sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Lepoa, rocky roadseja ja kukkakaalipizzaa

Lepoviikonloppu on takana. Reilun viikon olen joko levännyt tai liikkunut kevyesti. Minulla ei mitään varsinaista flunssaa (kurkkukipu, nuha tai kuume) ollut, mutta väsymys oli ihan jäätävä ja energiat oli ihan loppu vaikka mitään en tehnytkään. Jokin kropassa koitti jyllätä. Ei ole tehnyt kovin paljoa edes mieli treenaamaan, siitä tietää että kaikki ei ole ihan kohdillaan. Päikkärit maistuu paremmin kuin juoksulenkit.

Ehkä lepo oli paikallaan, nyt olo alkaa tuntua normaalimmalta. Nyt oli hyvä hetki levätä. Ei paina mikään kisa tai reissu päälle, ei ole edes hiihtokelejä. Tänään mieli teki jo vähän liikkumaan, mutta otin nyt ihan varman päälle ja annoin mieliteon olla, ensi viikolla saa kyllä treenata taas.

Tässähän on ehtinyt jo miettiä, että apua apua, nyt kunto katoaa! Sellaisia se mieli miettii, vaikka järki tietää että ei se sieltä viikossa mihinkään katoa. Olenpahan nukkunut riittävästi ja kerännyt energiaa. Ja sitä treeniäkin oli viime viikolla kuitenkin nafti 5 tuntia. Määrä, joka itsestä tuntuu kovin vähäiseltä. Mutta ehdin kyllä ihan varmasti treenaamaan enemmän tässä kevään mittaan. Parasta viime viikolla oli se, että uinnissa tuli taas jokin oivallus. Uinti alkoi tuntua yllättävän helpolta ja mukavalta.


Matkaan, hop!
Lauantaina oltiin autolla liikenteessä, kun yhtäkkiä muistin, että Teivo Cupin 5 kilometrin testijuoksun lähtö on kohta. Hurautettiin katsomaan kun ihmiset juoksee kovaa. Se on niin hienoa! Ihan pikkupikkuisen teki itsekin mieli viivalle, mutta niin vähän, että tiesin että oli viisasta olla menemättä. Mahtavaa oli kerrankin katsella vierestä muiden raastoa! 

Penkkiurheilijalle on ollut mukavaa kun Sotshin olympialaisia on tullut tuutin täydeltä. Minulla oli elämässäni vaihe (sieltä teini-iästä parikymmentä vuotta eteenpäin...), jolloin en urheilua juuri seurannut. Paitsi jos Suomi pelasi jääkiekossa mitaleista. Hiihto oli mielestäni tylsintä mitä voi olla. Nyt tilanne on aivan erilainen: varsinkin se hiihto on tosi mielenkiintoista katsottavaa. Urheilijoiden tunteisiin eläytyy niin mukana! Ei siinä silmäkulma ihan kuivana pysynyt kun Suomen naiset ottivat parisprintin hopeaa ja miehet kultaa. Eilinen jääkiekon pronssiottelukin oli niin mahtava!

Välinehankintakin on tullut tehtyä. Pakon edessä, koska rikoin trainerini. Nyt on Suomen urheilupyörästä hankittu uusi Taxcin traineri ja itse asiassa vanhaankin löytyi vielä varaosa, että meillä on nyt 2 traineria. En vielä tiedä miten myyn managerille ajatuksen, että hänkin voi pyöräillä kanssani sisällä...? :)


Sininen traineri.
Kokeileva keittiö on ehtinyt puuhastelemaan. Tein eilen Rocky Roadseja. Niihin tulee tummaa suklaata, voita, vaahtokarkkeja, suolapähkinöitä ja riisimuroja. Ohjeen nappasin täältä, rusinat jätin pois kun meillä kaikki ei tykkää niistä. Voi herramunjee ne oli makeita! Käytin taloussuklaata, joka ei kyllä ole edes kovin tummaa (44%:sta). Enpä kyllä tiedä olisiko tummempikaan suklaa tehnyt näistä kovin paljon vähemmän makeita... Vaahtokarkkihan on aika lailla pelkkää sokeria kuitenkin. Vaahtokarkki on kuitenkin tässä karkkileivonnaisessa se juttu, koska koostumus on niiden ansiosta hauska. Vinkki: jos kokeilette, niin ostakaa mieluummin pieniä vaahtokarkkeja kuin isoja, nimittäin "paloittele vaahtokarkit saksilla" -osiossa voi mennä menee hermot. Ensimmäisen paloittelu onnistuu mukavasti, toisen kohdalla sokeritahma alkaa tarttua saksiin, jotka kohta ovat käyttökelvottomat. Putousta mukaillen sanoisin, että tilulilulii, ei mene auki eikä mene kiinni. Paloitellut tahmaiset vaahtokarkit muodostuvat uudeksi massaksi, ja niitä on miltei mahdotonta saada sekoitettua massaan paloina koska ne eivät irtoa sormista millään :D


Jos makeasta tykkää niin sitten tykkää näistä.
Sokeripläjäyksen jälkeen tarvittiin suolaista: pizzaa, mutta ei millä tahansa pohjalla. Pohjan tein kukkakaalista, ja se oli kyllä hyvää. Ohje on täältä näin. Surruutin sauvasekoittimella kukkakaalin pieneksi (kyllä, keittiössä oli tämän operaation jälkeen kukkakaalia vähän siellä sun täällä). Kalpoista pohjaa piti vähän esipaistaa, ja sitten normipizzatäytteet päälle. Eiliseen meni tomaattisoosia, kinkkua, jotain pepperonisalamia, auraa, tomaattia, pizzamaustetta ja juustoa. Paisto, uunista pois ja vielä vähän rucolaa päälle. 

Hyvin toimi! Manageri ei tiennyt syövänsä kukkakaalipohjaista pizzaa, eikä myöskään mausta sitä osannut päätellä. Toisin sanoen pohja ei maistu kukkakaalille. Ainoa hankaluus on, että pohja ei pysy kovin hyvin kasassa, mutta se nyt ei juurikaan menoa haittaa.


Jauhoton pizza.
Toivottavasti ensi viikolla pääsen jo ihan normitreenien makuun. Huomenna ainakin pääsee parin viikon tauon jälkeen Pirkkahalliin juoksemaan ja polkemaan. Ihanaa tuskaa tiedossa!

torstai 13. helmikuuta 2014

Salakavala hiippari

Eilen illalla juoksin (liian) pitkän työpäivän jälkeen lyhyen lenkin. Tarkoituksena oli tuulettaa väsynyttä päätä ja virkistäytyä. 5 kilometriä tuntui pitkältä ja raskaalta eikä juoksukaan tuntunut kivalta. Mitä ihmettä! Meinasin laittaa ihan vaan väsymyksen piikkiin, mutta kun tänäänkin on tuntunut oudolta, niin näyttää siltä että flunssapöpö koittaa salakavalasti parkkeerata meikäläisen kroppaan.

Ei muuten onnistu.

Aamulla väsytti vaikka olin nukkunut hyvin. Olo on ollut tänään vetämätön ja kurkussa jokin juttu. Ei vielä kaktus, mutta ei se priimakaan ole. Finnrexinin nautin aamupäivällä jotta selviän työpalavereista. Ajoissa töistä kotiin ja kovat keinot käyttöön!

Syön muutenkin säännöllisen epäsäännöllisesti vitamiineja, mutta nyt otin hevoskuuriannostuksen kaikkea mitä kaapista löytyi. Kalaöljy, c-vitamiini, d-vitamiini, sinkki, magenisium, maitohappobakteeri ja glutamiini siihen ensi hätään. Sitten superjuoma kattilaan: vettä, inkivääriä ja sitruunaa. Kiehauttelin, siivilöin ja join. Sinne piti muuten lisätä hunajaakin mutta muistin vasta nyt. Sitten peiton alle ja unta kuulaan.

Onneksi olen nopean nukahtamisen mestari. Jos tarvitsen päiväunet niin laitan kello herättämään 13 minuutin kuluttua. Siinä ajassa ehdin nukahtaa, mutta en nuku liian pitkään. Tänään hurvittelin ja nukuin puoli tuntia. Liian pitkään ei saa nukkua ettei se ole yöunesta pois.


Seuraava flunssankaataja oli kanakeitto. Sopasta tuli sattumalta älyttömän hyvää vaikka ilman ohjetta heittelin sekaan kaikenlaista mitä silmiin kaapista sattui. Pistetään tähän ylös niin ehkä muistan seuraavalla kertaa:

Älä tule flunssa -soppa

Kuullota pannulla:
sipuli
4 valkosipulin kynttä
inkivääriä pala raastettuna
curryä
inkivääritahnaa
garam masalaa

Siirrä ne odottamaan ja paista kananpalaset pannulla.

Kattilaan vettä ja kasvisliemikuutio, kiehauta, lisää kuutioituja porkkanoita. Lisää kanat, kuullotettu sipulihässäkkä, pakasteesta parsakaalia ja ripaus cayennepippuria. Lopuksi pieni purkki kookosmaitoa. A vot että oli hyvää!

Sitten taas sohvalle pötkölleen. 

Yleensä en jätä treeniä väliin ellei ole ihan pää kainalossa, mutta tänään järki sanoi että ehkä nyt kannattaa mieluummin levätä kuin mennä uimaan. Plaah, mutta olinpa järkevä.

Hätäpäissäni joogasinkin, koska joogatunnilla kuulin vastustuskykyyn auttavan liikesarjan. Kun sen kuulin, en ihan sitä uskonut, mutta nyt kun oli tilanne päällä, niin pitihän sekin kokeilla :) Muistaakseni siinä yhdistettiin 2 liikettä: alaspäin katsova koira ja kobra. Adho mukha svanasana ja bhujangasana. Vähänkö kuulostaa jooga-proolta kun puhuu asennoista noilla kummallisilla nimillä. Toisaalta tykkään enemmän suomenkielisistä nimistä, ne on hauskoja ja kuvaavia.


Kuva.

Hoidin flunssaoireita myös Ben&Jerryllä. Kinuskikaramellisydän, suklaa- ja kinuskikermajäätelöä sekä suklaisia sattumia. Eiköhän tämä tästä :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Palkinto

Eilen juhlittiin Triathlonteam226:n 10-vuotista taivalta. Illan aikana palkittiin monia ansioituneita henkilöitä, urheilijoita ja muita jotka ovat olleet seuran toiminnassa merkittävällä tavalla mukana. Kuultiin paljon tarinoita seuran historiasta, syötiin hyvin, nautittiin stand upista ja biletettiin Kuudes Aisti -bändin tahdittamana.

Illan kohokohta omalta osaltani oli kunniakirja: parhaiten kehittynyt urheilija kaudella 2013.

Olen mahdottoman onnellinen ja kiitollinen tästä kunniasta. Aika lailla sanatonkin olen, mutta haluan silti yrittää kertoa tunnelmiani. Kun kunniakirjaa jaettiin, kerrottiin ensin perustelut: entinen sohvaperuna, josta on kehittynyt urheilija. Tai jotakin sinne päin - oikeasti muistan vain tuon sohvaperunan, koska siinä kohtaa kolahti, mietin että nyt osuu kyllä tosi lähelle... 



Koen olevani etuoikeutettu, että minulle myönnetään tällainen tunnustus. Ensin tuntui siltä, että on hienoa, että kovasta työstä palkitaan. Sitten aloin miettiä, että mistä ihmeen työstä. Treenaaminenhan on ennen kaikkea hauskaa, en koe sitä millään tavalla pakollisena "työnä". Uskon, että yksi kehittymiseni mahdollistaja on se, että käyn treeneissä pitämässä hauskaa. Joutuuhan siellä pois mukavuusalueelta, mutta hyvässä seurassa sekin on hauskaa! Jos treeneihin meneminen ei ole kivaa, silloin luultavasti menee jossain kohtaa pieleen ja on syytä katsoa peiliin.

Kävin lukemassa mitä olen kirjoittanut Triathlonteam226:n sivuille urheilijakorttiin liittyessäni seuraan vuonna 2010: 
  • Treenien kulmakivet: Joustavan säännöllisesti treenaaminen. Iloisin mielin ja rennosti hymyillen.
  • Tavoitteet: Saada monipuolisesta liikunnasta elämäntapa. Oppia uutta, kehittyä, kilpailla, voittaa itsensä ja nauttia liikunnasta. Uimaan oppiminen on ykkössijalla.
Edelleen olen kaikesta samaa mieltä ja kaikki tavoitteetkin ovat toteutuneet. Uskallan sanoa monipuolisen liikunnan oleva minulla jo elämäntapa. Olen kehittynyt, kilpaillut, voittanut itseni ja nauttinut liikunnasta sekä oppinut uimaan.

Tämä ei olisi mahdollista ilman tukea kotijoukoilta. Aviomieheni, joka on nimittänyt itsensä manageriksi, seisoo tukenani kuin muuri. Eilen pöytäkeskusteluissa tuli ilmi, että jos jaettaisiin seuran parhaan huoltajan kunniakirja niin siihen on yksi vahva ehdokas! Parhautta on se, että nykyään myös treenataan yhdessä. Sami ui, pyöräilee ja juoksee, mutta ei kuulemma harrasta triathlonia (?). Nähtäväksi jää, milloin aloittaa ;-) 

Harrastuksen alkuvaiheessa olin kaikesta pihalla kuin lumiukko, seurasin mitä muut tekivät, kyselin, katselin ja ihmettelin. Vaikka en osannut mitään, minut otettiin lämpimästi vastaan joka paikassa, eikä kukaan ihmetellyt, että mitähän tuo täällä tekee. Olen nauttinut siitä, että olen saanut treenata itseäni parempien kanssa koko ajan. Ei ole haitannut, että olen ollut viimeinen, olen aina oppinut jotakin. Missä muualla voi tuosta noin vaan aloittelija treenata Suomen mestareitten kanssa? Eihän siinä kuulkaa voi kuin oppia nopeammaksi, paremmaksi ja voimakkaammaksi!

Arkistojen aarteita. Vuosi 2010, ensimmäinen triathlonkisa, lantio tipahtaa ja askel viipyy maassa mutta hauskaa näyttää olevan.

Nykyään en enää välttämättä ole se viimeinen. Nautin edelleen siitä, että treenaan itseäni parempien seurassa, mutta nykyään motivoidun suunnattoman paljon myös siitä, kun näen kuinka seuran uudemmat jäsenet kehittyvät triathlonissa. Upeaa, kun onnistumisen ilon näkee silmistä! Meillä on hieno seura jossa on mahtavia jäseniä. 

Vaikka sanoin käyväni treeneissä pitämässä hauskaa, olen tunnollinen treenaaja. Koitan pitää järjen päässä ja homman nousujohteisena, sillä paranevat tulokset motivoivat valtavasti. Koko urheilutouhuissani se iso juttu ja päämäärä on ollut terveenä ja hyvässä kunnossa säilyminen ja liikunnan oppiminen elämäntavaksi. En tiedä päädynkö jossain vaiheessa treenaamaan vain treenaamisen ilosta, mutta tällä hetkellä keskityn kehittymään.

Treenikaverit ovat parhautta. Yleisesti ottaen triathlonistit tuntuvat olevan positiivista porukkaa. Apua saa aina kun tarvitsee ja hölmöjäkin kysymyksiä voi aina kysyä.

Vormisto valmentaa rautaisella otteella ja ennen kaikkea rautaisin hermoin. Aina ei mene asiat jakeluun ensimmäisellä kerralla, eikä välttämättä toisellakaan, mutta aina tulee jokin uusi lähestymistapa asiaan ja ehkä sitten jonain päivänä minäkin opin. Kyynärpäätä on käännetty uinnissa niin maan perusteellisen monta kertaa, juoksua on harjoiteltu, harjoiteltu ja harjoiteltu. Valmentajalle kiitos hyvistä hermoista ja rehellisestä palautteesta.

Halusin kovasti kiittää kaikkia osallisia, toivottavasti kaikki löysitte tästä tekstistä itsenne. Treenatkaa, iloitkaa, oppikaa, voittakaa itsenne, nauttikaa!

lauantai 8. helmikuuta 2014

Terveisiä Tallinnasta

Työt, treenit ja matkustaminen pitävät ihmisen kiireisenä toimeliaana.

Viikko sitten kävin ystävien kanssa Tallinnassa. Aikoinaan opiskelimme yhdessä Tartossa (omasta mielestämme aika lailla hiljattain - itse asiassa kohta 20 vuotta sitten...). Olemme pyrkineet pitämään perinteitä yllä ja tapaamaan säännöllisesti, tällä kertaa kuulumiset vaihdettiin Tallinna-viikonlopun aikana. Puhetta ja naurua riitti!


Kattojen yllä. Kattokaa ny kuinka hienoa!
Viikonlopun reissua varten edellisviikon treenit tein maanantai-illan ja perjantaiaamun välillä. Siihenkin sain tungettua 10 tuntia kaikenlaista. Joogaa siitä oli reipas kolme tuntia, joten viikko pysyi kevyenä. Sain mahtumaan viikkoon myös niskajumin, pää ei yhtäkkiä kääntynyt oikealle. Niska napsahti perjantaiaamuna (hiusten harjaaminen ON vaarallista), joten se haittasi vain Tallinnan nähtävyyksien katselua. Katselin sitten vain vasemmalla puolella olevat nähtävyydet.

Aamulla satoi lunta.

Tallinna on kaunis kaupunki myös talvella. Turistejakin oli merkittävästi vähemmän kuin vilkkaaseen kesäaikaan.

Kalamajan tehdaskompleksia iltapimeällä.
Illalla kävimme syömässä Kalamajan alueella kivenheiton pässä keskustasta. Siellä oli boheemi ja rosoisen särmikäs tunnelma, menen ehdottomasti uudestaan paremmalla ajalla koluamaan sisustuskauppoja, kahviloihin ja syömään.

Maiasmokissa pitää Tallinnassa aina käydä. Hyvää kahvia ja naminamileivoksia.

Söimme F-Hooneessa Telliskivi Loomelinnak -keskittymässä. Alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja pari Saku Originaalia - 21 euroa. Ei paha.


Turistit tallaamassa katua.
Tänään juoksentelin parin tunnin kevyen lenkin. Sää oli juoksuun sopiva, lämpötila oli hivenen plussan puolella, ei palellut. Juokseminen on suosikkilajini aina vaan.

Nähtävyys on viroksi vaatamisväärsus.
Tällä viikolla oli vielä joogapaikan kuukausikortti voimassa, joten siellä piti käydä ahkerasti vielä kun oli mahdollisuus. Yhtenä päivänä tosin mietin, että onkohan minulla hiukkasen väärät kannustimet mennä joogaamaan, kun odotan lähinnä sitä tunnin rentoutusosuutta, siinä kun aina hetkeksi nukahdan.

Kohtuotsa vaateplats. Näköalapaikka.
Tänään illalla on Triathlonteam226:n 10-vuotisjuhlagaala. Mukavaa nähdä seurakavereita välillä muutenkin kuin uimalakki päässä!