Päivän treeni oli pitkä ja hyvä

Pyörää 3 tuntia ja juoksua tunti, kevyellä teholla, siinä oli päivän suunnitelma jossa pysyin kolmen minuutin tarkkuudella.

Muuten päivälle ei ollutkaan aikataulua, olin yksin kotona. Manageri oli reissussa, Kisko triathlonissa puuhamiehenä. Kaikkeen sitä näköjään joutuu kun vaimo on alkanut harrastaa triathlonia. Eilen olikin historiallinen päivä, Manageri lähti triathlonkilpailuihin ja minä jäin kotiin :)

Kiskon tunnelmaa

Ilmakin oli ihana, kerrankin! 15 astetta lämmintä ja myöhemmälle luvattiin 17 astetta. Ei muuta kuin pyöräkamat päälle, varusteet kuntoon ja menoksi. Jouduin itse pumppaamaan pyöränkumit, höh. Mielelläni ulkoistan sen puuhan, mutta näköjään tarvittaessa osaan...

Supi ruusujen keskellä

Pyöräily on mukavuusalueella mukavaa. Vauhtia ei ollut kuin nippa nappa 25 km/h, nautiskelumeininki. Uuteen pyöräänkin ehdin rauhassa taas tutustua, en meinaa vieläkään aina muistaa että miten päin niitä vaihteita saikaan isommaksi ja pienemmäksi. Yrityksen ja erehdyksen ja toistojen kautta jää toivottavasti jossain vaiheessa mieleen. Mainio pyörä se kyllä on ajaa, kevyt ja sipsakka.

Suosikkipyörä <3

Menomatkalla kaveri polki minut kiinni, olipa hauska yllätys. Juttua riitti ja olisi riittänyt enemmänkin, mutta kaverilla oli kovempi treeni ja menikin sitten jossain vaiheessa menojaan. Ei yksinkään ollut paha polkea, vaikka olin ajatellut että tuleekohan tylsää. 

Virta vie kelluttelijoita

Lempäälässä oli jonkinlaiset vesipelastusharjoitukset käynnissä. Hauskan näköistä kun letkassa kelluttelivat virran mukana. Tästä uusi pukuinnovaatio triathlonkisaan jos vedet eivät pian lämpiä. Tarvitaan enää kisareitti, joka kulkee myötävirtaan, siinä voisi vain kellua mukana.

Vesilahden puolellakin kävin kääntymässä

Yllä oleva kuva on otettu paikassa, missä lähdin elämäni ensimmäiselle maantiepyörälenkille. Jännitti ihan kamalasti, uusi pyörä oli ja lukkopolkimet ja kaikki! Hauskoja muistoja. Mutta se ei ollut hauskaa, että tänään olin unohtanut ladata Ambittini ja akku loppui kesken kaiken, ensimmäistä kertaa ikinä kävi näin. Toisaalta treeni oli niin kivaa, että akun loppuminenkaan ei oikeastaan harmittanut. Akku kesti kuitenkin yli pyörän kääntöpaikan, niin sain reissun kilometrit kyllä talteen. Pyöräkilometrejä tuli 75, aikaa meni kolme tuntia keskisykkeellä 134.

Kotona vaihto ei ollut ihan pikaversio, ensimmäisenä kiidin laittamaan Ambitin lataukseen ja varmuuden vuoksi latasin puhelimeen Sportstrackerin. Pitäähän sita dataa urheilusta saada :) Sen jälkeen vasta vaihdoin juoksutossut ja juoksuhousut, hörpin vähän vettä ja kulutin sen verran aikaa, että Suunto oli latautunut 15 prosenttia.

Juoksumaisemissa ei ollut valittamista

Juoksu oli mukavaa, niin kuin aina. Ei se parhaimmillaan ole kolmen tunnin pyörän jälkeen, mutta ihan tosi hyvin kulki silti. Kevyen tuntuista, syke vaan alkoi nousta vähän liikaa tuntumaan nähden, alkoi varmaan olla jo energiat loppu. Viiden kilometrin jälkeen oli vaikeaa saada syke pysymään alle 140:n, syke keikkui 141-143 paikkeilla koko ajan. Lopputulemana 10 km 1:03 keskisykkeellä 141. Suunnon 15 prosenttia kesti 9 kilometriin asti.

Täytyy juosta useammin ettei lenkkipolku kasva umpeen :)

Kerrassaan mainio päivä, tällaisia saa tulla lisää.

Etanauimari

Etanauimari

Vihnuksen suojassa harjoitteli

Etanauimari

Hetken aikaa järvellä potkiskeli

Hidas uimari oli triathlonisti 

Se kauhoi ja pullonkaulahartioita pyöritti

Se myös tunsi kaislikon jaloissaan

Silti mukana polski märkäpuvussaan

No niin, riimit sikseen, jätetään lahjakkaammille. Eilen vaan alkoi Apinaorkesteri-korvamato soimaan päässä kun olin uimassa.

Eihän tällainen vilukissa ole uskaltanut uimaan mennä, mutta eilen facebookissa treenikaveri huuteli seuraa. Olin ihan hissukseen, mutta kun kaveri merkitsi minut julkaisuunsa, en kehdannut enää kieltäytyä. Uskallettava on. Hyvä kun on rohkeampia kavereita.

Tämä kuva on maanantain kylmästä harkkakisasta. 

Meitähän meni sitten Vihnukseen useampi. Luulin, että käyn vain kastautumassa, totean, että liian kylmää ja tulen pois. Niinhän se tuntuikin ensin kylmältä, varsinkin kasvojen laittaminen veteen oli aika inhaa. Uiskenneltiin kuitenkin ensimmäiselle poijulle, siellä todettiin että eiköhän kierretä kierretä toinenkin poiju kun täällä jo ollaan. 300 metrin jälkeen rannassa todettiin, että tässähän alkaa lämpiämään, eiköhän vedetä toinenkin kierros. Ja sitten meni vielä yksi.

En ollut koskaan uinut niin kylmässä vedessä, lämpötila oli 15,5 asetta. Jännä juttu että siihen kylmyyteen tottui ja puolen tunnin uinti oli ihan ok. Hieno kokemus!

Järvessä on hauska erivärinen viiva.

Jos oli vedessä jäätävää niin olen kyllä itsekin jäätävän hidas uimari. Varsinainen etana! En ole nopeaksi itseäni koskaan kuvitellutkaan, mutta järvessä etenen niin hitaasti ja tahmeasti että se on melkeinpä huvittavaa. Ai mikä uintitekniikka järvessä? Se jäi uimahalliin :) Perässä tulen, mutta vauhti ei päätä huimaa.

Avovesi on jännittävä paikka, siellä uiminen vaatii meikäläiseltä kovasti totuttelua. Tänä kesänä en juurikaan ole vielä saanut sellaista mukavaa rentouden tuntua uimiseen. Rentous tulee sitten, kun on riittävästi avovedessä pulikoinut, sellainen mukava lämmin kesäinen sää myöskin auttaisi asiaa. Kylmällä menee osa energiasta siihen jännittämiseen, että tarkeneeko.

Positiivista on se, että yleensä ottaen avovedessä uiminen on tänä kesänä ollut helpompaa kuin aikaisemmin. Enkä tänä kesänä vielä ole uidessa pelästynyt omaa kättäni kertaakaan! Viime kesänä sain hepulin keskellä järveä kun joku siinä silmien edessä vilahteli koko ajan. Oma käsi, jep. Olen ottanut kontaktia vierellä uivaan kaveriin, enkä ole hämmentynyt siitäkään. Meitä oli Vihnuksessa sillä kertaa kolme, joten tilaahan olis siis aika vähän, piti törmäillä toisiinsa. Kerran alkoi sataa, kun olin uimassa. Siinä meni hetkeksi ihan pasmat sekaisin, vaikka mistään sen ihmeellisemmästä ei ollut kyse. Piti kuitenkin hetken aikaa totutella siihen, miltä tuntuu kun sade ropisee uidessa naamaan. Melkoisia salakavalia pelkojuttuja tuohon uimiseen vielä liittyy, mutta niitä täytyy pikkuhiljaa selättää. 

Jos sitä nopeutta tulisi vähän rentoutumisen myötä. Viime kesänä ainakin tuli, toivotaan että näin käy taas.

Vässykän valinta, dns

Mennäkö vai eikö mennä harkkakisaan, siinä päivän kysymys. En mennyt, oli liian kylmä (mamis, vässykkä, jänishousu, you name it). Olisin toisaalta niin kovasti halunnut kisata, olisin halunnut mennä vähän pois mukavuusalueelta, eihän sitä koskaan tiedä koska kisassa on jäätävän kylmä. Mutta ei helkkari, 10 astetta lämmintä, sataa ja veden lämpötila on joka tapauksessa alle 15 astetta. Luultavasti noin 13. Kuka sitä nyt näin mukavaa ihmistä kuin itseään haluaisi kiusata. Ei vaan, pelkäsin ihan oikeasti että jäädyn sinne veteen, kylmänsietokykyni ei ole mainittava. Ja flunssaa en kyllä aio nyt hankkia. Joten yleisön roolissa menin taas. Onhan tässä jo 2 harkkakisaa ollutkin ja minä olen reippaana tyttönä kannustanut kummassakin. No, tiedänpähän parhaat katselupaikat.

Kun kisayleisö pukeutuu näin, sää ei ole lämmin. Pipa päässä.

11 rohkeaa oli tänään viivalla, hatunnosto ja rispektit kaikille. Kovia poikia ja tyttö! Jestas sentään, katsomossakin paleli.

Kylmää pelkäämättömia triathlonisteja

Vesi ei käyttäytynyt uidessa normaalisti, se näyttikin jäiseltä ja jähmeältä. Mutta sieltä ne kaikki kovat triathlonistit vaan tuli rantaan. Eikä kukaan valittanut.

Eikä ne superihmiset vaihdossakaan mitään lisävaatteita laittaneet, kisapuvulla menivät. Itsehän olin suunnitellut vaihtopaikalle pukeutumisbuduaarin jos olisin osallistunut. Välihousuja en olisi ehkä laittanut, mutta hanskat nyt ainakin ja jonkin paidan tai takin. Jossa olisi mennyt tietenkin tuhottomasti aikaa...

Siitä vaan pyöräkengät jalkaan ja kypärä päähän.

Olin helpottunut kun kaikki olivat juoksemassa. Juostessa tulee ainakin lämmin!

Kalustoa poikineen.

Onneksi ei itsellä sentään ihan treenitön päivä ollut. Olin juoksutreeneissä ennen kisaa. Jos olisin osallistunut kisaan, olisi pitänyt singahdella kiiruulla paikasta toiseen ja juoksutreenikin oli sen verran kylmänkostea, että sen jälkeen piti ottaa lämmin suihku ja pukea paljon päälle. Selittelyt sikseen, mutta juoksutreeni oli kyllä taas ihan huippu! Tassuteltiin mäkeä ylös ja alas. Sain ylämäkitekniikkaan uuden ajatuksen, jonka avulla mäet saattavat nousta kevyemmin. Uudet tekniikkajutut ovat aina niin inspiroivia, että melkein tekisi mieli tästä vielä lähteä jotain ylämäkeä tahkoamaan. Ehkä nyt kuitenkin vaan sulattelen tätä ja kokeilen livenä jonain toisena päivänä.

Saadaan muuten ennusteen mukaan kohta muutama sateeton päivä, lämmintäkin melkein 15 astetta! Kyllä sitä ihminen on taas pienestä iloinen!

Rupisia riimejä ja karmeita tarinoita juhannuksesta

Lämpötila kieppuu kymmenen asteen kummallakin puolella, välillä ropsahtaa sadekuuro, tuuli ujeltaa nurkissa, järviveden lämpötila on 13 astetta. Kuulostaa huhtikuulta, mutta onkin suomalainen juhannussää. Erikoista, kylmin juhannus kolmeenkymmeneen vuoteen. Ensi viikolla pitkän aikavälin tilastoista selviää, oliko nyt kylmin juhannus ikinä.

Syyttömänä syntymään sattui hän

tähän maahan pohjoiseen ja kylmään

Konsertoin, toisin sanoen
rämpytän lanttia anoen

Treenien osalta on ikävää kun on kylmää, mutta kaikesta onneksi selviää vähän soveltamalla. Aatonaatto torstai oli joka tapauksessa lepopäivä, juhannus alkoi kesäjuhlissa Eppu Normaalin keikalla. Olin nähnyt Eput viimeksi Aitoon Honkalassa 80-luvulla, joten oli jo aikakin käydä taas keikalla.

Jokainen päivä

synnyttää yön

jokainen rakkaus

surutyön

Jokainen hetki historian

jokainen kertoja

tarinan 

Eturivin paikka paras paikka!

Eturivin paikka kruunasi keikkaelämyksen. Pojilla (yli viisikymppisiä jo toki, mutta niin kovin poikamaisia ovat) näytti olevan hauskaa, niin myös yleisöllä. Repullinen hittejä saatiin kuulla ja laulujen sanat osattiin tietenkin ulkoa.

Suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa

ne kirkonmenot aina aikaan saa

oli seurat, sirkus taikka huumoria hurttia

on naamat kuin ois syöty yoghurttia

On onnellisten tähtien alla näin
tarpeetonta olla alla päin

Juhannusaattona oli tietenkin treeniä ennen illan grilliruoka-sauna-komboa. Piti mennä pyöräilemään, mutta Suomen kesähän sieltä ripsautti kunnon sadekuuron ja latisti polkemishalut. Kuuro loppui, mutta märät tiet ja kylmyys eivät houkutelleet satulaan, joten juoksemiseen oli tyytyminen. Ja mukavaahan juokseminen on, ellei melkeinpä parasta.

Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy

aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy

Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa

ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa

Meillä on maailma
ja tuulet sen
sinulle laulan
ja sinä kuulet sen

Juoksun jälkeen oli pakko päästä testaamaan upouusi Headin turvakelluke. Sinne voi laittaa tavaraa sisään, autonavaimet, puhelimen ja vaikka vaihtovaatteet - kaiken pitäisi pysyä kuivana. Puhelimella ei lähdetty heti testaamaan, laitettiin testiksi vessapaperia sisälle. Kyllä se tuntui kuivana pysyvän. Ehkä puhelimen varuiksi laittaisin kuitenkin vielä vesitiiviiseen pussiin.

Nyt istun alas, panen reppuni laulamaan,

tarinaa kertomaan

Tarinaa menneistä, aa, markoista penneistä

Must on tullu urheiluhullu

Veden lämpötila oli tosiaan 13 astetta, joten mitään pitkää treeniä siellä ei pystynyt tekemään. Pulikoin avantouintitossuissa, joten varpaat eivät jäätyneet, mutta sormet kyllä sitäkin enemmän, ja kasvot tietenkin.

Ja kun aallot rantautuu

ja loistaa kuu

mä lennän ja pois jää kaikki muu

Onko kylmää? No on!

Brr. Olipa hyytävä kokemus. En tiedä mikä oikeasti on oma lämpötilarajani uinnissa. 13-14 asteessa en kyllä usko pystyväni edes sprinttimatkaa uimaan.

Katson ulos ikkunasta

kai tää on mesta nasta

En tiedä paremmasta

Juhannuspäivänä sää ei ollut juuri sen kummempi, siihen sopi kevyt lyhyt juoksu. Ja hyvät venyttelyt siinä jalkapallopeliä katsellessa. Oli muuten ensimmäinen peli jota katsoin, siitäkin jaksoin katsoa vain ensimmäisen erän. Jalkapallo on nimittäin aika tylsää katseltavaa vaikka onkin maailman suosituin urheilulaji. Mutta suosikkijoukkueeni on Saksa! Mitään en jalkapallosta ymmärrä, mutta Saksa on kiva maa. Eikä ole ensimmäinen kerta kun näin vahvoilla perusteilla valitsen suosikkijoukkueen. Ala-asteella minulta kysyttiin että kumpi on parempi, Ilves vai Tappara. En tiennyt mitä ne ovat, mutta Tappara kuulosti paremmalta ja sanoin että se on parempi. Suosikkijääkiekkojoukkueeni on siis myös aikanaan hyvin vankoin argumentein valittu!

Oranssit on turvapoijuja, vaikka ne näyttää uimarin päältä :-o

Tänään ihmettelin taas sääennustetta, joka lupaa sadetta aina vaan. Ei muuta kuin Mustaanvuoreen kiipimään mäkeä ylös. Neljä kertaa ylös ja alas, kyllä tiesi treenin tehneensä vaikka en maksimisykkeitä edes hakenut. 

Takaisin sateesen

Öisille kaduilleni kun astelen

Pisaran poskeltani nuolaisen

Sadepisaran suolaisen

Talvisin täällä lasketellaan.

Huomenna olisi seuran harkkakisa. Joutuu muuten aika kauas pois mukavuusalueelta taas, jos tuo sääennuste pitää paikkansa.

Tänään ei tosin ole satanut niin paljon kuin on luvattu, mutta lämpötila on kyllä pitänyt paikkansa. Tiistain +16 astettahan on jo yhtä juhlaa! 

Joessa varpaat viilenee,

kun kattoo vaan ettei kalat haukkaa

Aurinko on mukava kaveri 

mutta onneksi kaukana

Liebster award -tunnustus ja haaste

Sain ihanan tunnustuksen Liikuntapäiväkirjan Jaanabalta :)

Säännöt:

1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Eilen illalla oli hurjan kaunista ja lämmintä.

11 satunnaista faktaa itsestäni:

1. Lapsena olin kamalan ujo. Sitä on ehkä vaikea uskoa nykyään. 
2. En pidä astianpesukoneen tyhjentämisestä yhtään.
3. Olen luonteeltani tunnollinen mutta myös melko huithapeli. Hassu yhdistelmä, mutta käyttäytyminen riippuu siitä kuinka tärkeä asia on.
4. Olen kaikkiruokainen, mutta maksaruokiin en koske. *puistatus*
5. Innostun helposti.
6. Inhoan ruokakaupassa käymistä. Tulen siitä ärtyneeksi.
7. Haluan joskus pystyä tekemään yhden leuanvedon. Ja pystynkin, en vaan tiedä vielä koska :)
8. Ihmettelen sitä, miksi suomalaiset eivät tervehdi lenkkipolulla. Eihän sellainen jossain Keski-Euroopassa tulisi kuuloonkaan. Suunnittelen usein tervehtiväni tuntemattomia kanssahölkkääjiä, mutta sitten en kehtaakaan.
9. Tykkään Kummelihuumorista. Lentäjä-sketsi ja pelikaani turbiinissa naurattaa aina :D
10. En koskaan torkuta herätyskelloa.
11. Luulen, että syön enemmän kasviksia ja juureksia kuin suurin osa ihmisistä.

Tänään oli sateista ja harmaata. Tuo pilvi on kuin haukkaava hippo.

Jaanan kysymykset minulle:

1. Oletko onnellinen ja mikä sen tekee? Jos et ole mikä tekisi sinut onnelliseksi?
Olen ihan hölmön onnellinen omassa elämässäni. Onnellisuus syntyy omasta asenteesta elämään ja positiivisuudesta.

2. Mikä on hienointa mitä sinulle on tapahtunut viimeisen vuoden aikana?
Nyt mennään varmaankin urheilusuoritusten saralle. Olen viimeisen vuoden aikana osallistunut ensimmäiselle triathlonin puolimatkalle, voittanut ikäsarjan SM-kultaa duathlonissa ja pyöräillyt 217 kilometriä putkeen.

3. Mistä asioista pidät itsessäsi?
Positiivisuus, iloisuus, joustavuus. Kanssani on helppo tulla toimeen.

4. Millainen olet kun suutut?
Hiljainen.

5. Onko kodissasi siistiä?
Välillä, mutta sitten taas tulee joku ja sekoittaa kaiken eikä laita tavaroita paikalleen eikä imuroi. Harrastuksiin menee niin paljon aikaa, että joskus on vaikea ehtiä siivoamaan sen tyypin sekoittamia paikkoja.

6. Minkä lemmikkieläimen ottaisit jos nyt ottaisit?
Kissa - en voisi kuvitellakaan mitään muuta.

7. Miten haluaisit elämäsi elää?
Terveenä, onnellisena ja tyytyväisenä.

8. Kännäätkö? Milloin viimeksi?
Muutamaan viinilasillista tai paria olutta ei luultavasti lasketa kännäämiseksi. Eli varsinaisesta kännäämisestä on kyllä niin paljon aikaa, että en edes muista koska.

9. Mitä harrastit lapsuudessasi ja nuoruudessasi? Harrastatko vielä samoja asioita?
Harrastin lukemista ja pianon- ja haitarinsoittoa. Lukemista harrastan edelleen. Tällä hetkellä en soita, mutta uskon palaavani noihin soittimiin ehkä joskus.

10. Mistä piirteistä pidät muissa ihmisissä?
Positiivisuus, iloisuus, rehellisyys, älykkyys, avoimuus.

11. Jos sinun pitäisi ottaa tatuointi nyt niin minkälaisen ja mihin sen ottaisit?
En ota tatuointia. Jos pakotettaisiin, ottaisin hyvin pienen kissan jonnekin mistä sen saa helposti piiloon.

Kukat meinaa että nyt on kesä. Ja niinhän se onkin.

Minun kysymykseni:

1. Millainen on maailman paras aamupala?

2. Mikä on paras neuvo jonka olet ikinä saanut ja keneltä sen sait?

3. Millaisen auton ostaisit jos voittaisit lotossa / vai ostaisitko ollenkaan?

4. Mistä aikaasaannoksestasi, teostasi tai taidostasi olet ylpeä?

5. Jos pääsisit aikakoneeseen, mille vuosikymmenelle (tai -sadalle) matkustaisit? Miksi?

6. Mitä kirjaa luet juuri nyt? Jos et lue kirjoja, niin kerro vaikka että mitä lehteä luet?

7. Mikä ruoka on bravuurisi keittiössä?

8. Mikä biisi on paras juuri nyt?

9. Kirjoitatko kauppalistan vai mietitkö vasta kaupassa mitä tarvitset?

10. Mitä urheilulajia seuraat mieluiten tv:stä?

11. Puhutko murretta vai yleiskieltä?

Haasteen laitan eteenpäin seuraaville kivoille blogeille:
Elämää ja Ameriikkaa
Jonna1983
Kaukomara
Läskimaija
Ninnin energianurkkaus
pistePISTEpiste
Punatulkku
Rahkamuija
Treeniä, traumoja ja trikoita
Triangaa ja ashtangaa
Triathlonvaimo

217 km Pirkan pyöräilyä aurinkokannella

En edes tiedä miten aloittaisin kun olen niin hämmentynyt ja onnellinen! Pyöräilin Pirkan Pyöräilyssä 217 kilometriä Kaupin Kanuunoitten 30 km/h -nopeusryhmässä. Maaliin asti, jee!

Mentiin treenikaverin kanssa ihan tekemämme plan A:n mukaisesti. Meillä oli siis takataskussa myös plan B ja plan C =) Ykkössuunnitelman mukaisesti pyöräillään Kanuunaryhmän mukana maaliin. Näin tehtiin!

Etukäteen en suostunut jännittämään, kun sen viikolla niin päätin. Nyt oli sen verran iso pala purtavana, että hulluksi olisin tullut jos olisin vielä jännittänytkin. Ajattelin, että pyöräilen klassikon verran, 134 km, ja sitten siihen päälle tulee vielä pikku lenkura. "Pikku" 83 km. Keskitin energiani tankkaamiseen, energianpuutteeseen tämä suoritus ei kaadu. Onnistuinkin tankkauksessa hyvin kun en tänä aamuna meinannut aamupalaa saada syötyä kun olin jo valmiiksi niin täynnä. Ja energia kyllä riittikin, siinä määrin kuin se etukäteen tankattuna on mahdollista.

Aamulla kamat autoon ja jäähallille. Hallilla nähtiin tuttuja ja juteltiin, aika meni nopeasti ja sitten jo siirryttiinkin lähtöryhmiin. Mentiin heti vetävän telaketjuryhmän perään, siinä pitäisi olla paras paikka ajaa. Siihen vaan rohkeasti vaikka en edes tiennyt pysynkö kyydissä :) Alkumatka olikin leppoisaa rullailua, ei ollut edes ylämäkiä. Melkein liiankin helppoa. Se oli oikeasti aurinkokannella ajamista! Aurinkokannella siis pyöräillään kun mennään ryhmässä hyvässä peesissä eikä tarvitse tehdä juurikaan töitä.

Orhit hirnuu aamulla tien päälle

Pitihän niitä ylämäkiäkin kuitenkin polkea. Ihan itse. Pysyin aika hyvin mukana, kun Kanuunajuna hidasti ylämäissä. Niissä minun heikoissa kohdissani. Ensimmäinen pikainen huoltopysähdys oli 65 km:n kohdalla Frantsilan Kehäkukalla. Ehti nopeasti käydä vessassa. Pulloja en ehtinyt täyttää, kun pingoin kuin aropupu paikalle kun näin lähtemässä olevan Kanuunaryhmän! Paitsi että se oli 32 km/h-ryhmä. Onneksi en siihen lähtenyt. Ja juomapulloissakin oli vielä hyvin juotavaa ja seuraavalle huollolle ei ollut pitkä matka.

Tässä välissä muuten putosin vähän vauhdista ensimmäisen kerran. Yhteen ylämäkeen ei himmattukaan niin kuin muihin, ja siihen jäin. Välimatka kasvoi edellä menevään ja miestä meni vasemmalta ohi minkä ehti. Tipahdin monta "sijoitusta". Muuten ei väliä, mutta tiesin että treenikaverini huolestuu. Minullahan ei mitään hätää peremmällä ollut, olin taas hyvin kyydissä hetkellisen ylämäkijunnauksen jälkeen. Treenikaveri onneksi sai väliaikatiedon että kaikki ok. Kyllä siellä taaempana tulee toinen vihreäpaitainen vielä.

Seuraavaksi pysähdyttiin Komin huoltopisteellä vartiksi, sai syödä keittoa ja juoda kahvia. Se oli nopeasti hotkaistu eväs.

Kuruun päin mennessä on tienpätkä, jossa jään aina. Ylämäki-alamäki-settiä ihan koko ajan. Jään ylämäessä, jään alamäessä (hyvin usein, koska arkailen). Vieressä ajeleva pyöräilijä sanoi, että onpas tämä hieno pätkä! Minä vaan koitin selviytyä ja toivoin että kaikki mäet lanattaisiin matalaksi. Tipahtelin silloin tällöin, mutta selvisin. 

Ajelu oli muutoin mukavaa, juttuseuraa oli melkein koko ajan. Aikakin kului huomaamatta, kun pilkoin matkan mielessäni pieniksi pätkiksi: seuraavalle huollolle, nyt on poljettu klassikko 134 km, sen lisäksi on enää se 83 km:n pikkulenkura, se kahtia jaettuna on pari neljänkympin lenkkiä, neljänkympin lenkki taas on Seinäjoen duathlonin pyörämatka... Viihdytin (ja huijasin) itseäni moninaisin tavoin. Ei sitä 217 kilometriä viitsinyt yhtenä könttänä ajatella.

Pikaiset pysähdykset tehtiin myös Muroleen ja Terälahden huoltopisteillä. Pullot pysyivät hyvin täysinä ja huoltopisteeltä sai muun muassa suklaata - suklaa harvoin on maistunut niin hyvälle!

Tiedättekö, mikä vaivasi matkalla eniten? Ei jalat, ei ahteri, ei selkä vaan se peukalon lihas joka on kämmenen puolella. Aika paljon jouduin ajamaan jarrukahvoilta, ehkä siihen tuli liikaa painetta mutta ai jeekura se sattui loppumatkasta. Molemmissa käsissä. Ja sormet oli ihan jökissä ja puutuneet. Vasemman peukalon pää on vieläkin ihan tunnoton. Siitä jarrukahvoilla seisoskelusta nekin. Sen verran vauhti heijasi, että välillä rullasi liian lujaa ja sitten vaan jarrua oli pakko painaa.

150 kilometrin kohdalla taisin sanoa ensimmäisen kerran, että reisissä muuten tuntuu jo ajaminen. Toisen fillaristin kanssa mietittiin, että olisi se kai kumma jos ei jo tuossa vaiheessa elämän pisimmällä pyörälenkillä tuntuisi. Muutoin pärjäsin, mutta ne ylämäet alkoivat tuntua. 

Loppumatkasta tuli jonkinlainen vauhdikkaampi nykäisy vetojoukoilta mäkisessä kohtaa - tai sitten olin jo niin väsynyt että mäet tosiaan tuntuivat. Yhdessä mäessä aloin jäämään jo sen verran, että oli hilkulla etten lähettänyt kaverille sanaa, että "nyt se toinen vihreäpaitainen jää". Sitten mietin, että nyt on ehkä 40-50 kilometriä maaliin, en kyllä hitto vieköön tässä vaiheessa jää! Selviäisin tästä kyllä maaliin yksinkin, mutta haluan kokea sen, kun maalialueella kuulutetaan "Kaupin Kanuunoitten keskinopeusryhmä 30 km/h saapuu maaliin"... Sitä olen kuunnellut jo kolme vuotta maalialueella tultuani klassikolta, nyt kyllä menen enkä meinaa! Sisulla runttasin sen ylämäen, onneksi reitti oli tuttu ja muistelin että kovin paljoa ei kamalia ylämäkiä enää pitäisi tulla. Jos olisi tullut vielä yksi, jossa porukka olisi ottanut jonkun irtioton, minun selkärankani olisi katkennut höyhenellä. Aika rajoilla oltiin. Mutta sitten kyllä tosiaan helpotti, niin kamalaa tunnetta ei tullut enää. Kanuunat vetivät letkan loppumatkan letkeästi rullaillen maaliin. Kivasti muuten porukan muut pyöräilijät tsemppailivat!

Viimeiset 10 kilometriä hymyilin kuin hangon keksi :) Täältä tullaan maaliin, ihan varmasti! Maalialueella ei kyllä tällä kertaa kuulutettu meidän ryhmää ollenkaan, että se siitä odotuksesta. Tsemppasi se ajatus kuitenkin minut pieneen rutistukseen.

Maali! YES!

Maalissa käytiin vielä juoksemassa pikku lenkki. Ihmeen normaalilta tuntui (hidas) juokseminen, vaikka pyörän päällä mietin että mitähän siitä tulee ja onnistuuko juokseminen ollenkaan. Urheilujen jälkeen maistui kalasoppa ja lätyt. 

Pyöräretkellä viihdyttiin taukojen kanssa kaikkiaan 7 tuntia 50 minuuttia. Ajoaika oli 7 tuntia ja 12 minuuttia. Suunnosta meni akku vajaan seitsemän tunnin kohdalla, pöh. Enpä tosiaan ollut mitään näin pitkää harjoitusta ikinä tehnytkään, eli vähän yllätyksenä tuli.

Tätä en uskaltanut kertoa aikaisemmin (kun en itsekään halunnut sitä ajatella):

Kuinka huonosti voi pitkään pyöräilyyn valmistautua, siitä en ole esimerkki kenellekään. Olihan sitä pyöräilyä huhtikuussa Toscanassa, mutta niissä maisemissa ei kilometrejä keräilty. Toukokuussakin pyöräilin kamalan vähän. Pisin pyörälenkki tänä keväänä 93 km. En kehdannut edes kertoa kenellekään :D Ja muutenkin pisin ikinä ajamani pyörälenkki on ollut 134 km (Pirkan pyöräilyn klassikko). Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin - olisinko päässyt enemmillä pyöräilykilometreillä vielä virkeämpänä maaliin?

Mitä kaikkia lajeja mahtuu yhteen viikkoon

Maanantaina juoksua ja maastopyöräilyn alkeita, tiistaina polkujuoksua, keskiviikkona suunnistusta ja perjantaina avovesiuintia. Kuulostaako triathlonistin viikolta? Monipuolista :) Treenitunteja ei tullut paljon mitään mutta ei toisaalta ehtinyt yksikään laji kyllästyttää! 

Mitään treeniohjelmaahan en noudata, mutta neuvoja kysyn aina ja paljon. Maanantaina treeneissä kysyin valmentajalta neuvoja, miten tämän viikon hoidan, että selviän Pirkan pyöräilyn 217 kilometristä. Kerroin, mitä olen suunnitellut, ja kerroin myös, missä on neuvotteluvaraa. Treenikaveri kyllä sanoi, että "tuo ei Soile kyllä kuulosta siltä että sulla olis missään juuri neuvotteluvaraa". Vähän neuvoja tuli mutta mitään ei kielletty. Hyvä niin.

Suunnistusreitillä oli jättiläiskivi

Tiistai-iltana putkahti ilmoille pienimuotoinen paniikki. Miten ihmeessä olen menossa pyöräilemään noin pitkän matkan. Apua. Pitkiä lenkkejä olisi tarvinnut tehdä enemmän, mutta elämä on valintoja. Oli Seinäjoen duathloniin valmistautumista ja kisaviikonloppua ja muita koottuja selityksiä. Minkälainen pyöräkunto minulla on...?Aikaisemmin ajattelin sen olevan ihan hyvä ja parantuneen viime vuodesta mutta nyt tuli paniikkihetki - ei se varmaankaan ole riittävän hyvä, ei varmaankaan ole parantunut tarpeeksi ja mitätästänyoikeentulee. Pitäisikö sittenkin vaihtaa klassikolle ja ajella tutusti ja turvallisesti 134 kilometriä. Varmaan se vaihto vielä onnistuisi. Unikin karkasi, se on minulle epätavallista (valvoin ehkä 15 minuuttia tätä asiaa huolehtien, että sen isommasta valvomisesta nyt ei ole kyse, mutta kun normaalisti nukahdan kun laitan pään tyynyyn).

Lintutornikin oli siellä keskellä ei mitään.

Aamulla viesti treenikaverille jonka kanssa olen menossa Pirkan pyöräilyyn. "On vähän paniikkia ilmassa". Kaveri soitti, rauhoitteli ja puhui minut ympäri. Sanoin kyllä että en halua olla jarruna kun kaveri on vahvempi pyöräilijä. Minut vakuutettiin: mennään yhdessä, jos pudotaan ryhmästä niin minun ei tarvitse vetää, mennään sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu. Jaaha. Eli en vaihda matkaa. Voiko noin ihanaa treenikaveria ollakaan. Lopuksi vielä "ota lenkkarit mukaan niin juostaan vielä vähän pyörän jälkeen". "Juu", vastasin. Mitä ihmettä miten tässä näin kävi?

Missä me ollaan.

Siihen kyllä lopetinkin murehtimiset, mitä sitä turhaan. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. Nyt vain tankkaan ja luotan itseeni! Huomiselle on luvattu kivaa säätäkin, että kyllä kelpaa pyöräillä!

Keskiviikon suunnistusreitti, helppo kolmonen, ei ollut helppo. Kartta näytti hankalalta ja maasto oli hankalaa ja hidaskulkuista. Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin siellä varmaan vieläkin. Huh. Ukkonen pyöri ympärillä, ennen suunnistusta ukkoskuuro oli mennyt juuri ohi, jäljellä oli vain kuuma ja hikinen ilma, ja suunnistuksen jälkeenkin pukkasi vielä kunnon rankkasateen. Metsässä ollessamme ei satanut, siellä ei kastunut muuta kuin tossut kun pulahdin johonkin suohon.

Eilen illalla ukkoskuuron jälkeen kävin avovedessä pulahtamassa. Ensin vesi tuntui kylmältä, mutta vähän ajan päästä se oli jo tosi lämmintä. Ja uiminenkin oli aika mukavaa. Jestas, alanko tykkäämään avovesiuinnista?

Tämä on avokallio, sen minäkin metsässä tunnistan.

Fysioterapeutilla ja akupunktiossakin kävin huollossa viikolla. Akupunktiossa laitettiin neuloja kohtiin, jotka edistävät fyysistä suoritukykyä. Hassua, en itse asiassa tiennyt että akupunktiolla voi olla vaikutusta myös suorituskykyyn. Ja koska minun kroppani tuntuu akupunktiosta tykkäävän ja ottavan sen hyvin vastaan, niin oletan, että huomenna siis on varsinainen tempotykki Pirkkahallin lähtöviivalla! Hah!