sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Upeat ulkoilusäät ja yksi ennätys

Joulun alla puettiin auto Petteriksi ja ajeltiin jouluostokset pitkin kyliä tonttulakit päässä. Ihmisiä nauratti :) Petterillä ei voi mennä motarille, menee sarvet luimuun jos ajaa liian kovaa!




Jokavuotiseen tapaan Aamulehden joululiite sekoitti jouluvalmistelut pahemman kerran. Jään näihin kuva-arvoituksiin aina koukkuun. Nyt kuva-arvoituksissa oli kolme teemaa: 
-Varrella virran. Kuviin oli piilotettu jokia.
-Osaatko punoa runoa -riimitehtävä. Tämä tehtävä löytyy Aamulehden nettisivujen ilmaisversiosta, käykäähän katsomassa.
-Kinkku laulussa -sanakieppitehtävä. Alempana olevassa kuvassa löytyy muun muassa purkkikala-karkkipula - keksitkö muita?



Joulupäivän aamuna järvi oli mennyt jäähän.

Tauti taisi mennä. Näin uskon ja toivon ettei mitään takapakkia tule. Olo oli hyvä monta päivää, mutta en uskaltanut liikehtiä ennen kuin vasta lääkekuurin viimeisenä päivänä - oli jo pakko päästä vähän tuulettumaan. Ensimmäisenä päivänä puolen tunnin liikunta, seuraavana tunti, kolmantena puolitoista tuntia. Kerrankin maltoin. Niin järkevää etten melkein usko. Yleensä hätiköin enemmän.



Kyllä kelpasi kevyttä hölkkää tassutella joulupäivänä. Upea ulkoilupäivä!



Tapaninpäivä tarjosi vielä upeamman auringonpaisteen. Lähdin tutkimaan hiihtomahdollisuuksia. Kelvollista baanaa vapaan hiihtoon löytyi Ylöjärveltä. Muutama heikompi kohta reitillä oli, mutta pääosin ihan hiihdettävää. Voi miten ihanaa oli hiihtää omassa rauhassa! Tätä olin kaivannut ja olin äärettömän onnellinen. Tykkilumilatu toki menee paremman puutteessa, mutta kyllähän siinä mielestäni vähän koko hiihdon idea katoaa. Pitää päästä luontoon, hiihtää pitkää lenkkiä niin että maisemat vaihtuvat. Lisäksi vielä koska olen taitamaton hiihtäjä, harjoittelisin varsinkin alkukaudesta mieluummin ihan itsekseni enkä ladulla missä on kova trafiikki.




Kattokaa ny kuinka kaunista!

Iltasella taivas tarjosi värikylläisen hetken.

Samasta herkusta olin nauttimassa eilen Kaupissa. Siellä lumitykit lauloivat, tykkilumilatu on tuloillaan. Luonnonlumilatua on Kaupista Niihamaan ja hyvän matkaa Niihamasta eteenkinpäin. Siellä oli oikein hyvää alustaa hiihdellä vapaata. Niin ihana rauha etten keksi edes sanoja!

Eilen oli ennätyspäivä, hiihtolenkin keskisyke oli nimittäin 130. Se on minun hiihtosykkeekseni hyvin, hyvin alhainen. Toissatalvena kun pääsi viimeksi kunnolla hiihtelemään, keskisyke hiihtolenkeillä oli aina 145-150:n tuntumassa. Vähän turhan isoilla sykkeillä silloin menin, mutta kun en muutakaan voinut. Sykkeet aina vaan hiihtäessä nousi, tekniikka oli huono ja varmaan kuntokin huonompi. Muistan, kun treenikaveri silloin sanoi, että hänellä oli samat tuntemukset, mutta sitten vaan yhtäkkiä eräänä talvena hiihtosykkeet laskivat. Olin epäuskoinen, mutta enpä tiedä voisiko niin minullekin käydä. Toki olen todella rauhallisesti nyt pari lenkkiä hiihdellyt, mutta rauhallisesti pyrin kyllä ennenkin hiihtelemään.

Pidin lenkillä sykkeenlaskutaukoja - kyllä, minä olen se joka pysähtyy mäen päälle seisomaan ja odottaa että syke laskee... Mutta niin olen ennenkin tehnyt. 

Yksi ylämäki ihmetytti Kaupissa, olivat madaltaneet sitä. Aikanaan vuonna 2011 opettelin hiihtämään vapaata pitkälti Kaupin laduilla. Se yksi ylämäki oli aina tavattoman tuskainen, sykkeet hipoivat taivaita ja muistan useasti pysähtyneeni mäen puoleenväliin nojaamaan sauvoihin kaksinkerroin kun ei henki kulkenut. Kerran yksi ystävällinen herrasmies pysähtyi minulle sanomaankin, että "kyllä se siitä, varmasti opit vielä hiihtämään" :) Eilisen lenkin maksimisykkeet tulivat edelleen siinä samassa mäessä, mutta syke ei kivunnut juuri 150:n yli enkä edes joutunut pysähtymään mäkeen kunnon loppuessa. Aion vetää tästä hätiköidyn johtopäätöksen, että mahdollisesti kunto tai peräti hiihtotekniikka on parantunut.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulunodotus levon merkeissä ja vuoden paras uintitreeni

Piti olla mainio määräviikko treeneissä ensi viikolla, kerrankin kun olisi pyhien takia aikaa treenata päivänvalolla eikä työtkään jouluna rasita. Kohtalo päätti toisin, viime viikolla tuli kurkku kipeäksi ja perjantaina sain antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen. Maanantain treeneissä kulki kaikki vielä hyvin, oli juoksua, salia ja uintia, kolmen tunnin setti. Uinnin jälkeen kurkku tuntui vähän omituiselta ja tiistaiaamuna olikin sitten kaktus kurkussa. Ihme tauti, ei kuumetta, nuhaa eikä yskää. Hirveä väsymys kyllä on ollut.

Maanantain uinnista jäi kyllä superhyvä mieli, se oli pitkä treeni jonka olen tahkonnut nyt useampaan kertaan. Aluksi olin varma, että en ehdi millään tunnissa uida koko treeniä. Matkaa siinä tulee 2400 metriä nousevavauhtisesti. Ensimmäisellä kerralla sain treenin suoritettua seuran tunnin uintivuorolla ajassa 00:59:50, siinä jäi ruhtinaalliset 10 sekuntia vielä ylimääräistä aikaakin! Jestas että olin iloinen! Maanantaina tein taas saman setin, unohdin katsoa kelloa heti treenin jälkeen ja uin vielä yhden kaksvitosen loppuverraksi. Senkin jälkeen olisi ollut vielä yli minuutti aikaa uida ennen kuin tunnin vuoro loppui. Jonkinlaista kehitystä on siis havaittavissa. Uinnin alle olin vielä tehnyt salilla käsitreeniäkin, melkoisen soosina käsivarret ja olkapäät alkoivat olla treenin loppuvaiheessa. Arvatkaa vaan miten hyvä mieli siitä treenistä jäi. Se oli varmasti vuoden paras uintitreeni. Vaikka onhan tätä vuotta vielä jäljellä.

Rauhallisissa merkeissä on viikonloppu siis mennyt, ei treenin treeniä. Perjantaina en tehnyt mitään. Eilen tein yhden palapelin, se on mun joulunajan suosikkipuuhaa. Tänään päivän suurin aktiviteetti on ollut kummitytön synttäreillä kahvittelu.

Tämä on puuhaa, johon jää koukkuun.

Joulustressiä ei ole, vaikka en joulun eteen juurikaan mitään ole tehnyt. Kyllä se joulu sieltä ilman stressiäkin tulee. Kaupassa ehtii käydä aatonaattona tai viimeistään aattona jolloin on jo rauhallista joka puolella. Ollaan joulu ihan kotinurkilla, joten matkustushommiakaan ei tarvitse miettiä. Imuria täytyy kotona lattioille näyttää, mutta imuroida nyt pitää muutenkin. Valojen himmennys ja kynttilät häivyttää pölyt. Joulupäivänä mennään valmiiseen pöytään syömään, joten kotiinkaan ei erityisemmin jouluruokia tarvitse hankkia. Itse en jaksa samaa ruokaa syödä kovin monta päivää peräkkäin vaikka se hyvää olisikin. 

Luin artikkelin tsurnalistionrnitologien löytämästä uudesta lintulajista, joulusiivouspöllöstä. Tunnustan, että en tunne lajia laisinkaan. "Stressipetojen heimoon kuuluvaan lajin läheisimmät sukulaiset ovat uuninpuhdistuslintu, pölysirkku ja kuurauskaija" :D Kyllähän lähestyvä joulu sen verran hysteriaa saa meikäläisessäkin aikaan, että mietin, että sauna varmaan pitäisi pestä, ihan siitä syystä että en ollenkaan muista koska se on viimeksi pesty. Samalla mietin, että taidan siirtää homman jonnekin joulun jälkeen. Ehtiihän sitä. 

Onneksi en tosiaan jaksa hirveästi asioista stressata, vaikka toki myönnän, että ohuesti harmittaa tämä tauti. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja olin oikeasti odottanut ensi viikkoa. Mutta minkäs teet. Otan mieluummin vähän varman päälle ja lepään kunnolla kuin että hankin pitkäaikaisen vaivan. Sinänsähän tässä nyt on hyvin aikaa sairastaa ja levätä, ei ole mitään kisoja kolkuttelemassa ovella. Voin lukea vaikka kaikki keskeneräiset kirjat. Minulla on yleensä monta kirjaa yhtä aikaa luvussa, voin sitten valita mielialan mukaan mitä huvittaa lukea.

Tänään oli upea päivä, aurinko näyttäytyi ja luntakin oli maassa ihan pikkuruisen niin että ei ole pimeää. 


Olen jo lopen kyllästynyt juomaan flunssalääkettäni, inkivääriä ja sitruunaa. Siirryin glögiin. Minä laitan glögiin rusinat ja mantelit, Manageri välttelee roskia juomassaan. Kukin tyylillään :) Viettäkäähän kaikki muutkin leppoisaa joulunalusaikaa.

Orava tarjoaa rusinat ja mantelit.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Kaksi suosikkivenytystäni

Eilen kirjoittelin fyssarin, hierojan ja osteopaatin tekemistä huoltotoimenpiteistä. Totuushan on tietenkin se, että eivät ne yksistään riitä vaan itsekin pitää venytellä.

Jaan teille kaksi suosikkivenytystäni. Venytykset kohdistuvat lantionseudun jumeihin ja oma kroppa pitää kovasti siitä, että yritän muistaa tehdä näitä säännöllisesti.

Ensimmäinen venytys on hakaristi. En todellakaan tiedä onko tällä jotakin oikeaa nimeä, mutta melkoinen kiemura tämä on ja meidän treeneissä tunnetaan tosiaan nimellä hakaristi. 

Tähän venytykseen on vaikeaa päästä, mutta kun sopivan asennon saa niin tuntuu melko muikealta. Toisinaan pääsen tähän venytykseen paremmin, toisinaan huonommin, mutta olen ratkaissut asian niin, että asettelen jalat ja sitten laskeudun venytykseen käsien varassa ja korjaan vielä jalkoja.



Reisien pitäisi olla suorassa linjassa. Polven ja säären pitäisi olla 90 asteen kulmassa molemmissa jaloissa. Älä siis tee niin kuin minä teen, tee niin kuin neuvon. En nimittäin pääse siihen oikeaan asentoon millään mutta uskokaa tai älkää, kyllä tämäkin venyttää! Julma totuus tuli muuten kuvista ilmi, oikeasti luulin että olisin vähän notkeampi.



Venytyksessä kannattaa koittaa kääntää lantio suoraan. Lantiota kääntäessä minulla ainakin naksuu nikamat niskassa asti. Tässä on tuskallista olla, tuntuu että jalat lähtee irti mutta venytys tekee todella hyvää.

En näköjään venytä ihan tosissani kun pystyn hymyilemään.

Toinen venytys kohdistuu lonkankoukistajiin ja etureiteen. Teen tämän sohvan tai sängyn reunalla. Etummainen jalka 90 asteen polvikulmaan, takimmainen jalka koukkuun ja jalasta kiinni saman puolen kädellä. Sitten voi kääntää lantiota eteenpäin.




Tässä kuvittelin, että selkä olisi pystymmässä, mutta ei vaan ole. Siitä huolimatta tuntuu siltä kuin lantio lähtisi irti.


Loppukevennyksenä näytän, millainen puoliero minulla oli jaloissa toista kuukautta sitten. Kuvissa teen aitajuoksijavenytyksen molemmille puolille.

Ensimmäisenä venytys oikean, terveen jalan puoleen. Ihan ookoo, tuntuu hyvältä ja venyykin.


Mutta entäs tämä, vammajalan puoleen tehty aitajuoksijavenytys - hyvä että pääsin muutaman sentin alaspäin ja sekin teki tuskaa. Voimaero jaloissa oli vähintäänkin samanlainen. Vieläkin ihmetyttää, että tällaisilla jaloilla juoksin syyskuussa puolikkaan ja maratonin. Polvi ei mennyt kunnolla suoraan eikä koukkuun.

Voisinko saada samaa paria olevat jalat, kiitos.

Tästähän on suunta vain ylöspäin. Pitäisikin ottaa uudet kuvat, jotta näkisi, että kehitystä tästä on jo tapahtunut paljon. Ei tätä vaivaa kyllä ihan yksin omilla venytyksillä olisi saanut kuntoon, mutta yhteistyöllä asiantuntevampien kanssa tuntuisi onnistuvan.


Muistakaa venytellä. Nyt kaikki testaamaan nämä venytykset, hep!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Urheilijan pikku apulaiset

Aku Ankassa Pikku apulainen pelastaa usein Pelle Pelottoman pulasta. Oikeassa elämässä hieroja, fysioterapeutti ja osteopaatti pelastavat urheilijan pulasta. Tunnustan, en enää taida pärjätä ilman!


Fysioterapia ja akupunktio

Fysioterapeutilla olen käynyt jo ennen kuin aloin urheilemaankaan. Hoidatin toimistotyön aiheuttamia niska- ja hartiavaivoja. Niitä vaivoja ei enää ole, mutta muunlaista on tullut tilalle. Sanoisin, että vaivojen määrä on vakio. Olisihan se mukava treenata ilman mitään kolotuksia, mutta väittäisin, että olen kaikkien kremppojeni myötä oppinutkin kaikenlaisia asioita. Itseni ja oman oloni kuuntelua ainakin mitä suurimmassa määrin.



Ystäviltä saatu ihana pikkujoulukukkakimppu

Syy, miksi olen tutustunut näihin kaikkiin upeisiin ammattikuntiin, on se, että nyrjäytin vasemman nilkkani kaksi ja puoli vuotta sitten, kesällä 2012. Tilanne tuntui hetkellisesti maailmanlopulta, ensimmäinen Joroisten puolimatkan triathlon oli kolmen viikon päässä, ja peruuttaahan se osallistuminen piti. Nilkan nuljahduksesta kuntoutuminen sujui kuitenkin ihan kohtalaisesti (vaikka silloin aika tuntui ikuisuudelta): kuukauden päästä kisasin jo varovasti triathlonin harkkakisan ja kolmen kuukauden päästä juoksin 33 kilometriä Pirkan hölkässä ennätysaikaan. Muistan kyllä että nilkka ei tuntunut ihan entiseltään ja varoin sitä vielä kovin.

Seuraavana talvena tuli kaikenlaista kummallista vaivaa vasemmalle puolelle lantionseudulle ja yläselkään. Heräsin yöllä lapaluun seudulla olevaan särkyyn, en pystynyt tekemään yhtä vatsalihasliikettä kun häntäluun tuntumassa muljahteli ikävästi ja liike oli kivulias, juoksulenkeillä alkoi pakarassa tuntua vihlaisuja ja lonkan ulkosyrjä kipeytyi. Kaikenlaista pientä harmia. Keväällä menin fyssarille ja ongelmakohta löytyi: SI-nivel oli kansankielellä "pois paikoiltaan" ja siitä johtuen koko lantionseutu oli tietenkin virheasennossa. Ei ihme että tuntui kipua kun ihminen oli kiero. Sain hoidon yhteydessä myös akupunktiota, joka tuntui toimivan todella hyvin. Paranin aika hyvään kuntoon!

Fysioterapeutti osasi laittaa väärissä paikoissa olevia palasia paikoilleen ja antoi myös ohjeita ja neuvoja, millä jumppaliikkeillä tai venytyksillä pystyn itse helpottamaan oloa. 

Seuraavana talvena, kun vastaavia oireita alkoi ilmaantua, tiesinkin onneksi minne mennä ja taas hoidettiin kuntoon. Viime kesän urheilin ja kilpailin aika lailla onnellisena ja oireettomana näistä vaivoista. 

Elokuussa sitten taas tulikin uudenlaisia oireita: vasemman polven sisäsyrjä kipeytyi niin maan perusteellisesti. Niin, että laittoi ontumaan oikein kunnolla. Juoksin sillä kipeällä polvella joukkuekisan juoksuosuuden Ahvenanmaalla Käringsund triathlonissa. Kipulääkkeen voimalla menin - älkää tehkö niin kuin minä tein... Mutta hei, meidän joukkue voitti :) Sen juoksun jälkeen polvi oli taas hetken parempi, ihmeellistä. Kävin fyssarilla ja sain kuulla, että polvikipu on kuulemma ihan tyypillinen SI-nivelen oire. Taas hoidettiin ja Berliinin maraton häämötti kuukauden päässä. Mitään kunnon juoksutreeniä en oikein pystynyt tekemään, mutta toisaalta kevyt juokseminen usein helpotti vaivaa. istuminen oli kaikkien pahinta, sen jälkeen onnuin aina. Berliiniin lähdin sillä asenteella, että jos en voi juosta niin pääsenpähän ainakin matkalle ja katsomaan. Juoksin siellä kuitenkin, ihan kelpo ajankin, ja polvi oli sen jälkeen paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. On kyllä varsin erikoinen vaiva!


Hieronta

Tänä syksynä pääsin Tampereen urheiluhierojakoululle projektiurheilijaksi. Tämä oli minulle aivan kuin loton täysosuma! Oma tuttu hieroja hieroo kerran viikossa ja sen lisäksi voisi käydä urheiluhierontaklinikalla hierottavana. Minulle sattui mahtavan innostunut ja taitava hierojaopiskelija. Tai luultavasti kaikki siellä ovat hyviä, mutta oman hierojani innostus on ihan tarttuvaa. Hän ottaa selville kaikkea uutta oma-aloitteisesti koko ajan, kyselee ja kuuntelee, haluaa aidosti auttaa. Kerroin kaikki vaivani ja kolotukseni - niitähän riitti - ja sitten lähdettiin hieromaan paikkoja auki. Ensimmäiset viikot keskityttiin pelkästään jalkoihin, niissä kun tuntui jumia löytyvän ja hieronta selvästi helpotti polvikipua. Tunnin-parin jalkahieronta kerran viikossa on ollut sellaista luksusta mistä en ole osannut uneksiakaan. Ihan rehellisesti voin nyt sanoa, että itse en millään venyttelyillä saa jalkoja niin hyvin auki kuin hieroja saa.

Glögiä ja pipareita.
Ihan itse koristelin ja sen ovat näköisiäkin.

Olen saanut myös kotiläksyjä ja kotivenyttelyohjeita. Hieroja on käynyt treeneissä katsomassa mitä siellä puuhataan ja samalla nähnyt minut livenä liikkumassa. Kamala tilanne muuten kun sekä valmentaja että hieroja molemmat tuijottavat kun teen jotain liikettä ja tiedostan, että teen sen vähän väärin tai kunto ei riitä tai toispuoleisuus näkyy. Painajainen =)

Polvikivun myötä on tullut myös voimanpuute vammajalkaan. Jalat ovat olleet ihan eri paria, itsekin sen olen selvästi huomannut. Toisaalta heti kun polvikipu on hävinnyt, voimakin on palautunut. Lieneekö jotain hermostollista juttua, mene ja tiedä. 

Osteopatia

Osteopaatti oli minulle ihan uusi kokemus tällä viikolla. Tässä jo mietin, että miksi en mennyt sinne aiemmin. Ensin haastateltiin, pääsin kertomaan vikalistani. Lista on niin pitkä että vasta illalla muistin että unhdin yhden jutun. Ensi kerralla sitten. Sitten osteopaatti alkoi tutkia, laittoi minut seisomaan kasvot ikkunaa kohti. Pitkään, todella pitkään vain katseli ja tarkasteli minua ja asentoani, kysyi sitten, että "kuvitteletko nyt seisovasi suoraan". Ööh... Melko johdatteleva kysymys, korjasin vielä vähän asentoa ja sanoin, että kyllä vaan. Mutta enpä seissyt. 


Mahtava iltataivas joulukuussa

Nilkka tutkittiin ensimmäisenä, ja vammajalan nilkka oli kuulemma ihan erilainen kuin terveen jalan nilkka. Jäykkä pötikkä. Samansuuntainen oli oma tuntemuskin nilkasta, tosin en oikein osannut sanoa että millä tavalla se on erilainen. Nilkka käsiteltiin aika pitkään, hoito oli kivutonta, siinä vaan rupateltiin ja osteopaatti pyöritteli nilkkaa ja jalkaterää. Oli pakko välillä kysyä, että mitä oikein tapahtuu, vastaus oli että luita irrotellaan. Hassua. Jalkaterän ja nilkan alueella on paljon pieniä luita jotka kuulemma helposti jäävät kiinni toisiinsa. Nilkan nyrjähdyksestä johtuen varsinkin yksi tietty pieni luu menee helposti pois paikoiltaan. 

Nilkan jälkeen käsiteltiin vielä lantionseutua ja alaselkää. Polveakin osteopaatti katseli, mutta totesi heti että siinä ei ole mitään vikaa. Helpotus, juuri niin kuin itsekin olen ajatellut, polvessa ei ole vikaa vaan polvikipu tulee muualta. Lopuksi katsottiin uudestaan asento, missä seison. Vammajalan nilkka oli kuulemma korjaantunut silminnähtävästi. Muutos oli kyllä sen verran hienovarainen, että omissa tuntemuksissa en sitä juuri huomannut. Ehkä tuntui, että jalkaholvi oli korkeammalla, en tiedä. Lantiossa ja alaselässä oli sen verran enemmän jumia, että niitä ei kerralla saatu auki, menen vielä uudestaan.

Jännä juttu, polvi ei nimittäin ole tiistain osteopaattikäynnin jälkeen ollut lainkaan kipeä. Vasemmanpuoleinen solisluu sen sijaan oli seuraavana aamuna todella kipeä, ihan kuin olisi ollut pois paikoiltaan! Mietin pitkään, että olenkohan nukkunut huonossa asennossa, vai voiko vasemman puolen korjaantuminen vaikuttaa tuolla lailla koko kropan mitalta? Jos olin ollut kierossa ja kun paikkoja avattiin alhaalta niin yläpääkin alkoi aueta? En tiedä, mutta pari päivää luulin että solisluu on sijoiltaan ja hädintuskin sain takin päälleni, tänään se kyllä alkaa tuntua jo ihan normaalilta. 

Jumeille ja kolotuksille huutia. Yksin en osaa mutta näitten apulaisten kanssa homma hoituu!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hyvin luisti suksi

Hiihtokausi on avattu, vihdoinkin. Viikonloppuna satanut vähäinen lumi inspiroi minut lähtemäänNokialle Koukkujärven tykkilumiladulle. Ajoitin hiihtoni iltaan, toivoin, että kaikki muut olisivat käyneet jo hiihtämässä ja olisin saanut rauhassa opetella että miten niillä suksilla oikein liikuttiinkaan. Turha toivo, siellä oli moni muukin suksimassa. Kyllä sinne silti sekaan sopi.

Latu lähtee Koukkujärven majalta, ensimmäisenä on vastassa reitin ylämäki. Ylämäkeä on mukava hiihtää, mutta alas en mielelläni laske - en ainakaan tässä vaiheessa kautta kun jalat tärisevät ja syke nousee jo siinä kun sukset laittaa jalkaan. En siis laskenut alamäkeä, vaan käännyin aina mäen päällä ja hiihdin 600 metrin baanaa edestakaisin. Kyllä se niinkin kävi.


Lauantaiaamu valkeni Pirkanmaalla valkoisena.

Yllättävän hyvin hiihtotaito muistui mieleen, vaikka viime talvena hiihto jäi kahteen kertaan ja kahtena edellisenä talvena olin vasta nippa nappa oppinut vapaata hiihtämään. Tasapaino oli tietenkin vähän kadoksissa, mutta en sentään kuin kerran joutunut tasapainoilemaan äksänä - en silti edes kaatunut, mahdollisesti kukaan ei edes nähnyt sitä. No ehkä yksi näki, en ole varma.



Koukkujärven ladun kääntöpaikalla.

Nilkoissa tuntui tasapainon hakeminen, ei kyllä mitenkään erityisen pahasti kuitenkaan. Hiihtelin siis 600 metrin pätkää edestakaisin ja pidin kääntöpaikalla aina välillä pakollisia sykkeentasaustaukoja. Treenin oli määrä olla kevyt, ja se nyt on minulle suksilla aika mahdotonta. Olihan se kuulkaa ihanaa hiihtää! Vaikka pelotti, latu oli omaan makuuni vähän liian liukas ja jäinen ja muita ihmisiä oli ladulla liikaa. Muuten ei muut ihmiset haittaa, mutta kun periaatteessa voin kaatua koska tahansa tai ajaa mutkan suoraksi, niin olisi mukavampi opetella omassa rauhassa...

Kamalan jännittävää oli lopuksi laskea jyrkkä alamäki jonka päätteeksi on mutka. Se alamäki oli pakko laskea että pääsi ladulta pois kun sinne kerran oli tullut. Yhtenä vaihtoehtona tietenkin oli myös se, että sukset pois jalasta vaan ja kirmaan jalkaisin metsän kautta. Se tuntui kuitenkin vielä nolommalta, joten ihanat kaverit pitivät minusta huolta, toinen tiedustelija laski mäen alas katsomaan, onko ketään tulossa ja onko baana vapaa, toinen jäi pitämään selustaa =) 

Mielessäni rallattelin jänojussin mäenlaskua:
Ja niinkuin tuuli konsanaan 
hän syöksyi alaspäin. 
Ei aavistanut ollenkaan 
et voisi käydä näin. 
Kas satakunta volttia
hän teki ilman holttia. 
Ja vatsalleen
hän kinokseen
näin lensi suksineen.

Tukijoukkojen avulla selvisin "huimasta" alamäestä kaatumatta - seuraavalla kerralla menee jo ehkä helpommin!

Viikonloppuna piipahdettiin minilomalla Helsingissä. Todella harvoin tulee käytyä Helsingissä ihan muuten vaan, ja oli kyllä kivaa nauttia jouluisesta tunnelmasta ja valoista, kuljeskella päättömästi ja syödä hyvin. 

Majoituimme hotelli Glo Artissa keskustassa. Kiva hotelli, sijainti loistava. 

Hotelli oli kuin linna.

Lauantaina oli Lucian päivä ja seurasimme perinteistä Lucia-kulkuetta. Kulkueessa oli hevosia, tonttuja, museoautoja ja vaikka mitä.

En tiedä yhtään mikä tämä oli, hassunhauska ilmestys.

Kuljeskeltiin pitkin poikin ja ihmeteltiin, Helsinki on kyllä hieno kaupunki. Mukavaa kun siellä käy harvoin, tuntuu aina melkein kuin ulkomaille menisi.



Lucia-neito toi valoa, luntakin saatiin pikkuruisen, jouluvalot loistavat joka paikassa ja viikon päästä alkavat päivätkin jo pidentyä!