Urheilijan pikku apulaiset

Aku Ankassa Pikku apulainen pelastaa usein Pelle Pelottoman pulasta. Oikeassa elämässä hieroja, fysioterapeutti ja osteopaatti pelastavat urheilijan pulasta. Tunnustan, en enää taida pärjätä ilman!

Fysioterapia ja akupunktio

Fysioterapeutilla olen käynyt jo ennen kuin aloin urheilemaankaan. Hoidatin toimistotyön aiheuttamia niska- ja hartiavaivoja. Niitä vaivoja ei enää ole, mutta muunlaista on tullut tilalle. Sanoisin, että vaivojen määrä on vakio. Olisihan se mukava treenata ilman mitään kolotuksia, mutta väittäisin, että olen kaikkien kremppojeni myötä oppinutkin kaikenlaisia asioita. Itseni ja oman oloni kuuntelua ainakin mitä suurimmassa määrin.

Ystäviltä saatu ihana pikkujoulukukkakimppu

Syy, miksi olen tutustunut näihin kaikkiin upeisiin ammattikuntiin, on se, että nyrjäytin vasemman nilkkani kaksi ja puoli vuotta sitten, kesällä 2012. Tilanne tuntui hetkellisesti maailmanlopulta, ensimmäinen Joroisten puolimatkan triathlon oli kolmen viikon päässä, ja peruuttaahan se osallistuminen piti. Nilkan nuljahduksesta kuntoutuminen sujui kuitenkin ihan kohtalaisesti (vaikka silloin aika tuntui ikuisuudelta): kuukauden päästä kisasin jo varovasti triathlonin harkkakisan ja kolmen kuukauden päästä juoksin 33 kilometriä Pirkan hölkässä ennätysaikaan. Muistan kyllä että nilkka ei tuntunut ihan entiseltään ja varoin sitä vielä kovin.

Seuraavana talvena tuli kaikenlaista kummallista vaivaa vasemmalle puolelle lantionseudulle ja yläselkään. Heräsin yöllä lapaluun seudulla olevaan särkyyn, en pystynyt tekemään yhtä vatsalihasliikettä kun häntäluun tuntumassa muljahteli ikävästi ja liike oli kivulias, juoksulenkeillä alkoi pakarassa tuntua vihlaisuja ja lonkan ulkosyrjä kipeytyi. Kaikenlaista pientä harmia. Keväällä menin fyssarille ja ongelmakohta löytyi: SI-nivel oli kansankielellä "pois paikoiltaan" ja siitä johtuen koko lantionseutu oli tietenkin virheasennossa. Ei ihme että tuntui kipua kun ihminen oli kiero. Sain hoidon yhteydessä myös akupunktiota, joka tuntui toimivan todella hyvin. Paranin aika hyvään kuntoon!

Fysioterapeutti osasi laittaa väärissä paikoissa olevia palasia paikoilleen ja antoi myös ohjeita ja neuvoja, millä jumppaliikkeillä tai venytyksillä pystyn itse helpottamaan oloa. 

Seuraavana talvena, kun vastaavia oireita alkoi ilmaantua, tiesinkin onneksi minne mennä ja taas hoidettiin kuntoon. Viime kesän urheilin ja kilpailin aika lailla onnellisena ja oireettomana näistä vaivoista. 

Elokuussa sitten taas tulikin uudenlaisia oireita: vasemman polven sisäsyrjä kipeytyi niin maan perusteellisesti. Niin, että laittoi ontumaan oikein kunnolla. Juoksin sillä kipeällä polvella joukkuekisan juoksuosuuden Ahvenanmaalla Käringsund triathlonissa. Kipulääkkeen voimalla menin - älkää tehkö niin kuin minä tein... Mutta hei, meidän joukkue voitti :) Sen juoksun jälkeen polvi oli taas hetken parempi, ihmeellistä. Kävin fyssarilla ja sain kuulla, että polvikipu on kuulemma ihan tyypillinen SI-nivelen oire. Taas hoidettiin ja Berliinin maraton häämötti kuukauden päässä. Mitään kunnon juoksutreeniä en oikein pystynyt tekemään, mutta toisaalta kevyt juokseminen usein helpotti vaivaa. istuminen oli kaikkien pahinta, sen jälkeen onnuin aina. Berliiniin lähdin sillä asenteella, että jos en voi juosta niin pääsenpähän ainakin matkalle ja katsomaan. Juoksin siellä kuitenkin, ihan kelpo ajankin, ja polvi oli sen jälkeen paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. On kyllä varsin erikoinen vaiva!

Hieronta

Tänä syksynä pääsin Tampereen urheiluhierojakoululle projektiurheilijaksi. Tämä oli minulle aivan kuin loton täysosuma! Oma tuttu hieroja hieroo kerran viikossa ja sen lisäksi voisi käydä urheiluhierontaklinikalla hierottavana. Minulle sattui mahtavan innostunut ja taitava hierojaopiskelija. Tai luultavasti kaikki siellä ovat hyviä, mutta oman hierojani innostus on ihan tarttuvaa. Hän ottaa selville kaikkea uutta oma-aloitteisesti koko ajan, kyselee ja kuuntelee, haluaa aidosti auttaa. Kerroin kaikki vaivani ja kolotukseni - niitähän riitti - ja sitten lähdettiin hieromaan paikkoja auki. Ensimmäiset viikot keskityttiin pelkästään jalkoihin, niissä kun tuntui jumia löytyvän ja hieronta selvästi helpotti polvikipua. Tunnin-parin jalkahieronta kerran viikossa on ollut sellaista luksusta mistä en ole osannut uneksiakaan. Ihan rehellisesti voin nyt sanoa, että itse en millään venyttelyillä saa jalkoja niin hyvin auki kuin hieroja saa.

Glögiä ja pipareita.
Ihan itse koristelin ja sen ovat näköisiäkin.

Olen saanut myös kotiläksyjä ja kotivenyttelyohjeita. Hieroja on käynyt treeneissä katsomassa mitä siellä puuhataan ja samalla nähnyt minut livenä liikkumassa. Kamala tilanne muuten kun sekä valmentaja että hieroja molemmat tuijottavat kun teen jotain liikettä ja tiedostan, että teen sen vähän väärin tai kunto ei riitä tai toispuoleisuus näkyy. Painajainen =)

Polvikivun myötä on tullut myös voimanpuute vammajalkaan. Jalat ovat olleet ihan eri paria, itsekin sen olen selvästi huomannut. Toisaalta heti kun polvikipu on hävinnyt, voimakin on palautunut. Lieneekö jotain hermostollista juttua, mene ja tiedä. 

Osteopatia

Osteopaatti oli minulle ihan uusi kokemus tällä viikolla. Tässä jo mietin, että miksi en mennyt sinne aiemmin. Ensin haastateltiin, pääsin kertomaan vikalistani. Lista on niin pitkä että vasta illalla muistin että unhdin yhden jutun. Ensi kerralla sitten. Sitten osteopaatti alkoi tutkia, laittoi minut seisomaan kasvot ikkunaa kohti. Pitkään, todella pitkään vain katseli ja tarkasteli minua ja asentoani, kysyi sitten, että "kuvitteletko nyt seisovasi suoraan". Ööh... Melko johdatteleva kysymys, korjasin vielä vähän asentoa ja sanoin, että kyllä vaan. Mutta enpä seissyt. 

Mahtava iltataivas joulukuussa

Nilkka tutkittiin ensimmäisenä, ja vammajalan nilkka oli kuulemma ihan erilainen kuin terveen jalan nilkka. Jäykkä pötikkä. Samansuuntainen oli oma tuntemuskin nilkasta, tosin en oikein osannut sanoa että millä tavalla se on erilainen. Nilkka käsiteltiin aika pitkään, hoito oli kivutonta, siinä vaan rupateltiin ja osteopaatti pyöritteli nilkkaa ja jalkaterää. Oli pakko välillä kysyä, että mitä oikein tapahtuu, vastaus oli että luita irrotellaan. Hassua. Jalkaterän ja nilkan alueella on paljon pieniä luita jotka kuulemma helposti jäävät kiinni toisiinsa. Nilkan nyrjähdyksestä johtuen varsinkin yksi tietty pieni luu menee helposti pois paikoiltaan. 

Nilkan jälkeen käsiteltiin vielä lantionseutua ja alaselkää. Polveakin osteopaatti katseli, mutta totesi heti että siinä ei ole mitään vikaa. Helpotus, juuri niin kuin itsekin olen ajatellut, polvessa ei ole vikaa vaan polvikipu tulee muualta. Lopuksi katsottiin uudestaan asento, missä seison. Vammajalan nilkka oli kuulemma korjaantunut silminnähtävästi. Muutos oli kyllä sen verran hienovarainen, että omissa tuntemuksissa en sitä juuri huomannut. Ehkä tuntui, että jalkaholvi oli korkeammalla, en tiedä. Lantiossa ja alaselässä oli sen verran enemmän jumia, että niitä ei kerralla saatu auki, menen vielä uudestaan.

Jännä juttu, polvi ei nimittäin ole tiistain osteopaattikäynnin jälkeen ollut lainkaan kipeä. Vasemmanpuoleinen solisluu sen sijaan oli seuraavana aamuna todella kipeä, ihan kuin olisi ollut pois paikoiltaan! Mietin pitkään, että olenkohan nukkunut huonossa asennossa, vai voiko vasemman puolen korjaantuminen vaikuttaa tuolla lailla koko kropan mitalta? Jos olin ollut kierossa ja kun paikkoja avattiin alhaalta niin yläpääkin alkoi aueta? En tiedä, mutta pari päivää luulin että solisluu on sijoiltaan ja hädintuskin sain takin päälleni, tänään se kyllä alkaa tuntua jo ihan normaalilta. 

Jumeille ja kolotuksille huutia. Yksin en osaa mutta näitten apulaisten kanssa homma hoituu!