lauantai 9. toukokuuta 2015

Ideaparkin puolimaraton 2015

Tänään Ideaparkissa Lempäälässä Tampereen kupeessa juostiin puolimaraton ja kymppi Ideaparkjuoksu-nimisessä tapahtumassa.

Olen juossut Ideaparkissa ensimmäisen puolimaratonini vuonna 2011, joten reitistä oli jotain hämäriä muistikuvia. Ei mikään nopea reitti ainakaan, sen muistin. Vuoden 2011 Ideapark-juoksu on raportoituna lyhyesti täällä.

Ideapark-juoksu juostaan yhtenä kierroksena. Lähtö ja maali on Ideaparkissa, juoksu kulkee Lempäälän keskustan läpi ja matkan varrella on myös paljon avaraa maalaismaisemaa. Suurin osa matkasta juostaan asfaltilla, mutta välillä on myös hiekkatieosuuksia. 

Päivä alkoi sillä, että heräsin vasta vähän ennen kymmentä. Startti oli klo 13, mutta olin kyllä ajatellut, että aamulla olisi vähän enemmän aikaa. En ollut katsonut mitään juoksukamojakaan valmiiksi, kun ajattelin että aamulla on hyvin aikaa ja herään varmasti hyvissä ajoin ilman herätyskelloa. Nukkumaan menin puoli kahdeltatoista, joten arvioin, että varmaan siinä kahdeksan - puoli yhdeksän aikaan heräilen. Ja mitä vielä, nukuin siis reilut 10,5 tuntia sikeästi! Taisi olla univelkaa... Mutta hyvin ehdin silti. 

Lähdössä palelin autossa ja vaihdoin vielä lyhyistä juoksutrikoista pitkiin sekä laitoin takinkin pitkähihaisen juoksupaidan päälle. Oli nimittäin kylmä ja tuuli niin maan mainiosti! Mietin, miksi lähdin. Onneksi kuitenkin muistin, että tykkään juoksemisesta :)



Lähtöhulinaa. TT226-porukkaa oli useita lähdössä juoksubaanalle.

Puolimaratonille ilmoittautuminen tapahtui vähän ex tempore edellisenä päivänä. Pari työkaveria oli lähdössä juoksemaan, joten taisin tempoutua puolimaratonhenkeen mukaan puolivahingossa. Olin kyllä kysynyt maanantain treeneissä valmentajalta, että pitäisikös tässä juosta jokin puolimaraton. "Saat juosta jos haluat", oli vastaus. Kun kysyin, onko pakko, vastaus oli "ei ole pakko". Kääk, ihan itsekö pitää päättää! Jos minut olisi määrätty juoksemaan tai olemaan juoksematta, olisin rauhassa voinut kapinoida päätöstä vastaan :D

Mietin kaikkea hullua. Listaan teillekin alle luettavaksi (tyhmät) kysymykset ja vastaukset itselleni.
  • Jaksanko edes juosta niin pitkää matkaa. No hei, varmaan jaksan. Haloo! Kun en vaan pitkään pitkään aikaan ole juossut juurikaan kymppiä pitempää juoksua niin oli jotenkin päässyt unohtumaan.
  • En juokse ennätystä, kannattaako mennä juoksemaan. No varmana kannattaa. Tämähän on treeni eikä mikään pääkisa! Aina ei voi juosta ennätyksiä, joskus vaan pitää nauttia tekemisestä.
  • En ole juossut vauhtikestävyysalueella kovin pitkää matkaa. Treeni kun on keskittynyt Ironmanin pohjien rakentamiseen. Ja mitä sitten jos en ole juossut sillä alueella. Nyt mennään vähän kehittämään sitä. Tämä on treeni. T-r-e-e-n-i.

Miettiiköhän kukaan muu tällaisia? Kaikista hulluinta tässä on se, että tykkään juoksemisesta valtavasti ja välillä on niin kiva juosta niin lujaa kuin lähtee kun muuten omissa treeneissä joutuu jarruttelemaan ja vahtimaan sykkeitä ettei ne nouse liikaa. Niin ja muutenkin, minä, positiivinen ihminen, vellon tuollaisessa sopassa :) Ajattelin kaikki asiat läpi ja tulin järkiini. Lappu rinnassa on se joka laittaa miettimään urpoja. Pitää mennä vaan!


Koitan hymyillä vaikka palelee.

Lähtöpaikalla kajautettiin kannustushuuto Triathlonteam 226:lle. Siitä sitten baanalle! Lähdin yhtä matkaa 1 rkl liikuntaa -blogin Riikan ja muitten kanssa. Alkuruuhkaa on aina Ideaparkissa, reitti on alussa kovin kapea. Ohitteluksi meni ja porukka hajaantui.


Go TT226!

Ei siinä mennyt kuin muutama kilometri kun kroppa lämpesi ja juoksu oli vaan ihan älyttömän kivaa. Fiilistelin iPodista hyviä biisejä ja nautin!


Välituuletus matkalla.

Juoksin ihan fiiliksellä, en katsonut aikaa tai vauhtia. Sykettä kurkkasin välillä, mutta kun se täsmäsi aina olotilan kanssa niin en sitäkään vahtinut sen enempää. Ei se matka tapa, vaan vauhti. Eli jos olo alkaa tuntua ikävältä niin sitten vauhtia pois. Se toimii aina. Juostessa oli varma olo, mietin, että ihan sama mikä aika tulee, mutta vihdoinkin kestävyys alkaa olla sillä tasolla, että tiedän että jaksan ihan varmasti. 

Vuodesta 2011 juoksun tunnelma oli muuttunut: matkan varrella oli muutama bändi! Siis hei Lempäälässä! Tosi hienoa! Ja oli myös kannustajia ja lapsia heittämässä ylävitosia. Kannustajia täällä Suomessa on edelleen vähän, ja mieluusti kannustetaan vain omia tuttuja, mutta sanoisin että ehkäpä siinäkin jokin on muuttumassa. Minuakin kannustivat täysin tuntemattomat ihmiset. Se on kivaa ja siitä juoksija saa virtaa, kannustakaa vaan kaikkia!

Minut juoksi kiinni ja ohi Uinti, pyörä & juoksu -blogin Katri. Tiesin, että Katri on hyvässä kunnossa ja peesissä kannatta pysyä jos vaan jaksaa. Sopivaa vauhtia mentiinkin, oli mukava juosta kun on tuttu selkä näkyvissä. 

Juoksin Triathlonteam 226 -seuran takki päällä ja sain hauskan kommentin ohi juoksevalta miesporukalta: tiedustelivat, olenko jo ensin aamulla käynyt uimassa ja pyöräilemässä :)

Seuraavassa kuvassa on enää 100 metriä maaliin. Viimeinen ylämäki ja maalisuora on mutkan takana. Ensin tuuletin kuvaajille, mutta sitten päätin pistää vauhtia tossuun ja ottaa loppukirin. Olin koittanut loppukiriä jo jonkin aikaa sitten, mutta pysäyttävä vastatuuli esti aikeeni, vauhti ei varmasti ainakaan kasvanut. Kylmä muuten ei ollut matkan varrella koko aikana, eikä oikeastaan liian kuumakaan. Lämmin oli niissä kohdissa mihin ei tuullut, mutta olin silti tyytyväinen vaatetukseen. Hanskat riisuin puolessa matkassa taskuun.


Tässä tullaan jo maalisuoraa.
Maaliintulotuuletus keskeytyi kun piti tarkistaa loppuaika :D

Niin ja loppuaikakin oli yli odotusten: 1:51:37. Tokaparas aika ikinä! 

Maalipussukassakin oli kaikkea mukavaa. Tosin yksi huomautus järjestävälle taholle: juoksija jaksaa kyllä syödä paaaljon isomman suklaapatukan kuin tuon...




6 kommenttia:

  1. My thoughts exactly tuosta suklaapatukkaloppukaneetista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuosta tullut kuin vihaiseksi :D

      Poista
  2. Iso käsi hyvälle kisalle ja vielä parempaa, hyvälle t-r-e-e-n-i-l-l-e! Ihan tuttuja ajatuksia. Mä olin just pääsemässä nuiden yli, kun tuli nälkävuoden mittainen pf-case ja nyt nälkävuoden mittainen nilkkacase. Viime kesänä juoksin yhden kympin kisan vaikken ollut juossut juurikaan lenkkiä, saati kymppiä, jotain vuoteen ja oli kyllä positiivinen yllätys. Kyllä ne pohjat ja monipuolinen treeni kantaa. Se on melkein yhtä kiva huomata, kun tehdä enkat. Melkein :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se niin on että aina kannattaa kyllä mennä kun on sopiva tilaisuus ja on terve. Toivottavasti säkin saat pian nilkkaa kuntoutettua. Onneks uusi pyörä tsemppaa treeniin!

      Poista
  3. Niin hieno juoksu tuo treeni- ja extemporejuoksu!! :) Hyvältä Soile näyttää, enää 8 viikkoa!! Ja niin, samoja mietteitä täälläkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulos oli kyllä iloinen yllätys! :) Aika käy tosiaan vähiin, kohta päästään nauttimaan piiiitkästä suorituksesta!

      Huh helpottavaa että joku muukin pähkii hölmöjä =)

      Poista