torstai 25. syyskuuta 2014

Mutaprinsessa

Eilinen Tough Mudder -testikisa on pyörinyt päässä, samoin pyörii Berliinin maraton. Pää alkaa olla ylikuorimitettu! Muutama ajatus pitänee vielä purkaa ja laittaa pari fiilistelykuvaa.


Jyrkkää rinnettä alas rennoin askelin.
Eilinen Tough Mudder -testi tuntuu olkapäissä ja sääret ovat täynnä kaikenlaisia skraapaleita, mustelmia ja ruhjeita. Ahteri on istumahellä kun laskettelin pyllymäkeä kovalla alustalla. Käsissä ja olkapäissä on ihmeelliset lihakset kipeinä. Vasemmassa olkapäässä varsinkin joku lihas kanittaa oikein huolella, en aamulla saanut takkia päälle. Mutta aika pienillä vaurioilla selvisin kuitenkin. Jalat on yllättävän hyvän tuntuiset, pelkäsin paljon pahempaa.

Testi oli aika rankka juttu! Olenhan minäkin sellainen ihan tavallisen hyväkuntoinen, mutta radalla kyllä koiteltiin. Varsinkin narukäteni meinasivat koitua kohtalokseni. Onneksi teemana oli joukkuesuoritus, ja se kyllä onnistui sataprosenttisesti. Omassa joukkueessa oli neljä miestä ja kaksi naista. Aina meni kaksi miestä edellä esteelle ottamaan vastaan ja perässä tuli kaksi huolehtimassa että päästään esteen yli. Olo oli kuin prinsessalla, siinä määrin kuin se mudassa kontatessa voi olla.

Alla oleva kuva kertoo juuri tämän tarinan: kaksi nopeaa miestä juoksi ensimmäisenä esteelle  ja jäivät tukemaan huojuvaa häkkyrää. Seuraavana tulevat naiset ja perässä miehet valmiina nostamaan / työntämään / tuuppaamaan / kannustamaan / mitä vaan. Yleensä miehet tuppaavat olemaan vahvempia, minkäs sille voi. Vaikka tottakai mieleltäni olen ikinuori ja vahva peppipitkätossu, mutta joskus tarvitaan apua :)


Ensin esteelle pojat, sitten tytöt, sitten pojat.
Montako miestä oikein tarvitaan tuuppaamaan minut ylös? 
Seuraavassa kuvassa  näkyvä roikkumishaaste oli minulle pahin. Eihän tuollaiseen riitä voimat  alkuunkaan kun en mitään tuontyyppistä ole tehnyt. Ikinä en ole päässyt yhtäkään leuanvetoakaan, joskus mietin kyllä että siitä voisin ottaa itselleni haasteprojektin. Heilautus korilta korille meni maakosketuksen kautta. Oikeassa kisassa olisin humpsahtanut mutaan.


Mä mikään apina ole! Ilmeestäkin näkee että on paha paikka.
Muta muuten haisee ihan järkyttävän pahalle :) Eilen laitoin kaikki vaatteet heti pesukoneeseen, yhtenä myttynä vaan. Ensimmäisen pesun jälkeen muta haisi edelleen, koneellinen piti pyöräyttää samantien uudestaan, jotta mudan tuoksu hälveni.

Suomalaisella sisulla mennään jääveteen lyhythihaisella!

Olen vielä tänäänkin silti vankasti sitä mieltä, että tuo ojassa rämpiminen oli hauskinta! Kamalia olivat kyllä veden alla vaanivat terävät oksat ja katkenneet puut. Ja jos jalka otti jossain kohtaa pohjaan niin sitten pohja upotti niin ettei sinne juuri kannattanut astua. Kylmää se vesi oli, mutta ihmeesti minä kylmänpelkoinen sieltä selvisin. On siitä varmaan jotain iloa, kun käyn joka aamu pulahtamassa järvessä, vaikkakin hyvin pikaisesti.


Katsokaas, sieltä lähtee korkea kyynärpää!

Alla olevassa kuvassa muistan fiiliksen, kirota pärräsin ääneen kun plumpsahdin jonnekin suonsilmään, vaikka luulin että pohja pitää. Kuvassa vasemmalla näkyy Varalan tyyppi katselemassa, kun oikein tarkkaan katsoo kuvaa niin näkee että hän nauraa! Ettäs kehtaa. Ei tartte auttaa. Kyllä mää täältä pääsen. Nii.


Mutarämpijöitä vakoillaan puun takaa.
Harmitti, kun en pystynyt kovin paljoa kannustamaan ja tsemppaamaan muita, sen verran pisti puuskuttamaan. Saa nähdä miten käy. Hienoa hommaa mutta pelkokertoimilla mennään. Sanoin haastattelussakin rehellisesti heikkoudekseni sen, että uudet asiat ovat aina vähän pelottavia. Ristiriitaista, koska kuitenkin innostun usein kovasti kaikesta uudesta. En ole kovin rohkea. Paitsi kun päätän jotakin, niin silloin sen teen. Vaikkapa nyt se iänikuinen uimaanopetteluesimerkkini: neljä vuotta sitten en uskaltanut laittaa päätä veden alle, ensi kesänä aion uida triathlonin täydellä matkalla 3,8 kilometriä. Kyllä se into ja tahto vie mennessään, ja silloin teen pelottavatkin asiat kun tarpeeksi haluan. Niin se meni eilenkin rata läpi huomaamatta vaikka olin tukevasti epämukavuusalueella.


Asenne kohdillaan!
Tästä Varalan konseptista muuten vinkki työpaikan tyky- tai virkistyspäivään, lupaan että on ikimuistoinen tapahtuma!

Aamulla lennähdän sinne Berliiniin (herätyskin on siis jo ihan kohta...), maraton odottaa sunnuntaina. Kokemuksesta toiseen!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Testeissä Tough Mudderiin (älä nyt ainakaan näin valmistaudu maratonille osa 2)

Olin haastattelussa, olenko soveltuva Tough Mudder -tapahtumaan. Haastattelijana oli psykologi, ja pienryhmässä käytiin läpi vahvuudet, heikkoudet, ongelmanratkaisukyky ja some-vahvuudet. Jännää.

Sitten alkoi fyysinen osuus. Mentiin Tampereen Mustaanvuoreen. Mustavuori toimii talvisin laskettelukeskuksena, kesällä siellä näkee ihmisiä tekemässä mäkitreeniä sauvoilla tai ilman, samoin alamäkipyöräilijät käyvät siellä treenaamassa. Olen ollut monesti Mustassavuoressa itsekin kipuamassa rinnettä ylösalas, mutta tämän päivän juttu oli ihan jotain muuta...


Fyysisen testin järjesti Varalan urheiluopisto


Tässä ruksin paperille, että olen terve.

Varalan tyypit olivat rakentaneet 4-6 kilometrin mittaisen radan. En tiedä paljonko oli matka, syke tai yhtään mitään muutakaan, kun ambitkolmosesta piti hetkeksi luopua ja ottaa Varalan tarjoama mittari käyttöön. Saivat näin kerättyä datan omiin tarpeisiinsa.

Ensin lyhyet puheet mitä on tulossa: käydään rata ensin yhdessä läpi, sitten mennään rata vielä kahteen kertaan kahtena joukkueena kisameiningillä.


Tutustumislähtö. Vielä ei tiedetty mitä tarkalleen tuleman pitää.

Alku oli "luulot pois" -tyypinen: ensin kiivettiin Nokiantien puoleinen sorarinne ylös. Onhan sitä jyrkkyyttä. Rauhassa mentiin, mutta silti syke huiteli jo kisasykkeessä. Yläösassa onneksi oli muutama juurakko joista sai vähän otetta ja sai kiskottua itsensä ylös.


Jyrkkää on, nelivedolla pitää edetä.
Rinteen jälkeen vielä vähän lisää nousua, sitten pätkä ojanpohjaa. Siellä piti alittaa kaatuneita puita ja juurakoita. Tai ylittää, mutta alitus oli melkein helpompaa.

Ojanpohjan jälkeen oli ylösalas-töppärää kymmenen kappaletta. Osa meni juosten ja pyllymäkeä laskien - olisi voinut juostakin mutta ei ollut maastokenkiä, vaan liukkaat lenkkarit ja pelkäsin nilkkojeni puolesta. Osa oli niin jyrkkää että vauhti pysähtyi kuin seinään. Onneksi joukkuena mentiin, sehän on koko homman ideakin, ja niin veto- kuin työntöapuakin oli koko ajan tarjolla. Joukkueen supermiehet auttoivat koko ajan.


Alamäkeen, vihdoinkin!

Töppärien jälkeen vielä noustiin, ylhäällä oli hutera  lauta-aita, jonka yli piti kiivetä. Siitä kun selvisi niin ihan muutaman metrin nousu vielä ja sitten pääsi rullailemaan alamäkeä. Alamäki oli kyllä niin jyrkkä että ei siinä juuri rullaus onnistunut. Alamäen puolessa välissä laskettiin liukureilla pätkä lumilautareiliä pitkin. 


Kääk, liian jyrkkää rentoon askeleeseen.

Liukuripätkällä, reiliä alas. Ei liukunut kunnolla, kavereitten piti tässäkin auttaa.
Sitten taas pätkä alas mäkeä, seuraava este oli korkean estehäkkyrän ylitys. Työntö- ja vetoavun avulla homma hoitui.

Triathlonisti tuupataan ylös.
Alaskin pitää päästä.

Sitten kurvattiin metsän uumeniin. Siellä alkoi suo-osuus. Harjoituskierroksella ja ensimmäisellä kisakierroksella mentiin helpotettua reittiä, jossa ei kastunut ihan kokonaan. Viimeisellä kierroksella oli määräys edetä ojanpohjaa pitkin. Ojahan oli täynnä vettä :D



Etukäteen sanottiin, että ensimmäisellä kierroksella kastuu vähintään nilkat.


Näyttää siltä, että nilkkaa syvemmälle on jo ekalla kiepillä humpsahdettu :)
Taidan olla vyötärösyvyydessä.

Ojan jälkeen pehmeä suo jatkui, ja merkitty osuus oli edettävä konttaamalla. Se ei ollut mikään ihan lyhyt osuus. Sinne ei kuvaajakaan uskaltanut tulla eikä sieltä näin ollen ole edustavia valokuvia ;-)

Suon jälkeen mentiin putkeen.


Putkesta läpi.
Putkihomman jälkeen otettiin pölkky porukalla kantoon ja kannettiin se paikasta a paikkaan b.

Pölkky kainaloon ja yläkertaan.

Pölkynkannosta siirryttiin roikkumiseen. Oikeassa kisassahan tästä jos tippuu niin lötsähtää kunnolla mutaan. Onneksi en pelkää mutaa :D


Tyylillä eteenpäin!

Kontinylityseste piti suorittaa vain kerran, mutta joukkue sai valita itse, kummalla kisakierroksella sen teki. Kummatkin joukkueet tekivät sen ensimmäisellä kierroksella kun oltiin vielä ainakin jostain paikasta kuivana.

Kiivitään ylös kontin päälle
Autetaan kavereita

Autetaan alaskin.
Kontin jälkeen juostiin maaliin. Maalissa otettiin verestä laktaatit.


Melko huikea fiilis ensimmäisen kisakierroksen jälkeen!

Sitten lähdettiin niinkuin teletapit, "uudestaan"!

Toisella kisakierroksella meinattiin mennä vähän kovempaa - en tiedä toteutuiko aikomus kun maitohappoja oli jo havaittavissa.

Toisen kierroksen loppupuolella päästiin itse asiaan, mutajokeen. Edellä mennyt kaveri hupsahti uppeluksiin, minä otin nenästä kiinni ja menin perässä vähän varovaisemmin ja vältyin uppeluksiin menolta. Kaulaan asti vettä kyllä riitti.

Tästä lähdettiin ojaseikkailulle.

Ruohotupsuista kiinni ja kiskotaan itseä eteenpäin niiden avulla.

Onkohan tää nyt ihan täyspäisen nelikymppisen hommaa? :D

Mun mielestä tämä oli hauskin osuus!

Alta vaan ja varo ettet haukkaa mutavelliä.

Tässä näyttää jo helpommalta kun jalat yltää pohjaan.


No hupsista, keikahdin silti.

Tässä tapaillaan jo juoksuaskelia mudassa möyrimisen jälkeen.


Vielä putki päästä päähän.

Roikkuminen, heikoin lajini.
Oma joukkue vihonviimeisen kerran maalissa, jee!

Porukkaa testattavana oli 12 kappaletta ja testi tehtiin kahtena kuuden hengen joukkueena. Tough Mudder -tapahtumaan kootaan 5-6 hengen Nokian Tyres -joukkue. Testit on nyt tehty ja odotellaan tuloksia. Täytyy sanoa, että jo tämänpäiväinen kokemus oli niin hauska, että nautin ihan täysillä tästäkin! Naisia on loppusuoralla mukana kolme kappaletta. Nokian Renkailla on kyllä ihan jäätävän kovakuntoista porukkaa.

Märät ja likaiset tytöt maalissa. Tässä poseerataan Riikan kanssa.

Maalissa uudestaan laktaatit ja muutaman minuutin päästä vielä kolmannen kerran. Siitä sitten näkee miten palautuminen sujuu.

Hip hei ja hurraa, hyvä kaikki! Supersuorituksia!

Jäämme seuraamaan tilannetta ja odottamaan tuloksia.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Haku päällä: Tough Mudder

Työpaikka järjesti huikean haasteen: Nokian Renkaat aloittaa markkinointiyhteistyön Tough Mudder -tapahtumajärjestäjän kanssa ja hakee Nokian toimipisteestä pilottijoukkuetta edustamaan konsernia Tough Mudder London South -tapahtumaan 25.-26.10.2014. Mikä on Tough Mudder, ihmettelin samalla kun jo suunnittelin mielessäni hakemusta (minäkö innostun helposti...?).




Piti oikein googlata mikä on Tough Mudder ja törmäsin tällaiseen uutisointiin:
-"Pähkähullu kilpailu, jota ei järjestetä Suomessa"
-"Mutaa ja sähköiskuja. Ultrajuoksu ja teräsmieskisat kalpenevat Tough Mudder -kisan rinnalla."

No johan kuulostaa melkoiselta! Apua, pelottavaa! Eikun sinne! 

"Nokian Renkaiden brändi ja Tough Mudder ilmentävät samaa mentaliteettia: menestyminen poikkeuksellisen vaativissa olosuhteissa älyn ja peräänantamattoman taistelutahdon avulla.




Tämähän on minulle arkipäivää. Kaikenlaisissa olosuhteissa on tullut kisattua ja treenattua, maastokisoissa on pitänyt edetä mutaolosuhteissa enemmänkin. Älyn ja taistelutahdon avulla eteenpäin, niin juuri. Älystä en kommentoi, mutta taistelutahtoa riittää kyllä. Vai mitä sanotte siitä että en uskaltanut laittaa päätä veteen kun menin ensimmäisiin uintitreeneihin neljä vuotta sitten. Halusin niin paljon oppia uimaan ja harrastaa triathlonia, että pelko ei ollut este, vaan hidaste. 

Taistelutahtoa olen huomannut itsestäni löytyvän ihan käsittämättömästi. Enpä tiennyt ennen triathlonharrastusta, kuinka sitkeä ja kilpailuviettinen ihminen minussa piilee. Olin oikeastaan vähän järkyttynyt kun sen tajusin, nyt pidän näistä ominaisuuksista - näitähän voi hyödyntää vaikka mihin.


Töissä on ollut kaikenlaisia kivoja juttuja.
Huomenna menen haastatteluun ja fyysiseen testiin. Haastattelu on siisteissä sisäolosuhteissa, mutta testiin mennään rämpimään Mustaanvuoreen. Katsotaan miten tytön käy, pysykää kuulolla ja wish me luck!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Älä nyt ainakaan näin valmistaudu maratonille

Berliinin maraton juostaan viikon päästä sunnuntaina 28.9. Nyt en ole oppikirjamaisesti valmistautumassa maratonille vaan kyseessä on enemmäkin ihmiskoe.

Älä tee näin:
-Juokse maratonia edeltävän puolentoista kuukauden aikana vähemmän kuin yleensä juokset.
-Jätä viimeinen pitkä lenkki pari kolme viikkoa ennen maratonia tekemättä.
-Jätä monta muutakin lenkkiä tekemättä.
Minä olen tehnyt juuri näin.

Mitä sitten olen tehnyt: 
-Uinut tällä viikolla aika paljon. Ihan jees liikuntaa, mutta ei juuri edistä jalkojen iskunkestävyyttä.
-Venytellyt ja venytellyt ja vielä kerran venytellyt. Managerikin on jeesannut venytyksissä kun yksin ei kaikki onnistu.
-Käynyt hierojalla, fysioterapiassa ja akupunktiossa.

Näistä voikin päätellä että kremppaa on ollut ja vammaa on hoidettu. Lantion virheasento aiheuttaa kaikenlaista, älä hanki tätä vaivaa itsellesi. Virheasennon sivutuotteena voit saada esimerkiksi kipua reiden ulkosyrjään / kipua polveen / kipua ristikkäisen lapaluun seutuville. Bonuksena ontuminen, kun jalka ei kanna.


Kävelemässä olen käynyt. Silloinkin sattui polveen aina välillä.

Mutta hei, tämä onnistuu:
-Kevennä harjoittelua ennen maratonia jotta pääset liikkeelle virkeänä ja täysin energiavarastoin. Kyllä, olen keventänyt ja kevennän edelleen :)
-Neste- ja hiilihydraattitankkaus. Tankkaus alkaa ensi viikolla, sen suhteen ei huolta.

Tankkauspäivän aamupalaesimerkki.

Olen silti innokkaana lähdössä, pääsenhän Berliiniin joka tapauksessa, juoksin tai en! Ja on tuo jalkakin ollut hippasen parempi ja ensi viikolla pääsen vielä käsiteltäväksi. Eiköhän sieltä ihmeparantuminen vielä tule.

En ole lyömässä hanskoja tiskiin, kyllähän tässä olen päässyt juoksemaan Cooperin testin ja puolimaratoninkin. Välillä olen käynyt vaivan kanssa enemmän aallonpohjassa, välillä porskuttelen pinnalla, mutta olemassa se on vielä. Tänäänkin se on ehtinyt olla jo parempi, huonompi ja parempi. Uskon vahvasti, että pääsen juoksemaan, ja se onkin nyt päätavoite, ajasta viis.

Kävelylenkillä kiivettiin Mustaanvuoreen.

Viime marraskuussa sain tietää, että olin saanut arvonnassa paikan Berliinin maratonille. Olin ihan fiiliksissä, onhan Berliinissä juokseminen ollut haaveeni! Silloin vajaa vuosi sitten suunnittelin, että nyt kyllä lähdetään viimeisen päälle ennätystä hakemaan ja neljän tunnin alitusta ja kaikkea. Itsevarmuus oli huipussaan! Nyt tavoitteet ovat päivittyneet,  menen juoksemaan ja tekemään hyvän treenin.

Mustanvuoren päältä on hienot maisemat.

Viimeinen (ja ainoa) pitkä lenkki oli kuusi viikkoa ennen maratonia, 28 kilometriä. Viime sunnuntain puolikas oli hyvä treeni, mutta ei se ihan pitkästä lenkistä maratonia varten käy. Jonkinlaisilla vanhoilla pohjilla (?) tässä nyt sitten mennään.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tampere Puolimaraton ja negative split

Vaikka olenkin positiivinen niin tänään ilahdutti negative split. Tampere puolimaratonilla juoksin aikaan 1:55 - minuutin huonompi aika kuin huonoin tähänastisista. Sellaisista puolimaratoneista siis, joissa ei ole uintia ja pyöräilyä alkulämmöksi pohjilla :) Silti suorituksesta on hyvä mieli. Olosuhteisiin nähden homma meni varmaan ihan kohdilleen! Kun on ollut vaivaa niin enpä ole juossutkaan. Movescountista oikein tsekkasin, viimeisen kuukauden aikana olen juossut kaikkiaan 6 ja puoli tuntia - aika hupaisaa treeniä puolikasta varten. Puhumattakaan maratonista. Mutta näillä mennään!

Lähdössä näin paljon seurakavereita ja tuttuja.
Oli paljon tuttuja juoksemassa, kotipaikkakunnalla kun oltiin. Blogimaailmasta oli Jaanaba, Riikka ja Läskimaija, heiltäkin varmaan raportteja Tampere Puolimaratonista tulossa.

Liikuntapäiväkirjan Jaanaban kanssa selvitetään kovasti jotain tärkeää asiaa.

Alkuvenyttely ja jumppa kyllä hoidettiin siinä kuulumisten vaihdon lomassa.
Lähtö tapahtui Tampereen Keskustorilta.
Siinä menee kärki.

Ilma oli ihana, auringonpaisteinen ja lämpömittari taisi näyttää yli 20 astetta. Ihan oli kuumakin juosta, kaadoin juomapisteillä välillä vettä päähän. Ja muutama reitin varteen tuupertunut oli taas, muistakaa ihmiset juoda kilpailuissa, niin etukäteen kuin juoksun aikanakin. Nestehukka yllättää salakavalasti.

Heipparallaa vaan, täällä menee hyvin!
Ihan ponnarit ojossa juostiin Jaanaban kanssa :)

Päätavoitteenihan oli päästä terveenä juoksemaan, ja se melkein toteutui. Polvi käyttäytyi aika hyvin, tunsin sen kyllä mutta se ei ollut kipeä. Viimeisellä vitosella pakara- ja reisiosasto polveen asti oli aika jäykkä, ja on vieläkin. Toisaalta SI-nivel on nyt juoksun jälkeen "paukahdellut" tai "naksahdellut", miten sitä nyt kuvailisi. Tiedättekö yhtään mistä puhun? Varmaan ne ainakin tietää kenellä tällaista vaivaa on. Se poksahtelu on hyvä juttu, palaset asettuu paikalleen.

Ainakin tässä muistan ojentaa takajalkaa suoraksi. On pelottavaa katsella omaa juoksuasentoa valokuvista. Joskus kuvitelma ja todellisuus eivät kohtaa.

Nautin matkanteosta, olin se pöljä joka hymyili melkein koko matkan. En piitannut muiden menosta, en häiriintynyt edes ohi juosseista naisista. Menkööt, menen oman juoksuni, tämä on treeni Berliinin maratonia varten. Ei tarvitse mennä täysillä hampaat irvessä, vaan sopivaa mukavaa vauhtia. Syketavoitteena oli 160-165, ja siinä korvilla se mukavasti pyöri ilman kelloon tuijottelua. Tuntuu olevan minulle sopiva alue, etenen niin kovaa vauhtia kuin pystyn niin että se on kivaa enkä näänny.


Tässä olen ehkä hieman kallistuvinani eteenpäin. Hyvä.

Kannustajia oli reitin varrella mukavasti, kiertelihän reitti ihan Tampereen keskustassa. Kannustus on Suomessa hyvin vaatimatonta, suomalaiset kun kannustavat mielellään vain omia tuttuja. Tein kyllä mielestäni sellaisen havainnon, että kun hymyilin ihmisille, niin alettiin kannustaa. Se oli hauskaa, oikein testailin taktiikkaa välillä :) Kannustakaa ihmiset kaikkia, ette arvaakaan miten paljon juoksija saa siitä virtaa!


Tampereen kauniita maisemia sai reitillä ihailla sydämensä kyllyydestä.

Juomapisteitä oli reitin varrella paljon, mikä oli hyvä koska oli kuuma päivä. Yksi iso miinus tulee ensimmäisestä juomapisteestä, joka oli Tampellan portilla. Juomat oli jaettu niin, että vesi oli portin toisella puolella ja urheilujuoma toisella. Kääk! Olisin halunnut molempia, eikä se onnistunut, olisi pitänyt hidastaa merkittävästi tai kiertää vähän. Jano oli siinä vaiheessa ihan kamala, koska olin kävellyt autolta Keskustorille, alkujumpannut ja juossutkin pari kilometriä. En ainakaan nähnyt lähtöalueella juomapistettä, mutta olisin ollut enemmän kuin ilahtunut jos sieltä olisi saanut edes vettä. Ehkä ensi kerralla juomaa myös lähtöön, vink vink?


Tammerkosken rantaakin juostiin, ihan kaupungin ytimessä.

Kellonaikaa tai vauhtia en katsellut matkalla lainkaan, puolessavälissä Ratinan stadion -kierroksella näin kellosta, että aikaa oli kulunut 58 minuuttia ja jotain sekunteja päälle. Onpa hidasta, ajattelin. Olin tullut alkumatkan fiilistellen, joten tuli mieleen, että mitäs jos koittaisin juosta uudella opettelemallani juoksutekniikalla. Sillä pääsee kovempaa mutta se on raskaampaa. Hippasen kun laskee takapuolta alemmas, saa pidemmän askeleen ja kun vielä kallistaa vähän eteenpäin niin juoksuvauhti kasvaa niin että en meinaa jaksaa juosta niin kovaa :D

Siinähän alkoi tulla selkiä vastaan ihan sen kummemmin pinnistelemättä, niitä samoja jotka olivat minut matkalla ohittaneet. Kyllähän se tosiaan ihan toimivalta tekniikalta tuntuu. Välillä piti vähän himmata ja keventää vanhaan tyyliin, sitten taas uusi vauhtitekniikka alle. Siitä se sitten ihan vahingossa tuli, negative split! Tämä hieno juoksutermihän tarkoittaa sitä, että juoksun ensimmäinen puolikas on hitaampi kuin jälkimmäinen, toisin sanoen juoksu on loppua kohti kiihtyvää. En taida olla koskaan tässä onnistunut, lähden aina kuin rusakko ja sitten jossain vaiheessa hiipuu. Tänään tulin juoksun toisen kympin minuutin nopeammin. Jee!

Kuva kertoo, että kivaa oli!
Keskisyke oli 165, juuri niin kuin suunnittelinkin. En usko että paljon kovempaa olisin tänään päässyt, ainakaan näin hyvillä fiiliksillä!

Tampere Puolimaratonin tulokset ovat täällä.