sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Treenit vähenee, laatu paranee

Treenirintamalla on rauhallista edelleen. Se ei kuitenkaan ole huono juttu ollenkaan. Olen nauttinut vähäisistä treeneistä keskimääräistä enemmän, tekemisen iloa! Tekeminen on ollut laadukasta. 

Viime viikolla maanantain juoksutreeni oli kaikessa kamaluudessaan aivan mahtava. Teemana oli maitohappo, ja teputin ylämäkeen ihan riittävän monta kertaa! Vähän eri matkaa ja eri tehoja oli käytössä. Maitohapoilla ei olla mukavuusalueella, mutta oli hienoa kesken treeniä tajuta, että ai kamalaa tää on raskasta mutta mä jaksan, ei haittaa! Ennen treeniä viikonloppuna oli takana kaksi treenitöntä ja vapaata päivää, sillä oli vaikutusta kyllä. Harvoin (=ikinä) ei käy niin, että on töistä vapaata 2 päivää eikä treenejä lainkaan. Ilahduttavan energistä menoa tuollaisen jälkeen! Toisaalta juuri tuon viikonlopun jälkeen minulle iski hetkellisesti ihan kamala väsymys. Ehkä kroppa alkoi antaa periksi ja levätä.

Metsä. Rauha.

Toinen erityisen hyvän mielen jättänyt treeni oli tiistain uinti. Uinti sujui paremmin kuin koko syksynä, muutaman tekniikkavinkin avulla se vaan lähti menemään. Olin kyllä ensin sitä mieltä, että on epämukavaa palauttaa käsi sillä tavalla kuin se piti palauttaa, mutta kaikkeen tottuu ja sitten se alkoikin tuntua jo vähän normaalilta. Toinen ahaa-elämys koski hapenottoa, kun aloin ottaa happea hiukan aikaisemmin, uinti muuttui niin, että jopa itsekin huomasin. Hapenotto oli helppoa ja uinti oli helppoa. Kumpikaan noista asioista ei ollut uusi ja niitä on kyllä tahkottu, mutta näin hitaalle hämäläiselle ei vaan mene kaikki ihan nopsasti perille. Toivotaan, että näistä elämyksistä jäi uintiin jotain pysyvää.

Olin työreissulla ja yövyin hotellissa. Rakastan hotelliaamupalaa!
Torstain uintivuorollakin oli kyllä todella mukava uida, vaikka meillä teetettiin kaikkia kummallisia ja hankalia juttuja. Nekin meni kivasti ja yhteislähdötkin oli vaan hauskoja vaikka osumia tuli... Olen nauttinut uimisesta ihan suunnattomasti. Osaan jo monia asioita uimisessa, harvoin vaan osaan niitä kaikkia yhtäaikaa - tai muistan - mutta kyllä sekin päivä vielä tulee.

Torstaina 17.10. satoi Tampereella ensilumi. Itse olin silloin Helsingissä, sää oli nätti kuten kuvasta näkyy eikä lumesta tietoakaan.
Vapaa-aikaa on ollut enemmän kuin normaalisti, mutta puuhaa sitä vaan riittää. Kaikenlaista kivaa! Minulla ei koskaan ole tylsää, enkä ymmärrä kuinka kenelläkään voi olla kun on kaikenlaista kokeiltavaa ja tehtävää niin paljon.

Tässä tuvassa on iso terassi. Menee monta tipua riviin.
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa kirjastoautossa. Meillä maalla ei ollut kirjastoautoa. Kirjasto oli muutenkin hyvin pikkuruinen. Koulukaveri juuri muisteli, että koululla sijainnut kunnan pääkirjasto herätti pienellä koollaan huomiota läänintasolla asti. Kirjasto nimittäin oli pienen yksiön kokoinen, parikymmentä neliötä. Pienessä tilassa oli tarkka kuri ja järjestys: alle 12-vuotiaat eivät saaneet mennä aikuisten puolelle. Eivät siis saaneet astua sinne jalallakaan, minutkin aikanaan komennettiin pois kun olisin halunnut lainata James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni - eipä onnistunut. Äiti kävi sitten lainaamassa sen minulle.

Lainasto pyörillä.
Löysin luettavaksi Seppo Jokisen Hervantalaisen. Kaikki muut Komisario Koskisesta kertovat kirjat olinkin jo lukenut ja suosittelen niitä lämpimästi. Mahtavaa Tampere-kerrontaa, ja mikä parasta, Komisario Koskinen harrastaa pyöräilyä :)

Vapaa-ajalla on myös puikot suhisseet edelleen ja sukkaa on syntynyt. Ollaan lähdössä reissuun, ja selvittelin, että saako koneessa neuloa. Mitä mukaan lennolle -sivun mukaan bambupuikot saa kuljettaa käsimatkatavaroissa. En ihan tiedä uskallanko silti luottaa tuohon. Tuli mieleen, että ehkä virkkuukoukku voisi olla helpompi ottaa käsimatkatavaroihin, ja piti kiireesti opetella virkkaamaan. Siinä en ole koskaan ollut erityisen hyvä, mutta niin sitä vaan isoäidinneliöitä syntyi kun oli ohjeet ja alkoi tekemään. Katsotaan mitä keksin, mutta lento on pitkä ja tekisi mieli tehdä käsitöitä.

Granny square, isoäidinneliö.
"En ole koskaan aikaisemmin" -tilastoon voin merkata nyt myös sienimetsällä käynnin. Pidän sienistä, mutta en tunne niitä kuin Tammelantorin myyntitiskillä. Eilen ystävä vei metsään ja opetti. Olin ensin sitä mieltä, että ei siellä mitään sieniä ole, mutta kun niitä alkoi löytymään niin sitten todellakin löytyi. Poimin elämäni ensimmäiset suppilovahverot.

Mustaan pukeutunut Punahilkka.
Saalis pannulla. Nautittiin kanafileen, kasvisten ja salaatin kera.


Pari oikeaa kantarelliäkin vielä löytyi, mutta tällaisia kantarellin näköisiä veijareita oli muutamassa paikassa:

Olen valepukki!
Lajike on googlauksen perusteella valevahvero. Ei myrkyllinen, mutta ei kai mitenkään hyvänmakuinenkaan. Jätän metsään.

Tässä ympäristössä mieli lepää.
Näkyykö metsää puilta?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lokakuinen ihana sunnuntai


Ihana, kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä oli tänään.
Lokakuinen sää.
Joutsenet tuli taas hengailemaan mestoille.

Hei me muutetaan jo!
Pitäiskö meidänkin?

Verryttelen siivet ensin.
Venytellään kaulatkin.
Tällä tavalla kippuraan ja ylösalaisin.
Kattokaa, yltän nokalla pyrstöön!
Seisotaan yhdellä jalalla, hep.
Joutsenet on komeita lintuja. Jätin ne sukimaan sulkiaan ja lähdin kameran kanssa päiväkävelylle.

Kävelylenkki.
Rakastan tätä väriloistoa.
Peruslenkkimaasto. On se vaan ihana.

Kuljeskelin pitkin rantoja paikoissa joissa en ollut käynytkään. 
Pispala. Siellä ne portaat on.
Viikinsaari. Ensi kesänä taidan uskaltautua mukaan Viikinsaaren ympäriuintiin.

Aikamoisia ryteikköjä pitkin menin kun poikkesin kunnolliselta polulta sivuun.
Tämä on ryteikkö.
Kiipeilin kallioilla.
Reitille osui tällainen satamakahvila. Ei ollut enää auki, sesonki on ohi.
Järvi on kohta jäässä, potkukelkka odottaa jo parkissa.
Bongasin uimassa olevan karvatassun.
Uitettu koira.
Eläimet jättää tassunjäljet sydämeen. Niin myös hiekkarannalle.
Tuttu metsikkö monelle, joka pyöräilee Pyhäjärven ympäri.
Ruusunmarjoissa on paljon c-vitamiinia.
Tällä aurinkoenergialla jaksaa taas!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Himmailua

Nyt se on täällä. Ylimenokausi. Ensimmäistä kertaa minun treeniurani aikana. Ensimmäisenä varsinaisena treenivuotenani en niin paljoa urheillut, että varsinaista ylimenokautta olisi ollut tarpeen erikseen pitää. Toisena treenivuotena nyrjäytin kesällä nilkkani, ja urheilutaukoa kertyi yli kuukauden päivät. Siinä hoitui ylimenokausi samalla.

Miksi osa tyypeistä on harmaita?
Viimeisen vuoden olen saanut onnekseni olla terveenä, harjoitella ja kilpailla. Valkun määräyksestä nyt on tarpeen pieni keventäminen. Tottahan se turisee, ymmärrän kyllä että minun (olemattomalla) urheilutaustallani olisi tuhon tie painaa sokkona menemään. Tämä on vallan jännittävää! On aikaa tehdä kaikkea muutakin, mutta kun mieli tekisi kovasti urheillakin? Syksyn säät on parhaimmillaan, nyt voisi mennä pitkälle juoksulenkille ja pitkälle maastopyörälenkille ja salillakin voisi hankkia voimaa. Jajaja. Periaatteessa täytyy nyt vähän hillitä menohaluja. Saa treenata, mutta koitan pitää tuntimäärärajoitinta päällä. Tämän viikon tunnit tulivat täyteen jo eilen illalla ja nyt on viikonloppu - eriskummallinen tilanne. Käyn tänään kyllä pienen saunalenkuran ennen illan Havaiji-kisakatsomoa, älkää kertoko kenellekään ;-)


Sorsiakin oli.
Mitä kaikkea nyt sitten olen ehtinyt tehdä? Olen esimerkiksi ehtinyt valokuvata joutsenia. Tulin yksi ilta kotiin, näin joutsenet matkan varrella ja päätin käveleskellä valokuvaamaan niitä. "Normaalisti" olisin tsekannut kellosta aikataulun: koska pitää syödä, koska menen treenaamaan. Nyt vaan haahuilin ja kyykin pusikossa kameran kanssa. Ja ne joutsenet eivät edes olleet hyviä kuvattavia, koko ajan olivan perä pystyssä syömässä jotakin sieltä järvestä. Pysytään pinnalla ja pää pystyssä kun kuvataan. Ni!


Jotain todella mielenkiintoista järvessä oli. Kaikki on pelkkiä pötiköitä kun sukeltaa vaan.
Olen myös ehtinyt suunnitella matkustamista, suunnitelmia on niin lähitulevaisuuteen kuin ensi vuodellekin.

Lähtiskö lentoon? Meniskö vaikka ulkomaille?
Olen ehtinyt neuloa sukkia. Syksyisin alkaa aina sormet syyhyämään ja jotain pitää saada puikoille. Keskeneräisiä töitä on enemmän kuin laki sallii, mutta uusiakin pitää aina aloittaa.

Kaunis syksy
Minulla on myös neulomispuuhissa enemmän intoa kuin taitoa. Purkaa en millään viitsisi, joten sovellan paljon. Tein pitkästä aikaa kirjoneuletta kun oli niin kiva kissakuvio. Sehän tuli vahingossa ensin ylösalaisin, mutta en antanut sen haitata vaan tein välikuvion ja sitten uudestaan oikeinpäin. Manageri sanoi että nuo ylemmät on lepakoita.
Kissasukka tarvitsisi parin. Aloitettu on. 
Myös neulomishommissa on välineillä merkitystä. Puikot ovat nykyään hiilikuitua. Kyllä kulkee neulomus ihan eri tavalla kuin vanhoilla metallipuikoilla.

Pienemmän jalan sukat. Kuka nämä kaikki päättelee?

En alussa muistanut kuinka paljon silmukoita laitetaan sukkiin, mutta aloin tekemään vaan. Vihreistä pötkylöistä piti tulla sukat, mutta huomasin että ne ei mahdukaan jalkaan. Purkaa en viitsinyt, joten jatkoin pötkylää ja niistä tuli kämmekkäät. Peukalot pitäisi vielä tehdä.
Sukat, joista tulikin kämmekkäät.
Tänään olin sukkakurssilla :D Bongasin sen eilen ja olin tänään tikkana paikalla. Opeteltiin neulomaan magic loop -tekniikalla, 2 sukkaa yhtäaikaa varpaista varteen. Huh, sitähän joutui oikein miettimään ennen kuin lähti sujumaan. Tämä jos jokin on vaihtelua treenaamiselle. 

Nyt Ironman-kisakatsomoon, aloha!



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pirkan hölkkä 2013

Ennätyksen pukkas :) Arvelinkin, että ennätysjahdissa olen tänä vuonna, mutta tulos yllätti itsenikin. 3:09:10 - siis 14 minuutin parannus viime vuoteen (sijoitus omassa sarjassa 11/136). Jestas! Olen tyytyväinen. Viime vuonnahan tosin reitti oli mutahässäkän takia hippasen pidempikin. Tänään oli aamusella 9 astetta lämmintä, ei sadetta, tosi kiva ilma. Aurinkokin ilmestyi myöhemmin.


"Kyllä, tiedän mitä olen tekemässä. Kohta tarttis juosta 33 kilsaa."
Juoksuplääninä oli ottaa alku rauhassa ja kiihdytellä vasta myöhemmin. Alussa pidin sykkeen alle 160:ssä. Tai koitin pitää, sehän sahasi ylös alas mäissä ja maastossa, mutta keskisyke oli parinkympin kohdalla 158. Alkumatkan juoksin kavereitten kanssa ja höpöteltiin. Ensimmäisen huollon jälkeen taidettiin hajaantua. 

Lähtötohinassa. Musta ei näy kuin kädet!
Maastossa on mahtavaa juosta. Leveä pururatabaana on kivaa ja jalat tykkää. Kapealla polulla juoksu onkin ihan oma lajinsa: kivet ja kannot, puista pudonneet liukkaat lehdet, mutkittelu, tiukat nousut ja kiperät laskut tuovat hurjasti mielenkiintoa juoksuun. Ja metsän siimeksessä vaan on ihanaa juosta. Vauhtihan siellä polkujuoksua taitamattomalla kyllä hidastuu: metsäpolulla hitain kilometrini oli 7:20. Sehän vain tiesi sitä, että tasaisella ja leveällä baanalla piti kaasutella enemmän.

Siellä sitä mennään.
Parinkympin kohdalla annoin itselleni luvan kiihdyttää. Syke pysyi 162:ssa, silloin oli vielä ihan kohtuumukavaa juosta ja tuntui vauhdikkaalta. Seuraava pätkä oli taas ohittelun huumaa. Lähdössä lähdin mielestäni aika rohkeasti kolmen tunnin kohdilta, että mistä niitä ohitettavia niin paljon tuli? Ei siinä, mukavaahan se on.

Välituuletukset kannustusjoukoille parinkympin paikkeilla.

Minulla oli muuten tarkoitus tuulettaa sille tapahtuman viralliselle kuvaajalle tänään, koska huomasin tapahtumakuvien sivuilta, että olivat listanneet parhaita tuuletuksia. Hitsi vieköön kun unohdin! Kuvaaja oli metsäpätkällä niin yllättäen. Harmittelin asiaa takanatulevalle, häntä nauratti :) Loppupätkällä oli toinen virallisen näköinen kuvaaja, olikohan se sama tyyppi? Jokatapauksessa sillä kertaa muistin tuulettaa, joten se tuuletus meni tapahtumakuvaajille tai jonkun perhealbumiin.

Kun oli kymppi jäljellä, en enää sykkeitä katsellut, menoksi vaan. Tasaisellahan kulki hyvin, mutta huh ne mäet alkoi jo tuntua. Viimeisellä parilla kilometrillä sain tutun kiinni, juostiin yhdessä loppuun, olikin hyvä kiriapu. Jestas kun hapotti reidet viimeisellä 500 metrillä - en kyennyt enää siihen loppukiriin vastaamaan. 

Maalissa oli taas kerran huikean hieno fiilis. Onnistunut juoksu ja hyvissä voimin maaliin. Mistään ei krempannut matkalla - no polkupätkällä vähän SI-nivelvaiva ilmoitti itsestään mutta meni tasaisella ohi ja pari rakkoa tuli varpaaseen, mutta nuo on niin pieniä juttuja ettei niitä lasketa.

Juoksu on parasta!