perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kaukana poissa mukavuusalueelta

Kun mennään pois mukavuusalueelta, tehdään se kunnolla. Ilmoittaudutaan vaikka talvitriathloniin! Sinne sormi on taas livahtanut, hulluusnapille. Talvitriathloniin kuuluu juoksua (osaan), maastopyöräilyä (en osaa) ja hiihtoa (osaan välttävästi). Keskimääräinen osaamistaso noista ei siis korkealle nouse.

Viime vuonna olin talvitriathlonissa autuaan tietämättömänä mistään. Sitä en ymmärrä, mikä sitten tänä vuonna sai ilmoittautumaan, vaikka nyt jo aika paljon paremmin tiedänkin mihin olen menossa. 

Viime lauantaina Triathlonteam226:n porukka harjoitteli Jämillä huomenna 26.4. lauantaina käytävää kisaa varten. Minä siellä joukon jatkona tuuppasin maastopyörää menemään, piti tutustua kisareittiin, kärkipää poljeskeli peekoota, minä tulin kisasykkeillä perässä. Siis välillä ihan kirjaimellisesti tuuppasin sitä pyörää, piti jalkautua kun ei kunto ja taidot riittäneet. Voi hyvänen aika. On siellä jyrkkiä mäkiä. Ja tasaisellakin pitää mennä metsään ja ajella kaikenmaailman pusikoissa. Reittihän on siis varmaankin maastopyöräilijälle helppo, minä vaan en osaa.

Kuva ei ole Jämiltä vaan Pälkäneeltä. Kivan näköistä maastopyöräbaanaa.


Päivän kohokohta oli, kun (luultavasti vahingossa) ajoin yhden (pienen) puunrungon yli. Hiphei, pääsin! Pääsin toisenkin kerran, mutta kolmatta en koska aloin miettiä liikaa etukäteen että mitenkäs siitä mennäänkään ja mitenkäs niitten polkimien nyt olisi paras olla. Ei näin. Vauhti korjaa virheet ja niin edelleen, teoriassa tiedän, käytännössä en uskalla.

Tässä olisi riittävän leveä polku polkea :)

Käytiin ensin ajelemassa metsässä tutustumassa pyöräreittiin, sitten lähdettiin juoksemaan ja jotenkin minulta oli ihan täysin mennyt ohi se, että treeni onkin ikäänkuin harkkakisa ja siitä juoksusta pitäisi lähteä pyöräilemään. Itsehän olin suunnitellut seuraavaksi meneväni hiihtämään :D 

Olipa siinä taas tilanne kun tulin juoksemasta: otin kamalan kovan loppukirin ylämäkeen ja olin ihan töttöröö kun tulin vaihtopaikalle, laitoin kellonkin jo pois päältä. Sitten "neuvottelin" valmentajan kanssa reilun minuutin siitä, että ihanko oikeasti minun on lähdettävä maastopyöräilemään. Tämä kaikkihan tallentui videolle managerin kuvaamana. Että sellaista vaihtoaluetoimintaa... Näin videon illalla ja aika kamalalta se näytti, melkein kuin ensikertalainen olisi ollut kisaamassa :D

Mutta eihän tämä onneksi niin vakavaa ole. Kisaan menen ja maaliin tulen. Uskoisin että kivaakin tulee olemaan!

Hiukset on ainakin kisassa hyvin :)  Kävin toissapäivänä kampaajalla ja parhauskampaaja taikoi parhaat hiukset! Voin aamulla päättää, haluanko olla tumma vai vaalea, senkun vaan kampaan jakauksen toiselle puolelle. Siistiä!

Se on kevät nyt.

2 kommenttia:

  1. Hei tsemppiä huomiseen! Mää olisin halunnut tulla kattomaan teidän kaikkien menemistä, mutta mun työpäivä muuttui sen veraan pitkäksi, että en pääsekään. Odottelen sitten sun raporttia tänne blogiin. =)

    VastaaPoista