keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sellainen päivä tänään, aamusta iltaan.

Tälle päivälle oli töiden lisäksi kaksi ohjelmanumeroa: juoksutreeni ja hieronta. Päivä siis vaati aikataulutuksen. Töissä on liukuva työaika ja lenkin voi tehdä koska vaan mutta hieroja on jämptisti klo 17:15. Vaihtoehtona oli siis tehdä juoksu aamulla ennen töitä ja mennä hierojalle suoraan töistä tai sitten mennä ensin töihin, lähteä ajoissa kotiin, käydä juoksemassa ja mennä hierojalle. Illalla nukkumaan mennessäni en ollut ihan varma kummin teen, mutta asia oli selvä aamulla kun ei mitenkään huvittanut mennä tekemään vetoja puoliunessa :) Toki joskus teen juoksutreeninkin aamulla, mutta nyt kun ei ollut pakko niin en alkanut aamulla rehkimään.

6:20, kello herättää. Noin suurinpiirtein, ihan tarkkaa aikaa en huomannut katsoa kun herään wake up lightin valoon. Aamutoimet on tehokkaat, olen 6:45 matkalla töihin. Poppi soi radiosta ja on mukavaa kun on lunta maassa.

7:00 töissä. Aamukahvia koneeseen ja aamupalan, kananmunia ja vihanneksia, syön samalla kun alan ihmetellä päivän juttuja.



Päivä kuluu aika haipakkaa. Taas tuli erilainen päivä kuin mitä olin etukäteen suunnitellut. Usein menee niin, että tulee uusia päivänpolttavia asioita edellisten tilalle ja priorisoinnit menee uusiksi.


Klo 10:00 aamukahvia lisää ja aamupäivän välipala. Puolikas avokado, kiivi, chian siemeniä ja rahkaa. Syön töissä omia ruokia. Se vaatii vähän valmisteluja, mutta sujuu aika näppärästi nykyään. Työpaikkaruokalana on amica ja kyllästyin vuosi sitten siihen kun hinnat aina vain nousi ja laatu huononi. Olin monta kertaa viikossa lounaalla ärtynyt kun en löytänyt oikein mitään syötävää - ja minä en edes ole mitenkään nirso. Ruokalan ruuan jälkeen oli usein pian uudestaan nälkä tai sitten vatsassa kipristeli. Haluan syödä hyvänmakuista ja mahdollisimman puhdasta ruokaa. Tämä yhtälö toteutuu kun itse tekee. Syön hyvin ja lounaalla on nykyään kivaa :)



11:30 lounas, kana-riisihässäkkää, ruusukaalia ja salaattia missä on punakaalia ja keltaista paprikaa. Parhaita päiviä ovat nämä kun on värikkäät eväät! Omalla osastolla moni muukin syö eväitä niin aina on lounasseuraa.

13:00, hommaa on kaikenlaista ja muistan vasta nyt että jälkkäriksi oli Managerin eilen pyöräyttämää pannukakkua! Minulla ei ole koskaan jälkkäriä, joten tämä oli iloinen yllätys. Haen pannarin jääkaapista ja se katoaa sellaisenaan kylmänä nopeasti parempiin suihin. Hyvää oli.

14:30 muistan, että niin, josko sitä välipalan söisi kun kohta pitää mennä juoksemaan. Olisi banaania tai appelsiinia. Työkaverit kehuvat kuinka olivat iltalehdestä lukeneet näppärän appelsiininkuorimisvinkin. Sen verran kiirettä pitää että nappaan vain banaanin, nopea kuoria ja se alkaa olla aika kypsä. (Kuten minäkin, haha.) Minusta banaani on hyvää pilkullisena, tästä asiasta joutuu aina joskus keskustelemaan :) Ei se keltainen raaka banaani oikein maistu miltään.

Ambit3 näyttää palautumisaikaa 0 tuntia, että kyllä tässä jo tosiaan treenatakin saisi. Eilen oli lepopäivä ja hierotutin jalat, ne ovat toivottavasti tänään lennokkaat! Pitää kirjoittaa vielä treeni ylös että muistan mitä pitää tehdä. Pää on kuin haminan kaupunki, eilenkin mietin että pitää muistaa tehdä muistilappu että tee muistilappu. En muistanut tehdä muistilappua. Eli tosiaan parempi kirjoittaa kämmenselkään 5 x 500 ja 3 min. Piti siis tehdä alku- ja loppuverkkojen lisäksi 5 kertaa viidensadan metrin reipas vetoloinen ja palautella siitä 3 minuuttia.


15:00, kotia kohti. Kotona 15:15, siitä vartin päästä 15:30 olen jo lenkkikamppeet päällä ulkona painamassa Suuntoa käyntiin. 



Icebugin nastoilla ei tossu lipsu. Icebugin nastalenkkarit ovat olleet yksi parhaita hankintoja, yksi niistä joiden kohdalla aina miettii että miksi en aikaisemmin hankkinut. 

Juoksen ensin rantapolkua, mutta päätän hakeutua isomman tien varteen kevyen liikenteen väylälle tekemään vetoja, polulla on sen verran puuroinen alusta. Päivän ensimmäinen virhearviointi ajankäytöstä: ensimmäiseen vetoon saankin lähteä heti loivaan ylämäkeen! No, triathlonisti tekee sen mitä pitää ja kiihdyttää vauhtia ylämäkeen. Alikulku ja tasaisempaa, huh. Sitten uudestaan loiva ylämäki eikä 500 metrin veto lopu ennen kuin vasta mäen päällä, tietenkin. Se oli päivän hitain setti, muut menivät tasaisemmalla vauhdikkaammin ja melko tasavauhtisestikin.

Treeni on aika kiva, 500 metriä alkaa jo tuntua mutta on toisaalta kuitenkin vielä melko lyhyt matka. Aikakin kuluu nopeasti kun on tekemistä. Täytyy nimittäin miettiä, missä kohtaa pitää kääntyä takaisin, aikaa ja matkaa tällaisessa treenissä on nimittäin paljon vaikeampi hahmottaa kuin esimerkiksi "puoli tuntia tuonne ja puoli tuntia takaisin tasaisella sykkeellä" -treenissä.

Kotona olen 16:15, suoraan suihkuun. Se oli näköjään 45 minuutin treeni. Hiusten pesu ja kuivaus on aikaavievä projekti, märillä hiuksilla ei voi lähteä minnekään kun tulee kylmä. Olen ripeä, 16:30 homma hoidossa ja jo jääkaapilla etsimässä evästä. Vartti aikaa. Sen verran tiukkaa että vaikka puuroa tekisi mieli niin sen valmistaminen mikrossa kestää pari minuuttia... Päädyn purkkiin rahkaa ja banaaniin, ne voi lappoa naamaan nopeasti.

16:45, autossa matkalla Viinikkaan Tampereen urheiluhierojakouluun. Matkaa on 12 kilometriä, aikaa puoli tuntia. Liikennevalot ovat suosiolliset ja olen koululla etuajassa 17:05! Hieronta-aika on 17:15, joten minulla on 10 minuuttia ihmeellistä luppoaikaa. Selaan Instagramia.

17:15 hierontaan, tänään käsitellään yläkroppa kun eilen käytiin läpi jalat. Hieroja on taas kerran ihan superhyvä, on lukenut "sairauskertomukseni", kuuntelee tarkasti mitä olen tehnyt ja tsekkaa asentoni ja liikkuvuuteni. Yhdessä todetaan että kyllä se hiihto tosiaan jumittaa. 



Kylläpä on niskassa ja hartioissa jumeja, en ollut tajunnutkaan. Selkälihaskin on jumissa mutta ei taatusti ole tämän käsittelyn jälkeen. Viimeisenä hieroja käsittelee olkavarret huolellisesti. Ensimmäistä kertaa olkavarsia hierottiin perusteellisesti, kas kummaa mitä sieltäkin löytyi! Hierojalta lähtee kotiin vetreämpi mutta aika pökkyräinen ihminen.

18:40 ajelen kotiinpäin, sataa vettä. Apua, sulaako lumet? 

19:00 kotona. Vaihdetaan Managerin kanssa päivän kuulumiset ja sitten vietänkin seuraavan tunnin puhelimessa. Harvinaista, mutta nyt oli paljon asiaa ja ne hoitui kolmella puhelulla. 

20:00 ruokaa, olihan se jo nälkä. Eilistä kanahässäkkää mutta tällä kertaa riisin tilalla lisukkeena edellispäivän perunaa. Näin sujuu jääkaapin tyhjennys. 

20:15: ai niin, seuraavan päivän sapuskat. Aikataulu näyttää sen verran napakalta että ruoka on paras olla valmiina. Jauhelihakastike ja pasta valmistuu vikkelään, meikäläisen ruuanlaitossa viikolla ei kauaa nokka tuhise. Samalla keitän kananmunia huomiseksi ja pilkon rehuja kippohin. Aamulla nappaan ne vaan mukaan.


Sellainen päivä oli tänään. Melko aikataulutettu, rauhallisemmasta tykkäisin mutta onneksi ei joka päivä ole näin tehokas. Paljon tarinoin näköjään ruuasta, mutta se on kyllä tärkeä osa päivää että kaikki sujuu. 

Ihmeen hyvin meni aikataulutkin tänään, kaikki sujuu kyllä kun vähän ennakoi ja suunnittelee. Sen verran meni pieleen, että nyt kello on 22:05 ja olisin halunnut olla jo nukkumassa mutta kirjoitan tätä. Aina ei voi onnistua, mutta melko lähelle meni. Nyt kiireesti nukkumaan!


6 kommenttia:

  1. Ihanat sapuskat! Mutta banaani on väärän värinen ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! :) Mä syön myöskin eväitä töissä, sillä mun mielestä en saa rahoille vastinetta.. 10 euron lounaan pitäisi olla tosi laadukas!!! Mutta en pistä vastaan, eväät tulee yleensä kivuttomasti tehtyä ja säästäähän siinä pitkän pennin - ja saa taattua laatua ;) Mäkin kävin tekemässä vetotreenin eilen, 3,6,9,6,3 min kovempitempoiset juoksut hölkän väliin! Olihan kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla että tykkäsit postauksesta, itse ajattelin että taitaa olla aika tylsä... Oli kuitenkin kirjoitusfiilis päällä :) Vetotreenit on kivoja, tosin tuo 9 minuuttia on jo aika pitkä aika, joutuu jo poistumaan kunnolla mukavuusalueelta. Se on kyllä tosi kehittävää!

      Poista
  3. Hyvä panaani, sitä paitsi raakaa banaania syömällä saa vaan vattan kipristelemään.
    Mää käyn monena päivänä viikossa kotona syömässä kun pyörin usein niin lähellä, että helppo käydä kotina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panaani on pop ja se pitää syödä tosiaan kypsänä, ei raakana.

      Ai, kotona syöminen olisi luksusta =) Kaikenlaista rasiaa ja kippoa pitää aina raahata mukana ja tietää etukäteen, onko kyseisenä päivänä kova nälkä vai ei!

      Poista