Kun triathlonisti mättähältä mättähälle käy

Suunnistus, uusi kokemus. Olen tässä jonkin aikaa heitellyt ilmoille, että suunnistusta olisi hauska kokeilla, mutta kun en osaa. Yleinen suunnistustaitoni on sellainen, että jos minut pyöräyttää kerran ympäri, lähden takuulla väärään suuntaan. Yläasteella taisi olla suunnistusta liikuntatunnilla, mutta luulen, että olen vain tallustellut ympäriinsä kartta kädessä sen pakollisen tunnin ajan, en kyllä yhtään muista että olisin koskaan yhtään rastia etsinyt tai löytänyt.

Koska olin avannut suuni tästä asiasta, minut vietiin suunnistamaan. Vähänkö siistiä! Luulin, että kuljeskelen vihellellen metsässä muitten perässä ja välillä vilkaisen karttaa, kompassiahan minulla ei edes ole. Kuinka väärässä taas olinkaan.

Edellisenä iltana sain inboksiin linkkejä. Oli linkki paikkaan, missä iltarastit ovat ja muutama linkki karttamerkkeihin. Karttamerkit luin läpi, siellä oli kyllä kaikenlaista.

Suppa. Mikä on suppa? Google kertoo, että se on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueille muodostunut enemmän tai vähemmän pyöreä painanne. Suojuotti. Täh? Enhän mä ymmärrä edes näitä sanoja, saati että löytäisin rasteja metsästä. "Suojuotti on ohut "suokaistale" joka ilmenee maastossa korkeintaan 5 metriä leveänä kaistaleena jossa maa on selvästi märkää. Suojuotti on kuin maanalainen puro tavallaan." Viinitarha. Jos sellaisen löydän niin melko varmasti olen eksynyt aika kauas. Mutta ei toisaalta huono jos sellaisen löytäisi. Juontoura. Siis juontoura vai juontoura? Ymmärrän kyllä jos jollain telkkarityypillä on mainio juontoura takanaan, mutta mikäs se juontoura maastossa sitten on. Joku polku kai. Ylitsepääsemätön jyrkänne näyttää kammalta. Tai silmäripsiltä.

Näillä eväillä lähdin suunnistamaan. Heti alussa meni vikaan. Lähtö oli päiväkodilta, viisi minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa tajusin että hemmetti olen väärällä päiväkodilla. Piti nöyränä ottaa puhelin käteen ja soittaa että missä minun pitäisi olla... Se oli se seuraava risteys vasta mistä piti kääntyä.

Sitten ilmoittauduttiin ja saatiin kartta. Minulle annettiin kompassi käteen ja istutettiin kannonnokkaan kuuntelemaan ohjeita. Apua, en pääsekään tästä näin vähällä. Se kompassihomma minua ihmetytti jo silloin kouluaikana, en koskaan tajunnut sitä (koska en yrittänytkään), mutta ei se suunnan ottaminen näköjään olekaan mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa kun se nyt näytti onnistuvan. Kaikki on näköjään siitä kiinni kiinnostaako jokin homma vai ei. Kouluaikana suunnistus taisi kiinnostaa kuin kilo kiviä :)

Matkaksi valikoitui helppo 3,3 kilometriä. Sillä matkalla oli 9 rastia. Tuntui että kartta on täynnä kaikenlaista hässäkkää, kaikki merkit oli ollut helpompi tulkita edellisiltana jostain nettisivuilta kun ne olivat siististi allekkain. Silmä ei meinannut hahmottaa kaikkia juttuja mitä kartalla oli. Siihenkin kyllä varmaan harjaantuisi nopsaan.

Eka rasti ikinä!

Välimatkojen arvioiminen oli myös todella hankalan tuntuista. Itse asiassa se kompassin kanssa leikkiminen oli loppujen lopuksi kaikista helpointa, siihen suunta vaan ja sitä kohti. Mutta kuinka pitkän matkaa? Ettei mene ohi.

Reitti oli tosiaan helppo ja sen olisi pystynyt menemään aika hyvin polkujakin pitkin, mutta eihän me. Suoraan metsän läpi vaan niin opitaan suunnistamaan. Lyhyintä reittiä. Joka melkein onnistuikin, koska Suunto sanoi matkaksi 3,53 kilometriä, eli ylimääräistä matkaa taivallettiin vain 230 metriä.

Jes, maali löytyi.

Metsässä kaikki on kyllä ihan eri näköistä kuin kartalla. Sillä metsässä oli muuten niin paljon Triathlonteam226:n porukkaa, että melkein yhteistreenistä meni!

Reissuun meni aikaa tunti 23 minuuttia. Ehkä siitä olisi vähän varaa ottaa pois. Tuloksista nimittäin katselin että matkan pystyy menemään myös 28 minuutissa. Ehkä menen toisenkin kerran kokeilemaan :) Ehkä :)

Happoja harkkakisassa, harjoitusduathlon 1

Harkkakisassa oli tänään vuorossa duathlon: juoksu 7 km, pyörä 20 km ja juoksu 3,7 km. Aika pitkä matka siis. Varsinkin kun olin mennyt töistä suoraan työpaikan juoksukerhon treeneihin: tunti urheilukentällä radalla kikkailua, ei nyt mitään kovin raskasta mutta kaikenlaista pientä kivaa kuitenkin.

Sieltä sitten kotiin, nopea evästys, karjalanpiirakkaa ja mehua - onneksi söin ne koska unohdin geelit kotiin eli kisan menin ihan ilman lisäenergiaa. Pyörä ja muut kamat kyytiin, vähän kiirekin meinasi tulla.

Juoksu lähti ihan reipasta tahtia, pakkohan se on mennä kun kaikki muutkin. Kaveri rupatteli vieressä, minä en kyennyt juuri vastaamaan. Sitten kaveri lähtikin ja jäin katselemaan kengänpohjia :D Takaakin kuului puhetta, miten nämä ihmiset pystyy puhumaan kun mennään tätä vauhtia. Vauhti siis oli alle viisi minuuttia kilometriltä. Ei todellakaan mitään pitää-pystyä-puhumaan -kyytiä meikäläiselle. En pysty puhumaan, vastaamaan, juurikaan mitään kommunikoimaan.

Juoksusta vaihtoon tullessa olikin jännää kun oli uusi pyörä odottamassa telineessä. Ystävällisesti (vai sarkastisesti?) minulle näytettiin, missä on OMAT välineet. Heh. Tänään oli todella tuulinen päivä, forecan mukaan 5 metriä sekunnissa. Aika lailla jännitti uuden Supin kanssa olla viivalla! Olin päättänyt, että sitten vaan pidän tiukasti kahvoista kiinni ja ajan ylhäältä jos tuntuu siltä. Ja siltähän se tuntui :) 

Tuli siinä vaihdossa muuten mieleen, että apuuva, enhän ole vielä ikinä juonut ajaessa tuon uuden pyörän kanssa. Mitenkähän se sujuu ja vielä tällä tuulella. Hilpaisin tienvierustalle, mistä sai lähteä ajamaan, siinä oli kivasti yksi isompi auto parkissa ja sen suojissa siellä "salaa" hörppäsin urheilujuomaa. Salaa siksi, koska olen joskus aikaisemmin saanut valmentajalta palautetta siitä, että ei vaihtopaikalla juoda. Tosi kivasti homma menikin, kyllähän sen taisi kaikki huomata. Kaiken kukkuraksi säädin lukkopolkimien kanssa ikuisuuden.

Vaihteet välillä löytyivät hyvin, välillä vaihtelin mitä sattuu. Ei ole vielä ihan selkäytimessä, että miten vaihdetaan isommalle ja pienemmälle... Kivastihan tuo pyörä tuntuu kuitenkin liikahtavan, on sellainen kepeä ja vauhdikas! Ei tämän päivän pyörävauhdilla kyllä tarvitse retostella, mutta katsotaan uudestaan vähemmän tuulisena päivänä ja vähän enemmän harjoiteltuani.

Pyörästä juoksuun: ihanaa, pääsee juoksemaan eikä matkaa ole enää kuin nelisen kilometriä! Mutta mistä tulivat pökkelöjalat? Pahimmat pökkelöt jäivät onneksi matkan varrelle mutta kyllä juoksu tuntui hitaalta. Ja mikä vastatuuli oli juostessakin! Aargh mikä epätoivo. Siellä reitillä alkoi jo päässä soimaan Nylon Beatin "Viimeinen" :D

Tulihan se maalikin sieltä vihdoin, ja kyllä se toinenkin juoksu meni viiden minuutin kilometrovauhdin pintaan, hippasen yli. Mutta miten se tuntui niin etanavauhdilta?

Kyllä kai tässä saa olla tyytyväinen, yksi hyvä treeni on taas tehty. Kaikkeni annoin ja toiseksi viimeiseen sijaan se riitti :D Se on hyvä kun treenaa itseään paremmassa seurassa niin pysyy jalat maan pinnalla!

Koko hommaan meni aikaa 1:39:31, tulokset löytyy täältä: klik vaan!

Sata syytä olla onnellinen, osa 6

Onnellisuuden aiheita 57-63:

maanantai: pyörävauhti harkkatemppoajossa 30 km tunnissa. Rakas pyörävauhtini, olet nyt saavuttanut yhden rajapyykin, kiitos!

tiistai: SUP. Uusi, oma triathlonpyörä.

Valkoista, mustaa ja oranssia. Raikasta ja kaunista.

keskiviikko: munkinpaisto ystävien kanssa. Enpä ollut munkkeja paistanutkaan kuin viimeksi varmaan yläasteella. Enkä tavallaan paistanyt nytkään, mutta pyörittelin taikinasta palleroita ja osallistuin vahvasti syömiseen.

Söin kolme.

torstai: Pyynikin näkötorni. Hieno paikka Tampereella. Torniin voi kiivetä ja kahvilassa on maanmainioita munkkeja. Näkötornia ympäröi mahtavat lenkkipolut. Kun kiertää pyörällä Pyhäjärven maisemareitin, näkötorni on melkein pakollinen pysähdyspaikka matkan varrella.

Torni on 26 metriä korkea.

perjantai: omalla autolla iltamenoissa. Ilmaista alkoholia tarjolla, minä autolla liikenteessä. Kyllä oli viisas ja hyvä ratkaisu!

lauantai: ystävät, joita tapaa harvakseltaan. Hauska ilta on taas vietetty, nauruhermot kovilla :D

sunnuntai: kummitytön nimpparikahveet. Kunpa ehtisin useammin näkemään ihastuttavia kummilapsia.

Tiedättekö, on muuten haastavaa ettei vahingossa kirjoita samoja onnellisuuden aiheita useampaan kertaan. Olen huomannut, että itselläni toistuu mielessä juoksu/pyörä/ystävät/kissat/koti -aihepiiri kovin usein. Pitää aina tarkistaa, että mitä olen aikaisemmin kirjoittanut.

Faster, stronger, longer: SUP

Tällainen ihanuus muutti meille tiistaina: 

Mun Supi <3

Se on SUPin Aero TT. Eikö olekin nätti! Olen vieläkin vähän hämilläni, että nytkö sitä sitten ajellaan kauan haaveillulla triathlonpyörällä. Jestas.

Söpöt pyöräkengät on kanssa uudet. Sopii väreihin :)

Ensivaikutelma pyörästä oli, että onpa se pieni ja kaunis! Tällaisia saa Suomen urheilupyörästä. Pyörä oli tehty samantien oikean kokoiseksi bike fitting -mittaussysteemeillä, eli suoraan sai lähteä ajamaan. Asento on vielä hiukkasen pystympi kuin millainen olisi täydellinen ajoasento, säädän sitä vielä hiukan alemmaksi kunhan ensin pyörä tulee tutuksi.

Tiistaina painelin saman tien koeajolle. Ajotuntuma ja -asento ovat ihan erilaiset kuin tutussa maantiepyörässä. Ajaminen tuntui huteralta, mutta pyörä kuitenkin niin omalta. Vaihteitten kanssa olin alkuun ihan kuutamolla, mutta kyllä niihinkin jonkinlainen tuntuma alkoi sitten löytyä. Back to basics, tämä on nyt näköjään ihan taas pyörällä ajon opettelua. Tuli kirkkaasti mieleen se kerta, kun olin ensimmäistä kertaa maantiepyörällä liikenteessä vuonna 2011. Se oli kamalaa ja pelotti. Siihen verrattuna ensimmäistä kertaa triathlonpyörällä ajaminen oli suorastaan helppoa. Mutta kyllä pitää vielä kilometrejä karttua, jotta ajamisesta (ja niitten vaihteitten vaihtamisesta...) tulee luontevaa.

Siirryin nyt avorenkaista tuubimaailmaan. Siitä en ymmärrä mitään muuta kuin että lenkille pitää ottaa paikkauslitku ja CO2-pumppu taskuun. Jos tulee rengasrikko, niin niillä voi tehdä jotakin. Pitää selvittää, että mitä. Mutta periaatehan on, että tuubit eivät mene rikki. Piste :)

Pyörä tuli heti sisälle kotiin ihailtavaksi.

Voi tylsyys kun sää kylmeni juuri tähän väliin. Ehdin eilen, vappuaattonakin, vielä pyöräillä, mutta tänään oli niin jäätävän kylmän tuntuista, että ei kiitos pyöräilylle. Muutenkin on niska-hartiaseutu jumissa kun olen jännittänyt uudella kulkupelillä ajellessa.

Nyt ainakin välineitten puolesta voisin nousta pyöräilyssä seuraavalle tasolle. En malta odottaa :)

Tuulella ei ole ystävää - harkkatempo 1

Tänään oli ensimmäinen harkkatempo, kaiken kaikkiaan elämäni neljäs tämän sortin kisa. 38 kilometriä täysillä, lähdöt 30 sekunnin välein, peesikielto.

Tuloksia:
2011 1:23:25
2012 1:15:55
2013 1:20:40
2014 1:15:17

Kurkkasin, mitä olin viime vuonna kirjoittanut harkkatemposta: 
"Aikamoista vastatuulta oli menomatka, paluumatkaan sai lasketella myötäiseen. Kootut selitykset tulee tässä: viime vuonna tempokisa oli myöhemmin, vasta kesäkuun alussa, olin ehtinyt pyöräillä enemmän. Nyt oli ihan vallan neljäs kerta tänä vuonna kun ulkoilutin italialaista orhia. Mitäs muuta... No se vastatuuli nyt ainakin. Ja olinhan treenaillut urheilukentällä tunnin verran juoksujuttuja ensin, tekniikkaa, mutta myös muutama nousevavauhtinen nelisatanen. Ja jalat taisi olla vähän väsyneet lauantain pitkästä juoksulenkistä. Saattaa myös olla että olen melko onneton pyöräilijä. Mutta hyvä treeni oli kyllä!"

Tässä kootut selitykset 2014:
Aikamoista vasta-/sivutuulta oli menomatkalla ja vähän vielä tullessakin tuuli pyöri vastaan jossain kohtaa. Tänä vuonna olin ehtinyt Italian leirillä muutaman sata kilometriä jo pyöräillä ja harjoitella ylämäkiä. En tosin yhtään osannut arvioida, olivatko pyöräjalat siitä vielä jalostuneet. Ainakin lauantain talvitriathlon varmasti vähän painoi jaloissa, ja ennen tempoa oli tietenkin taas juoksutreeni urheilukentällä. Juoksutreeni ei ollut kovin raskas, mutta kyllä siinä vähän ylimääräisiä tehoja otettiin pois.

Mikä siinä aina onkin että kisa kuin kisa niin sitä pitää jännittää. Nyt alkoi itseä siinä lähdön hetkellä huvittaa, että mikä kumma siinä nyt on niin jännää kun pyöräilen 38 kilometriä yksin. Sen nyt ymmärtäisi että jännittäisi jos olisi yhteislähtö tai jotakin, tuo nyt on vähän niin kuin sunnuntailenkille menisi. Paitsi että en kyllä ikinä sunnuntailenkillä polje noin kovaa. Minua taitaa ainakin jännittää se epämukavuusalueelle joutuminen, miltä se taas tuntuukaan, jaksanko.

Pyörällä täysillä sotkeminen on minulle todella vaikeaa. En osaa ottaa pyöräilyssä itsestäni irti sitä mitä juoksussa. Nytkin menomatkalla oli vastatuuli ja koko ajan pelotti, että kunhan en nyt vaan pyöräile jalkoja alta, sen verran pitää säästää voimia että takaisinkin jaksaa tulla. Olisinko kuitenkin ihme kyllä jakanut voimia viisaasti, kun paluumatkalla oli ilo ajaa kun sai vähän myötätuultakin! Ja mikä parasta, jalat tuntuivat ehdottomasti erilaisilta kuin aikaisemmissa tempoajoissa. Jalat tuntuivat voimakkailta - vaikka ne eivät sen kovempaa jaksaneet pyörittää, niin silti niistä ei tullut makaroonia. Pyöräilyssä oli sellainen hyvä tunne koko ajan. En katsellut pyöräilyssä väliaika- tai nopeustietoja, mutta paluumatkalla olin varma siitä, että en kyllä koskaan ole pyöräillyt niin kovaa.

Reitin varrella oli kannustusta ja kuvaaja, se nostatti kivasti tunnelmaa!

Ei tää nyt varmaan ihan kamala laji ole kun hymyilyttääkin :)
Kuva: Timo Kananoja

Kyllä se vaan on ihmeellistä kun oma keskinopeus alkaa kolmosella! 30,3 jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Sen verran keli tosiaan vaikutti että menomatkalla menin karvan verran alle kolmeakymppiä ja paluumatkalla karvan verran päälle kolmeakymppiä. Tämän linjan kun saisi nyt pidettyä. Saisi pyörä kulkea kovempaa. Harkkatempon ennätyksenihän nyt siis parani peräti 38 sekuntia!

Pyörän päälle uintia, menin seuran vuorolla terapia-altaaseen, ajattelin että jos siellä vähän lilluisi ja palauttelisi. Mitä vielä! Eihän siellä saanut yhtään olla rauhassa, kaiken maailman omituisia harjoituksia piti tehdä mitä en osannut :) Yhdellä kädellä ja jalalla ja joku roikkui koko ajan jalassa kiinni, suonenveto alkoi nyppiä pohkeissa, delfiinipotkuissa tunsin itseni kaikkea muuta kuin sulavaksi delfiiniksi... No, kyllähän ne taisi olla ihan hyödyllisiä harjoituksia :)

Seuraavaa tempoa odotellessa, se onkin jo toukokuun lopulla, maanantaina 26.5. Sinne kaikki mukaan, klik!

Sata syytä olla onnellinen, osa 5

Onnellisuuden aiheita 48-56:

lauantai: maastopyörällä ajaminen (pienen) puunrungon yli. Voi vitsi, ekaa kertaa ikinä! Olen tumpelo nössö maastopyöräilijä, joten oli kyllä ihan huikea itsensä ylittäminen kun Jämillä treeneissä porukan perässä ajelin pienen rungon yli. Samalla reitillä 2 kertaa, kolmatta en enää uskaltanutkaan kun aloin liikaa miettiä ja sitten hiljeni vauhti. Maastopyörällä ei saa liikaa miettiä.

sunnuntai: Vehoniemen automuseon museokoira. Kangasalla sijaitsee Vehoniemen automuseo, sisäänpääsy on ilmainen, kahvilassa on herkullisia itse paistettuja tuoreita munkkeja ja pihalla omalla parkkipaikallaan pitää vahtia newfoundlandinkoira Milla. Nöffit on niin suloisia. Rapsuttaa saa niin paljon kuin vaan jaksaa.

Mitäs me karvapäät.

maanantai: kahden hyvän treenin päivä. Train, eat, sleep, repeat -mantran merkeissä meni tämä päivä.

tiistai: arki. Pyhät on kivoja, mutta arjestakin kyllä tykkään kovasti.

keskiviikko: luottokampaaja. Taikoi hiuksiin ainakin ehkä neljää väriä. Jakauksen puolta muuttamalla saa tumman tai vaalean tyylin aikaiseksi. Tykkään tosi paljon!

En-osaa-päättää-haluanko-olla-tumma-vai-vaalea-hiukset.

torstai: seisomatyöpiste. Minulla on nyt reissun jälkeen pari viikkoa ollut mahdollisuus istua tai seistä työpisteellä. Olen seissyt, istunut vain palavereissa ja lounaalla. Aika hienoa, tykkään kovasti! Olo on selvästi virkeämpi seistessä ja onhan se nyt terveellisempää seistä kuin istua.

perjantai: Biokian suklaakarpalot. Monta kertaa on tehnyt mieli kokeilla, mutta ovat mielestäni kalliita. Nyt kuitenkin ostin, ja voi herramunjee ne olikin hyviä! Niissä on kyllä kaikenlaisia E-juttuja ja suklaakin on maitosuklaata (miksi ei tummaa?) mutta joskus voi tällaisilla herkutella. Ihan karkin sijasta menee.

lauantai: naapurin kissan hoitaminen. Ovat reissussa ja kysyivät, voidaanko auttaa. Riemusta kiljuen suostuin :) Päästän Tassun pihalle, päästän Tassun sisään, päästän Tassun pihalle, päästän Tassun sisään - toistoja x määrä. Ja ruokaa kuppiin. Ja rapsutuksia :)

Tassu tutkiskelee reviiriään.

sunnuntai: kukkivat helmililjat omassa pihassa. En ole mikään viherpeukalo, ja edelleenkin hämmästyttää, että omassa pihassa kukkii joku. Helmililjan lisäksi kukkii sinivuokko ja jokin kolmaskin sininen juttu, jonka nimi ei nyt millään tule mieleen.

Muscari armeniacum se siinä kukkii.

Ei mennyt ihan putkeen Jämillä

Talvitriathlonin SM kisattiin eilen Jämillä. Sää oli upea, aurinkoisen keväinen, välillä jopa kuuma, Jämillä ei tuullutkaan niin kuin yleensä. En erityisemmin jännittänytkään koko juttua, mitäpä sitä näillä valmisteluilla olisi kannattanutkaan: hiihtoa tänä vuonna takana 17 kilometriä, maastopyöräilyä 10 kilometriä (ne pyöräilin viime viikonloppuna Jämillä). Hyvä ja kova treeni oli tarkoitus tehdä. Ja tottakai tiesin kisafiiliksen vievän mennessään, kyllä kaikki tehdään niin kovaa kuin osataan ja jaksetaan.

Kuka hullu hiihtää kesällä?

Olin kisapaikalla hyvissä ajoin, koska manageri meni talkoohommiin. Katselin yleisen sarjan ja nuorten sarjojen lähdön, ikäsarjojen startti oli vasta parin tunnin päästä. Komeata on kyllä katsella kisaajia! Jaloittelin katsomaan myös pyöräosuuden alastulopätkän Jämin harjulta. Se tuli metsän läpi, ja oli tietenkin minulle pelottava. Näin onneksi yhden ikävännäköisen kannonkin etukäteen, osasin varoa kisassa. No joo, aika tosi varovasti muutenkin laskin sen mäen... Ehkä sitä jo pienelläkin maastoajoharjoittelulla voisin kehittyä rohkeammaksi. Ekalla pyöräkierroksella metsässä olin jopa ihan närkästynyt kun yhdessä kohtaa hetken aikaa ihmettelin missä reitti menee, oli kyllä hyvin merkitty mutta minä vaan mietin että eihän tuosta kukaan voi pyörällä ajaa. No kyllä voi :)

Siitä olisi pitänyt ajaa ylös. Talutin.

Juoksu oli yhtenä kierroksena hiekkatiellä, Suunnon mukaan 5,2 kilometriä. Menomatka alamäkeä, paluu ylämäkeä. Kerrankin maltoin enkä ottanut juoksun alkua liian kovaa. Mittari ei halunnut aluksi näyttää sykkeitä, joten menin tunteella. Koitin vaan juosta kevyesti, ja luulen ainakin alamäkeen siinä onnistuneeni. Kääntöpaikalla sykkeetkin löytyivät ja paluumatkan tulin 170:n keskisykkeellä, eli en kyllä kovempaa olisi päässytkään. Korkeasta sykkeestä huolimatta juoksu tuntui hyvältä. Harmitti vaan kun ylämäkeen vauhti hiipui.

Tässä kohtaa oli ylämäki jossa piti vähän tehdä töitä.

Onneksi en tällä kertaa ollut ollenkaan niin töttöröö kuin viime viikonloppuna vaihtopaikalle tullessani, vaan pyöräilyyn siirtyminen tapahtui iman suurempia kommelluksia. Heti ensimmäiseen ylämäkeen piti jalkautua - se oli kyllä ihan suunnitelmallinen jalkautuminen. Tuntui, että on helpompi tuupata pyörä ylös kuin polkea. Minullahan ei lukkopolkimia ollut niin en saanut mitään pyöritysvoimaa aikaiseksi. Mietin kovasti lukkopolkimia, mutta koska ei maastokokemusta ole niin en uskaltanut laittaa niitä, ajattelin niiden hidastavan vauhtia vielä entisestään, koska niitten kanssa pitää enemmän "varautua" ja "ennakoida". Kun siis on tällainen arkajalka. Niin se oli fläteillä poljettava. Niillä välillä vähän tossu lipsui ja rehellisesti sanottuna kaipasin kyllä lukkopolkimia matkalla, olisi saanut vauhtia enemmän. Talutin pyörää kummallakin kierroksella neljä kertaa, polkien olisit jo perillä... :) Pyörämatkaksi Suunto näytti vähän vajaa 7 kilometriä. Voi sitä helpotusta kun se oli ohi!

Vaihto pyörästä hiihtoon on aina hitaahko kun pitää pukea monot. Siinä samalla vaihtopaikalla oli pyörä ja monot, sukset olivat Jämin hiihtoputkessä sisällä odottamassa. Laitoin myös buffin päähän, lämpötilaeroa oli kuitenkin jonkin verran kun oli niin lämmin kevätsää ulkona. 

Kisasin Managerin maasturilla. Se on ihan älyttömän hyvä peli!

Putkessa olikin varsinainen söheltäjä liikenteessä. Nappasin hiihtoon väärät sukset. Sekä sukset että sauvat olivat samanmerkkiset ja -väriset, ja kanssakilpailijattaren kanssa oltiin käytetty ihan samaa taktiikkaakin suksien paikan valinnassa - luultavasti ne olivat siinä rivissä vierekkäin. Minulle ei tullut pieneen mieleenkään, että ne eivät olisi omat välineet joilla menin. Voi miten iso harmitus olikaan kun tajusin näin käyneen, toinen kilpailija keskeytti sen takia kun välineet eivät olleet sopivat. Lyhyesti sanottuna minä siis pilasin toisen kisan. Puhdas vahinko, mutta harmitti niin paljon ettei ole tosikaan. Nyt pystyy jo sentään tästä kirjoittamaan kun on yön yli nukkunut. Julkinen pahoittelu vielä tästä mokasta! Olkaa varovaisia jos omistatte samanlaiset välineet kuin minulla.

Vaihtoalueella. Makkarateltassa ei ollut makkaraa vaan ajanotto.

Kisassa tulin neljänneksi. Loppumetrien sähellyksestä huolimatta päivässä oli montakin positiivista asiaa. Juoksussa oli maltti mukana. Pyöräily parani viime vuodesta - tosin keliolosuhteetkin olivat erilaiset. Viime vuonna maastossa oli paikoin vielä kuraa ja lumisohjoa, nyt oli kuivaa. Pyöräilin kuitenkin 5 minuuttia kovempaa kuin viime vuonna, siitä olen tyytyväinen. Hiihtoa oli viime vuonna hyvä talvi takana, tänä vuonna ei nimeksikään. Hiihto-osuudella säädin kaikenlaista kun oli se suksihomma minkä tajusin reitin varrella... Kyllähän se vähän vauhtiin vaikutti. Hiihtoaika oli kuitenkin aikalailla sama nyt kuin viime vuonna. Kunto lienee parantunut, kun kaikesta huolimatta sama aika tuli. Viime vuonna jäin kärjestä 12 minuuttia, tänä vuonna 8 minuuttia.

Se oli sellainen repäisy ja oppitunti. Hyvä ja kova treeni tuli!