Tampereen YÖ-rogaining ensilumella

Tampereen YÖ-rogaining oli eilen, suosittelen! Tapahtuma oli hauska ja hyvin järjestetty. 

Edellisessä postauksessa kerroin melkoisesta varustemäärästä. Siitä selvittiin, viestit viuhuivat pitkin viikkoa, kuka ottaa mitä mukaan.

Sää aiheutti ensin päänvaivaa, torstai-iltana satoi ensilumi ja sitä sitten satoikin ihan riittävästi, vihmoi poikittain ja tuulen kera. Perjantaina päivälläkin tuprutteli ihan kunnolla lunta. Loppujen lopuksi perjantai-iltana ja -yönä sää todella mukava. Lumi toi hurjasti valoa, lämpötila oli nollan tuntumassa, joten kylmä ei ollut, tuuli ei juuri käynyt. Olisi ollut varmasti ihan erilaista suunnistaa lumettomaan aikaan pilkkopimeässä.

Ensilumi satoi Tampereella torstaina 6.11.2014

Varustepuolella olin onnekas. Aloin loppuviikosta pelätä jalkojen kastumista märässä lumessa ja palelua. Kyselin neuvoja ja mietin että hankkisinko neopreenisukat. Mistä niitä saa, toimiiko ne, mahtuuko lenkkareihin, hiertääkö - kysymyksiä oli mielessä vaikka kuinka. Muistin joskus nähneeni neopreenitossuja Nonamella, ja kysyinkin sieltä, mutta niitä ei kuulemma enää ollut valikoimissa. Ajattelin, että antaa olla, menen nastalenkkareilla, onhan ne jonkin verran vedenpitävät. Torstaina Nonamelta kuitenkin soitettiin minulle, että varastosta oli löytynyt yksi pari sopivia neopreenitossuja, kiinnostaisiko minua vielä. No tottakai kiinnostaa, mahtavaa palvelua! Onnellinen neopreenitossujen omistaja kiittää. Toimivat hyvin suunnistuksessa, vaikka pienellä riskillä lähdin uusilla varusteilla pitkään suoritukseen. Ensi kesänä ne lämmittävät minua avovesiuinnissa. Toiset käyttävät niitä kuulemma pyöräkengissäkin, ja mikä ettei niillä voisi varmaan hiihtääkin jos sukka vaan mahtuu monoon.

Hassu monikäyttöinen neopreenitossu.

Toinen mahtava varustejuttu on se, että sain kunnollisen otsalampun lainaan. En edes älynnyt kysyä keneltäkään, mutta minulle tarjottiin kahdeltakin eri taholta kunnon lamppua lainaan. Ihania treenikavereita. Olihan se lainaamani 1600 lumenin tehoinen lamppu aivan mahtavan hyvä ja tehokas.

Kisajännitys alkoi nostaa päätään vasta perjantaina. Olin aikatauluttanut itselleni hyvin aikaa nukkua kunnon päiväunet. Kerrankin ei kuulkaa nukuttanut sitten yhtään. Ruokakaan ei maistunut.

Lähtöpaikalla oltiin puoli yhdeksän aikoihin. Taas oli paljon uutta puuhaa minulle. Alkoi selvitä, mihin tarvitaan teippiä, jumppa-alustaa, nuppineuloja, viivotinta ja narua.

Tiimi suunnittelee.

Iso kartta saatiin neljänä pienempänä palasena, kartat piti itse teipata yhteen. Sen jälkeen päästiin suunnittelemaan reittiä. Laitettiin nuppineuloja rastien kohdalle kartalle, jumppa-alusta oli kartan alla sitä varten. Mietittiin, mistä mennään ja mitä rasteja haetaan, sitten viriteltiin kartalle naru reitin mukaisesti nuppineuloihin kiinni. Narussa oli 6 kilometrin välein merkki eli siitä pystyi arvioimaan reitin pituuden. Teimme kunnianhimoisen suunnitelman, josta tarvittaessa pystytään nopeasti muokkaamaan (=lyhentämään) reittiä tarvittaessa. Tarkoituksena kun ei ollut mennä pää kolmantena jalkana, vaan kävellä ja hölkkäillä jos siltä tuntuu ja nauttia pitkästä treenistä. 

Nuppineulat ja narut kartalla.

Kun oltiin päätetty reitti, piirrettiin se kartalle (joukkueen kaikkiin karttoihin) viivottimen ja teräväkärkisen tussin avulla. Tapahtuman järjestäjällekin piti jättää reittisuunnitelma. Kyllä siinä ennen starttia kaikenlaista puuhaa oli, jäi kahvitkin juomatta vaikka olin suunnitellut siinä vielä piristysruiskeen nauttivani.

Näytän aika urpolta suunnistajalta. Ei voi mitään kun ei ole laji hallussa :)

Lähtöpaikka oli Leinolasta Perheliikuntakeskus Hipalta. Startti oli kymmeneltä illalla. Rauhassa lähdettiin kävelemään, niin lähti moni muukin. Onhan siinä 8 tuntia aikaa kiihdytellä jos virtaa riittää.

Tamperelaisille etuna oli se, että paikat ovat tuttuja. Emme hakeutuneet metsiin suunnistamaan, vaan pysyttelimme enemmän urbaaneilla alueilla. Lähestulkoon kaikkien rastien paikat olivat jossain määrin tuttuja, ainakin joku meistä tiesi paikan tai oli peräti joskus käynytkin paikassa.

Ensimmäisenä suunnattiin Kaukajärven kartanon maille Vehmaisiin. Vehmaisista jatkettiin kohti Kaukajärveä ja Haiharan kartanoa. Matkalla leimattiin pari rastia. Haiharan kartanolla rasti oli veikeästi piilotettu. Rastimääritelmässä luki "tuulimyllyn koillispuolella olevan punaisen rakennuksen räystään alla, tuulimyllyn puolella". Varsin selkeä rastimääritelmä, mutta itse rasti oli niin hyvin piilossa että piti oikein tarkasti katsoa että se löytyi.

Seuraava rasti näytti olevan ihan selkeässä paikassa, mutta ensin kukaan meistä ei hoksannut, että mikä se oikein on. Rastimääritelmässä sanottiin, että "luoteisin kallistettu kaarre. Huom. max 3 kierrosta ;-)". Mitä ihmeen kierroksia? Kun lähestyttiin rastia, hoksattiin, että sehän on uusi skeittiparkki Vilusenharjulla. Tulipa käytyä sielläkin! Tällainen suunnistus on kyllä hauska tapa tutustua kotikaupunkiin.

Seuraava rasti oli Iidesjärven lintutorni. Olen joskus lenkkeillyt Iidesjärven ympäri ja poikennut oudolle polulle ja päätynyt juuri sinne lintutornille. Tuttu paikka siis sekin. Pimeässä toki oli vähän hankalampi muistaa mistä kohtaa sinne poikkesin ja missä kohtaa torni on.

Valopäät pimeässä

Lintutornilta jatkettiin Vuohenojalle leimaamaan seuraava rasti, ja siellä palaveerattiin hetki ja päätettiin jättää keskustan rastit väliin. Olisi ollut hauska käydä yöllä Tampereen keskustassa ja rastit olisivat olleet tutuissa paikoissa, mutta käännyttiin mieluummin pikkuhiljaa kohti maalia.

Vuohenojalta suunnattiin Hakametsän ja Tampereen jäähallin kautta kohti Huikkaan kaupunginosaa. Matkalla meillä oli riemukas kohtaaminen yöllä auki olevan Jäähovin McDonaldsin kanssa: sieltä saa kahvia! Mäkkäri näytti pimeältä, mutta autokaista oli auki. Autoja oli jonossa muutama, mutta sinne sekaan vaan. Tilaus pitää tehdä kaiutinhässäkkään, joka on ennen palveluluukkua. Huhuu, huudeltiin, mitään ei kuulunut kunnes tajuttiin, että sinähän on painoraja: auton painosta laite tunnistaa, että joku on tulossa. Meidän painomme ei ihan riittänyt, joten käveltiin sitten autojen perään jonottamaan tiskille. Ystävällinen myyjätyttö kertoi, että sisätilatkin ovat auki, mutta me halusimme kahvit vaan mukaan, joten saimme palvelua autokaistan luukulta. Kävi oikein kätevästi.

Pari lattea, kiitos.

Kuumat take away -kahvit hyppysissä oli mukava jatkaa matkaa. Huikkaalta löydettiin pieni lampi, jonka rannassa olevassa puussa oli rasti. Minulle tämä puoli Tampereesta ei ole niin tuttua, mutta onneksi joukkuekaverille oli. Huikkaalta mentiin Pappilaan, Pappilasta Linnainmaalle ja sieltä Leinolaan Mannerheiminkalliolle Mannerheimin patsaalle. Lunta oli taas alkanut pikku hiljaa sadella ja oli ihan jouluinen tunnelma.

Mannerheim kalliolla.

Mannerheiminkalliolta oli enää lyhyt matka maaliin. Omia jalkoja painoi jo, nastakengillä en ole mennyt kovin pitkiä matkoja ja varpaissa tuntui kävely.

Maalileimaus puoli kolmelta yöllä!

Maalissa olimme reilun neljän ja puolen tunnin suunnistuksen jälkeen, puoli kolmen jälkeen yöllä. Suunnistusaika oli tarkalleen 4:35:11, tässä ajassa haimme 11 rastia ja saimme 73 pistettä. Tossusarjan voittaja sai 203 pistettä, siinä oli huikea suoritus! Olen kyllä oman joukkueenkin suoritukseen erittäin tyytyväinen, kaikki olivat hyvillä mielin ja jaksoivat. Itsellä ainakin alkoi jo neljän tunnin paikkeilla selvästi väsy painaa, vaikka aika kuluikin ihan älyttömän nopeasti. Matkaa meille tuli 22 kilometriä. Tampereen YÖ-rogainingin tulokset ovat täällä.

QR-koodileimaus puhelimella toimi hyvin, kunhan malttoi rauhallisesti suunnata puhelimen kohti koodia. Kaikki toimi hyvin, sääkin oli kerrassaan sopiva ja miellyttävä, marraskuussa se ei ole itsestäänselvyys. Hyvillä mielin mutta unisin silmin on tämä päivä kulunut. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä joukkueemme suunnistama reitti:

Reitti Tampereen yössä

Yö-rogaining Tampereella ja motivaatiovinkit naistenlehdessä

Taas on ilmoittauduttu. Tampereella järjestetään YÖ-rogaining ensi perjantaina 7.11.

Jos joku ei tiedä mitä on rogaining, niin minäpä kerron. Itse en vuosi sitten nimittäin vielä tainnut olla kuullutkaan koko sanaa. Tänään viimeksi fysioterapeuttini kysyi, että mitä se tarkoittaa, joten tämä ei varmasti ole kaikille tuttua puuhaa. Näin minä olen rogainingin ymmärtänyt, korjatkaahan viisaammat jos menee pieleen: 
Rogaining on suunnistusta, jossa mennään yhdessä joukkueen kanssa koko matka. Määräajassa pitää hakea mahdollisimman paljon rasteja, rasteilta saa pisteitä ja rastit ovat eriarvoisia. Joukkue suunnittelee itse, missä järjestyksessä ja mitä rasteja hakee. Se, joka saa eniten pisteitä, voittaa.  Käsittääkseni tämä ei ole kovin vakavamielistä. 

Siksi uskaltaudun mukaan, vaikka taidan olla jo ennenkin maininnut kehnoista olemattomista suunnistustaidoistani. Kesällä kävin iltarasteilla, mutta ymmärrys suunnistuksesta on edelleen heikko. Pidän kyllä todella paljon suunnistamisesta, se laskettakoon edukseni.

Yö-rogainingissa suunnistetaan ihan kirjaimellisesti yöllä. Perjantai-iltana klo 20 jaetaan kartat ja lähtö on klo 22 illalla. YÖ-rogaining kestää 8 tuntia, eli aamukuuteen mennessä on oltava maalissa.

Olen suunnistustaidoton ja iltauninen, mihin olen ryhtymässä? Tämän kaiken onneksi mahdollistaa joukkue - heikommillakin suunnistustaidoilla pärjää kun porukassa muut osaavat. Hieno laji! Olen tosin ilmoittanut joukkuekavereille, että minulla varmaan valot alkaa sammua muualtakin kuin otsalampusta siinä kolmen-neljän tunnin jälkeen :)

Kännykässä pitää olla QR-koodilukijasovellus, rastin koodi luetaan kännykällä ja leimaus kulkee reaaliajassa tulospalveluun. Mukavaa ja nykyaikaista - kunhan vaan puhelimen akku kestää. Omassa uudenkarheassa samsungissa akun kesto ainakin on todella huono.

Kisan varustelista on pelottavan pitkä. Järjestäjän sivuilta löytyvä lista on kyllä hyvä, en olisi itse keksinyt ottaa mukaan kaikkea tarpeellista.

Pakollisia varusteita on:
-tuulenpitävä takki - otan varmaankin Haltin tai Haglöfsin goretexin. Minulla on myös Haltin takin kanssa kuorihousut samaa vedenpitävää materiaalia. Hämmästyttävää ja ilahduttavaa huomata, että minullekin, entiselle en-urheile-ulkona-tyypille on näköjään kertynyt ihan kunnollisia varusteita.
-kuiva vaihtopaita - tämä voi olla kova juttu jossain vaiheessa.
-päähine - ohut pipo tai buffi.
-juomaa ja energiaa - juomareppu lienee käytännöllisin, pyydän Managerilta reppua lainaan. Mutta miten estää juomaletkun jäätyminen jos on pakkasta? Se pitäisi juotuaan kai jotenkin puhaltaa tyhjäksi? Energiaa mukaan, geelejä ja patukoita, rusinoita.
-lamppu (suositellaan otsalamppua) - otsalamppu löytyy, ihan tavallinen Petzlin pattereilla toimiva lamppu. Pitäisiköhän varapatterit ottaa mukaan ettei käy köpelösti.
-heijastin (kiinnitettynä reppuun tai takin selkään) - juoksuun tarkoitettu heijastinliivi käy hyvin.
-kapeakärkinen "permanent" tussi - Enpä muuten ole varma löytyykö omista kätköistä tällaista vai pitäneekö hankkia. Onneksi vielä ehtii.

-

Varusteiden mietintää. Iloinen mieli vaikka
kaksin käsin tarvii pitää pipoa päässä kiinni!

Lisäksi jokaisella joukkueella on oltava
-varalamppu tai varaparistot / akut - No ne varaparistothan ajattelin ottaa mukaan.
-EA-pakkaus (ensiside, urheiluteippiä ja avaruuslakana) - minulta löytyy urheiluteippi, joukkueessa muilla jäsenillä on muut.
-kännykkä + riittävästi virtaa - riittävästi virtaa nykyajan älypuhelimissa, toivottavasti :) No, varakännykkäkin on.
-QR- tai NFC -ohjelmisto - juu on.
-varakännykkä (sammutettuna, jotta virtaa varmasti on hätätilanteessa) - löytyy.

Huh, sitten on vielä lista suositeltavista varusteista. Tämähän on monimutkaisempaa kuin triathlonkilpailuun lähteminen.
-reppu - juomareppu, jonne mahtuu vähän muutakin.
-kännykän vesitiivis kotelo / muutama minigrip-pussi - löytyy.
-yliviivauskyniä, viivotin, nuppineuloja, lankaa, alusta, taskulaskin (reitin suunnitteluun) - apua, nyt on otettava yhteys joukkuekavereihin, mutta eiköhän nämäkin saada kasaan.
-rahaa - toki, että saa kahvia ja pullaa sämpylää huoltsikalla.
-kuminauha numerolapun kiinnittämiseen, jos ei halua rei'ittää kuoritakkiaan :-) - no mutta kisanumerovyöhän löytyy kaapista kyllä.
-wc-paperi - ja se varmaan kannattaa laittaa kanssa pieneen minigrip-pussiin ettei ole valmiiksi märkää jos sataa.
-rakkolaastareita, vaseliinia, särkylääkettä - perusjuttuja, löytyy, kunhan muistaa pakata mukaan.

Viime hetken vinkki tuli äsken kokeneemmalta joukkuekaverilta: neopreenisukat! Ne voisivat olla kova juttu. 

Uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä minusta on pieni juttu, jossa kerron motivaatiovinkeistä yhdessä muitten liikuntabloggaajien kanssa. Endorfiinikoukussa-blogin Elina ja Elämää Venlan silmin -blogin Venla kirjoittavat myös, mikä motivoi liikkumaan ympäri vuoden.

Oma juttuni on otsikoitu hauskasti "innostu muista höyrähtäneistä", ja niinhän se tosiaan omalla kohdallani menee. Yörogainingiin lähden muitten innostuneitten kanssa (jotka ehkä saattoivat minua siihen jopa vähän yllyttää...). Kai sitä pitää aika höyrähtänyt olla jos haluaa suunnistaa yöllä pimeässä ja kylmässä monta tuntia? Sanoin myös, että "yhteistreenit ovat triathlonin suola", juu, kyllä se rogaining myös on yhteistreeni. Jännittävää on. Sääennustetta en uskalla enää katsoakaan, koska torstaille luvattiin lumisadetta. Perjantaina päivällä pitäisi sataa vettä ja yöllä taas ehkä pakkasta / lunta?

Piristävää lukemista pimeässä marraskuussa.

Juuri äsken YÖ-rogaining -tapahtuman Facebook-sivuille tuli juonipaljastus: kannattaa poiketa Niihaman ulkoilumajalle, siellä palvellaan suunnistajia ja sieltä saa ostaa tietenkin kahvia, teetä, kaakaota, mehua, kahvileipiä, täytettyjä ruisleipiä, höyrymakkaraa, riisipuuroa, glögiä ja vohveleita. Melkoinen vetonaula keskellä metsää!

Mitä kaikkia lajeja mahtuu yhteen viikkoon

Maanantaina juoksua ja maastopyöräilyn alkeita, tiistaina polkujuoksua, keskiviikkona suunnistusta ja perjantaina avovesiuintia. Kuulostaako triathlonistin viikolta? Monipuolista :) Treenitunteja ei tullut paljon mitään mutta ei toisaalta ehtinyt yksikään laji kyllästyttää! 

Mitään treeniohjelmaahan en noudata, mutta neuvoja kysyn aina ja paljon. Maanantaina treeneissä kysyin valmentajalta neuvoja, miten tämän viikon hoidan, että selviän Pirkan pyöräilyn 217 kilometristä. Kerroin, mitä olen suunnitellut, ja kerroin myös, missä on neuvotteluvaraa. Treenikaveri kyllä sanoi, että "tuo ei Soile kyllä kuulosta siltä että sulla olis missään juuri neuvotteluvaraa". Vähän neuvoja tuli mutta mitään ei kielletty. Hyvä niin.

Suunnistusreitillä oli jättiläiskivi

Tiistai-iltana putkahti ilmoille pienimuotoinen paniikki. Miten ihmeessä olen menossa pyöräilemään noin pitkän matkan. Apua. Pitkiä lenkkejä olisi tarvinnut tehdä enemmän, mutta elämä on valintoja. Oli Seinäjoen duathloniin valmistautumista ja kisaviikonloppua ja muita koottuja selityksiä. Minkälainen pyöräkunto minulla on...?Aikaisemmin ajattelin sen olevan ihan hyvä ja parantuneen viime vuodesta mutta nyt tuli paniikkihetki - ei se varmaankaan ole riittävän hyvä, ei varmaankaan ole parantunut tarpeeksi ja mitätästänyoikeentulee. Pitäisikö sittenkin vaihtaa klassikolle ja ajella tutusti ja turvallisesti 134 kilometriä. Varmaan se vaihto vielä onnistuisi. Unikin karkasi, se on minulle epätavallista (valvoin ehkä 15 minuuttia tätä asiaa huolehtien, että sen isommasta valvomisesta nyt ei ole kyse, mutta kun normaalisti nukahdan kun laitan pään tyynyyn).

Lintutornikin oli siellä keskellä ei mitään.

Aamulla viesti treenikaverille jonka kanssa olen menossa Pirkan pyöräilyyn. "On vähän paniikkia ilmassa". Kaveri soitti, rauhoitteli ja puhui minut ympäri. Sanoin kyllä että en halua olla jarruna kun kaveri on vahvempi pyöräilijä. Minut vakuutettiin: mennään yhdessä, jos pudotaan ryhmästä niin minun ei tarvitse vetää, mennään sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu. Jaaha. Eli en vaihda matkaa. Voiko noin ihanaa treenikaveria ollakaan. Lopuksi vielä "ota lenkkarit mukaan niin juostaan vielä vähän pyörän jälkeen". "Juu", vastasin. Mitä ihmettä miten tässä näin kävi?

Missä me ollaan.

Siihen kyllä lopetinkin murehtimiset, mitä sitä turhaan. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. Nyt vain tankkaan ja luotan itseeni! Huomiselle on luvattu kivaa säätäkin, että kyllä kelpaa pyöräillä!

Keskiviikon suunnistusreitti, helppo kolmonen, ei ollut helppo. Kartta näytti hankalalta ja maasto oli hankalaa ja hidaskulkuista. Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin siellä varmaan vieläkin. Huh. Ukkonen pyöri ympärillä, ennen suunnistusta ukkoskuuro oli mennyt juuri ohi, jäljellä oli vain kuuma ja hikinen ilma, ja suunnistuksen jälkeenkin pukkasi vielä kunnon rankkasateen. Metsässä ollessamme ei satanut, siellä ei kastunut muuta kuin tossut kun pulahdin johonkin suohon.

Eilen illalla ukkoskuuron jälkeen kävin avovedessä pulahtamassa. Ensin vesi tuntui kylmältä, mutta vähän ajan päästä se oli jo tosi lämmintä. Ja uiminenkin oli aika mukavaa. Jestas, alanko tykkäämään avovesiuinnista?

Tämä on avokallio, sen minäkin metsässä tunnistan.

Fysioterapeutilla ja akupunktiossakin kävin huollossa viikolla. Akupunktiossa laitettiin neuloja kohtiin, jotka edistävät fyysistä suoritukykyä. Hassua, en itse asiassa tiennyt että akupunktiolla voi olla vaikutusta myös suorituskykyyn. Ja koska minun kroppani tuntuu akupunktiosta tykkäävän ja ottavan sen hyvin vastaan, niin oletan, että huomenna siis on varsinainen tempotykki Pirkkahallin lähtöviivalla! Hah!

Iltarastien ihmeellinen maailma

Iltarasteja on kuulkaa ihan vaikka missä. Tämä on minulle ihan uusi maailma, en oikein ole aikaisemmin tajunnut, että porukka rymyää arki-iltaisin pitkin pusikoita. Täällä on Pirkanmaan alueen iltarastit. Ajatelkaa, miten paljon yhtä iltaa varten pitää nähdä vaivaa: pitää suunnitella rastit ja reitti, laittaa ne kartalle, printata riittävästi karttoja, viedä rastit metsään ja kerätä ne vielä pois sen jälkeen kun on suunnistettu. Hienoa, että tällaista järjestetään!

Taas on takana pari suunnituskertaa suunnistuskavereitten kanssa (suunnistusyhteistyö jatkuu edelleen, en mene metsään yksin, en). Helppo kolmonen puolitoista viikkoa sitten käytiin jaloittelemassa poikkeuksellisesti torstairasteilla, koska olin keskiviikkona työmatkalla. Lento oli myöhässä ja kotiuduin reissusta yöllä, torstain puolella. En siis ollut järin virkeä torstaina, mutta innolla taas lähdin samoilemaan. 

Taustalla näkyy isompi tie, se on selvä maamerkki. Vielä kun tietäisi että missä kohden tiellä ollaan!

Sää oli taas kiva ja alku meni hyvin, mutta sitten taas mentiin yhdestä rastista ohi että heilahti. Voihan välimatkat sentään. Oltiin mielestämme ihan kartalla, mentiin polkua pitkin, polku päättyi siinä missä pitikin. Maasto vaan oli vääränlaista, näykyi avokalliota, jota ei ollut kartalla suurinpiirtein missään. Sähkölinjakin oli ihan väärässä paikassa. Pakko oli lähteä takaisin, ja kas kummaa mikä tuuri - palattiin täsmälleen sen saman polun päähän mistä oltiin lähdetty rastia etsiskelemään. Samoja jälkiä vielä vähän matkaa takaisin, ja huomattiin, että oltiin kuitenkin taidettu haarautua jossain kohtaa väärälle polulle. Rasti löytyi, se olikin paljon lähempänä kuin missä oltiin jo käyty. Se oli pummi.

Pummi

Tilanne, jossa suunnistussuoritus ei suju, kuten oli suunniteltu. Matkan varrelle tulee yllättäviä ylimääräisiä kiemuroita. Pummi on kaikkien suunnistussuoritusten jälkeisten spekulaatioiden äiti.

(Määritelmä Jukolan sivuilta)

Loppupätkä meni suuremmitta kommelluksitta, ja löydettiin maalikin ihan järkevässä ajassa. Tunti ja vartti 2,7 kilometriin reittiin, suunnistajilla tosin tuli kilometri enemmän matkaa. Ihan järkevää, kyllä! Mukavasti palauttavaa metsässä tarpomista ja samalla ehtii jutella kuulumiset.

Lennä, lennä leppäkerttu, ison kiven juureen.

No entäs sitten vaikea nelonen. Se toden totta olikin oikeasti vaikeampi kuin helppo kolmonen. Rasteja oli yksi lisää ja yksi välimatkakin rastilta toiselle oli peräti 800 metriä. Se on metsässä taitamattomalle melkoinen matka. Vielä kun tajusin (nyt vasta) sen, että etäisyydet ovat linnuntietä pitkin - sehän tarkoittaa sitä, että kaikki ylä- ja alamäet pitää muistaa ottaa huomioon, ei voi käyttää edes askelpareja matkan mittaamiseen. Ei sillä että niitä nyt muutenkaan välttämättä muistaisin ja osaisin käyttää, mutta hupskeikkaa niin tuli taas vaikeusastetta lisää.

Rasti on löytynyt, jee.

Vaikea nelonen oli mukava reilun parin tunnin peekootreeni :)

Tiedättekö mikä (myös) on suunnistuksessa vaikeaa. On vaikea löytää lähtöpaikalle. Olen yhden ainoan kerran löytänyt suorilta ensimmäisellä yrityksellä lähtöpaikalle. Tsekkasin, missä tulevan viikon keskiviikkoiltarastit Nokialla ovat. Tappurilehdontiellä. Laitoin googlemapsiin Tappurilehdontien, ei ole. Häh? No, on kyllä mainittu, että opastus on Porin yhdystieltä, joka on kyllä kartalla. Mutta miksi ihmeessä Tappurilehdontie. Nooh, ehkä tämä on yksi osoitus siitä, että minun kannattanee jatkaa suunnistusharjoituksia.

Tästä on vielä pitkä matka emitteihin ja yksin metsässä könyämiseen.

Sammaleet myllätyt

Kyllä siinä sammaleet jo myllääntyi nelosrastia etsiessä. Taas kutsui iltarastit, reippaana paikan päälle vaan, kompassinkin sain taas lainaksi. Matka lähtöpaikalle sujui tuttuun tapaan, ajoin ensin harhaan, ajatuksissani käännyin taas yhtä risteystä liian aikaisin. Vaikka tiesin kyllä minne pitää mennä. Taitaa olla turha selitellä...

Osasin jo ostaa kartan, tosin en tajunnut heti että mun pitää sanoa että otan helpon kolmosen, siellähän on monta eri reittiä!

Suunnistin kaverin kanssa, yksin en todellakaan metsään vielä lähde. Ei puhettakaan. Meni ihan mukavasti, osasin käyttää kompassia, tunnistin joitain karttamerkkejä, rämmin mielelläni pitkin metsää.

Kompastuskivi on välimatkat. Nyt paahdettiin reipasta vauhtia nelosrastista ohi, ihan vierestä. Kiivettiin seuraavalle kukkulalle ja pööpöiltiin siellä hetken aikaa. Epäuskoisen ihmettelyn jälkeen alkoi käydä selväksi että ei siellä mitään ole, vaan ollaan tultu liian pitkälle. Ei kun jyrkkää rinnettä takaisin alas ja seuraavaa ylös. Hyvää mäkitreeniä kyllä. Puoli kilometriä ja 25 minuuttia lisää päivän saldoon siitä harha-askeleesta. Siinä paluumatkalla tuttu seurakaveri (niitä siellä metsässä riittää) huuteli puskista morjesta. Sanoi, että meidän rasti oli siellä kukkulan toisella puolella. Jees, oikeaan suuntaan oltiin menossa, kiitos vielä vahvistusvinkistä :)

Näin ihana järvi oli siellä keskellä-ei-mitään.

Seuraava rasti olikin aika lyhyen matkan päässä. Siitä suon poikki vaan ja hups rasti löytyi. Ei ole rastit veljiä keskenään.

Seuraavalle jatkettiin taas suon poikki, se olikin märkä pätkä. Kartalla ihan samannäköiset suot ja toisessa mentiin nilkkaa myöten upoksissa, hassua.

Ehkä ihan pikkuisen paremmin katselin ja havainnoin ympäristöä tällä kertaa, mutta se välimatkojen arviointi menee kyllä ihan pipariksi. Suunnistus on kyllä ehkä juuri siksi niin mielenkiintoista, kun sitä havainnoitavaa ja mietittävää on niin paljon. Minulta ainakin unohtuu aina jokin. Joko tuijotan karttaa enkä mieti välimatkaa, tai mietin välimatkaa mutta en muista katsoa mihin suuntaan pitäisi mennä, tai tuijotan kompassia enkä havainnoi ympäristöä. Kunhan nuo kaikki saa pelittämään yhteen niin hyvä tulee.

Tämä se on mukava näky, löysin pois metsästä!

3,1 kilometrin matka oli tänään oikeasti 4,1 kilometriä. Tunti 46 minuuttia mukavaa ulkoilua! En tässä vaiheessa ainakaan lähde emittejä leimailemaan, vaan nautin kokemuksesta. Byää, nyt jo harmittaa kun ensi viikolla en pääse. 

Kotiin lähtiessä muuten meinasin tyynesti lähteä autolla väärään suuntaan. Poriin, vaikka asun Tampereella. Yhdet uparit sekin vaati...  Miten mun suunnistustaidottomuus oikein tuntuu kulminoituvan näinä iltarastipäivinä?

Kun triathlonisti mättähältä mättähälle käy

Suunnistus, uusi kokemus. Olen tässä jonkin aikaa heitellyt ilmoille, että suunnistusta olisi hauska kokeilla, mutta kun en osaa. Yleinen suunnistustaitoni on sellainen, että jos minut pyöräyttää kerran ympäri, lähden takuulla väärään suuntaan. Yläasteella taisi olla suunnistusta liikuntatunnilla, mutta luulen, että olen vain tallustellut ympäriinsä kartta kädessä sen pakollisen tunnin ajan, en kyllä yhtään muista että olisin koskaan yhtään rastia etsinyt tai löytänyt.

Koska olin avannut suuni tästä asiasta, minut vietiin suunnistamaan. Vähänkö siistiä! Luulin, että kuljeskelen vihellellen metsässä muitten perässä ja välillä vilkaisen karttaa, kompassiahan minulla ei edes ole. Kuinka väärässä taas olinkaan.

Edellisenä iltana sain inboksiin linkkejä. Oli linkki paikkaan, missä iltarastit ovat ja muutama linkki karttamerkkeihin. Karttamerkit luin läpi, siellä oli kyllä kaikenlaista.

Suppa. Mikä on suppa? Google kertoo, että se on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueille muodostunut enemmän tai vähemmän pyöreä painanne. Suojuotti. Täh? Enhän mä ymmärrä edes näitä sanoja, saati että löytäisin rasteja metsästä. "Suojuotti on ohut "suokaistale" joka ilmenee maastossa korkeintaan 5 metriä leveänä kaistaleena jossa maa on selvästi märkää. Suojuotti on kuin maanalainen puro tavallaan." Viinitarha. Jos sellaisen löydän niin melko varmasti olen eksynyt aika kauas. Mutta ei toisaalta huono jos sellaisen löytäisi. Juontoura. Siis juontoura vai juontoura? Ymmärrän kyllä jos jollain telkkarityypillä on mainio juontoura takanaan, mutta mikäs se juontoura maastossa sitten on. Joku polku kai. Ylitsepääsemätön jyrkänne näyttää kammalta. Tai silmäripsiltä.

Näillä eväillä lähdin suunnistamaan. Heti alussa meni vikaan. Lähtö oli päiväkodilta, viisi minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa tajusin että hemmetti olen väärällä päiväkodilla. Piti nöyränä ottaa puhelin käteen ja soittaa että missä minun pitäisi olla... Se oli se seuraava risteys vasta mistä piti kääntyä.

Sitten ilmoittauduttiin ja saatiin kartta. Minulle annettiin kompassi käteen ja istutettiin kannonnokkaan kuuntelemaan ohjeita. Apua, en pääsekään tästä näin vähällä. Se kompassihomma minua ihmetytti jo silloin kouluaikana, en koskaan tajunnut sitä (koska en yrittänytkään), mutta ei se suunnan ottaminen näköjään olekaan mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa kun se nyt näytti onnistuvan. Kaikki on näköjään siitä kiinni kiinnostaako jokin homma vai ei. Kouluaikana suunnistus taisi kiinnostaa kuin kilo kiviä :)

Matkaksi valikoitui helppo 3,3 kilometriä. Sillä matkalla oli 9 rastia. Tuntui että kartta on täynnä kaikenlaista hässäkkää, kaikki merkit oli ollut helpompi tulkita edellisiltana jostain nettisivuilta kun ne olivat siististi allekkain. Silmä ei meinannut hahmottaa kaikkia juttuja mitä kartalla oli. Siihenkin kyllä varmaan harjaantuisi nopsaan.

Eka rasti ikinä!

Välimatkojen arvioiminen oli myös todella hankalan tuntuista. Itse asiassa se kompassin kanssa leikkiminen oli loppujen lopuksi kaikista helpointa, siihen suunta vaan ja sitä kohti. Mutta kuinka pitkän matkaa? Ettei mene ohi.

Reitti oli tosiaan helppo ja sen olisi pystynyt menemään aika hyvin polkujakin pitkin, mutta eihän me. Suoraan metsän läpi vaan niin opitaan suunnistamaan. Lyhyintä reittiä. Joka melkein onnistuikin, koska Suunto sanoi matkaksi 3,53 kilometriä, eli ylimääräistä matkaa taivallettiin vain 230 metriä.

Jes, maali löytyi.

Metsässä kaikki on kyllä ihan eri näköistä kuin kartalla. Sillä metsässä oli muuten niin paljon Triathlonteam226:n porukkaa, että melkein yhteistreenistä meni!

Reissuun meni aikaa tunti 23 minuuttia. Ehkä siitä olisi vähän varaa ottaa pois. Tuloksista nimittäin katselin että matkan pystyy menemään myös 28 minuutissa. Ehkä menen toisenkin kerran kokeilemaan :) Ehkä :)