Pöytävaraus hääpäivänä

Tänään meillä on kaksivuotishääpäivä. Mieheni tietää mistä minä pidän, joten meillä oli pöytävaraus Kissakahvila Purnauskikseen. Tampereen (ja Suomen) ensimmäinen kissakahvila avattiin viikko sitten. Kahvila sijaitsee Tammelantorin lähellä Pikilinnassa osoitteessa Aaltosenkatu 31-33. Parkkipaikkoja löytyy aivan kahvilan edustalta ja ympäröiviltä kaduilta.

Kissakahvilan sisäänkäynti.

Kahvilassa asuu vakituisesti viisi kissaa, ja kun sinne menee kahville, saa nauttia kahvin ja leivonnaisen lisäksi hyvästä kissaseurasta ja mitä todennäköisemmin kissat tulevat rapsutettaviksi. Kahvilaan mennessä koputetaan oveen ja odotetaan tuulikaapissa niin kauan että henkilökunta tulee avaamaan. Näin varmistetaan etteivät kissat karkaa.

Kissaherra Micu on kaunis kuin mikä, johtaja-ainesta, haluaisi varmaan olla paikan kingi. Micu oli ollut juuri vähän kipeänä, joten ei ehkä ollut ihan oma itsensä. Micu halusi kuitenkin selvästi olla ihmisten seurassa ja keskipisteenä. Micun valtakuntaa olivat yhdessä pöydässä olevat tuolit, siitä jos takapuolensa nosti niin kissa otti paikan.

Micu omalla tuolillaan.

Komean kokoinen kollipoika Kössi vaikutti rauhalliselta kissalta joka ei turhia hötkyile. Uni maistui makeasti omassa puussa, sinne ei kuulemma välttämättä muilla kissoilla ole asiaa.

Kössin puu.

Evo oli hyvin seurallinen ja mukava kissa. Hänen erityisen persoonallinen yksityiskohtansa olivat tassut: varpaita Evolla on yhteensä 28 kappaletta. 9 etutassuissa ja 5 takatassuissa. Mainio tyyppi!

Komeavarpainen Evo.

Albi oli musta, mustaa kissaa on aina niin kovin vaikea kuvata. Albilla on töpöhäntä, mutta se ei haitannut menoa yhtään. Albi tuntui pitävän korkeista paikoista ja kiipeili katonrajaan asti. Kovaäänistä juttuakin Albilta tuli välillä.

Albi kiipesi minne vaan.

Pikkuinen Nurri oli porukan ainoa tyttö. Sievä ja herttainen kissaneiti.

Kaunis Nurri-neiti.

Kahvila on kissojen koti, joten kissojen ehdoilla mennään. Kissojen nosteleminen ja perässä juokseminen on kielletty, kissa tulee ihmisen luokse jos haluaa. Ja kyllä Purnauskiksen sosiaaliset kissat tosiaankin tulivat rapsutettaviksi. Halutessaan kissat pääsevät paikkoihin, joissa voivat olla rauhassa ja joihin ihminen ei yltä.

Komea Kössi.

Kissakahvilaan kannattaa tehdä pöytävaraus, jotta varmasti pääsee nauttimaan karvakaverien seurasta. 

Micu valtasi reippaasti oman tuolinsa.
Siihen ei asiakkailla ollut asiaa.

Kahvilan sisäänpääsymaksu on 5 euroa, se maksetaan ensin ja sitten mennään pesemään kädet ennen kuin kosketaan kissoihin. 

Mikä näistä on elävä? Vai ovatko kaikki patsaita?

Ihmiset pysähtyivät ihailemaan Nurria ikkunan taakse.

Kissakahvilan sisustus oli kaunis. Kissoille oli raapimispuita ja oikeita luonnonpuita, missä kiipeillä. Kahvilan huonekalut ja astiat olivat kauniita. Kahvilassa on myös kissa-aiheista taidetta.

Maistoimme mustikka-juustokakkua. Aijai se oli hyvää. Kahvit, kakut ja suolaiset tarjoiltiin kauniista serviiseistä. Kahvia sai santsata rajattomasti. Taisin juodakin peräti kolme kupillista, kahvi oli hyvää ja kahvilassa kului aika hyvin. Makeitten lisäksi listalla oli myös salaatteja ja toasteja.

Kissat tulivat hyvin keskenään juttuun. Albi halusi välillä mennä nukkumaan omaan rauhaansa, ja kiipesikin katonrajaan asti ja löysi sieltä rauhallisen pedin.

Kuvassa näkyy hyvin Albin töpöhäntä.

Henkilökunta auttoi lapsia antamaan herkkupalaa Evolle.
Evo odottaa skarppina. Herkkupaloja ei missata.

Hymyilevä Evo ja Evon komea monivarpainen tassu.

Kissakahvilassa tuntui, että aika pysähtyi. Puolitoista tuntia meni hujauksessa kissojen puuhia ihmetellessä. Kahvilan asiakkaat ovat yhtä höpsähtäneitä kissaihmisiä kuin itsekin olen, joten siellä kyllä viihtyi. Sisustus oli niin viehättävä, että sitä katselisi mielellään varmaan sellainenkin henkilö, jota eivät kissat niinkään kiinnosta. Menkäähän itse katsomaan jos ette usko. Minä ainakin menen toistekin :)

Tampereen YÖ-rogaining ensilumella

Tampereen YÖ-rogaining oli eilen, suosittelen! Tapahtuma oli hauska ja hyvin järjestetty. 

Edellisessä postauksessa kerroin melkoisesta varustemäärästä. Siitä selvittiin, viestit viuhuivat pitkin viikkoa, kuka ottaa mitä mukaan.

Sää aiheutti ensin päänvaivaa, torstai-iltana satoi ensilumi ja sitä sitten satoikin ihan riittävästi, vihmoi poikittain ja tuulen kera. Perjantaina päivälläkin tuprutteli ihan kunnolla lunta. Loppujen lopuksi perjantai-iltana ja -yönä sää todella mukava. Lumi toi hurjasti valoa, lämpötila oli nollan tuntumassa, joten kylmä ei ollut, tuuli ei juuri käynyt. Olisi ollut varmasti ihan erilaista suunnistaa lumettomaan aikaan pilkkopimeässä.

Ensilumi satoi Tampereella torstaina 6.11.2014

Varustepuolella olin onnekas. Aloin loppuviikosta pelätä jalkojen kastumista märässä lumessa ja palelua. Kyselin neuvoja ja mietin että hankkisinko neopreenisukat. Mistä niitä saa, toimiiko ne, mahtuuko lenkkareihin, hiertääkö - kysymyksiä oli mielessä vaikka kuinka. Muistin joskus nähneeni neopreenitossuja Nonamella, ja kysyinkin sieltä, mutta niitä ei kuulemma enää ollut valikoimissa. Ajattelin, että antaa olla, menen nastalenkkareilla, onhan ne jonkin verran vedenpitävät. Torstaina Nonamelta kuitenkin soitettiin minulle, että varastosta oli löytynyt yksi pari sopivia neopreenitossuja, kiinnostaisiko minua vielä. No tottakai kiinnostaa, mahtavaa palvelua! Onnellinen neopreenitossujen omistaja kiittää. Toimivat hyvin suunnistuksessa, vaikka pienellä riskillä lähdin uusilla varusteilla pitkään suoritukseen. Ensi kesänä ne lämmittävät minua avovesiuinnissa. Toiset käyttävät niitä kuulemma pyöräkengissäkin, ja mikä ettei niillä voisi varmaan hiihtääkin jos sukka vaan mahtuu monoon.

Hassu monikäyttöinen neopreenitossu.

Toinen mahtava varustejuttu on se, että sain kunnollisen otsalampun lainaan. En edes älynnyt kysyä keneltäkään, mutta minulle tarjottiin kahdeltakin eri taholta kunnon lamppua lainaan. Ihania treenikavereita. Olihan se lainaamani 1600 lumenin tehoinen lamppu aivan mahtavan hyvä ja tehokas.

Kisajännitys alkoi nostaa päätään vasta perjantaina. Olin aikatauluttanut itselleni hyvin aikaa nukkua kunnon päiväunet. Kerrankin ei kuulkaa nukuttanut sitten yhtään. Ruokakaan ei maistunut.

Lähtöpaikalla oltiin puoli yhdeksän aikoihin. Taas oli paljon uutta puuhaa minulle. Alkoi selvitä, mihin tarvitaan teippiä, jumppa-alustaa, nuppineuloja, viivotinta ja narua.

Tiimi suunnittelee.

Iso kartta saatiin neljänä pienempänä palasena, kartat piti itse teipata yhteen. Sen jälkeen päästiin suunnittelemaan reittiä. Laitettiin nuppineuloja rastien kohdalle kartalle, jumppa-alusta oli kartan alla sitä varten. Mietittiin, mistä mennään ja mitä rasteja haetaan, sitten viriteltiin kartalle naru reitin mukaisesti nuppineuloihin kiinni. Narussa oli 6 kilometrin välein merkki eli siitä pystyi arvioimaan reitin pituuden. Teimme kunnianhimoisen suunnitelman, josta tarvittaessa pystytään nopeasti muokkaamaan (=lyhentämään) reittiä tarvittaessa. Tarkoituksena kun ei ollut mennä pää kolmantena jalkana, vaan kävellä ja hölkkäillä jos siltä tuntuu ja nauttia pitkästä treenistä. 

Nuppineulat ja narut kartalla.

Kun oltiin päätetty reitti, piirrettiin se kartalle (joukkueen kaikkiin karttoihin) viivottimen ja teräväkärkisen tussin avulla. Tapahtuman järjestäjällekin piti jättää reittisuunnitelma. Kyllä siinä ennen starttia kaikenlaista puuhaa oli, jäi kahvitkin juomatta vaikka olin suunnitellut siinä vielä piristysruiskeen nauttivani.

Näytän aika urpolta suunnistajalta. Ei voi mitään kun ei ole laji hallussa :)

Lähtöpaikka oli Leinolasta Perheliikuntakeskus Hipalta. Startti oli kymmeneltä illalla. Rauhassa lähdettiin kävelemään, niin lähti moni muukin. Onhan siinä 8 tuntia aikaa kiihdytellä jos virtaa riittää.

Tamperelaisille etuna oli se, että paikat ovat tuttuja. Emme hakeutuneet metsiin suunnistamaan, vaan pysyttelimme enemmän urbaaneilla alueilla. Lähestulkoon kaikkien rastien paikat olivat jossain määrin tuttuja, ainakin joku meistä tiesi paikan tai oli peräti joskus käynytkin paikassa.

Ensimmäisenä suunnattiin Kaukajärven kartanon maille Vehmaisiin. Vehmaisista jatkettiin kohti Kaukajärveä ja Haiharan kartanoa. Matkalla leimattiin pari rastia. Haiharan kartanolla rasti oli veikeästi piilotettu. Rastimääritelmässä luki "tuulimyllyn koillispuolella olevan punaisen rakennuksen räystään alla, tuulimyllyn puolella". Varsin selkeä rastimääritelmä, mutta itse rasti oli niin hyvin piilossa että piti oikein tarkasti katsoa että se löytyi.

Seuraava rasti näytti olevan ihan selkeässä paikassa, mutta ensin kukaan meistä ei hoksannut, että mikä se oikein on. Rastimääritelmässä sanottiin, että "luoteisin kallistettu kaarre. Huom. max 3 kierrosta ;-)". Mitä ihmeen kierroksia? Kun lähestyttiin rastia, hoksattiin, että sehän on uusi skeittiparkki Vilusenharjulla. Tulipa käytyä sielläkin! Tällainen suunnistus on kyllä hauska tapa tutustua kotikaupunkiin.

Seuraava rasti oli Iidesjärven lintutorni. Olen joskus lenkkeillyt Iidesjärven ympäri ja poikennut oudolle polulle ja päätynyt juuri sinne lintutornille. Tuttu paikka siis sekin. Pimeässä toki oli vähän hankalampi muistaa mistä kohtaa sinne poikkesin ja missä kohtaa torni on.

Valopäät pimeässä

Lintutornilta jatkettiin Vuohenojalle leimaamaan seuraava rasti, ja siellä palaveerattiin hetki ja päätettiin jättää keskustan rastit väliin. Olisi ollut hauska käydä yöllä Tampereen keskustassa ja rastit olisivat olleet tutuissa paikoissa, mutta käännyttiin mieluummin pikkuhiljaa kohti maalia.

Vuohenojalta suunnattiin Hakametsän ja Tampereen jäähallin kautta kohti Huikkaan kaupunginosaa. Matkalla meillä oli riemukas kohtaaminen yöllä auki olevan Jäähovin McDonaldsin kanssa: sieltä saa kahvia! Mäkkäri näytti pimeältä, mutta autokaista oli auki. Autoja oli jonossa muutama, mutta sinne sekaan vaan. Tilaus pitää tehdä kaiutinhässäkkään, joka on ennen palveluluukkua. Huhuu, huudeltiin, mitään ei kuulunut kunnes tajuttiin, että sinähän on painoraja: auton painosta laite tunnistaa, että joku on tulossa. Meidän painomme ei ihan riittänyt, joten käveltiin sitten autojen perään jonottamaan tiskille. Ystävällinen myyjätyttö kertoi, että sisätilatkin ovat auki, mutta me halusimme kahvit vaan mukaan, joten saimme palvelua autokaistan luukulta. Kävi oikein kätevästi.

Pari lattea, kiitos.

Kuumat take away -kahvit hyppysissä oli mukava jatkaa matkaa. Huikkaalta löydettiin pieni lampi, jonka rannassa olevassa puussa oli rasti. Minulle tämä puoli Tampereesta ei ole niin tuttua, mutta onneksi joukkuekaverille oli. Huikkaalta mentiin Pappilaan, Pappilasta Linnainmaalle ja sieltä Leinolaan Mannerheiminkalliolle Mannerheimin patsaalle. Lunta oli taas alkanut pikku hiljaa sadella ja oli ihan jouluinen tunnelma.

Mannerheim kalliolla.

Mannerheiminkalliolta oli enää lyhyt matka maaliin. Omia jalkoja painoi jo, nastakengillä en ole mennyt kovin pitkiä matkoja ja varpaissa tuntui kävely.

Maalileimaus puoli kolmelta yöllä!

Maalissa olimme reilun neljän ja puolen tunnin suunnistuksen jälkeen, puoli kolmen jälkeen yöllä. Suunnistusaika oli tarkalleen 4:35:11, tässä ajassa haimme 11 rastia ja saimme 73 pistettä. Tossusarjan voittaja sai 203 pistettä, siinä oli huikea suoritus! Olen kyllä oman joukkueenkin suoritukseen erittäin tyytyväinen, kaikki olivat hyvillä mielin ja jaksoivat. Itsellä ainakin alkoi jo neljän tunnin paikkeilla selvästi väsy painaa, vaikka aika kuluikin ihan älyttömän nopeasti. Matkaa meille tuli 22 kilometriä. Tampereen YÖ-rogainingin tulokset ovat täällä.

QR-koodileimaus puhelimella toimi hyvin, kunhan malttoi rauhallisesti suunnata puhelimen kohti koodia. Kaikki toimi hyvin, sääkin oli kerrassaan sopiva ja miellyttävä, marraskuussa se ei ole itsestäänselvyys. Hyvillä mielin mutta unisin silmin on tämä päivä kulunut. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä joukkueemme suunnistama reitti:

Reitti Tampereen yössä

Yö-rogaining Tampereella ja motivaatiovinkit naistenlehdessä

Taas on ilmoittauduttu. Tampereella järjestetään YÖ-rogaining ensi perjantaina 7.11.

Jos joku ei tiedä mitä on rogaining, niin minäpä kerron. Itse en vuosi sitten nimittäin vielä tainnut olla kuullutkaan koko sanaa. Tänään viimeksi fysioterapeuttini kysyi, että mitä se tarkoittaa, joten tämä ei varmasti ole kaikille tuttua puuhaa. Näin minä olen rogainingin ymmärtänyt, korjatkaahan viisaammat jos menee pieleen: 
Rogaining on suunnistusta, jossa mennään yhdessä joukkueen kanssa koko matka. Määräajassa pitää hakea mahdollisimman paljon rasteja, rasteilta saa pisteitä ja rastit ovat eriarvoisia. Joukkue suunnittelee itse, missä järjestyksessä ja mitä rasteja hakee. Se, joka saa eniten pisteitä, voittaa.  Käsittääkseni tämä ei ole kovin vakavamielistä. 

Siksi uskaltaudun mukaan, vaikka taidan olla jo ennenkin maininnut kehnoista olemattomista suunnistustaidoistani. Kesällä kävin iltarasteilla, mutta ymmärrys suunnistuksesta on edelleen heikko. Pidän kyllä todella paljon suunnistamisesta, se laskettakoon edukseni.

Yö-rogainingissa suunnistetaan ihan kirjaimellisesti yöllä. Perjantai-iltana klo 20 jaetaan kartat ja lähtö on klo 22 illalla. YÖ-rogaining kestää 8 tuntia, eli aamukuuteen mennessä on oltava maalissa.

Olen suunnistustaidoton ja iltauninen, mihin olen ryhtymässä? Tämän kaiken onneksi mahdollistaa joukkue - heikommillakin suunnistustaidoilla pärjää kun porukassa muut osaavat. Hieno laji! Olen tosin ilmoittanut joukkuekavereille, että minulla varmaan valot alkaa sammua muualtakin kuin otsalampusta siinä kolmen-neljän tunnin jälkeen :)

Kännykässä pitää olla QR-koodilukijasovellus, rastin koodi luetaan kännykällä ja leimaus kulkee reaaliajassa tulospalveluun. Mukavaa ja nykyaikaista - kunhan vaan puhelimen akku kestää. Omassa uudenkarheassa samsungissa akun kesto ainakin on todella huono.

Kisan varustelista on pelottavan pitkä. Järjestäjän sivuilta löytyvä lista on kyllä hyvä, en olisi itse keksinyt ottaa mukaan kaikkea tarpeellista.

Pakollisia varusteita on:
-tuulenpitävä takki - otan varmaankin Haltin tai Haglöfsin goretexin. Minulla on myös Haltin takin kanssa kuorihousut samaa vedenpitävää materiaalia. Hämmästyttävää ja ilahduttavaa huomata, että minullekin, entiselle en-urheile-ulkona-tyypille on näköjään kertynyt ihan kunnollisia varusteita.
-kuiva vaihtopaita - tämä voi olla kova juttu jossain vaiheessa.
-päähine - ohut pipo tai buffi.
-juomaa ja energiaa - juomareppu lienee käytännöllisin, pyydän Managerilta reppua lainaan. Mutta miten estää juomaletkun jäätyminen jos on pakkasta? Se pitäisi juotuaan kai jotenkin puhaltaa tyhjäksi? Energiaa mukaan, geelejä ja patukoita, rusinoita.
-lamppu (suositellaan otsalamppua) - otsalamppu löytyy, ihan tavallinen Petzlin pattereilla toimiva lamppu. Pitäisiköhän varapatterit ottaa mukaan ettei käy köpelösti.
-heijastin (kiinnitettynä reppuun tai takin selkään) - juoksuun tarkoitettu heijastinliivi käy hyvin.
-kapeakärkinen "permanent" tussi - Enpä muuten ole varma löytyykö omista kätköistä tällaista vai pitäneekö hankkia. Onneksi vielä ehtii.

-

Varusteiden mietintää. Iloinen mieli vaikka
kaksin käsin tarvii pitää pipoa päässä kiinni!

Lisäksi jokaisella joukkueella on oltava
-varalamppu tai varaparistot / akut - No ne varaparistothan ajattelin ottaa mukaan.
-EA-pakkaus (ensiside, urheiluteippiä ja avaruuslakana) - minulta löytyy urheiluteippi, joukkueessa muilla jäsenillä on muut.
-kännykkä + riittävästi virtaa - riittävästi virtaa nykyajan älypuhelimissa, toivottavasti :) No, varakännykkäkin on.
-QR- tai NFC -ohjelmisto - juu on.
-varakännykkä (sammutettuna, jotta virtaa varmasti on hätätilanteessa) - löytyy.

Huh, sitten on vielä lista suositeltavista varusteista. Tämähän on monimutkaisempaa kuin triathlonkilpailuun lähteminen.
-reppu - juomareppu, jonne mahtuu vähän muutakin.
-kännykän vesitiivis kotelo / muutama minigrip-pussi - löytyy.
-yliviivauskyniä, viivotin, nuppineuloja, lankaa, alusta, taskulaskin (reitin suunnitteluun) - apua, nyt on otettava yhteys joukkuekavereihin, mutta eiköhän nämäkin saada kasaan.
-rahaa - toki, että saa kahvia ja pullaa sämpylää huoltsikalla.
-kuminauha numerolapun kiinnittämiseen, jos ei halua rei'ittää kuoritakkiaan :-) - no mutta kisanumerovyöhän löytyy kaapista kyllä.
-wc-paperi - ja se varmaan kannattaa laittaa kanssa pieneen minigrip-pussiin ettei ole valmiiksi märkää jos sataa.
-rakkolaastareita, vaseliinia, särkylääkettä - perusjuttuja, löytyy, kunhan muistaa pakata mukaan.

Viime hetken vinkki tuli äsken kokeneemmalta joukkuekaverilta: neopreenisukat! Ne voisivat olla kova juttu. 

Uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä minusta on pieni juttu, jossa kerron motivaatiovinkeistä yhdessä muitten liikuntabloggaajien kanssa. Endorfiinikoukussa-blogin Elina ja Elämää Venlan silmin -blogin Venla kirjoittavat myös, mikä motivoi liikkumaan ympäri vuoden.

Oma juttuni on otsikoitu hauskasti "innostu muista höyrähtäneistä", ja niinhän se tosiaan omalla kohdallani menee. Yörogainingiin lähden muitten innostuneitten kanssa (jotka ehkä saattoivat minua siihen jopa vähän yllyttää...). Kai sitä pitää aika höyrähtänyt olla jos haluaa suunnistaa yöllä pimeässä ja kylmässä monta tuntia? Sanoin myös, että "yhteistreenit ovat triathlonin suola", juu, kyllä se rogaining myös on yhteistreeni. Jännittävää on. Sääennustetta en uskalla enää katsoakaan, koska torstaille luvattiin lumisadetta. Perjantaina päivällä pitäisi sataa vettä ja yöllä taas ehkä pakkasta / lunta?

Piristävää lukemista pimeässä marraskuussa.

Juuri äsken YÖ-rogaining -tapahtuman Facebook-sivuille tuli juonipaljastus: kannattaa poiketa Niihaman ulkoilumajalle, siellä palvellaan suunnistajia ja sieltä saa ostaa tietenkin kahvia, teetä, kaakaota, mehua, kahvileipiä, täytettyjä ruisleipiä, höyrymakkaraa, riisipuuroa, glögiä ja vohveleita. Melkoinen vetonaula keskellä metsää!

Viinitasting kampaajalla

Bläki on tamperelainen kampaamo, jossa vietettiin eilen asiakasiltaa. Samalla juhlittiin Bläkin 5-vuotista taivalta. Olin mukana, koska olen ollut Bläkin asiakas koko sen olemassaoloajan. Sitä ennenkin kävin jo Bläkin perustajattarella Lindalla asiakkaana toisessa paikassa. 

Tästä mennään sisään. Just cut it.

Bläki sijaitsee Rongankadulla Tampereen keskustassa. Kuljen kampaajalle aina autolla, ja parkkipaikkoja löytyy ihan kampaamon vierestä kadulta, minä tosin jätän auton aina muutaman minuutin kävelymatkan päähän ja hyödynnän ilmaisen pysäköinnin parkkikiekolla.

Asiakasilta oli mainio pimeän syksyn piristys, jätin suoraan sanottuna uintitreeninkin väliin tämän takia. Ja minä en kyllä helposti jätä treeniä väliin. 

Bläkissä omia tuotteitaan esitteli kaksi muutakin tamperelaista yrittäjää: käsitöiden ystäville oli tarjolla Lankakauppa Kerän ihania lankoja ja korujen ystäville Sininka-merkkisiä käsintehtyjä koruja. Illan päätteeksi sommelier Heidi Mäkinen opasti punaviinien valinnassa. Heidi sijoittui 2014 Suomen sommelier SM-kilpailun toiseksi. Hän työskentelee Tampereella Ravintola C:ssä ja Suomalaisen Klubin ravintolassa.

Herkulliset tarjoilut

Tarjoilupöydissä oli juustoja ja viiniä ja makeita herkkuja. Kakkukin oli musta kuten Bläkin tyyliin sopii.

Bläkin sydän - iloinen Linda.

Olen ollut Lindan asiakas jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Linda on värjännyt hiukseni vaaleasta tummaan ja tummasta vaaleaan, on ollut pitkää ja lyhyttä mallia, pidennyksiä. Varmaan melkein kaikkea mutta ei permanenttia :D

Luottokampaajasta en luovu. Aikanaan olin kyllästynyt hiuksiini, halusin jotain muutosta mutta en tiennyt mitä. Sain selkeän suosituksen Tampereen parhaasta kampaajasta ja päädyin Lindan tuoliin istumaan. Sanoin haluavani jotain ihan erilaista, muodonmuutoksen. Lähtötilanne päässä oli tavalliset puolipitkät omanväriset, punertavanvaaleat hiukset. Linda katseli hetken aikaa, sanoi että värjätään tummaksi ja laitetaan lisäksi vähän mustaa. Tuijotin silmät suurina että apua, mitä se meinaa. "Leikataan lyhyeksi ja leikataan miniotsatukka". Siinä vaiheessa pitelin tuolin reunoista kiinni ja päätin, että nyt pidän suuni kiinni ja seuraan mitä tapahtuu. Jostain syystä luotin heti Lindaan vaikka pelottikin. Lopputulos oli hyvä ja tykkäsin siitä paljon - onneksi luotin. Sen jälkeen Linda onkin saanut tehdä hiuksilleni suurinpiirtein mitä haluaa. Helppoa ja mukavaa istahtaa kampaajan tuoliin kun saa vain juoda kahvia ja lukea lehtiä, ei tarvitse pähkäillä mitä kuontalolleen tekisi.

Vuosien varrelta Lindan loihtimia hiustyylejä,
joita eivät varmaan kaikki enää muistakaan :)

Bläkissä tehtiin eilen myös pikakampauksia.

Oriben käyttäjät, tiesittehän että Bläkistä saa tuotteita?

Lankakauppa Kerä on ollut suosikkini jo pitkään, vaikka en ole liikkeessä koskaan käynytkään. Seuraan Kerää Instagramissa ja luen Kerän blogia. Kerä päivitykset ovat kauniita ja inspiroivia. Elämässä pitää olla säännöllinen annos kauniita asioita ja inspiraation lähteitä, Kerä on yksi sellainen.

Kerässä on neuletapaaminen lauantaisin klo 12-15. Neuletapaamiset ovat oiva keino rupatella neuleista innostuneiden kanssa ja kysyä neuvoja viisaammilta. Sain kuulla, että myös muulloin asiakkaat tulevat liikkeeseen istumaan ja neulomaan. Kerä avaa maanantaina liikkeensä uusissa tiloissa osoitteessa Verkatehtaankatu 8. Aion mennä piipahtamaan siellä kunhan suinkin ehdin.

Ihania lankoja kauniisti esillä.

Tätä ohjetta olen ihastellut ennenkin Kerän blogissa: yhden illan tuubihuivi. Nyt näin tuubihuivia neulottavan livenä ja toden totta se näytti valmistuvan nopeasti. Lanka oli ihanan pehmoista ja lämmintä merinovillan ja alpakan sekoitusta. Opin, että merinovillan kuitu on ohuempaa kuin tavallisessa villassa, siksi se ei kutita eikä ärsytä ihoa.

Sormet syyhyävät neuloman kun näkee tällaisia lankoja.

Sininka-käsintehdyt korut ovat herkän kauniita ja yksinkertaisia.

Sininkan koruja

Kaiken tämän ihanan lisäksi sommelier-Heidi maistatti viinejä. Maistatustilaisuus oli mukavan rento ja rupatteluhenkinen. Ihmiset kyselivät tavallisia mieltä askarruttavia asioita: minkä verran viinistä kannattaa maksaa, saako halvalla hyvää, mistä tietää onko viini kunnossa, pitääkö viini kaataa aina karahviin, kauanko avattu viinipullo säilyy, millainen viini kannattaa viedä lahjaksi ja niin edelleen. 

Maisteltiin kolmea eri viinä. Ensimmäisenä (vasemmanpuoleinen pullo) maistettavana oli pinot noir -rypäleestä tehty ranskalainen Joseph Drouhin Givry. Viini oli väriltään melko läpinäkyvää ja maultaan raikasta ja hapokasta. Oikein mukavan makuinen kevyehkön tuntuinen ja marjaisen tuoksuinen, hinnaltaan kymmenen euron viini. Pullo oli "puolikas pullo" (0,375 l), näitä kuulemma nykyään ostetaan paljon, pullosta saa pari lasillista eikä viiniä jää säilytettäväksi.

Toinen maistettu viini (keskimmäinen pullo kuvassa) oli espanjalainen Savia Viva Familia Tinto tempranilla-rypäleestä. Viini oli keskitäyteläinen, marjainen ja tanniinisuus kuivatti vähän suuta. Oikein hyvä ja monikäyttöisen makuinen viini, kympin arvoinen tämäkin.

Kolmas viini oli chileläinen syrah-rypäleestä valmistettu Leyda Single Vineyard Canelo. Viini on väriltään tumma, aromikas, tanniininen, maistui suussa pitkään. Tämä mielestäni sopisi erinomaisesti punaisen lihan kaveriksi. Hintaluokaltaan 15 euron arvoinen viini.

Viinien tarjoilulämpötilasta juteltiin sen verran, että nykypäivän huoneenlämpö on liian lämmin viinin tarjoiluun. Kuulemma viinin voi käyttää jääkaapissa ennen tarjoilua, niin maku tulee paremmin esiin ja viini on raikkaampaa.

Halvalla ei saa hyvää tässäkään tapauksessa, viiniin kannattaa investoida 10-15 euroa, silloin saa hyvää. Jos viiniä jää juomatta ja kyseessä ei ole kierrekorkillinen pullo, älä sulje pulloa pumpulla, joka pumppaa pullosta ilman pois. Se todennäköisesti vie viinin makuakin.

Sommelier esittelee viinejä, taustalla neulotaan.

Viinejä pyöriteltiin lasissa, katseltiin viinin väriä, haisteltiin ja maisteltiin. Opin, että hajuaistia voi kehittää. Kummallista, mutta se ei ollut aikaisemmin tullut mieleenikään. Kannattaa vaan alkaa haistella esimerkiksi ruokaa laittaessa erilaisia raaka-aineita. Kuulemma jo parin viikon päästä huomaa hajuaistin herkistyneen. Taidanpa kokeilla.

Kiitos Bläkille mainiosta illasta! 

Valoa pimeyteen: Tampere trail running -yhteislenkki

Olen kuulunut facebookissa Tampere trail running -ryhmään jo jonkin aikaa. Ryhmässä on jäseniä parisataa ja toiminta on aktiivista. Ryhmäläiset järjestävät yhteislenkkejä. Mainiota toimintaa, eihän ainakaan aloittelevalla polkujuoksijalla ole hajuakaan missä niitä hyviä polkuja menee. Tähän aikaan vuodesta, kun illat pimenevät, porukka on juossut otsalamppujen kanssa valolenkeillä. Tai sitten lenkit ovat olleet aikaisin aamulla, niin että saa kokea aamun sarastuksen. Aika omituista ja jännittävää. Ja kiinnostavaa.

Minähän en oikein osaa poluilla juosta ja vielä vähemmän pimeässä, joten olen ollut ryhmässä tarkkailijana. Eräänä päivänä ryhmään ilmestyi mielenkiintoinen postaus: Onko ryhmässä seuraajia, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä yhteislenkille, koska vauhti tai matka arveluttaa? Tai ihan aloittelijoita, jotka haluaisivat tutustua lajiin? Jos näin, niin voitaisiin varmasti järjestää lenkki, jossa ei tarvita lamppua eikä aiempaa kokemusta.

Tämä osui ja upposi, kyllä, kaikki täsmäsi: vauhti, matka ja pimeys ovat arveluttaneet aloittelijaa. Ilmottauduin heti mukaan. Viime viikolla ryhmä järjesti pari opastuslenkkiä joista toinen sopi aikatauluihini. 

Mitähän polkujuoksulenkille laitetaan päälle? Mitkä kengät? Missä mun otsalamppu on? Pysynköhän lenkillä muitten vauhdissa? Kompastunko puunjuuriin? 

Kysymyksiä pyöri mielessä, mutta päätin että laitan jalkaan nastalenkkarit ja lämmintä päälle (koko viime viikon oli mielestäni jäätävän kylmä) enkä mieti muuta.

Kotoa lähtiessä oli vielä valoisaa ja aurinkoista

Lenkki lähti Tampereelta Kaupin urheilupuistosta vanhalta huoltorakennukselta. Kauppiin on aina kiva mennä juoksemaan, asuin Tampereen keskustassa lähellä Kauppia 11 vuotta ja lenkkeilin silloin Kaupissa. Paikalle ilmestyi vetäjän lisäksi viisi juoksijaa eli kuuden hengen porukalla lähdettiin matkaan. Tunnelma oli välitön ja avulias. Minä olin ainoa oikeasti aloittelija, muut olivat kokeneempia. 

Vanha huoltorakennus, jonka nurkalta lenkki lähti.

Kylläpä vaan luonnossa ja metsässä on upeaa! Ilma on raikas ja ympärillä on tilaa hengittää. Täydellinen treeniympäristö sisällä istutun toimistopäivän jälkeen. 

Kanssajuoksijat olivat mukavia ja puheliaita, aika kului kuin siivillä. Maisematkin varmasti olisivat olleet hienoja, harmillisen vähän niitä ehdin katsella kun piti jalkoihin tuijottaa koko ajan. Kokenut polkujuoksija muuten ei luultavastikaan tuijota jalkoihinsa. Minä tuijotan :)

Tarjolla oli kaikenlaista alustaa, leveää polkua, kapeaa polkua, nousua, laskua, juuria, kiviä, oksia päin naamaa, kaikkea mitä nyt metsässä on. Kaupin maasto tarjoaa kyllä huimat mahdollisuudet kiivetä rinnettä ylös ja laskeutua alas, sykkeet nousivat ja reisissäkin jo tuntui! Onneksi kunnon nousujen jälkeen aina käveltiin pätkä.

Näin nättiä ympyrälenkkiä poluilla en olisi ikinä yksin osannut mennä.

Lenkkitahti tuntui reippaanlaiselta, koko ajan kyllä kyseltiin että onko vauhti sopiva. Sanoin useimmiten että on, koska useimmiten en tajunnut että seuraavan mutkan takana tulee vielä isompi mäki. Poluilla tottumattoman sykkeet nousevat aika nopsasti. Polkujuoksun vauhtia ja sykettä ei voi verratakaan tasaisella baanalla juoksuun.

Tunti meni ihan hujauksessa ja loppulenkistä tuli pimeäkin, sai laittaa otsalampun päälle. Jännää, en ollut koskaan ikinä ennen juossut pimeässä metsässä! Vauhti kyllä hidastuikin merkittävästi kun pimeä laskeutui, ei siinä vaan enää rohkeus ja luotto itseen ja omiin taitoihin riittänyt. Seurailin edellä menevän keveitä askelia, kyllä tuo metsässä juoksu tosiaan on taitolaji. Oli hauska seurata edellä juoksevan varmaa askellusta ja kuinka tossu aina löysi sopivan paikan ja mahtui juuri sopivaan koloon. Itsellä tuntui olevan kaksi vasenta jalkaa ja ajatuksetkin menivät solmuun kun koitti sovittaa kömpelöitä askeleita juurakoiden väliin.

Kun tuli pimeä ja laitettiin otsalamput päälle niin ihmettelin kovasti omaa himmeää valaistustani, sanoin ääneenkin että onpas teillä muilla paljon parempitehoiset lamput. Oma lamppuni näytti vähän valoa, mutta aika hämärä se mielestäni oli. Vähän aikaa juostuani käsi osui vahingossa otsalle ja suuntasin vahingossa lampun uudestaan - ai niin tässä oli tällainenkin asetus että sen valon voi suunnata minne haluaa! Otsalamppuni valo oli sojottanut taivaisiin, ei ihme että en juuri polkua nähnyt. Huomattavasti paremmin näkyi kun valon suuntasi oikein.

Kiva lenkki oli se, tosin vähän turhan kovatehoinen minulle tässä vaiheessa vuotta kun saisi lönkyttää rauhallisia lenkkejä. Keskisyke oli 160, se on hippasen liikaa. Olin jo suunnitellut että seuravalla kerralla toppuuttelen tahtia enemmän, mutta enpä tänään ehtinytkään lenkille vaikka se oli vähän mielessä.

Lenkin jälkeen porukka muuten onnekseni totesi, että tahti oli ollut reipas. Luulin, että muut matelevat kyllästymisvauhtia ja minä puuskutan äärirajoilla, mutta ei se onneksi ollutkaan niin. Menkää trail running -yhteislenkeille, se on mukavaa puuhaa!

Valopää joka ymmärsi että sen valon voi
suunnata muuallekin kuin taivaalle.