Ruisrääkki 2013

1:48:40 oli eilisen puolimaratonin nettoaika. Puolimaratonennätyksestä jäi 9 sekuntia (toukokuussa Eden Runissa 1:48:31), mutta ennätysjahdissa ei eilen oltukaan - varmaankin juuri siksi olen todella tyytyväinen eiliseen juoksuun.

KilpailuStrategia.

Mentiin koko viikonlopuksi Turkuun ystävien luokse, ja perjantaina managerit laativat kisastrategian. Melkoista tavoiteaikaa sinne tuuppasivat, vaikka sanoin, että juoksen sykkeillä, tarkoitus ei ole raastaa täysillä. Hauskaa ainakin oli suunnitellessa :D

Kympin, Ruisriikin, lähtö. Aika kapeaa baanaa alussa lähdetään.

Yksi geeli oli hajonnut ennen kisaa ja tahrinut kaikki vaatteet. Piti kiskaista se huiviin ennen kisaa.

Vakuuttavan näköinen vesipullo.

Lähtökarsinassa alkoi jännittää. Huomaa väkinäinen hymy.

Mutta kun pääsee juoksemaan, ei enää jännitä.

Ruisrääkki tuntui olevan nimensä mukainen. Profiili oli ihan riittävän nyppyläinen. Mäkiä riitti, useimmat eivät olleet pitkiä, mutta niitä vaan tuntui olevan aika paljon. Varsinkin alussa reitti oli justiinsa niin kuin strategiakuvassa olevan lohikäärmeen selkä: ylösalas, koko ajan. Reitti ei ole nopea.

Jalat irti maasta!

Lähdin aika edestä että olisi tilaa juosta. Suunnitelmissa oli, että juoksen suurinpiirtein 155-160 sykkeillä, niin että tulee kiva reipas treeni. Justiinsa niin varmaan kun on numerolappu rinnassa! Alussa oli mentävä virran mukana, ja meno tuntui hyvältä kun pääsi vihdoinkin irti ja baanalle. Sain sopivavauhtisen selänkin eteeni ja annoin mennä. Ensimmäinen kilometri menikin 4:53-vauhtia, huh, liian kovaa vauhtia pysyäkseen loppuun asti samana. Olin etukäteen miettinyt, että hyvin menee jos kilometrivauhdit pysyvät alle 5:30, mutta nelosella alkavista en sentään uskaltanut haaveillakaan. Alussa oli ylämäkeä ja sykkeet nousivat senkin takia yli suunnitellun 160:n. Joka tapauksessa fiilis oli hyvä ja juoksu kulki, teinpä siinä sitten äkkiä uuden pläänin, antaa olla orjallinen sykkeitten seuraaminen tänään ja menen fiiliksellä. Rennon kovaa hymyillen. Puristaa ei saa eikä tarvitse.

Sitten sain antaa mennä vapaasti ja niin että oli hyvä fiilis. Jos alkoi tuntua ikävän pahalta, sain hidastaa, kyllä oli rento meininki! En itse asiassa usko, että vauhdin väkinäinen kiristäminen olisi tuonut kovinkaan paljon nopeampaa loppuaikaa, tuntemukset olisivat kyllä olleet pahemmat. Yllättävän nopeasti kilometrit taittuivat. Jossain viiden kilometrin jälkeen oli kisan ehkä raskain ja tympein hetki, jotenkin se maasto sahasi koko ajan ylös ja alas ja sykkeet karkasivat varmaan liian ylös. Jossain kymmenen kilometrin kohdalla taas olin huolissani siitä, että kohta ollaan puolessavälissä ja kisa loppuu, on niin kivaa että pitää nyt nauttia täysillä!

Maisemat Ruissalossa olivat hienot. Oli metsää, niittyä, peltoa, valtavasti kanadanhanhia, hevosia, rantaa, merta. Tykkäsin ja haluan ehdottomasti sinne vielä uudestaan ihan rauhalliselle lenkille.

Juoksu oli suureksi osaksi hiekkatiellä, joka tuntui hyvältä jaloille. Melko lopussa tajusin, että hei, mihinkään paikkaan ei satu, aivan huikeaa. Yleensä sitä tulee jonkinlaista pistosta sinne ja tuntemusta tuonne, mutta nyt ei mitään. Rakko oli varpaaseen tulossa, sen tunsin, mutta ei rakkoja lasketa.

Lähdössä Kuuvan lenkille.

Paikallisoppaat olivat pelotelleet reitin lopussa olevalla Kuuvan lenkillä, sieltä tullaan kuulemma kilometri nousua maalia kohti. Pelottelu oli toiminut niin hyvin, että koko ajan odotin, että koska se mäki oikein alkaa, ja sitten tajusin, että olinkin tullut jo koko mäen ylös :) Nousu tapahtui loivasti ja pikkuhiljaa, ei se loppujen lopuksi niin pahalta tuntunut. Varalan vartin loppunousu maalia kohti oli paljon pahempi.

Voihan suomalaisten kannustus sentään. Reitin varrella oli katsojia, mutta ei kannustettu kuin omia tuttuja. Voi että sentään, kunpa ihmiset tajuaisivat kuinka vähällä vaivalla voisi saada juoksijan hyvälle mielelle ja tsempattua ihan uuteen vauhtiin! Ihan pikku taputukset ja kannustushuudot riittäisivät. Yhdessä kohdassa oli iso nippu katsojia, itsekin juoksin isossa porukassa, oli pakko huutaa katsojille, että kannustakaa hei! Melkein olisi voinut luulla että ollaan Hämeessä eikä Satakunnassa: hitaasti meni perille mitä toivoin, ja muutama taputus sieltä sentään irtosi :)

Kuuvan lenkin jälkeen matkaa oli muistaakseni enää reilu kilometri. Siinä oli muutama naisjuoksija edessä, ajattelin että uskaltaisinko lähteä kokeilemaan pääsenkö ohi. No tottakai, ei muuta kuin urku auki! Oli hassu tunne, juoksutyyli muuttui aivan täysin kun aloin väsyneillä ja mäkien hapottamilla jaloilla nostaa polvia juostessa, sehän alkoi tuntua juoksulta eikä hölkältä! Kevyttä meininkiä, tossu ei saa viipyä kauaa maassa, nyt on kiire! Jee! Aivan mahtavaa! Ohi vaan tytöistä, samalla parista miehestäkin. Koko ajan pelotti että ei kai tästä enää pitkä matka ole, miten pystyn ylläpitämään vauhdin... Maalialueen kuulutukset kuuluivat jo, missä se maali oikein on! Tulihan se sieltä ja kisaksihan se lopussa meni kun näin takaviistosta että apua nyt mua otetaan kiinni, ei kun lisää hanaa!

Loppukiri.

Maalissa: huikeeta, hienoa, hyvältä tuntui! Sijoituksesta en siinä vaiheessa tiennyt, mutta kun olin ollut jo jonkin aikaa maalissa, kuulutettiin maaliin N35-sarjan voittaja. Olisi siis kannattanut olla nuorempi (sanoi manageri). Sijoitukseni oli neljäs omassa sarjassa. Kilpailunumeroni muuten oli 2142 ja kokonaissijoitukseni kisassa 226:s, näistä numeroistahan voisi löytää vaikka mitä merkityksiä :)

Keskisyke oli 163, että vähän yläkanttiin se alkuperäissuunnitelmasta meni. Toisaalta vain yksi kilometri meni sen itselleni asettaman maagisen 5:30-rajan yli, eli siinä suunnitelmassa melkein pysyttiin. 

Kisan jälkeen oli mukava lähteä ystävien luo saunomaan ja syömään kunnon pihvit. Jälkipelejä ja strategioita käytiin läpi vielä iltamyöhälle.