keskiviikko 27. elokuuta 2014

Triathlonia ruotsiksi

Simning, cykling och löpning. Opettelin tuon perussanaston niin pärjään viikonloppuna Ahvenanmaalla. Ahvenanmaalla järjestetään Käringsund triathlon, perjantaina ja lauantaina kilpaillaan sprintillä ja puolimatkalla. Olen paikan päällä talkoohommissa ja taidanpa olla joukkueessa kisaamassakin. Osaan aika montaa kieltä ainakin jonkin verran, mutta tuo ruotsi ei ole koskaan oikein tarttunut. Miten kannustetaan ruotsiksi? Ehkä kannustan vaan suomeksi.


Tämä polku loppui järveen.

Hupsista vaan ilmoittauduin Tampere puolimaratonille 14.9. Kivaa kun omalla kylällä on tapahtuma! Viime vuonna olin katsomassa ja kannustamassa. Jännittää ihan kamalasti, kun juoksu on ollut tahmeaa. En haluaisi juosta hitaammin kuin ennen, mutta se taitaa kyllä olla nyt mahdollista. Ei sen nyt pitäisi jännittää, mutta jännittää kuitenkin. Tiedätte kyllä. Berliinin maratonkin on siitä sitten parin viikon päästä, sitä en uskalla vielä edes ajatella :)

Sellaista kaikkea, on puolimaratonia ja maratonia tulossa. Minä odotan niitä (innostuksensekaisella) kauhulla, mutta itse juoksusta ja treeneistä nautin! Maanantaina oli aika salakavala juoksutreeni, useampi on maininnut että kas kummaa kun reisissä tuntuu vaikka ei muka mitään niin ihmeellisiä tehtykään... Eilen oli pakko pitää lepopäivä kun oli niin jäykkäkoipista menoa. Tänään mietin mitä tekisin kun jaloissa vieläkin tuntui. Teinkin sitten varsinaisen nautiskelutreenin. En vilkuillut sykkeitä, en vauhtia, en aikaa. Hölköttelin vaan. Kun tuli ylämäki niin tein siihen napakan vedon ja palauttelin sen jälkeen kunnolla. Juoksentelin sivuttain ja takaperin, tein kyykkyhyppelyitä ja lyhyitä teräviä vetoja, poikkesin polulle kun sellainen tuli vastaan, kuuntelin kun kiukkuinen orava ojensi minua, taisin kulkea liian läheltä. Koitin pitää polullakin askelkosketuksen maahan lyhyenä. Nautin ihanasta syksyisestä kosteasta säästä. Kyllä syksy on juoksijan parasta aikaa!



En muistanutkaan että kotinurkilla on näin kivaa polkua.

2 kommenttia: