Valoa pimeyteen: Tampere trail running -yhteislenkki

Olen kuulunut facebookissa Tampere trail running -ryhmään jo jonkin aikaa. Ryhmässä on jäseniä parisataa ja toiminta on aktiivista. Ryhmäläiset järjestävät yhteislenkkejä. Mainiota toimintaa, eihän ainakaan aloittelevalla polkujuoksijalla ole hajuakaan missä niitä hyviä polkuja menee. Tähän aikaan vuodesta, kun illat pimenevät, porukka on juossut otsalamppujen kanssa valolenkeillä. Tai sitten lenkit ovat olleet aikaisin aamulla, niin että saa kokea aamun sarastuksen. Aika omituista ja jännittävää. Ja kiinnostavaa.

Minähän en oikein osaa poluilla juosta ja vielä vähemmän pimeässä, joten olen ollut ryhmässä tarkkailijana. Eräänä päivänä ryhmään ilmestyi mielenkiintoinen postaus: Onko ryhmässä seuraajia, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä yhteislenkille, koska vauhti tai matka arveluttaa? Tai ihan aloittelijoita, jotka haluaisivat tutustua lajiin? Jos näin, niin voitaisiin varmasti järjestää lenkki, jossa ei tarvita lamppua eikä aiempaa kokemusta.

Tämä osui ja upposi, kyllä, kaikki täsmäsi: vauhti, matka ja pimeys ovat arveluttaneet aloittelijaa. Ilmottauduin heti mukaan. Viime viikolla ryhmä järjesti pari opastuslenkkiä joista toinen sopi aikatauluihini. 

Mitähän polkujuoksulenkille laitetaan päälle? Mitkä kengät? Missä mun otsalamppu on? Pysynköhän lenkillä muitten vauhdissa? Kompastunko puunjuuriin? 

Kysymyksiä pyöri mielessä, mutta päätin että laitan jalkaan nastalenkkarit ja lämmintä päälle (koko viime viikon oli mielestäni jäätävän kylmä) enkä mieti muuta.

Kotoa lähtiessä oli vielä valoisaa ja aurinkoista

Lenkki lähti Tampereelta Kaupin urheilupuistosta vanhalta huoltorakennukselta. Kauppiin on aina kiva mennä juoksemaan, asuin Tampereen keskustassa lähellä Kauppia 11 vuotta ja lenkkeilin silloin Kaupissa. Paikalle ilmestyi vetäjän lisäksi viisi juoksijaa eli kuuden hengen porukalla lähdettiin matkaan. Tunnelma oli välitön ja avulias. Minä olin ainoa oikeasti aloittelija, muut olivat kokeneempia. 

Vanha huoltorakennus, jonka nurkalta lenkki lähti.

Kylläpä vaan luonnossa ja metsässä on upeaa! Ilma on raikas ja ympärillä on tilaa hengittää. Täydellinen treeniympäristö sisällä istutun toimistopäivän jälkeen. 

Kanssajuoksijat olivat mukavia ja puheliaita, aika kului kuin siivillä. Maisematkin varmasti olisivat olleet hienoja, harmillisen vähän niitä ehdin katsella kun piti jalkoihin tuijottaa koko ajan. Kokenut polkujuoksija muuten ei luultavastikaan tuijota jalkoihinsa. Minä tuijotan :)

Tarjolla oli kaikenlaista alustaa, leveää polkua, kapeaa polkua, nousua, laskua, juuria, kiviä, oksia päin naamaa, kaikkea mitä nyt metsässä on. Kaupin maasto tarjoaa kyllä huimat mahdollisuudet kiivetä rinnettä ylös ja laskeutua alas, sykkeet nousivat ja reisissäkin jo tuntui! Onneksi kunnon nousujen jälkeen aina käveltiin pätkä.

Näin nättiä ympyrälenkkiä poluilla en olisi ikinä yksin osannut mennä.

Lenkkitahti tuntui reippaanlaiselta, koko ajan kyllä kyseltiin että onko vauhti sopiva. Sanoin useimmiten että on, koska useimmiten en tajunnut että seuraavan mutkan takana tulee vielä isompi mäki. Poluilla tottumattoman sykkeet nousevat aika nopsasti. Polkujuoksun vauhtia ja sykettä ei voi verratakaan tasaisella baanalla juoksuun.

Tunti meni ihan hujauksessa ja loppulenkistä tuli pimeäkin, sai laittaa otsalampun päälle. Jännää, en ollut koskaan ikinä ennen juossut pimeässä metsässä! Vauhti kyllä hidastuikin merkittävästi kun pimeä laskeutui, ei siinä vaan enää rohkeus ja luotto itseen ja omiin taitoihin riittänyt. Seurailin edellä menevän keveitä askelia, kyllä tuo metsässä juoksu tosiaan on taitolaji. Oli hauska seurata edellä juoksevan varmaa askellusta ja kuinka tossu aina löysi sopivan paikan ja mahtui juuri sopivaan koloon. Itsellä tuntui olevan kaksi vasenta jalkaa ja ajatuksetkin menivät solmuun kun koitti sovittaa kömpelöitä askeleita juurakoiden väliin.

Kun tuli pimeä ja laitettiin otsalamput päälle niin ihmettelin kovasti omaa himmeää valaistustani, sanoin ääneenkin että onpas teillä muilla paljon parempitehoiset lamput. Oma lamppuni näytti vähän valoa, mutta aika hämärä se mielestäni oli. Vähän aikaa juostuani käsi osui vahingossa otsalle ja suuntasin vahingossa lampun uudestaan - ai niin tässä oli tällainenkin asetus että sen valon voi suunnata minne haluaa! Otsalamppuni valo oli sojottanut taivaisiin, ei ihme että en juuri polkua nähnyt. Huomattavasti paremmin näkyi kun valon suuntasi oikein.

Kiva lenkki oli se, tosin vähän turhan kovatehoinen minulle tässä vaiheessa vuotta kun saisi lönkyttää rauhallisia lenkkejä. Keskisyke oli 160, se on hippasen liikaa. Olin jo suunnitellut että seuravalla kerralla toppuuttelen tahtia enemmän, mutta enpä tänään ehtinytkään lenkille vaikka se oli vähän mielessä.

Lenkin jälkeen porukka muuten onnekseni totesi, että tahti oli ollut reipas. Luulin, että muut matelevat kyllästymisvauhtia ja minä puuskutan äärirajoilla, mutta ei se onneksi ollutkaan niin. Menkää trail running -yhteislenkeille, se on mukavaa puuhaa!

Valopää joka ymmärsi että sen valon voi
suunnata muuallekin kuin taivaalle.

Numerolappu rinnassa nautiskelua - Inov-8 Trail cup Suolijärvi

Tänään oli viimeinen Inov-8 Tampere Trail cup polkujuoksusarjan osakilpailu. Yhteensä osakilpailuja on ollut viisi, kaikki Tampereella toinen toistaan hienommissa paikoissa. Itse olen ollut vain kahdessa viimeisessä mutta kaikki Tampereen maisemat on hienoja. Ja sain kuulla että osallistujien palautetta on kuultu ja ensi vuonna järjestetään näitä taas! 5.5.2015 on ensimmäinen kisa, laittakaa kalentereihin!

Tänään tassuteltiin Hervannan maisemissa. Minäkin olen asunut Hervannassa opiskeluaikoina, se oli hyvä paikka asua. Hienot lenkkimaisemat oli jo silloinkin öö ehkä kaksikymmentä (huh!) vuotta takaperin, vaikka en silloin tainnut lenkillä juuri käydäkään.

Voi elämän kevät kun reitti oli taas niin hieno! Reiteistä on muuten ollut tosi hyvät kuvaukset, joita on voinut lueskella etukäteen. Suolijärvi-stagen reittikuvauksessa sanottiin kaikki olennaiset yksityiskohdat: alun nousu, kivikkoisuus, pitkospuut ja viimeinen vaativa nousu. Kiva juosta kun suurinpiirtein tietää mitä tuleman pitää.

Ennen lenkkiä verrasin reitin loppupätkän maisemissa.

Oma suunnitelma oli tänään juosta kivaa rentoa vauhtia, EI kisavauhtia ollenkaan. Täytyy vähän ennakoida jo viikonlopun koitosta eikä vetää ihan hapoille tässä vaiheessa. Tämä oli kyllä etukäteen mietittävä ja sisäistettävä huolellisesti: numerolappu rinnassa eikä saa mennä täysillä. Miten se tehdään?

Olin päättänyt. Laitoin kotona päälle värikkäitä juoksuvaatteita ja kuvittelin olevani menossa sunnuntailenkille. Päivitin fasebuukkiin että numerolappu rinnassa mennään nautiskellen. Se on sitten julkinen häpeä jos menenkin liian kovaa. 

Onnistuin! Keskisyke 158. Alle 160 olevaa sykettä hain, ja sen sain. Kyllä siellä poluilla koko ajan piti vähän vahtia pitää ettei karkaa. Poluilla juostessa minulla syke nousee todella helposti.

Juoksun aloitus oli melkoiseen ylämäkeen. Mielessä oli vaan että nyt rauha maassa. Sen verran kova oli ylämäki, että syke nousee joka tapauksessa, ei tarvitse yhtään yliyrittää. Ja kaikki saa mennä ohi jotka haluaa.

Polulle siirryttäessä huomasin taas saaneeni täydellisen paikan. Edessä juoksi muutama ihminen, sitten edessäjuoksijat vähenivät yhteen mieheen, joka myös karkasi näkyvistä. Perässäkään ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ihan yksin juoksin koko matkan! Mietin välillä, että olenkohan ihan oikeasti viimeinen... 

Kiva juosta kauniissa paikassa.

Reitti oli kerrassaan upea, pyörittiin kahden eri järven ympäristössä. Suolijärven ja Särkijärven maisemissa. Juuri ennen kisaa alkoi vähän vettä ripsua taivaalta, mutta sitten se taisi loppua, ei ainakaan juostessa haitannut. Päinvastoin, ilma oli raikas ja hyvä hengittää. 

Polut ovat kyllä melkoista tikuttamista. Kun en osaa kunnolla, niin tuntuu, että askeleet on välillä enemmän jarruttavia kuin eteenpäin vieviä. Erityisen hyvä treeni oli taas minunlaiselleni juoksijalle. Askeleeni on vähän sellainen laiskan maratoonarin askel, mieluusti hyvin matala eikä lennokas ollenkaan. Olen opetellut kintun ja polven nostamista, ja tällaisilla poluillahan on vaan pakko jalkaa nostella, muuten kompastuu. Hyvin vähäisellä polkujuoksukokemuksellani sanoisin, että tämä reitti ei ollut teknisesti kovin vaikea. Tai sitten tulin vaan niin rauhakseen että oli aikaa miettiä mihin astuu enkä juurikaan kompastellut.

Arvatkaas mitä myös tein reitin varrella... Valokuvailin muutamaan otteeseen :) Kai se on kisassa ihan ookoo jos ei kerro kenellekään? 

Tässä kohtaa oli pitänyt kiivetä portaita ylös ja sitten avautui tällainen jäätävän upea maisema. Otin muutaman kuvan niin syke ehti laskea hyvin.

Olin maalialueelta katsottuna Suolijärven vastakkaisella rannalla juoksemassa kun alkoi kuulua maalialueen kuulutuksia ja höpinöitä. Vähän aikaisemmin olin nähnyt kyltin "3 kilometriä maaliin". Mitäs ne siellä kuuluttaa? Ai, voittaja tuli maaliin! Jestas! 25 minuuttia ja risat! Minulla siinä vaiheessa oli vielä vähän matkaa :)

Tässäkin pysähdyin kuvaamaan vaikka kisa oli kesken. Sielu ja mieli lepää maisemassa.

Reitin lopussa oli Nousu isollä ännällä. 35 metrin nousu melkein umpipusikossa. No ei nyt ihan umpipusikossa mutta "polku" oli kapea, minun mielestäni se oli kyllä ihan metsärinne vaan mitä pitkin noustiin. Kävelin, ei viitsinyt hapottaa kun ei ollut kiire.

Kun pääsin ylös ja alkoi tasaisempi metsäosuus, niin hupskeikkaa näin yhtäkkiä selän! Mistä se siihen tuli! Kiinni! Eikun minun piti juosta rauhassa oma juoksu. Kisavietti taisi nostaa päätään... Alle kilometri matkaa maaliin, kai nyt loppukiriä voi vähän ottaa? Kun muuten olen malttanut mennä rauhassa. Jos nyt ainakin ihan vähän matkaa tossuttelen reippaampaa askelta ja katson läheneekö selkä yhtään.

Metsässä ei oikein ole aina selvillä, missä edellä menevä menee, kun ei ole näkyvyyttä, mutta sitten kun taas näkyi niin olin saanut jo hyvin kiinni. Tiesin, että loppupätkä on leveää ja nopeaa latupohjaa ja se on ihan juuri käsillä. Rymistin metsästä pois kuin hirvi ja annoin latupohjalla palaa sydämeni kyllyydestä, voimiahan oli vaikka kuinka kun en ollut niitä metsään ja poluille jättänyt. Ohi meni että heilahti ja kisaminä oli yhtä hymyä viimeiset 400 metriä! Ihan niin kuin sillä ohituksella olisi ollut mitään väliä, mutta hauskaa se oli :)

Maalissa olin ajassa 0:44:42, matka oli siis 6,9 kilometriä. Täällä on tulokset. Olin kuntosarjassa sijalla 18/25. Aika mahtavaa on mennä tällaiseen juoksutapahtumaan tekemään hyvä treeni ilman sitä pölhöä kisafiilistä (no oli sitäkin se viimeinen 400 metriä). Toiset on tehneet valmiit ohjatut polut ja minä saan vaan juosta. Maalissa saan urheilujuomaa ja Fastin proteiinisipsejä. Aika täydellistä. Kiva ilta ja tapahtuma!

Inov-8 Trail cup - triathlonisti poluilla

Vihdoin ja viimein pääsin kaikilta muilta kiireiltäni kokeilemaan Trail cupia. Inov-8 Trail cup on viisiosainen polkujuoksusarja eri paikoissa Tampereella, reitin pituus on noin 5-10 kilometriä. Tänään oli vuorossa sarjan neljäs osakilpailu Niihamassa. Henkisesti olin menossa juoksemaan 5 kilometriä, mutta tällä kilpailureitillä onkin pituutta 7 km. Hups. 

Ensin peruskeskustelut itseni kanssa:
-sataako ulkona? -sataa.
-onko kylmä? -on, itseasiassa kylmempi kuin luvattiin, vain 7 astetta.
-väsyttääkö? -no joo, vähän kyllä.
-onko jalat kipeät eiliseltä? -noo, pohkeissa kyllä tuntuu. Ja vatsalihaksetkin on saaneet tuntumaa vaikka en niitä ole edes tehnyt.
-osaanko juosta poluilla? -en yhtään.
-olisko kiva mennä kokeilemaan Trail cupia? -No olis!!!
Näin siis hauskuus ylitti taas järkisyyt.

 Valitsin paidan fiiliksen mukaan. Sweet pain, sitä on ehkä tulossa.

Ja takki päälle. Kehtaisko oikein seuran nimissä mennä tötöilemään? Joo :)

Kotoa lähtiessä sade ropisi mutta Niihamaa kohti ajellessa se loppui, ja iltakahdeksalta jo aurinko paistoi. Ihmeellinen sää. Oli siis hyvä keli juosta. Vähän pukeutumisongelmaa oli: laitanko takin vai tarkenenko juosta paidalla? Sataa, on liukasta, mitkä kengät? Pitäiskö laittaa nastalenkkarit? Minulla oli melkein ylitsepääsemätön henkinen ongelma:  minulla ei ole suunnistus- tai maastokenkiä, mutta on talvinastalenkkarit, voinko laittaa ne? Suunnistuskengissäkin on nastat, mitä eroa niillä on talvinastalenkkareihin verrattuna? Ovatko ne vain kevyemmät ja ei-niin-lämpimät? Nauravatko minulle naurismaan aidatkin jos juoksen talvilenkkareilla? Tiesin että paikalle tulee suunnistustaitoisia seurakavereita, kysyn. Ja niin me päätettiin että juoksen nastalenkkareilla. Hyvä päätös. Takki päällä ei ollut hyvä päätös, kuuma tuli. Mutta kun lähdössä oli jäätävän kylmä... Koskahan opin.

Niihamassa Tampereella ollaan. Täällä kävin lenkillä, pyöräilemässä ja hiihtämässä kun asuin keskustassa. Vanhat kotihoodit <3

Käytiin ensin vähän verraamassa reitillä. Apua, täälläkö pitää juosta! Kiviä, kantoja, mitä kaikkea. 

Tässä poikettiin leveältä ulkoilureitiltä polulle.

Tulipahan heti selväksi, että lähdössä ei tarvitse kiihdytellä. Antaa nopeimpien mennä etten jää tientukoksi. En uskalla juosta kovaa polulla, parempi että menen rauhassa ja katson jalkoihini. Muutenkin ajattelin, että mitään maksimitreeniä ei ole tarkoitus tehdä, sellainen kiva reippaan kovahko treeni vaan.

Sain polulla heti todella hyvän paikan, en osannut polkujuosta yhtään mutta kun sopivaa vauhtia juostiin edessä niin katsoin mallia. Ja takana ei hengittänyt kukaan. Kovin kovaa ei muuten tarvinnut edes juosta kun syke nousi. Jännitystä, eilistä rasitusta, taitamattomuutta, kaikkea sellaista. Meinasin, että ei tässä nyt kisasykkeitä tavoitella, mutta eipä ne kaukanakaan olleet. Tällainen lopputulema siitä kuitenkin sitten tuli:

Kovaa, kovempaa, erittäin kovaa.

Kunhan vauhti asettui, juoksin kaksin yhden kilpailijan kanssa, peesasin vaan eikä tullut mieleenkään mennä ohi, huh mitkä sykkeetkin oli. Paitsi kun tuli leveä tiepätkä, pääsin kunnolla juoksemaan. Hirveä ero on kyllä polku- ja tiejuoksuvauhdilla! Siinä menin ohi ja aloin katsella seuraavaa selkää edessä. Lähinnä sen takia, että en eksy :) Ei vaan, etukäteishuolestani huolimatta reitti oli kyllä todella hyvin merkitty, ei ollut eksymisestä pelkoa. Vaikka pitikin melkein koko ajan katsella jalkoihin.

Tällaisilla mestoilla juostiin.

Seuraavaksi tuli pätkä, jota reittikuvauksessa kuvailtiin näin: Tämä maastopätkä on todella vaativaa juostavaa jopa suunnistajille. Jossain vaiheessa kyllä kävi mielessä, että kun en kerran yhtään polkujuoksua osaa, niin pitääkö sitä sitten ensimmäisenä lähteä johonkin kisaan, heh. Mutta ihme kyllä, edellä juokseva oli vielä varovaisempi kuin minä ja menin ohi.

Tommonen puu! Keskellä reittiä!

Sen jälkeen juoksin hyvän aikaa ihan yksin ja kyllä vaan oli hienoa! Mielettömät maisemat, järvi, juurakoita ja muuta ihan sopivasti, sain mennä omaa reippaan kivaa vauhtia. Todella kehittävää maastoa. Hymyilin taas juostessani kun oli niin kivaa :) Siihen asti oli rennon kivaa kunnes viimeisellä kahdella kilometrillä tuli taas yksi selkä näkyviin, piti kiristää vähän mukavuusalueelta pois kun selkä kerran läheni! Aivan liian hitaasti, jotta olisin ohi mennyt, mutta antoi loppupätkään hyvän tsempin.

Snapsilauta maalissa.

Trail cup oli hieno, hyvin järjestetty tapahtuma. Suosittelen.

Lähtö- ja maalialue oli Niihaman majan vieressä. Majasta saa kahvia ja munkkia. Talven hiihtolenkin ehdoton pit stop.

Tulokset ovat täällä. Olin kuntosarjassa, kilpasarjassa olisinkin ollut toiseksi viimeinen. Toisaalta, se on tuttu sija harkkakisoista :) Kovaa porukkaa oli kisassa mukana. Ensi viikolla olisi sarjan viimeinen osakilpailu Hervannassa Suolijärvellä. Sinne vaan kaikki juoksemaan, jos vähänkin kiinnostaa! Kympin arvoinen tapahtuma!