Etanauimari

Etanauimari

Vihnuksen suojassa harjoitteli

Etanauimari

Hetken aikaa järvellä potkiskeli

Hidas uimari oli triathlonisti 

Se kauhoi ja pullonkaulahartioita pyöritti

Se myös tunsi kaislikon jaloissaan

Silti mukana polski märkäpuvussaan

No niin, riimit sikseen, jätetään lahjakkaammille. Eilen vaan alkoi Apinaorkesteri-korvamato soimaan päässä kun olin uimassa.

Eihän tällainen vilukissa ole uskaltanut uimaan mennä, mutta eilen facebookissa treenikaveri huuteli seuraa. Olin ihan hissukseen, mutta kun kaveri merkitsi minut julkaisuunsa, en kehdannut enää kieltäytyä. Uskallettava on. Hyvä kun on rohkeampia kavereita.

Tämä kuva on maanantain kylmästä harkkakisasta. 

Meitähän meni sitten Vihnukseen useampi. Luulin, että käyn vain kastautumassa, totean, että liian kylmää ja tulen pois. Niinhän se tuntuikin ensin kylmältä, varsinkin kasvojen laittaminen veteen oli aika inhaa. Uiskenneltiin kuitenkin ensimmäiselle poijulle, siellä todettiin että eiköhän kierretä kierretä toinenkin poiju kun täällä jo ollaan. 300 metrin jälkeen rannassa todettiin, että tässähän alkaa lämpiämään, eiköhän vedetä toinenkin kierros. Ja sitten meni vielä yksi.

En ollut koskaan uinut niin kylmässä vedessä, lämpötila oli 15,5 asetta. Jännä juttu että siihen kylmyyteen tottui ja puolen tunnin uinti oli ihan ok. Hieno kokemus!

Järvessä on hauska erivärinen viiva.

Jos oli vedessä jäätävää niin olen kyllä itsekin jäätävän hidas uimari. Varsinainen etana! En ole nopeaksi itseäni koskaan kuvitellutkaan, mutta järvessä etenen niin hitaasti ja tahmeasti että se on melkeinpä huvittavaa. Ai mikä uintitekniikka järvessä? Se jäi uimahalliin :) Perässä tulen, mutta vauhti ei päätä huimaa.

Avovesi on jännittävä paikka, siellä uiminen vaatii meikäläiseltä kovasti totuttelua. Tänä kesänä en juurikaan ole vielä saanut sellaista mukavaa rentouden tuntua uimiseen. Rentous tulee sitten, kun on riittävästi avovedessä pulikoinut, sellainen mukava lämmin kesäinen sää myöskin auttaisi asiaa. Kylmällä menee osa energiasta siihen jännittämiseen, että tarkeneeko.

Positiivista on se, että yleensä ottaen avovedessä uiminen on tänä kesänä ollut helpompaa kuin aikaisemmin. Enkä tänä kesänä vielä ole uidessa pelästynyt omaa kättäni kertaakaan! Viime kesänä sain hepulin keskellä järveä kun joku siinä silmien edessä vilahteli koko ajan. Oma käsi, jep. Olen ottanut kontaktia vierellä uivaan kaveriin, enkä ole hämmentynyt siitäkään. Meitä oli Vihnuksessa sillä kertaa kolme, joten tilaahan olis siis aika vähän, piti törmäillä toisiinsa. Kerran alkoi sataa, kun olin uimassa. Siinä meni hetkeksi ihan pasmat sekaisin, vaikka mistään sen ihmeellisemmästä ei ollut kyse. Piti kuitenkin hetken aikaa totutella siihen, miltä tuntuu kun sade ropisee uidessa naamaan. Melkoisia salakavalia pelkojuttuja tuohon uimiseen vielä liittyy, mutta niitä täytyy pikkuhiljaa selättää. 

Jos sitä nopeutta tulisi vähän rentoutumisen myötä. Viime kesänä ainakin tuli, toivotaan että näin käy taas.