sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Treeni, joka ei kestänyt päivänvaloa

Viime viikot olen elänyt melkein puhtaasti kaavalla eat - sleep - work - train -repeat. Yksinkertaista ja mukavaa, blogikirjoittamista siihen vain on ollut vaikea mahduttaa. Ehkä sillekin alkaa nyt löytyä paremmin aikaa kun totun oikeaan treenaamiseen ja osaan aikatauluttaa tekemiseni paremmin.

Tänään oli ohjelmassa pitkä treeni, 5 tuntia. Yhden näin pitkän treenin olen elämässäni aikaisemmin tehnyt, toissa talvena hiihdin kerran viisi tuntia. Tämä ei siis ole ollut treeneissäni ihan jokaviikkoista. Pyöräilyä oli tänään 4 tuntia ja juoksua tunti, kaikki kevyttä ja matalasykkeistä liikuntaa.

Sain treenikaverista seuraa polkemiseen, näin pitkillä lenkeillä aika kuluu kyllä todella paljon paremmin kun on juttuseuraa. Pyöräsykkeet itselläni tosin karkasivat vähän liian ylös, sen siitä saa kun lähtee kovemman pyöräilijän matkaan.

Marraskuinen sää: ei lunta ja lämpötila plus 1 aste.

Heti alkumatkasta meinasi tulla tenkkapoo. Pyörän takapää alkoi joustaa pehmeästi - mutta hetkinen, minullahan ei ole joustoa pyörässä vaan syklo alla? Apuuva, kumi oli puhki! Amatöörillä ei tietenkään ollut varakumia edes mukana. Äkkiä puhelu kotiin Managerille, ehditkö tuomaan sisäkumin. Nippa nappa ehti ennen töitänsä onneksi sen tuomaan ja treenikaverin kanssa vaihdettiin näppärästi uusi sisäkumi paikoilleen (itsehän vaihtaisin sitä varmaan edelleen jos olisin yksin ollut hommissa). Taas opin, pidetään vaan vararengas matkassa.


Pyöräretki oli hauska, pidettiin energiapatukka- ja mehutauko ystävän tiluksilla. Taputeltiin heposia, koiria ja kissoja sekä ihasteltiin kaneja, kanoja ja komeaa kukkoa. Pitkillä lenkeillä tällaiset pit stopit ovat hauskoja.

Ihanainen poniini!

Loppulenkin poljin yksin ja tuli ihan kamalan kylmä kun laskin sykettä ja vauhti hidastui. Ensin jäässä olivat varpaat, sitten sormet, sitten koko ihminen. Oli aika epämukavaa. Brr.

Neljän tunnin jälkeen tulin kotiin ja vaihdoin kuivaa vaatetta päälle. Pyöräillessä jalassa oli neopreenisukat ja halusin vaihtaa juoksuun oikeat sukat. Siinäpä olikin tekemistä kiskoa kohmeisilla sormilla tiukkoja neopreenisukkia jalasta. Meni muuten hetki aikaa, mutta onnistuin - ja sormet lämpenivät samalla.

Juokseminen noin pitkän pyörän jälkeen on ihanaa! Vartin jälkeen lämpenivät varpaatkin ja tuntui hyvältä. Sitä edelleen ihmettelen, kuinka tuossa kohtaa treeniä ei tunnu ollenkaan siltä, että viidettä tuntia mennään. Kai se on se lajinvaihto joka tuo uutta virkeyttä tekemiseen. Olen muutaman kerran juossut saman "tuonne ja takaisin" -reitin pyörän päälle. Tänään menin samoilla sykkeillä kuin aikaisemminkin, mutta kääntöpaikalla olikin vielä minuutti aikaa, sain siis juosta tänään pidemmälle kuin ennen. Oletinkin, että noin käy jossain vaiheessa, mutta en olettanut, että näin pian :)

Treenin jälkeen ei kestä katsoa kameraan.

Tähän vuodenaikaan noin pitkää lenkuraa ei oikein ehdi edes valoisaan aikaan tehdä. Onneksi otin juoksuun mukaan otsalampun, niin se pimeä vain laskeutui ja lampun valossa piti tulla loppumatka kun suosikkijuoksupätkääni ei ole valaistu.

Olen muuten ehtinyt blogin Facebook-sivuilla kertomaan kaikenlaisia juttuja mistä en ole tänne ehtinyt kirjoittaakaan. Yksi mahtava juttu oli se, että sain arvonnassa Berliinin maratonille paikan vuodelle 2015! Kävi tuuri. Heinäkuussa pääsen Saksaan Frankfurtin Ironmanille, sen jälkeen hetki pitää huilia, mutta ei tekeminen lopu kuitenkaan kesken kun maraton on syyskuun lopulla. Pitää olla mukavia asioita mitä odottaa.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lunta tupaan kiitos


Ei tullutkaan Pirkanmaalle lunta, vaikka eilen piti. Voi miten maailma muuttuu, enpä olisi jokunen vuosi sitten uskonut, että odotan lunta! Lunta en ole erityisemmin koskaan kaivannut paitsi nyt kun ymmärrän, että hiihtäminen on kivaa. En ole koskaan odottanut hiihtämistä niin paljon kuin nyt. Se on niin mukava ja helppo tapa tehdä talvella pitkät treenit. Pyörällä palelee kylmässä ja juostakaan ei koko ajan voi, niin hiihtäminen kyllä sopii talveen kuin nenä päähän. 

Elämäni toista kertaa vapaan suksilla. 
2011 tammikuussa.

Viime talvena hiihdin kokonaista 2 kertaa. Ensimmäisen kerran ihan luonnonlumella itsenäisyyspäivän tienoilla, kun lunta satoi ja Kaupissa oli oikeinkin hyvä baana Kaupista Niihaman majalle. Sitten lumi suli pois. Toisen kerran hiihdin tammikuussa Kaupissa tykkilumiladulla kerran. Se oli vähän liian jännittävää kun pohja oli vähän jäinen, maasto mäkistä ja hiihtäjä taitamaton.




Toisaalta kyllähän nyt jo Pirkanmaalla hiihtämään pääsee tykkilumiladuilla:
-Lempäälä, kertalippu 8€
-Valkeakoski, maksuton (ymmärtääkseni, korjatkaa jos olen väärässä)
-Nokia, kertalippu 8€


Tammikuussa 2012 osasin jo vähän paremmin hiihtää.

Maanantaina avattiin Lempäälän tykkilumilatu. Ladun pituus on nyt 1050 metriä.

Tiistaina avattiin Valkeakoskella tykkilumilatu. Ladulla on pituutta 750 metriä. "Latu on maksuton", lukee Valkeakosken sivuilla.

Tänään avataan Nokialla tykkilumilatu Koukkujärvellä. Latua on valmiina 600 metriä.




Facebookin Latutilanne-sivustolta löytyy ajankohtaista tietoa latujen kunnosta.

Jämillekin tietenkin pääsee hiihtämään putkeen, kertamaksu 13 euroa. Putkella on pituutta 625 metriä, eli lenkin pituudeksi tulee 1250 metriä.


Tamppaus on myös triathlonistin talviurheilulaji! 
Lumista jyrkkää rinnettä ylös vaan porukalla :)

Onhan näitä hiihtomahdollisuuksia onneksi. Seurailen vielä tilannetta, olen niin huono hiihtäjä että en mielellään menisi lyhyelle ruuhkaiselle ladulle tientukkeeksi. Pitäisi päästä rauhassa harjoittelemaan. Peukut pystyyn, että lunta saadaan!

Treeniohjelmaan hiihtoa on merkitty vasta kuukauden päähän. Sain siis oikean treeniohjelman, josta olen äärettömän iloinen. Valmentajalla on aikaa rajallisesti ja treeniohjelman haluavia olisi jonoksi asti. Valmentaja ei tree treeniohjelmia maksusta, vaan taustalla on aito halu auttaa tavoitteellisia urheilijoita, jotka käyvät säännöllisesti yhteistreeneissä ja joiden vahvuudet ja heikkoudet ovat tuttuja. Ohjelma on siis räätälöity hyvin henkilökohtaisesti. Pahoin pelkään, että Vormisto-valmentaja taitaa tuntea vahvuuteni ja heikkouteni paremmin kuin minä itse...

Nyt on viikko säntillistä treeniä takana, ja onhan tämä vähän erilaista kuin omat pikku treenilöiset ovat olleet. Epämukavuusalueella olen käynyt enemmän ja toisaalta taas kevyet lenkit ovat olleet todella kevyitä. Oma puuhastelu on ollut kokonaisuutena tasaisempaa. Nyt olen nähtävästi ottanut askeleen puuhastelusta oikeaan treenaamiseen. Olen innoissani ja uskon, että kehittymiseni on nyt nopeampaa kun ohjelma on järkevä.

Tämä viikko oli aika hurja aloitus, on ollut hapokasta uintitreeniä, aamulenkkiä, hinkuvahengityksistä juoksua ja lihaskipua. Ihanaa!

Talvi olisi jo tervetullut.
Tekstin kuvat ovat edellisiltä talvilta, kun olemme saaneet nauttia lumesta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Muutama mukava poiminta viikolta

-Treeniohjelma. Sain valkulta treeniohjelman, nyt näyttää siltä että puuhastelu loppuu ja alkaa hommat tosissaan. Kurkkasin vähän ohjelmaa mutta en taida uskaltaa lukea sitä kuin päivän kerrallaan, sen verran tehokkaalta se näyttää. Perjantaina tein jo ohjelman esimmäisen treenin, nousevavauhtisen juoksun, voin kertoa että niin epämukavalla alueella en ole yleensä käynyt kun omiani olen puuhaillut. Viikonlopulle ohjelma tarjosi nelituntisen treenin, yhdistelmä pyörää ja juoksua. Se oli kyllä aika miellyttävä treeni, koska se piti mennä matalilla tehoilla. Pyörään sain osalle matkaa seuraa, aika kului mukavasti rupatellessa ja tunnin juoksu tuntui kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen kovin lyhyeltä. 

Lauantaina oli tällainen treenisää. Lämpötila nollassa
ja marraskuisen harmaata.

-Cyklocrossini oli joutunut liian kauan maleksimaan varaston nurkassa. Kaivoin sen pitkästä aikaa esiin ja sillä oli hurjan mukava hurruutella menemään. Kerrassaan kiva pyörä ja juuri sopiva tähän vuodenaikaan!

Tykkään ajaa syklolla <3

-Hieronta osui ja upposi taas kerran. Jalat käytiin perusteellisesti läpi ja onhan siellä jumeja. Hieronta kyllä tuntuu auttavan polvivaivaan joka vaivaa aina vaan mutta koko ajan vähemmän.

-Seuran, Triathlonteam226:n, kauden päättäjäiset. Illan aikana palkittiin ansioituneita urheilijoita, pidettiin puheita ja muisteltiin mennyttä kautta, syötiin hyvin, saunottiin ja tietenkin nautittiin hyvästä (ellei parhaasta) seurasta!

TT226:n kauden päättäreissä nautittiin to-del-la hyvää kakkua.

-Edellinen postaus herätti blogin Facebookin puolella ihmetystä, että syökö meillä Managerikin yhtä paljon vihanneksia. Kun vihanneksia on valmiiksi pilkottuna tarjolla, kyllä ne kelpaavat. Tässä tämän aamun vihannespläjäys Managerin aamupalalla:

Hyväntuuliset sunnuntain aamupalaleivät.

Kyllähän meillä rehuja syödään :D


perjantai 14. marraskuuta 2014

Aamupala, se päivän tärkein ateria

Tänään on valtakunnallinen diabetespäivä. Syksyllä 2014 diabetesliiton teemana on ollut terveellinen aamupala:

Syksyllä 2014 kampanjoidaan kautta maailman terveellisen aamupalan puolesta: Go blue for breakfast. Tavoitteena on auttaa ehkäisemään tyypin 2 diabeteksen puhkeamista sekä diabeteksen lisäsairauksien kehittymistä.

Itse liputan aamupalan puolesta. Ilman sitä päivä ei lähde käyntiin ja jos jättää aamupalan väliin tai syö huonosti, siitä koituu seuraamuksia koko loppupäivälle. On enemmän nälkä ja tulee helpommin syötyä mitä sattuu mielitekojen mukaan. Usein minulla on aamulla heti nälkä, joten syöminen ei tuota vaikeuksia. Tykkään niin paljon aamupalasta, että huomasin ottaneeni siitä usein kuvia. Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa joten olkaa hyvä, tässä aamupalakuvia täynnä oleva postaus.



Aamupalani on ollut hyvin samanlainen jo kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten kävin Optimal Performancen valmennuksessa ja niitä oppeja noudattelen edelleen. 

Normiaamupalalla on jokin proteiininlähde, rehuja ja vähän hyvää rasvaa. Hiilihydraattiakin nautin aamupalalla jos on kova treenipäivä tulossa. Aamutreenin jälkeen syön aina jotain hiilareita. Vettä pari lasia ja kahvia kuppi tai kaksi. Proteiininlähteenä käytän useimmiten kananmunaa sen helppouden vuoksi. Viikolla keitän kananmunat, viikonloppuna saatan paistaa, tehdä munakkaan tai jopa uppomunan jos olen oikein viitseliäs. Joskus käytän leikkelettä tai vaikka edelliseltä päivältä jäänyttä jauhelihaa proteiininlähteenä, mutta useimmiten se ei maistu aamulla minulle niin hyvin. 



Avokadosta saa hyviä rasvoja ja pidän sen mausta, siksi käytän sitä usein. Rasvanlähteinä käytän myös pähkinöitä tai kylmäpuristettua kookosöljyä.



Olen syönytä tällaista aamupalaa jo kaksi vuotta, eikä kyllästytä yhtään. Entistä aamupalaani, leipää, en kaipaa enää yhtään. Proteiinipitoisemman aamupalan jälkeen olo on virkeämpi ja nälkä pysyy poissa.



Värikkään ruuan syöminen on ihanaa ja piristävää! Kasviksien värit tuovat mielestäni pienta ekstraa ja piristystä aamuun. Kaunis ja kauniisti aseteltu ruoka on muutenkin elämys - sitä pitäisi harrastaa enemmänkin.  


Kananmunista tulee hauskoja
kun ne paistaa paprikaviipaleitten sisällä.

Tankkausaamupalat ja kisa-aamupalat ovat hiukan erilaisia: niissä on hiilihydraatteja ja kaikkea enemmän. Kisaa edeltävällä viikolla syön aamullakin puuroa ja lisäksi vaaleaa leipää. Vaaleaa leipää meillä ei normaalisti syödä, joten se tekee tankkausviikon aamupalasta erityisen :) Tampereen arinarievä on parasta, sitä ostetaan aina kun kisa on tulossa.


Tällaista aamupalaa nautin kisaviikolla.



Berliinin maratonille mennessäni olin vähän huolissani, miten aamupala hoituu ulkomailla. Hyvinhän se hoitui, ennen kisaa suljin silmäni pekoneilta ja muilta maratonille vähemmän sopivilta aamupalaherkuilta. Vasta maratonin jälkeen nautin pekoni-bratwurstiaamupalan. Herkuttelu kuuluu hotelliaamupalaan sen kerran kun hotellissa majailee.

Berliinissä aamupalalla.

Ystävien luona kyläillessä saa myös hotellitasoista aamupalaa, esimerkiksi näin:



Joskus harvakseltaan tulee nautittua muunkinlaisia aamupaloja, joko olosuhteista johtuen tai ihan omasta vapaasta tahdosta. Jos aamulla iskee innostus leipoa sämpylöitä, niin sitten syödään uunituoreita sämpylöitä aamupalaksi. Tällainen innostus iskee minulle vain kerran vuodessa.

Viime kesänä olin talkoissa triathlonin täyden matkan SM-kisoissa. Aamupalalle ei päässyt tarpeeksi aikaisin, joten saatiin edellisenä iltana aamupala mukaan. Kyllähän tuollakin hetken selvisi:




Joskus maistuu marjat, mysli ja mantelimaito.

Työreissun hotelliaamupala. Verigreippiä, munakasta, kylmäsavulohta, juustoa, pekonia ja kananmunaa. Rehut jääneet jonnekin alle piiloon :)

Joskus olen ollut reipas ja leiponut aamulla sämpylöitä.

Viime keväänä pyöräleirillä Italiassa aamupalalla oli monenmoista, joskus jopa lähileipomosta aamulla haettua tuoretta pizzaa. Ohhoh, punaviiniäkin on näköjään pöydässä, mutta sitä juotiin vasta illalla. Ruuan kanssa palauttava lasillinen :)


Terveys on yksi suuri syy siihen, miksi liikun. Pyrkimys terveelliseen syömiseen on tullut itsekseen liikunnan myötä - miksi en tarjoaisi keholleni hyvää rakennus- ja polttoainetta.

Aikuistyypin diabetekseen sairastumista voi ehkäistä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Minua motivoi se, että voin itse vaikuttaa terveyteeni. Pitäkää tekin itsestänne huolta!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pöytävaraus hääpäivänä

Tänään meillä on kaksivuotishääpäivä. Mieheni tietää mistä minä pidän, joten meillä oli pöytävaraus Kissakahvila Purnauskikseen. Tampereen (ja Suomen) ensimmäinen kissakahvila avattiin viikko sitten. Kahvila sijaitsee Tammelantorin lähellä Pikilinnassa osoitteessa Aaltosenkatu 31-33. Parkkipaikkoja löytyy aivan kahvilan edustalta ja ympäröiviltä kaduilta.

Kissakahvilan sisäänkäynti.

Kahvilassa asuu vakituisesti viisi kissaa, ja kun sinne menee kahville, saa nauttia kahvin ja leivonnaisen lisäksi hyvästä kissaseurasta ja mitä todennäköisemmin kissat tulevat rapsutettaviksi. Kahvilaan mennessä koputetaan oveen ja odotetaan tuulikaapissa niin kauan että henkilökunta tulee avaamaan. Näin varmistetaan etteivät kissat karkaa.

Kissaherra Micu on kaunis kuin mikä, johtaja-ainesta, haluaisi varmaan olla paikan kingi. Micu oli ollut juuri vähän kipeänä, joten ei ehkä ollut ihan oma itsensä. Micu halusi kuitenkin selvästi olla ihmisten seurassa ja keskipisteenä. Micun valtakuntaa olivat yhdessä pöydässä olevat tuolit, siitä jos takapuolensa nosti niin kissa otti paikan.

Micu omalla tuolillaan.

Komean kokoinen kollipoika Kössi vaikutti rauhalliselta kissalta joka ei turhia hötkyile. Uni maistui makeasti omassa puussa, sinne ei kuulemma välttämättä muilla kissoilla ole asiaa.

Kössin puu.

Evo oli hyvin seurallinen ja mukava kissa. Hänen erityisen persoonallinen yksityiskohtansa olivat tassut: varpaita Evolla on yhteensä 28 kappaletta. 9 etutassuissa ja 5 takatassuissa. Mainio tyyppi!

Komeavarpainen Evo.

Albi oli musta, mustaa kissaa on aina niin kovin vaikea kuvata. Albilla on töpöhäntä, mutta se ei haitannut menoa yhtään. Albi tuntui pitävän korkeista paikoista ja kiipeili katonrajaan asti. Kovaäänistä juttuakin Albilta tuli välillä.


Albi kiipesi minne vaan.

Pikkuinen Nurri oli porukan ainoa tyttö. Sievä ja herttainen kissaneiti.

Kaunis Nurri-neiti.

Kahvila on kissojen koti, joten kissojen ehdoilla mennään. Kissojen nosteleminen ja perässä juokseminen on kielletty, kissa tulee ihmisen luokse jos haluaa. Ja kyllä Purnauskiksen sosiaaliset kissat tosiaankin tulivat rapsutettaviksi. Halutessaan kissat pääsevät paikkoihin, joissa voivat olla rauhassa ja joihin ihminen ei yltä.

Komea Kössi.

Kissakahvilaan kannattaa tehdä pöytävaraus, jotta varmasti pääsee nauttimaan karvakaverien seurasta. 

Micu valtasi reippaasti oman tuolinsa.
Siihen ei asiakkailla ollut asiaa.

Kahvilan sisäänpääsymaksu on 5 euroa, se maksetaan ensin ja sitten mennään pesemään kädet ennen kuin kosketaan kissoihin. 

Mikä näistä on elävä? Vai ovatko kaikki patsaita?

Ihmiset pysähtyivät ihailemaan Nurria ikkunan taakse.

Kissakahvilan sisustus oli kaunis. Kissoille oli raapimispuita ja oikeita luonnonpuita, missä kiipeillä. Kahvilan huonekalut ja astiat olivat kauniita. Kahvilassa on myös kissa-aiheista taidetta.





Maistoimme mustikka-juustokakkua. Aijai se oli hyvää. Kahvit, kakut ja suolaiset tarjoiltiin kauniista serviiseistä. Kahvia sai santsata rajattomasti. Taisin juodakin peräti kolme kupillista, kahvi oli hyvää ja kahvilassa kului aika hyvin. Makeitten lisäksi listalla oli myös salaatteja ja toasteja.




Kissat tulivat hyvin keskenään juttuun. Albi halusi välillä mennä nukkumaan omaan rauhaansa, ja kiipesikin katonrajaan asti ja löysi sieltä rauhallisen pedin.

Kuvassa näkyy hyvin Albin töpöhäntä.



Henkilökunta auttoi lapsia antamaan herkkupalaa Evolle.
Evo odottaa skarppina. Herkkupaloja ei missata.

Hymyilevä Evo ja Evon komea monivarpainen tassu.

Kissakahvilassa tuntui, että aika pysähtyi. Puolitoista tuntia meni hujauksessa kissojen puuhia ihmetellessä. Kahvilan asiakkaat ovat yhtä höpsähtäneitä kissaihmisiä kuin itsekin olen, joten siellä kyllä viihtyi. Sisustus oli niin viehättävä, että sitä katselisi mielellään varmaan sellainenkin henkilö, jota eivät kissat niinkään kiinnosta. Menkäähän itse katsomaan jos ette usko. Minä ainakin menen toistekin :)


lauantai 8. marraskuuta 2014

Tampereen YÖ-rogaining ensilumella

Tampereen YÖ-rogaining oli eilen, suosittelen! Tapahtuma oli hauska ja hyvin järjestetty. 

Edellisessä postauksessa kerroin melkoisesta varustemäärästä. Siitä selvittiin, viestit viuhuivat pitkin viikkoa, kuka ottaa mitä mukaan.

Sää aiheutti ensin päänvaivaa, torstai-iltana satoi ensilumi ja sitä sitten satoikin ihan riittävästi, vihmoi poikittain ja tuulen kera. Perjantaina päivälläkin tuprutteli ihan kunnolla lunta. Loppujen lopuksi perjantai-iltana ja -yönä sää todella mukava. Lumi toi hurjasti valoa, lämpötila oli nollan tuntumassa, joten kylmä ei ollut, tuuli ei juuri käynyt. Olisi ollut varmasti ihan erilaista suunnistaa lumettomaan aikaan pilkkopimeässä.

Ensilumi satoi Tampereella torstaina 6.11.2014

Varustepuolella olin onnekas. Aloin loppuviikosta pelätä jalkojen kastumista märässä lumessa ja palelua. Kyselin neuvoja ja mietin että hankkisinko neopreenisukat. Mistä niitä saa, toimiiko ne, mahtuuko lenkkareihin, hiertääkö - kysymyksiä oli mielessä vaikka kuinka. Muistin joskus nähneeni neopreenitossuja Nonamella, ja kysyinkin sieltä, mutta niitä ei kuulemma enää ollut valikoimissa. Ajattelin, että antaa olla, menen nastalenkkareilla, onhan ne jonkin verran vedenpitävät. Torstaina Nonamelta kuitenkin soitettiin minulle, että varastosta oli löytynyt yksi pari sopivia neopreenitossuja, kiinnostaisiko minua vielä. No tottakai kiinnostaa, mahtavaa palvelua! Onnellinen neopreenitossujen omistaja kiittää. Toimivat hyvin suunnistuksessa, vaikka pienellä riskillä lähdin uusilla varusteilla pitkään suoritukseen. Ensi kesänä ne lämmittävät minua avovesiuinnissa. Toiset käyttävät niitä kuulemma pyöräkengissäkin, ja mikä ettei niillä voisi varmaan hiihtääkin jos sukka vaan mahtuu monoon.

Hassu monikäyttöinen neopreenitossu.

Toinen mahtava varustejuttu on se, että sain kunnollisen otsalampun lainaan. En edes älynnyt kysyä keneltäkään, mutta minulle tarjottiin kahdeltakin eri taholta kunnon lamppua lainaan. Ihania treenikavereita. Olihan se lainaamani 1600 lumenin tehoinen lamppu aivan mahtavan hyvä ja tehokas.

Kisajännitys alkoi nostaa päätään vasta perjantaina. Olin aikatauluttanut itselleni hyvin aikaa nukkua kunnon päiväunet. Kerrankin ei kuulkaa nukuttanut sitten yhtään. Ruokakaan ei maistunut.

Lähtöpaikalla oltiin puoli yhdeksän aikoihin. Taas oli paljon uutta puuhaa minulle. Alkoi selvitä, mihin tarvitaan teippiä, jumppa-alustaa, nuppineuloja, viivotinta ja narua.

Tiimi suunnittelee.

Iso kartta saatiin neljänä pienempänä palasena, kartat piti itse teipata yhteen. Sen jälkeen päästiin suunnittelemaan reittiä. Laitettiin nuppineuloja rastien kohdalle kartalle, jumppa-alusta oli kartan alla sitä varten. Mietittiin, mistä mennään ja mitä rasteja haetaan, sitten viriteltiin kartalle naru reitin mukaisesti nuppineuloihin kiinni. Narussa oli 6 kilometrin välein merkki eli siitä pystyi arvioimaan reitin pituuden. Teimme kunnianhimoisen suunnitelman, josta tarvittaessa pystytään nopeasti muokkaamaan (=lyhentämään) reittiä tarvittaessa. Tarkoituksena kun ei ollut mennä pää kolmantena jalkana, vaan kävellä ja hölkkäillä jos siltä tuntuu ja nauttia pitkästä treenistä. 

Nuppineulat ja narut kartalla.

Kun oltiin päätetty reitti, piirrettiin se kartalle (joukkueen kaikkiin karttoihin) viivottimen ja teräväkärkisen tussin avulla. Tapahtuman järjestäjällekin piti jättää reittisuunnitelma. Kyllä siinä ennen starttia kaikenlaista puuhaa oli, jäi kahvitkin juomatta vaikka olin suunnitellut siinä vielä piristysruiskeen nauttivani.


Näytän aika urpolta suunnistajalta. Ei voi mitään kun ei ole laji hallussa :)

Lähtöpaikka oli Leinolasta Perheliikuntakeskus HipaltaStartti oli kymmeneltä illalla. Rauhassa lähdettiin kävelemään, niin lähti moni muukin. Onhan siinä 8 tuntia aikaa kiihdytellä jos virtaa riittää.

Tamperelaisille etuna oli se, että paikat ovat tuttuja. Emme hakeutuneet metsiin suunnistamaan, vaan pysyttelimme enemmän urbaaneilla alueilla. Lähestulkoon kaikkien rastien paikat olivat jossain määrin tuttuja, ainakin joku meistä tiesi paikan tai oli peräti joskus käynytkin paikassa.

Ensimmäisenä suunnattiin Kaukajärven kartanon maille Vehmaisiin. Vehmaisista jatkettiin kohti Kaukajärveä ja Haiharan kartanoa. Matkalla leimattiin pari rastia. Haiharan kartanolla rasti oli veikeästi piilotettu. Rastimääritelmässä luki "tuulimyllyn koillispuolella olevan punaisen rakennuksen räystään alla, tuulimyllyn puolella". Varsin selkeä rastimääritelmä, mutta itse rasti oli niin hyvin piilossa että piti oikein tarkasti katsoa että se löytyi.

Seuraava rasti näytti olevan ihan selkeässä paikassa, mutta ensin kukaan meistä ei hoksannut, että mikä se oikein on. Rastimääritelmässä sanottiin, että "luoteisin kallistettu kaarre. Huom. max 3 kierrosta ;-)". Mitä ihmeen kierroksia? Kun lähestyttiin rastia, hoksattiin, että sehän on uusi skeittiparkki Vilusenharjulla. Tulipa käytyä sielläkin! Tällainen suunnistus on kyllä hauska tapa tutustua kotikaupunkiin.

Seuraava rasti oli Iidesjärven lintutorni. Olen joskus lenkkeillyt Iidesjärven ympäri ja poikennut oudolle polulle ja päätynyt juuri sinne lintutornille. Tuttu paikka siis sekin. Pimeässä toki oli vähän hankalampi muistaa mistä kohtaa sinne poikkesin ja missä kohtaa torni on.

Valopäät pimeässä

Lintutornilta jatkettiin Vuohenojalle leimaamaan seuraava rasti, ja siellä palaveerattiin hetki ja päätettiin jättää keskustan rastit väliin. Olisi ollut hauska käydä yöllä Tampereen keskustassa ja rastit olisivat olleet tutuissa paikoissa, mutta käännyttiin mieluummin pikkuhiljaa kohti maalia.

Vuohenojalta suunnattiin Hakametsän ja Tampereen jäähallin kautta kohti Huikkaan kaupunginosaa. Matkalla meillä oli riemukas kohtaaminen yöllä auki olevan Jäähovin McDonaldsin kanssa: sieltä saa kahvia! Mäkkäri näytti pimeältä, mutta autokaista oli auki. Autoja oli jonossa muutama, mutta sinne sekaan vaan. Tilaus pitää tehdä kaiutinhässäkkään, joka on ennen palveluluukkua. Huhuu, huudeltiin, mitään ei kuulunut kunnes tajuttiin, että sinähän on painoraja: auton painosta laite tunnistaa, että joku on tulossa. Meidän painomme ei ihan riittänyt, joten käveltiin sitten autojen perään jonottamaan tiskille. Ystävällinen myyjätyttö kertoi, että sisätilatkin ovat auki, mutta me halusimme kahvit vaan mukaan, joten saimme palvelua autokaistan luukulta. Kävi oikein kätevästi.

Pari lattea, kiitos.

Kuumat take away -kahvit hyppysissä oli mukava jatkaa matkaa. Huikkaalta löydettiin pieni lampi, jonka rannassa olevassa puussa oli rasti. Minulle tämä puoli Tampereesta ei ole niin tuttua, mutta onneksi joukkuekaverille oli. Huikkaalta mentiin Pappilaan, Pappilasta Linnainmaalle ja sieltä Leinolaan Mannerheiminkalliolle Mannerheimin patsaalle. Lunta oli taas alkanut pikku hiljaa sadella ja oli ihan jouluinen tunnelma.

Mannerheim kalliolla.

Mannerheiminkalliolta oli enää lyhyt matka maaliin. Omia jalkoja painoi jo, nastakengillä en ole mennyt kovin pitkiä matkoja ja varpaissa tuntui kävely.

Maalileimaus puoli kolmelta yöllä!

Maalissa olimme reilun neljän ja puolen tunnin suunnistuksen jälkeen, puoli kolmen jälkeen yöllä. Suunnistusaika oli tarkalleen 4:35:11, tässä ajassa haimme 11 rastia ja saimme 73 pistettä. Tossusarjan voittaja sai 203 pistettä, siinä oli huikea suoritus! Olen kyllä oman joukkueenkin suoritukseen erittäin tyytyväinen, kaikki olivat hyvillä mielin ja jaksoivat. Itsellä ainakin alkoi jo neljän tunnin paikkeilla selvästi väsy painaa, vaikka aika kuluikin ihan älyttömän nopeasti. Matkaa meille tuli 22 kilometriä. Tampereen YÖ-rogainingin tulokset ovat täällä.

QR-koodileimaus puhelimella toimi hyvin, kunhan malttoi rauhallisesti suunnata puhelimen kohti koodia. Kaikki toimi hyvin, sääkin oli kerrassaan sopiva ja miellyttävä, marraskuussa se ei ole itsestäänselvyys. Hyvillä mielin mutta unisin silmin on tämä päivä kulunut. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä joukkueemme suunnistama reitti:

Reitti Tampereen yössä