Maastopyöräkurssi osa 1: ketjut poikki

Maastopyöräilyn alkeiskurssi - sellaista en ole käynytkään ja sellainen minun, maailman kehnoimman maastopyöräilijän, ehdottomasti pitää käydä. Kaupin Kanuunat, tamperelainen pyöräilyseura, järjesti tähän mahdollisuuden. Kaksi kertaa, ei sido liikaa aikaa (kun ei tämä päälaji kuitenkaan ole) ja jos siellä jotain vaikka oppisi. Täydellistä! 

Tänään oli ensimmäinen kurssipäivä, tapaaminen Lamminpään urheilumajalla. Tupsahdin paikalle Managerin maastopyörän kanssa, minullahan ei ole omaa. Ensin käytiin läpi varusteita ja katsottiin pyörän ilmanpaineet. Minultahan lähti heti varmaan puolet paineista pois. Maastopyörälenkillä on aina hyvä olla mukana vararengas (köh, ei ollut...), pikaliitin ketjun korjaamista varten (mikä se on, nevahööd), juotavaa, energiaa ja mahdollisesti kyypakkaus. Tamperelaisilla on kuulemma lenkillä panaania ja pääkaupunkiseudulla natustellaan pähkinöitä. Niin se vaan menee, en tiedä miksi.

Paikalle tullessani olin jo bongannut jonkinnäköisiä esteitä ja syke oli pompannut hermostuksesta korkealle. En aja. Ainakaan tuosta isosta. 

Hirvitysesteet, tuostako muka pitäisi ajaa?

Kurssin vetäjä totesi, että kaikilla on hyvät välineet ja sennäköistä porukkaa, että homma sujuu. Siihen oli kyllä pakko todeta että ulkonäkö pettää... Jaettiin porukka kolmeen osaan ja alettiin harjoitella erilaisia juttuja. Ensimmäisenä oli tuo pahin painajaiseni, esteet. Ensin ajettiin mahdollisimman hitaasti ja tasapainotellen. Sitten käytiin läpi, miten esteet pitää ajaa ja vetäjä näytti mallia. Täysjoustolla kuulemma voi vähän ottaa kiinni tukkiin. Apua mitä mää teen mullaontäysjousto. Ei se minulla kuulemma ota. Ja minulle näytettiin, että minun pyörässäni on sellainen juttu joka suojaa eturattaita. Bashring se on sanoo Manageri. 

Tälleen näin, helposti vaan!

Ei helkkari. Ei parantunut liikaa ajatella, mentävä oli. Ensin helppo leveä lauta. No menihän se pyörä siitä ihan nätisti. Tsadaa, uskomatonta! Siitä vaan seuraavaksi kapealle lankulle. Ihan ohimennen tuli mieleen, että lankulle kävelyhän on teloitusmenetelmä. Entäs lankulle pyöräily? Viimeisenä kammottava tukki, ja niin vaan ajoin siitäkin. Monta kertaa. Pelotti. Ajoin silti!

Seuraavaksi ylämäkialamäkiharjoitus. Pienellä vaihteella etukenossa tuups rinne ylös ja taakse nojaten pehva takana viuuh rinne alas. Se oli ihan kivaa kunnes piti tulla yksi vielä jyrkempi lyhyt töppärä alas. Siis niin jyrkkä, että yksin en kuuna kullanvalkeana olisi edes yrittänyt. Nyt en kehdannut olla tulematta... Tulihan se pyörä siitäkin. Ja kun se tulee kerran niin sittenhän se tulee vielä monta kertaa. Kun vaan kerran uskaltaa, toistot on jo helpompia!

Kolmas harjoittelupiste oli myös alamäkeen. Ensin harjoiteltiin pyörän mukana elämistä ja vartalon kallistelua ja hallintaa. Voi jukra tuollaiset on kyllä minulle niin hyödyllisiä harjoituksia. Minulle, joka teen kaikki käännökset pyörällä niin laajoina että hyvä kun tie riittää. Varmasti saan hyötyä myös maantiepyöräilyyn. Sitten ajettiin alamäkeen mutkittelurataa. Ei mennyt hyvin eikä kovaa, mutta meni. Siinä kun vielä tosiaan oppisi olemaan rentona. "Ahteri ylös ja anna sen pyörän elää."

Sitten oltiin opit opittu, ja maastoon mars. Minun maastoajokokemuksenihan on hyvin rajoittunutta, kaikki kerrat mahtuu vielä yhden käden sormiin... Porukan perässä vaan ja vauhtia masiinaan. Siinä alkutaipaleella tasaisella pätkällä pyörästä kuului jokin ääni ja minulla loppui polkeminen kun tyhjää pyöri. Huusin "Tekninen!" niin kuin oltiin opetettu mutta niinhän se kärki oli jo sen verran karannut että ei kuullut. Onneksi perässä tuli porukkaa. Ensin luulin, että ketjut olivat hypänneet pois paikoiltaan mutta poikkihan ne oli! Ikinä ennen ei olleet menneet ja tänään kuulin ensimmäisestä kertaa siitä ketjunkorjauspikaliittimestä! On tämä elämä joskus ihmeellistä. Onneksi jostain repusta löytyi sopiva pikaliitin (niitäkin on erilaisia), ja siinähän oli tuhannen taalan oppimispaikka kun livenä pääsi näkemään miten ketju korjataan. Kannattaa muuten pitää mukana myös kertakäyttöhanskoja, muuten on kädet mustassa ketjurasvassa.

Ei siinä kovin kauaa mennyt kun pyörä oli taas ajokunnossa ja letkan kärkikin oli palannut katsomaan että mihin me jäätiin. Matka jatkui.

Tuli kivikkoa, juurakkoa ynnä muuta vaikeaa mitä nyt maastossa on. Jostain ajoin, jostain en. Ylitin kyllä itseni ja osaamiseni tooodellla moneen kertaan. Yksin olisi jäänyt ajamatta ne kohdat jotka porukassa vaan meni kun ei kerinnyt ajatella liikaa. Niin vaikeaa on kyllä pyörän päälle uudestaan nousta jos pysähtyy että kannattaisi ajaa vaan. Ihan vähän maastokosketustakin otin kun oli kivikkoa ja ylämäkeä eikä rohkeus riittänyt, hidastin, enkä oikeastaan tiennyt mitä olisin tehnyt ja hups kyljelleen. Kaatuili siellä muutkin, se oli lohduttavaa :)

Ketju korjaantuu pinkeillä kumihanskoilla :)

Yksi kunnon ylämäki sattui matkalle. Vaikka kuinka keräsin rohkeutta niin ei vaan kantti kestänyt polkea, hyppäsin pyörän päältä liian aikaisin pois. Siinä kohtaa kun oli vielä turvallista enkä kaatunut pysähtyessäni. Nössö. Meneehän se mäki juostenkin ylös.

Matkalle osui liian vaikeaa polkua, sopivan vaikeaa polkua ja kivaa polkua. Kivan polun osuus oli vielä aika pieni, mutta jos se siitä kasvaisi. Kunhan saisi pään kestämään, se tuntuu pettävän ensimmäisenä. En uskalla ja niin edelleen. 

Lopputurinat, ensi viikolla taas!

Kaiken tämän suoritin lukkopolkimilla! Vaikka vähän etukäteen mietitytti, flättipolkimilla olisi tuntunut vähän turvallisemmalta. Mutta niillä ei pääse kunnolla mäkiä ylös enkä ikinä opi polkemaan maastossa lukkopolkimilla jos en vaan polje. Niin. Piste.

Ei mennyt ihan putkeen Jämillä

Talvitriathlonin SM kisattiin eilen Jämillä. Sää oli upea, aurinkoisen keväinen, välillä jopa kuuma, Jämillä ei tuullutkaan niin kuin yleensä. En erityisemmin jännittänytkään koko juttua, mitäpä sitä näillä valmisteluilla olisi kannattanutkaan: hiihtoa tänä vuonna takana 17 kilometriä, maastopyöräilyä 10 kilometriä (ne pyöräilin viime viikonloppuna Jämillä). Hyvä ja kova treeni oli tarkoitus tehdä. Ja tottakai tiesin kisafiiliksen vievän mennessään, kyllä kaikki tehdään niin kovaa kuin osataan ja jaksetaan.

Kuka hullu hiihtää kesällä?

Olin kisapaikalla hyvissä ajoin, koska manageri meni talkoohommiin. Katselin yleisen sarjan ja nuorten sarjojen lähdön, ikäsarjojen startti oli vasta parin tunnin päästä. Komeata on kyllä katsella kisaajia! Jaloittelin katsomaan myös pyöräosuuden alastulopätkän Jämin harjulta. Se tuli metsän läpi, ja oli tietenkin minulle pelottava. Näin onneksi yhden ikävännäköisen kannonkin etukäteen, osasin varoa kisassa. No joo, aika tosi varovasti muutenkin laskin sen mäen... Ehkä sitä jo pienelläkin maastoajoharjoittelulla voisin kehittyä rohkeammaksi. Ekalla pyöräkierroksella metsässä olin jopa ihan närkästynyt kun yhdessä kohtaa hetken aikaa ihmettelin missä reitti menee, oli kyllä hyvin merkitty mutta minä vaan mietin että eihän tuosta kukaan voi pyörällä ajaa. No kyllä voi :)

Siitä olisi pitänyt ajaa ylös. Talutin.

Juoksu oli yhtenä kierroksena hiekkatiellä, Suunnon mukaan 5,2 kilometriä. Menomatka alamäkeä, paluu ylämäkeä. Kerrankin maltoin enkä ottanut juoksun alkua liian kovaa. Mittari ei halunnut aluksi näyttää sykkeitä, joten menin tunteella. Koitin vaan juosta kevyesti, ja luulen ainakin alamäkeen siinä onnistuneeni. Kääntöpaikalla sykkeetkin löytyivät ja paluumatkan tulin 170:n keskisykkeellä, eli en kyllä kovempaa olisi päässytkään. Korkeasta sykkeestä huolimatta juoksu tuntui hyvältä. Harmitti vaan kun ylämäkeen vauhti hiipui.

Tässä kohtaa oli ylämäki jossa piti vähän tehdä töitä.

Onneksi en tällä kertaa ollut ollenkaan niin töttöröö kuin viime viikonloppuna vaihtopaikalle tullessani, vaan pyöräilyyn siirtyminen tapahtui iman suurempia kommelluksia. Heti ensimmäiseen ylämäkeen piti jalkautua - se oli kyllä ihan suunnitelmallinen jalkautuminen. Tuntui, että on helpompi tuupata pyörä ylös kuin polkea. Minullahan ei lukkopolkimia ollut niin en saanut mitään pyöritysvoimaa aikaiseksi. Mietin kovasti lukkopolkimia, mutta koska ei maastokokemusta ole niin en uskaltanut laittaa niitä, ajattelin niiden hidastavan vauhtia vielä entisestään, koska niitten kanssa pitää enemmän "varautua" ja "ennakoida". Kun siis on tällainen arkajalka. Niin se oli fläteillä poljettava. Niillä välillä vähän tossu lipsui ja rehellisesti sanottuna kaipasin kyllä lukkopolkimia matkalla, olisi saanut vauhtia enemmän. Talutin pyörää kummallakin kierroksella neljä kertaa, polkien olisit jo perillä... :) Pyörämatkaksi Suunto näytti vähän vajaa 7 kilometriä. Voi sitä helpotusta kun se oli ohi!

Vaihto pyörästä hiihtoon on aina hitaahko kun pitää pukea monot. Siinä samalla vaihtopaikalla oli pyörä ja monot, sukset olivat Jämin hiihtoputkessä sisällä odottamassa. Laitoin myös buffin päähän, lämpötilaeroa oli kuitenkin jonkin verran kun oli niin lämmin kevätsää ulkona. 

Kisasin Managerin maasturilla. Se on ihan älyttömän hyvä peli!

Putkessa olikin varsinainen söheltäjä liikenteessä. Nappasin hiihtoon väärät sukset. Sekä sukset että sauvat olivat samanmerkkiset ja -väriset, ja kanssakilpailijattaren kanssa oltiin käytetty ihan samaa taktiikkaakin suksien paikan valinnassa - luultavasti ne olivat siinä rivissä vierekkäin. Minulle ei tullut pieneen mieleenkään, että ne eivät olisi omat välineet joilla menin. Voi miten iso harmitus olikaan kun tajusin näin käyneen, toinen kilpailija keskeytti sen takia kun välineet eivät olleet sopivat. Lyhyesti sanottuna minä siis pilasin toisen kisan. Puhdas vahinko, mutta harmitti niin paljon ettei ole tosikaan. Nyt pystyy jo sentään tästä kirjoittamaan kun on yön yli nukkunut. Julkinen pahoittelu vielä tästä mokasta! Olkaa varovaisia jos omistatte samanlaiset välineet kuin minulla.

Vaihtoalueella. Makkarateltassa ei ollut makkaraa vaan ajanotto.

Kisassa tulin neljänneksi. Loppumetrien sähellyksestä huolimatta päivässä oli montakin positiivista asiaa. Juoksussa oli maltti mukana. Pyöräily parani viime vuodesta - tosin keliolosuhteetkin olivat erilaiset. Viime vuonna maastossa oli paikoin vielä kuraa ja lumisohjoa, nyt oli kuivaa. Pyöräilin kuitenkin 5 minuuttia kovempaa kuin viime vuonna, siitä olen tyytyväinen. Hiihtoa oli viime vuonna hyvä talvi takana, tänä vuonna ei nimeksikään. Hiihto-osuudella säädin kaikenlaista kun oli se suksihomma minkä tajusin reitin varrella... Kyllähän se vähän vauhtiin vaikutti. Hiihtoaika oli kuitenkin aikalailla sama nyt kuin viime vuonna. Kunto lienee parantunut, kun kaikesta huolimatta sama aika tuli. Viime vuonna jäin kärjestä 12 minuuttia, tänä vuonna 8 minuuttia.

Se oli sellainen repäisy ja oppitunti. Hyvä ja kova treeni tuli!

Kaukana poissa mukavuusalueelta

Kun mennään pois mukavuusalueelta, tehdään se kunnolla. Ilmoittaudutaan vaikka talvitriathloniin! Sinne sormi on taas livahtanut, hulluusnapille. Talvitriathloniin kuuluu juoksua (osaan), maastopyöräilyä (en osaa) ja hiihtoa (osaan välttävästi). Keskimääräinen osaamistaso noista ei siis korkealle nouse.

Viime vuonna olin talvitriathlonissa autuaan tietämättömänä mistään. Sitä en ymmärrä, mikä sitten tänä vuonna sai ilmoittautumaan, vaikka nyt jo aika paljon paremmin tiedänkin mihin olen menossa. 

Viime lauantaina Triathlonteam226:n porukka harjoitteli Jämillä huomenna 26.4. lauantaina käytävää kisaa varten. Minä siellä joukon jatkona tuuppasin maastopyörää menemään, piti tutustua kisareittiin, kärkipää poljeskeli peekoota, minä tulin kisasykkeillä perässä. Siis välillä ihan kirjaimellisesti tuuppasin sitä pyörää, piti jalkautua kun ei kunto ja taidot riittäneet. Voi hyvänen aika. On siellä jyrkkiä mäkiä. Ja tasaisellakin pitää mennä metsään ja ajella kaikenmaailman pusikoissa. Reittihän on siis varmaankin maastopyöräilijälle helppo, minä vaan en osaa.

Kuva ei ole Jämiltä vaan Pälkäneeltä. Kivan näköistä maastopyöräbaanaa.

Päivän kohokohta oli, kun (luultavasti vahingossa) ajoin yhden (pienen) puunrungon yli. Hiphei, pääsin! Pääsin toisenkin kerran, mutta kolmatta en koska aloin miettiä liikaa etukäteen että mitenkäs siitä mennäänkään ja mitenkäs niitten polkimien nyt olisi paras olla. Ei näin. Vauhti korjaa virheet ja niin edelleen, teoriassa tiedän, käytännössä en uskalla.

Tässä olisi riittävän leveä polku polkea :)

Käytiin ensin ajelemassa metsässä tutustumassa pyöräreittiin, sitten lähdettiin juoksemaan ja jotenkin minulta oli ihan täysin mennyt ohi se, että treeni onkin ikäänkuin harkkakisa ja siitä juoksusta pitäisi lähteä pyöräilemään. Itsehän olin suunnitellut seuraavaksi meneväni hiihtämään :D 

Olipa siinä taas tilanne kun tulin juoksemasta: otin kamalan kovan loppukirin ylämäkeen ja olin ihan töttöröö kun tulin vaihtopaikalle, laitoin kellonkin jo pois päältä. Sitten "neuvottelin" valmentajan kanssa reilun minuutin siitä, että ihanko oikeasti minun on lähdettävä maastopyöräilemään. Tämä kaikkihan tallentui videolle managerin kuvaamana. Että sellaista vaihtoaluetoimintaa... Näin videon illalla ja aika kamalalta se näytti, melkein kuin ensikertalainen olisi ollut kisaamassa :D

Mutta eihän tämä onneksi niin vakavaa ole. Kisaan menen ja maaliin tulen. Uskoisin että kivaakin tulee olemaan!

Hiukset on ainakin kisassa hyvin :)  Kävin toissapäivänä kampaajalla ja parhauskampaaja taikoi parhaat hiukset! Voin aamulla päättää, haluanko olla tumma vai vaalea, senkun vaan kampaan jakauksen toiselle puolelle. Siistiä!

Se on kevät nyt.