keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Triathlonleiri

Viikonloppuna oli Jarmo Hastin pitämä triathlonleiri Nokialla. Osallistujia oli innokkaita triathlonisteja ja viikonloppu kului kuin siivillä. Ohjelma oli uintipainotteinen, mikä sopi minulle vallan hyvin. Uinti kun ei ole sitä vahvinta osaamista.


Kaikki innokkaat
Movescount sanoo, että treeniä tuli perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään 8 tuntia 40 minuuttia. Se oli paljon harjoittelua verrattuna edellisiin epämääräisiin viikkoihin, joihin kuului kiirettä, matkustusta ja väsymystä. Vähän hirvittikin, että miten tytön käy kun selvästikään en ollut ehtinyt palautua aikaerosta ja univelkaakin oli ihan sopivasti. Ehkä se innostus paikkasi tilannetta, jaksoin nimittäin ihan hyvin! Leirin jälkeen kyllä väsytti ja tällä viikollakin on väsyttänyt, odottelen tässä viikonloppua, silloin ei takuulla kello herätä aamulla.

Uintia tuli treenipäiväkirjaan eniten, yli 4 tuntia. Tekniikkaa, peesiuintia, lähtöjä, uintikuvausta, märkäpuku-uintia, lättäreitä, pullareita, zoomereita ja mitä näitä nyt on. Nuo välineet ovat melko tuntematonta maaperää minulle. Ennen leiriä en edes tiennyt mitkä ovat zoomerit. Ne ovat katkaistut räpylät. Lättärit ovat muoviset, kämmentä isommat läpyskät, jotka kiinnitetään kuminauhalla käteen. Lättäreillä olin uinut aikaisemmin yhden ainoan kerran ja muistan vain että meinasin hukkua. Pullarit on kelluke, joka laitetaan jalkojen väliin kelluttamaan, tällöin uidaan vain käsillä eikä jalkoja käytetä. Pullareilla olen uinut muutamia kertoja, edes jokin väline oli siis tuttu. Kaikkia kokeilin: lättäreillä en meinannut enää hukkua, itse asiassa sellaiset pienet, vain vähän kämmentä isommat läpyskät olivat ihan mukavat. Räpylät olivat hassut. Ensin kokeilin pitkiä keltaisia räpylöitä ja oli ihan akuankkafiilis :D Mustat katkaistut räpylät tuntuivat normaalimmilta ja mukavammilta. Pullari tuntuu vähän turhalta, en juurikaan käytä jalkoja uidessa muutenkaan. Tasapainottelen jaloilla uintia, mutta työn teen käsillä. Potkutekniikkaa en osaa niin hyvin että siitä olisi minulle mitään hyötyä. Leirillä harjoiteltiin paljon potkuja, ehkä minäkin jonain päivänä opin.


Molskista ja loiskista vaan
Tänä syksynä uinnissa on tullut jonkinlainen valaistus. Ainakin se valaistus käy aina välillä kylässä, sitten taas välillä tuntuu tahmealta... Aloitin uinnin opettelun aika lailla nollasta kolme vuotta sitten - en uskaltanut laittaa päätä veteen. Sen jälkeen fiilikset uinnissa ovat olleet lähinnä sitä, että jee, pysyn pinnalla. Tänä syksynä uinti on alkanut hetkittäin tuntua oikeasti mukavalta. Liuku liukuu ja ote pitää. Ainakin pieniä hetkiä, toivottavasti lisääntyvässä määrin.


Hei me kellutaan 
Pyöräilyt leirillä tehtiin spinningsalissa spinningpyörillä. Se oli pelottavaa, uskokaa tai älkää. Olen käynyt elämässäni 2 kertaa spinningissä ja ahdistunut kummankin puolituntisen aikana ja toivonut vain rääkin loppuvan... Mitkään vahvat lähtökohdat eivät siis olleet :) Spinning-"urani" aikana en vielä harrastanut triathlonia, en edes omistanut pyörää. Koin ahdistavaksi sen, että jalat on tiukasti kiinni polkimissa ja hiki valuu solkenaan (terveisin entinen liikunnanvihaaja). Olenhan nyt kuitenkin polkenut omalla pyörällä trainerilla sisällä, joten ajattelin, että kyllä se siitä. No, kyllä se siitä menikin, mutta ajoasentoa ei kyllä ainakaan sillä pyörällä saanut millään mieleiseksi. Lopputulos on, että jatkan omalla pyörällä trainerilla polkemista, mutta spinningtunneille en ole varsinaisesti hakeutumassa ;-)

"Murjoo murjoo", huutaa Jarmo!
Ai kamala se pyöräily on minulle muutenkin niin haastavaa. Jaloissa ei ole voimaa, siitähän se koko homma mättää. Pyörällä en uskalla ottaa kaikkea irti, hapotus ja hyytyminen pelottaa. On se jännä juttu, että juoksen kyllä pienillä hapoillakin ja silloin vielä hymyäkin siitä huolimatta irtoaa, mutta pyörällä se ei mene niin. Pikkuisenkin kun tuntuu raskaalle niin siitä on hymy kaukana. Irvistys onnistuu kyllä. Sitä sitten pitää treenata eniten mikä onnistuu heikoimmin, niin se menee, eli pyörän päällä saan kyllä istua.

Pyöräilytekniikka itselläni on hiukan erilainen kuin mitä leirillä neuvottiin - sen sijaan, että toisin jalkaterän vaakatasossa alas, vien sen enemmän kantapää edellä alas ja käytän nilkkaa kohtuullisen paljon. Pyörittelen muutenkin tiheillä kampinopeuksilla, se tuntuu sopivan tällaiselle rimppakintulle, jaksaa paremmin.

Odotellaan jumppaa. Ei jakseta edes seistä :)
Leirillä myös jumppailtiin ja venyteltiin. Lauantaina pidettiin kuntopiiri ja sunnuntaina sellainen cxworks-tunti, että oksat pois! Vatsat, selkä ja pakarat sai kyytiä. Keskivartalo kiittää! Leiri päättyi ihanaan bodybalance-tuntiin. Tuntui, että viikonlopun jumittamat paikat vain naksui auki, venyttiin ja tasapainoiltiin joka suuntaan.

Jaksaa jaksaa!
Juoksemassa käytiin ulkona urheilukentällä. Rata oli jäässä, joten harjoiteltiin tekniikkaa nurmella. Juoksutekniikkaharjoitteista tykkään. Ihan kaikista. Epämiellyttävät harjoitukset on kaikista kehittävimpiä ja siksi oikeastaan pidän niistä eniten. Loikissa olen todella surkea mutta tykkään niistä silti!

Esimerkistä katsotaan mallia.
Lopuksi käytiin vielä loikkimassa ylämäessä ja metsässä. Alkoihan se ylämäki pohkeissa jo tuntuakin.

Loikkaa loikan perään ja kävelypalautus
Luennoilla käytiin läpi tekniikoita ja triathlonistin vuosisuunnitelmaa. Oli kiva huomata, että taidankin tietää näistä asioista teoriassa jo jonkin verran, koska mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei luennoilla tullut vastaan. On nuo kyllä niin mielenkiintoisia - ja vaikeitakin - asioita, että kertaus ei ole pahasta. Taas tuli ajateltua asioita uudestaan. Varmasti myös sisäistin taas jotain paremmin, nyt on sellainen olo että tieto hautuu ja järjestäytyy päässä. Sellainen olo, että kohta saattaa putkahtaa jokin uusi oivallus!

Leiriviikonloppu oli kiva ja innostava. Erityisen mukavaa on aina tavata muita yhtä innostuneita. Joskus sitä tuntee itsensä vähän pöljähtäneeksi, mutta tässä seurassa olikin täysin normaali :D Varmasti jatkossakin taas jossain törmäillään. Kiitos kuuluu myös kaikille leirin järjestäjille ja vetäjille!

"Kovien tavoitteiden saavuttaminen vaatii keskittymistä ja uskoa omiin kykyihin vuorokauden ympäri". Niin se menee!

Kiitos kuvista Jaanalle!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lomalla Ameriikassa

Päivää pitkästä aikaa. Ylimenokausi pysyi jämptisti kuosissa, en hurvitellut omiani. Oli muuten erikoista kun perjantai-iltaisin oli tuntimäärä täynnä ja lauantai ja sunnuntai edessä ilman mitään urheilua... Ihan hyvin sain ajan kulumaan, se ei onneksi ole minulle ongelma. Sitten kun olisi voinut alkaa oikeasti treenaamaan, en ehtinyt. Neljän viikon ylimenokaudesta tuli kuusi viikkoa, mutta ei se haittaa. Nyt on jo näköpiirissä normalisoitumista. Ylimenokausi osui sinänsä hyvään saumaan, että olin muutenkin todella väsynyt. Karmea työstressi ja niin edelleen. Monta viikkoa odotin kahta asiaa: lomaviikkoa jenkeissä ja triathlonleiriä Nokialla. Tänään ne on ohi ja nyt vasta väsynyt olenkin :) Noiden tapahtumien väliin osui yksi yllättävä työmatka. 

Tämän viikon aikataulu oli siis seuraava: maanantaiaamuna klo 9 Helsinki-Vantaan lentokentällä, takana 7 tunnin aikaero. Päivä meni sumussa yksillä puolen tunnin päikkäreillä, iltayhdeksältä nukkumaan (nukuin kuin tukki) jotta jaksoin seuraavana päivänä puoliltapäivin lähteä Pietariin. Aikaeroa siis 2 tuntia toiseen suuntaan. Se tiistaipäivä olikin hyvä ja pirteä, mitä nyt sitten yöllä taas ei nukuttanutkaan. Valvoin ja ihmettelin kelloa pitkin yötä. Keskiviikkona olinkin aika zombie. Päivä kului selviytyessä, kuvittelin nukkuvani illalla junassa kotimatkalla. No sitten ei taas nukuttanutkaan. Kotona keskiviikkona olin vasta iltayhdentoista jälkeen, ei siis mitään toivoa ehtiä nukkua univelkaa pois. Torstaina aamulla kyllä väsyttikin niin, että nukuin pommiin. Olin vihainen kun puhelin soi, sitten tajusin, että ohhoh, kello onkin jo puoli yhdeksän. Onneksi ei ollut mitään ihmeellistä, suoriuduin töihin kunhan kerkisin. Torstai-iltana menin seuran uintitreeneihin herättelemään kroppaa, se oli shokki. Eipä ole uinti ollut aikoihin niin raskasta. Perjantaina vielä töitä, lähdin ajoissa kotiin että ehdin vähän nukkua ennen illalla alkavaa triathlonleiriä. Ei mikään optimiviikko!

Loma oli ihana, niinhän ne lomat aina on. Lennettiin New Yorkin kautta Vermontiin South Burlingtoniin. Siellä asuu ystävät. Käytiin tasan vuosi sitten kylässä siellä ja nyt taas. Viime vuonna piipahdettiin maistraatissa ennen lentoa, tänä vuonna lennolla vietettiin 1-vuotishääpäivää :)


Lomalla puuhailtiin kaikenlaista:

Syötiin hampurilainen, tietenkin. Amerikassa. Tämä yksilö on haettu Five Guys -kikkarista. Ei tuo ulkonäkö, mutta se maku :)

Juotiin kahvia, joka otetaan mukaan. Se alkoi tuntua viikon aikana ihan luontevalta. Suomessa take away -kahvikulttuuri ei ole vielä oikein juurtunut. Helsingissä bussissa kahvin juonti on ankarasti kiellettyä: uutinen.
Tuli talvi. Meni myös pikaisesti pois. Pari päivää tuuli Kanadan suunnasta jäätävän kylmästi, sitten lämpötila kohosi noin 10 asteeseen, viimeisenä päivänä oli +14 ja maantiepyöräilijät huristelivat lyhyissä varusteissa.

Kirjakaupan triathlonkirjatarjonta oli hyvä. Pari opusta tarttui mukaankin.

Nämäkin shoppailin. New Balance 750V2. Oli niin nätit.
Jorman urheilukaupassa oli kaikkea kivaa.
Vuorilla oli lunta ihan kunnolla. Tunnin ajomatkan päässä Burlingtonista on Stowe.

Siellä kaikki kuuluisat käy laskettelemassa.
Rinteet eivät olleet vielä auki, mutta porukka kiipesi jalkaisin rinteeseen, lumikengät jalkaan ja laudat selkään vaan. Päivän kertalasku oli ansaittu ylhäällä.
Mutta se, mitä minä ihastelin, oli hiihto! Ai että olis ollut komeeta suihkia menemään aurinkoisella ladulla!
Kesäkelillä tästä voi mennä autolla vuoritielle.
Coffee to go ja aurinkoiset rinteet. Suomipoika nauttii.
Komeeta maisemaa oli.

 
Vermontissa on Ben&Jerry's jäätelötehdas, käytiin tehdaskierroksella.


 Siellä niitä makuja on.

Olen suosikkimauissa pitkälti samaa mieltä: Oma ykkössuosikki on Chunky Monkey, Cherry Garcia on kakkonen. Sitten tulee Chocolate Chip Cookie Dough.


 Ainankin näitä kaikkia maisteltiin.

Ahkeran jäätelönsyönnin jälkeen oli energiaa käydä lenkillä.

 Etsiskelin metsäpolkuja, niitä ei kovin paljon ollut.

Metsän läpi meni asfalttitie.

 Juoksentelin pitkin poikin asuinalueita ja ihmettelin.

Isänmaallista.

 Vihreät vuoret. Nyt oli kyllä kaikista vähiten vihreä vuodenaika :)

 
 Kivoja reittejä löytyi.

 Tässä kävi niin että en tiennyt ihan tarkkaan missä olin ja alkoi tulla pimeä. Tuolla ei tunneta katuvaloja lainkaan, joten hetkellisesti tuli kiire laittaa tossua toisen eteen siihen asti kunnes osuin tutuille hoodeille joista tiesin löytäväni kotiin. Hyvä vk-osuus tuli sinne lenkille.

Church Street -kävelykatu Burlingtonin keskustassa.

 Jouluvaloja jo viriteltiin.

Ben&Jerry's, tietenkin. Suomalainenhan olisi halunnut tuolla jätskin kanssa kahvin, mutta kahvia ei ollut.

 Viihtyisää.

 Voin vaan kuvitella miten erilaista on kesällä kun kaikki terassit on auki.

Loma oli mahtava, ikävä jäi taas - toivottavasti nähdään pian uudestaan kummityttö ja koko muu perhe.