Polkemista ja jolkottelua

Pyörää ja juoksua, niitä on reilun viikon sisään tullut tahkottua. Avovesi ei ole enää houkutellut enkä uimahalliinkaan ole saanut mentyä.

Mainittavan pyörätempauksen tein viime lauantaina. Mentiin ystävien mökille, minä polkupyörällä, manageri autolla. Mitä sitä turhaan autolla menemään, saan hyvän treenin ja manageri huoltaakin vielä matkalla. Matkaa oli tiedossa 115 kilometriä, kohteena Mänttä-Vilppula. Perjantai-iltana juoksin vähän yli kympin lenkin, en siis mitenkään erityisemmin valmistautunut lauantain urakkaan. 

Reitti oli selvä: Rantatietä pitkin Teiskontielle, sieltä kohti Aitolahtea. Kämmenniemi, Terälahti, Velaatta, tuttua seutua on. Suoraan kun ajelee ja vastaan tulevasta T-risteyksestä käännyn vasemmalle kohti Ruovettä niin en voi eksyä. Siitä Ruoveden ohi ja jonkin ajan päästä käännytään oikealle. Sitten pätkä ja yksi käännös vasemmalle, helppoa.

Intoa piisasi alussa, vauhtia taas ei. Voi että on hidasta ajella kevyen liikenteen väyliä maantiepyörällä. On pihasta tulevia risteyksiä, soraa, huonoa asfalttia, koiranulkoiluttajia ja kaikkea niin että pitää olla tarkkana. Suustanikin jäin vielä hyväksi aikaa kiinni, kun pysähdyin ihmettelemään juoksutapahtumaa. Liikuntakeskus Ateena (ihan uusi tuttavuus mulle) oli järjestänyt Ateenasta Ateenaan (Tampereelta Ylöjärvelle) -juoksutapahtuman, 17 kilometriä. Särkänniemessä oli huoltopiste jossa minutkin huollettiin, sain matkan varrelle mukaan Teho-Sporttia ja magnesiumia.

Aitolahden Nesteellä oli seuraava huoltopisteeni, vesipullon täyttö. Vieläkin pyöräily oli mukavaa! Matka taittui, vaikka mäkiäkin alkoi tulla vastaan. Huh, en ollut muistanutkaan että profiili oli ylösalasylösalas. Aivan loistavaa treeniä, harjoittelin putkelta polkemista. Se on minulle myrkkyä, mutta koska voimaa tarvitaan niin siitähän sitä tulee, bonuksena mäetkin menee vauhdikkaammin ylös. Juu menihän ne. Kun tuli käännös vasemmalle Ruovettä kohti, olikin jo jalat soosina mutta matkaa vielä jäljellä. Manageri laittoi viestiä että lähtee kohtapuoliin kotoa ajelemaan. Olin laittanut huoltoauton kyytiin vesipullon, urheilujuomapullon ja banaania. Jes, kohta se sieltä tulee!

No ei tullut kohta. Odottavan, ja varsinkin polkevan ja odottavan aika on pitkä. Ääh, juomat alkoi olla lopussa. Pitkältä tuntui kun matkallakaan ei ollut mitään kauppoja tai kahviloita. Mutta sitten näin kyltin: grillikioski! Polkimet alkoi viuhumaan kun otin suunnan sinne. Kylmiä juomia kaappi täynnä, minkä otan? Pepsi, jumalainen kylmä Pepsi :) En juuri koskaan juo sitä, mutta sillä hetkellä se oli parasta mitä tiesin.

Matka jatkui pirteämpänä. Olihan sitä polkemista silti, ja aika lailla ehdin odotella seuraavaa risteystä kun en ihan tarkkaan muistanut maisemia. Joko nyt. Ei vielä. Entä tuon mutkan takana? Yhtälailla odotin manageria ja sitä autossa olevaa banaania. Pitäisihän sen jo tulla! Edessä olisi niin hyvä bussipysäkki pysähtyä. Ei ehtinyt tähän, ehtisikö seuraavalle? Kahdeksankympin kohdalla mietin Nastolassa täydellä matkalla kisaavia - mulla ei ole mitään syytä valittaa, mä olen kohta jo perillä mutta tässä kohtaa niillä on vielä satanen jäljellä... Kaikki sympatiat oli siellä :)

Vihdoin ja viimein risteys tuli ja managerikin pian sen jälkeen. Kädet ja ääni täristen pyysin banaania. Taas elämä hymyili! Tästä huolimatta loppumatkan en voi sanoa menneen kuin siivillä, viimeiset kymmenen kilometriä olivat pitkät. Yhdessä mäessä vauhti hidastui ja hidastui, kahdeksan kilometriä tunnissa näytti mittari. Jalat ei pyörittäneet enempää, ajattelin jo että taluttaako tässä kohta pitää. Ei sentään, mutta ei mitään asiaa mihinkään vuoristoon polkemaan kun näköjään jään jo jonnekin Ruoveden mäentöppäräänkin.

On vielä matkaa.

Ai sä kuvaat siellä! Moi!

Vihdoin ja viimein ne viimeisetkin mäet oli selätetty ja olin perillä. Mahtavaa! Ilta ystävien seurassa oli hauska ja ruoka herkullista. 

Seuraavana päivänä "treeni" jatkui:

Finntriathlon Finisher -paita päällä, tottakai.

Mentiin pikku lenkura, toiset käveli mutta toisetpa sai ajaa mummopyörällä! Siistiä :) Ajoasentoonkin piti ottaa ihan erilainen tuntuma, piti istua ryhdikkäästi.

Meen niin lujaa ettei kuvaaja ehdi mukaan.

Kotiinlähdön koittaessa minulle koitettiin ehdottaa että jos polkisin myös takaisin, mutta siinä vaiheessa olin jo pakannut pyörän autoon ja istuin tiiviisti turvavöissä. En todellakaan polje.

Yllättävän hyvän tuntuiset jalat olivat kuitenkin tuon reissun jäljiltä. Maanantaina menin juoksulenkille, tarkoitus oli mennä 12-13 kilometriä, mutta vähän lipsahti, menin 17. 

Lähdin kotoa musiikit korvilla, sää oli kerrassaan mahtava, juoksu tuntui todella hyvältä. Pistelin menemään hyvillä fiiliksillä vähän liiankin reipasta tahtia. Onneksi näin sattumalta Team Raholan lenkkiporukan, lähdin seuraamaan ja sain kiinni. Olivat juoksemassa sopivasti 10 kilsan lenkkiä, joten liityin seuraan. Matka meni huomaamatta rupatellessa, eikä tarvinnut itse miettiä mistä menisi, muut hoitivat ajattelutyön. Vauhtikin hidastui sopivaksi.

Kymppi seuroissa, sitten kohti kotia. Jossain vaiheessa huomasin, että 15 kilsaa on takana ja mua vaan hymyilyttää. Juokseminen on niin ihanaa! Tempaisin yhden kovemman vedon loppuun, sen jälkeen ei kyllä enää hymyilyttänyt... Kaiken kaikkiaan oli kyllä niin maan mainio juoksentelu. Paras laji.

Vähän mietitytti, että mites sitten tiistain juoksutreeni urheilukentällä, hyydynkö sinne. En hyytynyt sinnekään, vaikka tehtiin ihan napakoita vetoja sykkeet kaakossa. Se oli taas sellainen treeni josta lähdin hymy korvissa. Juokseminen vaan on niin kivaa. Sanoinko sen jo?

Sitten pidinkin pari päivää huilia. Kahden päivän treenitön pätkä on harvinaisuutta, mutta meillä tehtiin laituriremonttia ja kestitsin työmiehiä. Olin myös hetkittäin rannalla seisomassa vasara toisessa kädessä ja prikkoja toisessa kädessä valmiina tarvittaessa antamaan niitä huippunopeasti jollekulle. "Tunne itsesi hyödylliseksi projektissa josta et ymmärrä mitään". Sain olla kyllä ihan oikeastikin avuksi, minut kutsuttiin hätiin siinä vaiheessa jos ruuvi tai jokin muu tippui järveen. Sinne sitten kahlaamaan. Olivat vissiin sitä mieltä että vesi on kylmää?

Eilen kävin vielä urheilukentällä pinkomassa. Tänään viimeisteltiin laituri, saatiin tikkaat paikoilleen. Päästiin venetsialaistunnelmiinkin kun ympärillä paukuteltiin raketteja. Huomenna on edessä Varalan maratonin varttimatka, 11,5 kilometriä. Ajattelin mennä sen kovaa. Vähän turhan sateinen on sääennuste, mutta ei kai tässä sokerista olla.