maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulukuun 28. päivä, valmennusjuttua

Tästä en ole kertonut: olen triathlonliiton 1-tason valmentajakoulutuksessa. En oikein tiedä miten näin on käynyt, mutta varovaisen toiveikkaan innokkaana sinne menin ja vielä innokkaampana tulin pois. Ja nöyrempänä. Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän tiedän mitä en tiedä.

Koulutuksen ensimmäinen osio oli marraskussa Nokialla, keväällä on toinen osio Vierumäellä. Valtavan kiinnostavaa, mutta mikä valtava tietomäärä maailmassa on näistä asioista ja miten siitä on mahdollista omaksua edes murto-osa. En tiedä, mutta maalaisjärjelläkin toki pääsee pitkälle.

Koen, että minulle on apua siitä, että olen pitkään ollut hyvässä valmennuksessa. Vastauksia ei ole annettu tarjottimella vaan on sopivasti saanut itsekin miettiä.

Miksi menin valmentajakoulutukseen? Oma lähtökohtani liikkumiseen oli sohvaperuna, siitä olen edennyt viidessä vuodessa triathlonin täydelle matkalle. Ironmania tai yhtäkään kilpailua tärkeämpää on kyllä se, että uskallan sanoa liikunnan olevan minulle elämäntapa, luulen että en enää ikinä kykene siitä luopumaan. Toki voisi harrastaa ilman kilpailujakin, mutta kaikki kilpailut matkan varrella ovat innostaneet minua harjoittelemaan ja ylittämään itseni. Ja voi pojat mitä kokemuksia, hauskoja juttuja ja mahtavia ihmisiä tämä harrastus on tuonut tullessaan.

Tiedän, millaista on aloittaa liikkuminen ja tekniikoitten harjoittelu aivan alkeista, haluan auttaa muita ihmisiä aloittamaan liikunnan ja innostumaan siitä. Koen, että kaikki tämä on rikastanut elämääni niin paljon että haluan viedä tätä ilosanomaa eteenpäin. Koskaan, missään iässä, ei ole liian myöhäistä aloittaa harrastamaan triathlonia. Triathlonhan on lajina aivan ällistyttävän hieno, kolme eri lajia mahdollistaa valtavan monipuolisen harjoittelun.

Hyviä neuvoja ja apua tarjoan mielelläni, ja jo ennen valmennuskoulutustakin olen joskus toiminut valmentajan apukätenä. Harrastajia on paljon ja valmennusresursseja tarvittaisiin lisää. Olen muutaman kerran ollut apuna uintivuorolla, ja joka kerrasta on jäänyt hyvä mieli ihmisten onnistumisista.



Tänään oli hieno pakkasaamu,
Pyhäjärvi meinasi aloittaa jäätymisen.

Tänään olin uintivuorolla terapia-altaassa auttamassa. Jeesasin käsivedossa muutamia ja ehdin yhden uimarin kanssa olla peräti koko tunnin koska paikalle tuli muitakin valmennuskurssilaisia, lisää apukäsiä siis. Edistys käsivedossa tunnin mittaan oli huomattava. Uimarini sanoi jossain vaiheessa, että "tämä tuntuu liian helpolta". Voiko parempaa kiitosta saadakaan? :) Myös Vormisto, oikea valmentaja, sanoi, että käsiveto on kuin toiselta planeetalta. Mahtavaa nähdä kuinka uinti helpottuu kun käsiveto paranee ja turha hosuminen ja voimankäyttö jää pois! Osasin auttaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti