseksi avovesiuinniksi ei mitään kohtuuttomia pummeja sentään.

Uiminen on laiskan miehen laji. En näytä tekevän tässä yhtään mitään :)

Taas hetken huiluu rannalla. Nyt se hengittäminen alkoi sujua niin mitäs jos sitä tekniikkaakin vähän miettisi. Avovedessä ei tarvitse kauhoa käsi suorana, kyllä sielläkin saa uida hyvällä tekniikalla. Muistin muuten, että märkäpukunihan hiertää olkapäätä siitä kohdasta, josta se on paikattu. Se pitäisi muistaa teipata ennen uintia. Tai hankkia uusi märkäpuku.

Uin vielä pätkän vähän paremmalla tekniikalla. Aika jees. Vielä on matkaa rentoon avovesiuintiin, mutta ensimmäiseksi kerraksi tämä sujui omalta osaltani paremmin kuin hyvin. Etukäteen nimittäin arvelin uiskentelevani siinä rannan tuntumassa hiukkasen, totuttelen laittamaan kasvot veteen ja puhaltelemaan perunoita. Lapsena uimakoulussa puhalleltiin perunoita, muistatteko? :) Oikeasti uintia tuli vähän yli kilsa. Jee!

Voi ihmetys, mähän osaan uida!

Hiphei, hyvä treenipäivä tästäkin tuli, vaikka aamulla väsytti. Olin suunnitellut lähteväni pyöräilemään, mutta voi hyvänen aika kun väsytti. Ääh, pohdiskelin siinä aikani ja päätin että ei pyöräilyä tänään. Mietin, miksi niin väsytti: viime viikonloppuna molempina päivinä menoa ja toisena vielä kisa, viikolla pikainen työreissu Prahaan, sieltä paluulento oli myöhään ja kotona olin seuraavan vuorokauden puolella, normikiiretyöviikko, ja oikeastaan vähän kiireempikin kuin normaalisti kun oli se reissu, piti tiivistää muita töitä ja saada ne tehtyä. Liian vähän unta. Kokonaisrasitus oli liikaa. Kyllä kroppa viisaasti kertoo kun se haluaa lepoa. Henkisesti tällainen tuntuu laiskottelulta, kun olisi viikonloppu ja aikaa treenata, mutta uskon että tällä kertaa oli hyvä laiskottelu.

Laiskottelupäivä päättyy jääkiekkopeliin jota ei meinaa uskaltaa katsoa. Kääk, liian jännittävää!

Likkojen lenkillä Tampereella

Asun Tampereella, mutta en ole koskaan käynyt Likkojen Lenkillä. Tapahtuma on ollut olemassa jo vuodesta 1989, joten tämä epäkohta oli syytä korjata. Liikuntapäiväkirjan Jaanaballa oli ylimääräinen vapaalippu, ja pääsin Jaanan mukana nauttimaan lenkkitunnelmasta.

Väkeä oli ihan hurjan paljon
Esiintyjät Likkojen Lenkillä oli Juha Tapio ja Jesse Kaikuranta. Juha Tapiosta tykkäsin livenä oikein paljon, varsin pirteää oli meno. Jesse Kaikurantakin oli ihan jees. 

Mä tykkään susta niin että halkeen :)

"Aito rakkaus yllättää sut vielä kerran, vähintäänkin kerran jos kiellä sitä et"

Tunnelma oli katossa

"Vie mut kotiin uudelleen, laita mun pää ja sydän paikoilleen"

Käveltiin pitkä 9 km lenkki. Reitti kulki Pyynikillä ja Pispalassa ihastuttavissa maisemissa. Lenkille lähtö oli vähän epäselvää, oliko alkujumppa ja missä ja koska lähdetään. Lähdettiin sitten porukan mukana vaan valumaan reitille kun kellokin osoitti jo lähtöaikaa. En tiedä oliko jossain kohtaa "oikea" lähtö. Eipä tuolla nyt sinänsä niin väliä kun ajatus oli vain kävellä ja nauttia päivästä.

Jumpassa jynssättiin ikkunoita ja keiteltiin puuroa. 

Ooh mikä ilma, kyllä naisia hemmoteltiin.

Huippuylläri reitin varrella: Heikki Salo livenä!

Likkojen Lenkki oli hauska ja rento tapahtuma. Urheilussa ei kisattu, mutta parhaasta puvusta kisattiin kyllä! Leideillä oli kertakaikkiaan mahtavia ja kekseliäitä luomuksia, oli nähty paljon vaivaa. Nostan muuten hattua jokaiselle, joka tallusteli lenkin peruukki päässä siinä kuumuudessa. Itsellä ainakin oli ihan riittävän kuuma ihan tavallisesti pukeutuneena.


Oma suosikkini: Linnut! Ihan huikeat asut :D

Ryynimakkaramekko

Cheerleaders-poseeraus

Väriä elämään!

Ajankohtainen Conchita Wurstkin oli paikalla

Kiss ja kitarat, rokkimeininki!

Hih :)

Tapparan tytötkö siinä?

Tiesittekö, että smurffitkin fanittavat Juha Tapiota?

Iloinen hauskanpito oli päivän teema!

Kaveria ei jätetä.

Päivä oli kiva ja sää kuuma. Lenkin jälkeen saatiin evästä: kananuudelisalaatti, puolikas eväsleivän pala, patukka ja juoma. Eväs oli hyvä mutta ainakin meikäläiselle ihan liian pieni. Nälkä jäi ja Jesse Kaikuranta vasta aloitteli esiintymistä. Vaakon nakin kautta kotiin ja hyvin ehti vielä jääkiekon kisakatsomoonkin, hyvä Suomi!

Pispalan maisemissa ei valittamista.

Chillailua lenkin jälkeen.

Vielä kerran suosikkini, The Linnut!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Jippikayjei - N40 SM-kultaa duathlonissa!

Seinäjoella kisattiin tänään SM-duathlonin perusmatka. Matkat 10-42-5, lajit siis juoksu-pyörä-juoksu. Juoksu taisi olla vähän alimittainen ja pyörä ylimittainen, mikäli mittareitani oikein tulkitsin. Sössin nimittäin lajivaihdot Suunnossa, voi kömpelösormi sentään. Mutta oli miten oli, sama matka oli kaikille. Päivä oli kuuma, +24 lämmössä kisattiin. Kroppa oli ihmeissään kun ei ole vielä lämpöasteissa tottunut urheilemaan.

Aamulla lähdettiin kotoa seiskalta. Kuudelta herätessä kyllä vähän mietin, että pitikö taas ilmoittautua. No, matkaan vaan. Oli hyvät kannustusjoukotkin mukana, Manageri, ystävä ja Martta-mäyräkoira :)

Paikan päällä saatiin kuulla kisainfo - oli muuten ensimmäinen hetki kun alkoi kisa jännittää! Alkoi jännittää sen takia, että vaihtoalue oli sokkeloisen oloinen - ihan selvä ja hyvin opastettu se kuitenkin oli, kun kävin sen sitten katsomassa ennen kisaa. Olinkin lähtenyt tähän kisaan ihmeellisen rauhallisin mielin. Mitäs tässä, kun ei uida tarvitse, kyllä juoksusta ja pyörästä selvitään.


Lentävä lähtö!

Lähtöviivalla asetuin häntäpäähän, ja porukka lähti ihan älytöntä kyytiä juoksemaan. Joukkohurmassa menin minäkin ensin, ennen kuin tasaantui. Mielessä oli vain yksi asia: juoksun pitää olla rentoa. Onko se sitten rentoa alle viiden minuutin kilometrivauhdilla, en tiedä :) Mutta kyllä se ihan hyvältä tuntui - ainoa mikä vähän haittasi oli h*****nen kuumuus. Juoksureitti kulki osin pitkää suoraa tienvartta, voi herramunjee se oli tylsä pätkä. Ekalla juoksukierroksella (viiden kilometrin kierros juostiin kahteen kertaan) sentään oli muutakin porukkaa juoksemassa. Toisella pätkällä mentiin pitkään samaa vauhtia kilpailijattaren kanssa, vuorovedoin. Juteltiinkin. Jos luet tätä niin kiitos seuroista, aika kului kanssasi paljon paremmin kuin yksin juostessa.




Siellä juomamukikin lentää vauhdissa. Kuinkahan paljon tuostakin mukista osui suuhun asti juomaa...

Vaihtoalueella hätäiseen yksi geeli naamariin, tarkoitus oli ollut ottaa yksi ennen lähtöä, mutta unohdin (=onneton törppö). Olin kyllä tankannut kunnolla, joten ajattelin, että ei se haittaa, näillä mennään. Sitten pyörän selkään ja isoa vaihdetta silmään, nyt mennään eikä meinata! Olen ollut vähän arka polkemaan isoilla vaihteilla, sitkuttelen mielelläni pienillä välityksillä. Pyöräily nyt vaan ei toimi niin, joten päätin antaa palaa vaikka pelotti miten toiselle juoksulle käy. Kyllä se pyörä sitten kulkikin kovempaa. Uudella SUPilla on muutenkin niin kiva polkea! Kädet vielä vähän väsyy uudessa ajoasennossa, mutta se on tottumiskysymys. En muuten ollut vielä koskaan noin pitkää matkaa uudella pyörällä edes polkenut.

Minä, joka en koskaan ohita ketään, ohitin tänään muistaakseni kahdeksan kisaajaa. Neljännen ohituksen kohdalla olin jo ihan ihmeissäni että mitä täällä oikein tapahtuu. Kyllä näyttää siltä, että mahdollisesti parantuneen pyöräkunnon lisäksi myös kalustolla on merkitystä. SUPilla vaan menee kovempaa. Jee!




Heippa, nyt en kerkiä jutteleen!

En ole vielä virittänyt pyörään lisää paikkoja juomapulloille, joten yhden juomapullon taktiikalla menin 42 kilometriä ja se oli kyllä ehdottomasti liian vähän. Piti säästellä, olisin juonut enemmän jos olisi ollut. Viimeisen geelinkin säästin vaihtopaikan juomapisteelle, etten "tuhlaa" juotavaa geelin ottamiseen. Olisi ollut hyvä, jos näin kuumalla säällä olisi kisajärjestäjän puolesta ollut pyöräreitilläkin juomaa - vink vink.

Pyörä kulki tänään yli kolmeakymppiä, huikeaa! Vaikka tuntui että tuuli ihan sieltä sun täältä koko ajan. Ensimmäisellä pyöräkierroksella jossain vaiheessa tajusin, että olen oman sarjani kärjessä. Waaat? Hä? Minä? Huh, aika siistiä! Mietin, että nauti nyt, kisa ei ole vielä tässä. Samalla mietin, että on muuten sen verran ainutlaatuinen juttu, että nyt kyllä teen kaikkeni pitääkseni sijoituksen. Ei auttanut muuta kuin pinnistää vaan, vauhdin ei parane tippua.

Toiseen juoksuun lähdinkin sitten jo aika käytetyillä jaloilla. Juoksu tuntui köpöttelyltä. Vauhti oli mikä oli. Tuntui ihan kamalan hitaalta, mutta ei se kai todellisuudessa ihan hirvittävästi hidastunutkaan ensimmäisestä kympistä. Se on vaan jännä tunne kun tuntuu että ei kulje mihinkään. Pitkä suora juoksupätkä oli melkoista mielen hallintaa. Ei ketään kilpailijaa edessä näkyvissä, missä ihmeessä se tie kääntyy vasemmalle soratielle. Ajattele jotain muuta, ajattele jotain kivaa. Loppuihan sekin aikanaan, ja ihanat punaliiviset opastajatytöt kannustivat ottamaan loppukirinkin maalisuoralla! Kannustivat muutenkin joka kierroksella, hyvä meininki!




Ihan muutamaa metriä vaille maali ja se on siinä! SM-kultaa!
Maalissa olin ajassa 2:38:36. Täällä on tulokset. Mulla oli tänään hyvä päivä. Ihan uskomatonta! Mä voitin! En tajua tätä vieläkään!


Palkinnoksi tuli pytty ja kassi.
Onnea kaikille kisaajille ja palkituille, oli haastava päivä kisata kuumuudessa.


Nyt olen yhtä väsynyt kuin Martta-mäyris.

Miialle kiitos kuvista!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sammaleet myllätyt

Kyllä siinä sammaleet jo myllääntyi nelosrastia etsiessä. Taas kutsui iltarastit, reippaana paikan päälle vaan, kompassinkin sain taas lainaksi. Matka lähtöpaikalle sujui tuttuun tapaan, ajoin ensin harhaan, ajatuksissani käännyin taas yhtä risteystä liian aikaisin. Vaikka tiesin kyllä minne pitää mennä. Taitaa olla turha selitellä...

Osasin jo ostaa kartan, tosin en tajunnut heti että mun pitää sanoa että otan helpon kolmosen, siellähän on monta eri reittiä!

Suunnistin kaverin kanssa, yksin en todellakaan metsään vielä lähde. Ei puhettakaan. Meni ihan mukavasti, osasin käyttää kompassia, tunnistin joitain karttamerkkejä, rämmin mielelläni pitkin metsää.

Kompastuskivi on välimatkat. Nyt paahdettiin reipasta vauhtia nelosrastista ohi, ihan vierestä. Kiivettiin seuraavalle kukkulalle ja pööpöiltiin siellä hetken aikaa. Epäuskoisen ihmettelyn jälkeen alkoi käydä selväksi että ei siellä mitään ole, vaan ollaan tultu liian pitkälle. Ei kun jyrkkää rinnettä takaisin alas ja seuraavaa ylös. Hyvää mäkitreeniä kyllä. Puoli kilometriä ja 25 minuuttia lisää päivän saldoon siitä harha-askeleesta. Siinä paluumatkalla tuttu seurakaveri (niitä siellä metsässä riittää) huuteli puskista morjesta. Sanoi, että meidän rasti oli siellä kukkulan toisella puolella. Jees, oikeaan suuntaan oltiin menossa, kiitos vielä vahvistusvinkistä :)

Näin ihana järvi oli siellä keskellä-ei-mitään.
Seuraava rasti olikin aika lyhyen matkan päässä. Siitä suon poikki vaan ja hups rasti löytyi. Ei ole rastit veljiä keskenään.

Seuraavalle jatkettiin taas suon poikki, se olikin märkä pätkä. Kartalla ihan samannäköiset suot ja toisessa mentiin nilkkaa myöten upoksissa, hassua.

Ehkä ihan pikkuisen paremmin katselin ja havainnoin ympäristöä tällä kertaa, mutta se välimatkojen arviointi menee kyllä ihan pipariksi. Suunnistus on kyllä ehkä juuri siksi niin mielenkiintoista, kun sitä havainnoitavaa ja mietittävää on niin paljon. Minulta ainakin unohtuu aina jokin. Joko tuijotan karttaa enkä mieti välimatkaa, tai mietin välimatkaa mutta en muista katsoa mihin suuntaan pitäisi mennä, tai tuijotan kompassia enkä havainnoi ympäristöä. Kunhan nuo kaikki saa pelittämään yhteen niin hyvä tulee.


Tämä se on mukava näky, löysin pois metsästä!
3,1 kilometrin matka oli tänään oikeasti 4,1 kilometriä. Tunti 46 minuuttia mukavaa ulkoilua! En tässä vaiheessa ainakaan lähde emittejä leimailemaan, vaan nautin kokemuksesta. Byää, nyt jo harmittaa kun ensi viikolla en pääse. 

Kotiin lähtiessä muuten meinasin tyynesti lähteä autolla väärään suuntaan. Poriin, vaikka asun Tampereella. Yhdet uparit sekin vaati...  Miten mun suunnistustaidottomuus oikein tuntuu kulminoituvan näinä iltarastipäivinä?

tiistai 13. toukokuuta 2014

Harkkaduathlon 2, hurjaa puuskutusta

Maanantaina oli toinen harkkakisaduathlon, matkat olivat juoksu 3,7 km - pyörä 9,7 km - juoksu 3,7 km. Lyhyttä ja maksimaalista.

Alla tietysti oli normaali työpäivä ja työpaikan Maratuunarit-juoksukerhon treeni. Juostiin urheilukentällä, temmoin 200-metrisiä vetoja jonkin verran, oli tarkoitus ärsyttää hermotusta.

Kentältä äkkiä kotiin ja nopeasti vähän puuroa naamariin että jaksaa kisata. Ja kamat kasaan, kiire taas tuli.

Osallistujia olikin vähän, vain 10 kisaajaa viivalla. Olisin luullut, että lyhyeen duathloniin tulisi enemmän porukkaa. 

Ei siinä kerinnyt alkuverraakaan tehdä kun jo mentiin! Uuh, kovaa vauhtia oli. Ekan kilometrin kohdalla kello piippasi, katsoin vauhdin, 4:20. Liian lujaa, voi apua. Vaikka siinä olikin vähän alamäkeä, niin silti, en mä nyt ihan noin lujaa juokse. Mutta ei siinä hiljentääkään kestänyt kun muitten mukana yritin pysyä. Toki vauhti vähän hiipui tuosta ensimmäisestä nopeimmasta kilometristä, mutta tuntemus pysyi aikalailla samana. 

Seurakaveri sanoi lähdössä että tulee mun kanssa jos menen sopivaa vauhtia, ei aio mennä täysillä. Öö... kaveri on kovempi juoksemaan JA pyöräilmään, mutta mikäs siinä :) Niinhän siinä sitten kävi, että samaa vauhtia mentiin ja minä olin se jolla otti koville. Aloin puuskuttamaan, hengitys oli niin pinnallista että se alkoi jo häiritä. Varsinainen hinkuvinku! Kaverihan ei tuntunut vielä edes hengästyvän. Ekan juoksun lopussa oli ylämäki, siinä aloin pari askelta jäämään, kaveri odotti, muistutti vielä että nosta sitä polvea enemmän! No niin juuri, vaikka raskaalta tuntuu niin helpottaa kun korjaa tekniikkaa. Päästi minut vielä vaihtopaikallekin ensimmäisenä vaikka olisi päässyt kovempaa. Kyllä seurakaverit on parhautta!

juoksu 1: 3,7 km
syke 165
vauhti 4:49 min/km

Vaihdossa meni taas liikaa aikaa. Laitoin kypäränkin väärinpäin päähän. Voi miksi? Laitan kypärän aina vaihtopaikalla samoin päin, niin että se on helppo vain sujauttaa päähän. Oikeinpäin. Nyt sitten olin kääntänyt sen pukiessani ja onneksi havahduin siinä kohtaa, kun tuntui että se ei mennyt hyvin kiinni. Lajinkin olin unohtanut Suunnosta vaihtaa vaihtoon tullessani. Vaihdoin lajia vasta siinä vaiheessa kun olin jo pyörän päälle nousemassa. Ylimääräisiä sekunteja aika paljon tässä vaihdossa.

Seurakaveri oli jo mennyt menojaan, joten yksin sain pyöräillä. Pyöräillessä alkoi sataa, voi ei. Olin Supille sanonut, että sen ei tarvitse mennä sateeseen. Nyt jouduin perumaan puheitani, kisa on eri asia, kisassa pitää ajaa sateessakin. Lupasin pestä sen heti kun päästään kotiin. Onneksi ei kuitenkaan ollut yhtään niin tuulinen keli, kuin kaikilla aikaisemmilla kerroilla uudella pyörällä. Uskalsin ajaa alhaalta suurimman osan matkaa. Tein yhden ohituksenkin, hurraa. Kääntöpaikalla toiminta taas oli melkoista turistimeininkiä ja hitailua (kommentoi valmentaja, joka oli silmä tarkkana katsomassa...). "Kyllä tolle sun pyöräilylle tarttis tehdä jotakin". Jep :D

pyörä 9,7 km
syke 158
vauhti 29 km/h

Toinen juoksu vielä edessä, huh. Vastaan tuli porukkaa, mutta sitten kun vastaantulijat loppuivat sain painaa yksin Rajasalmen sillan pitkää suoraa. Tuli tylsää, mutta koitin pitää vauhtia yllä. Onneksi loppumatkasta kääntöpaikalla ollut toinen seurakaveri pyöräili ohi ja jäi hetkeksi viihdyttämään. Hänellä juttu kulki, minulla ei. Kiitos tsempistä, vaikka en pystynyt vastaamaankaan mitään :) Kyllä muuten tulin sen viimeisen ylämäen lujempaa kuin yleensä, koska niin oli juuri käsketty!

juoksu 2: 3,7 km
syke 165
vauhti 4:52 min/km

Tuloslistalla olin toiseksi viimeinen, niin kuin viime kerrallakin. Viimeisiltä sijoilta on hyvä lähteä parantamaan! Kisatessa tuntuu aina siltä, että voi jeekura kun olen hidas ja huonokuntoinen, mutta onhan tuo seura kyllä aika kovaa :) Tulokset löytyvät täältä.


Mitä tehdään 15 tunnin työ/treeni/kisapäivän jälkeen kun tajutaan ettei ole muistettu ottaa yhtään kuvaa koko päivänä? Otetaan illalla puoli yhdentoista aikaan autoa purkaessa hätäpaniikissa yksi kuva siitä, kun pyörä on autossa!

Happohyökkäyksen jälkeen uimahalliin. Uiskentelin terapia-altaassa tekniikkatreeniä ja kävin testaamassa Sailfishin märkäpukua. Endurance Sports Finland oli altaalla esittelemässä pukuja, minulle lykättiin käteen lippulaiva G-Range. Oli melko haastavaa kiskoa pukua märälle iholle, mutta sain sen kyllä päälle niin että pystyin tekemään testiuinnin. Olihan se ihan eri maailmasta kuin oma märkkis. Oma märkäpuku on jo vanha Blueseventyn puku. Se on ajanut kyllä asiansa kun ei paremmasta tiedä. Onhan se paksu ja melkoinen haarniska, seisoo melkein omilla jaloillaan jos sen laittaa lattialle pystyyn :D Sailfishin puku oli ihanan pehmoinen ja joustava. Kaulus oli matala, mutta silti ei mennyt yhtään vettä sisään uidessa. Kaveri sovitti Sailfishin halvinta mallia, Vibrantia. Kehui sitäkin pukua tosi hyväksi, voittaa kuulemma Orcan mennen tullen. Jaa-a. Jossain vaiheessa pitänee puku uusia. Mietintään, mietintään.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sata syytä olla onnellinen, osa 7

Onnellisuuden aiheita 64-70:

maanantai: uusi pyörä ensimmäistä kertaa tositoimissa. Harkkakisassa. Tykkäsin. Paljon.

tiistai: suunnistusmerkintöjen opettelu netissä. Ai että oli hauska opetella uutta!

Orava on hengaillut tänään ahkerasti parvekkeella.

keskiviikko: suomalainen metsä. Puut, tuoksut, sammal, askeleen pehmeys. Mahtava paikka. Ehdin nauttimaankin tästä kaikesta suunnistaessa.

torstai: treenin jälkeen villasukat jalassa. Hrr että oli kylmä, kolme astetta vaan ja vesisade. Onneksi villasukat pelastaa aina.

perjantai: hassut jutut perjantaijumpalla. Ei ollut yksi eikä kaksi liikettä kun meinasi jäädä kesken kun alkoi niin naurattaa. Treenaaminen ei ole totista tässä seurassa, ei todellakaan :)


Tiku vai Taku?

lauantai: anopin leipoma pulla. Ja kaikki muutkin leipomukset, mutta erityisesti pulla. Niin hyvää.

sunnuntai: äiti. Toukokuun toinen sunnuntai, minun äitini ja kaikkien äitien erityinen päivä.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Rähinäsatasia altaassa

Maanantaina ja torstaina on seuran uintitreenit. Niissä käyn säännöllisesti, ja talven aikana olen käynyt joka viikko myös yhden ylimääräisen kerran uimassa. Kolme kertaa viikossa uintia, hyvä minä. Jossain vaiheessa tuntui, että jutun juoni vähän löytyikin, keksin miten uidaan kevyesti ja helposti. Kevyt ja helppo uinti kestää yleensä maksimissaan 25 metriä, sitten jotain menee sekaisin, ajatus herpantuu, enkä tiedä mitä teen eri tavalla. Kunnes se helppous taas jostain hetkeksi löytyy. Ja taas katoaa. Ei siis ole ihan tasalaatuista tämän triathlonistin uinti.

Nyt tässä on ollut vähän kaikenlaista... Oli pyöräilyreissu, on ollut arkipyhiä, on ollut kaikenlaista muuta aktiviteettiä enemmän kuin uintia. Siksi ajattelinkin, että eilen torstaitreeneissä teenkin ihan kunnon treenin epämukavuusaluella: satasia kymmenen kappaletta.

Alkuun 300 metriä verryttelyä. Tekniikka mielessä, aina vaan. Kädet, pää, vartalo, jalat... Uinnissa on noin tsiljoona yhtäaikaa mietittävää asiaa. Alkuverran jälkeen toisitoimiin. Periaatteessahan nuo sataset saisi lähteä kahden minuutin palautuksilla. Siis saisi, jos ehtisi.


Suomen toukokuu vihertää, mutta on kovin viileä.

Harvoin kellottelen uintia, mutta nyt oli pakko kurkata välitilinpäätös kellosta joka satasen jälkeen. Olen joustava, heti alkuun tein pikaisen suunnitelmanmuutoksen: jos nyt edes alle kahden minuutin uin ne sataset niin katsellaan ne lähdöt sitten, palautellaan pari hengenvetoa. Toisin sanoen uinti tuntui melkoiselta räpiköinniltä. Niin se sitten tasaiseen menikin. En ihan kahden minuutin lähtöjä tullut, mutta palauttelin kuitenkin 10-20 sekuntia. Oli siinä tekemistä näilläkin säädöillä. Tekemisen meininkiä, tai ehkä pikemminkin kovaa häsellystä, ähinää ja rähinää.

Kun sain rähinäsataset uitua, uin loppuverraa rauhassa. Voi miten uinti tuntuikaan hyvältä! Tekniikkakin oli ihan eri maailmasta, en kauhonut vettä syvältä vaan liu'uttelin pitkälle ja rauhassa. Kumma juttu kun kovempien vetojen jälkeen jälkeen aina kulkee. Taitaa kannattaa käydä siellä epämukavuusalueella.

Tänään oli Triathlonteam226:n jumppapäivä. Viime viikolla en päässyt jumppaan ja kylläpä kroppa sitä jo kaipasikin. "Kevyttä lihashuoltoa ja venyttelyä" - sisäpiirin vitsi, tällä luonnehdinnalla on houkuteltu monta pahaa aavistamatonta harrastajaa jumpalle. Onhan se lihashuoltoa ja venyttelyä, mutta ei välttämättä kevyttä. Oli hauska lukea Triangaa ja ashtangaa -blogista miltä oma vakkarijumppa tuntuu. Aikamoisia vitkutuksiahan siellä kyllä tehdään :) Mutta niin vaan taas aukesi paikat, yläselkä napsuu ja kiittää.

Säästä olisi asiaa. Kun nyt on toukokuu niin sää voisi alkaa käyttäytyä asianmukaisesti. Eilen oli kolme (3!!!) astetta lämmintä ja vettä satoi. Tänään on ollut jotain 9 astetta lämmintä mutta vettä sataa edelleen. Ei ole häävit pyöräilykelit. 

Pyöräilemään pitäisi vähän päästä, että oppisin edes niitä vaihteita vaihtamaan uudessa pyörässä. Ei tässä muuten niin hätä olisi mutta kun menin klikkaamaan hulluusnappia ja ilmoittauduin SM-duathloniin Seinäjoelle. Kääk. Se on viikon päästä sunnuntaina, 18.5.

Olen muuten varsinainen trendsetteri. Uudessa Juoksija-lehdessä on juttu suunnistuksesta. Haa, vanha juttu jo tuo suunnistus. Toissapäivänä kävin ekaa kertaa suunnistamassa. Olen siis harrastaja.


Missähän ensi viikolla olisi iltarastit?

Uudessa Fillari-lehdessä puolestaan on juttu pyörämatkasta Toscanaan Luccan seudulle. Niin nähty kuulkaa jo. 

"Moni suomalaispyöräilijä suosii ulkomaanreissulla kotimaata mäkisempää maastoa, jota Toscanasta löytyy yllin kyllin". Niin tuntui löytyvän.
Jään miettimään seuraavaa trendisuuntausta.