sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ikimuistoinen viikko Toscanassa

Takana on ikimuistoinen pyöräleiri Toscanassa kylässä nimeltä Sillicagnana. Sillicagnana sijaitsee Luccan maakunnassa: Pisaan on matkaa 70 kilometriä, Firenzeen 125 km, Milanoon 250 km. Matkalle lähti 8 hengen porukka, kolme porukasta hurautti autolla Pirkanmaalta Toscanaan pyörät kyydissä. Joku voisi pitää hullun hommana, mutta huoltoautoporukalla oli erinomaisen hauska seikkailumatka!

Matkaan startattiin torstaina puolenpäivän jälkeen, laiva Helsingistä Travemündeen lähti klo 17:30. Autossa oli 7 pyörää, vähän tykötarpeita pyörähuoltoon, varakumeja ynnä muuta tarpeellista sekä kolmen hengen matkatavarat. Komeasti kamat mahtui Vianoon. Matka oli aluillaan ja lomafiilis huikea! Laivalla nukuttiin yksi yö ja hengailtiin päivä: syötiin hyvin ja levättiin tulevaa varten. Brunssillakin istuttiin kolme tuntia. Mitäpä sitä rahtilaivalla muuta tekeekään kuin syö, nukkuu tai lukee kirjaa. Netti toimi ravintolakannella – jos toimi. Finnlinesiin hyppääminen on hyvä irtautuminen arjesta, 27 tuntia oleilua.


Pötkylä pakattuna, kaikki mahtui hyvin.
Perjantai-iltana kymmeneltä paikallista aikaa saavuttiin Travemündeen ja hypättiin autoon. Lähdettiin ajelemaan ilman sen suurempia suunnitelmia, ajatuksena oli että ajellaan mitä huvittaa, jos väsyttää niin pysähdytään jonnekin yöksi. Eihän sitä siinä vaiheessa vielä väsyttänyt ollenkaan, poikettiin Hampurissakin humputtelemassa. Tarkoitus oli käydä jaloittelemassa Reeperbahnilla, mutta siinä kylässä ei ollut yhtään parkkipaikaa. Perjantai-ilta oli täynnä ihmisiä ja meininkiä, ihmeteltiin sitä autosta käsin. Ilotulituskin nähtiin. Tunnin Hampurissa ajelun jälkeen todettiin että eiköhän jatketa matkaa.

Menomatka taittuikin yllättävän mukavasti, vaikka väsymystä alkoi olla ilmassa ja vuorotellen otettiin takapenkillä pienet unet. Eipä kyllä suuremmin nukuttu. Jutut alkoikin olla loppumatkasta jo sen mukaiset… Ei tarvinnut kissaa sanoa kun jo alkoi naurattaa :) Kilometrejä tuli 1600,  ajoaika vähän vajaa 17 tuntia. Reitti kulki Hampurista Kasselin mäkien kautta Ulmiin, sieltä Innsbruckiin, Modenaan ja Luccan kautta Sillicagnanaan.

Perillä villalla oltiin lauantaina illalla seitsemältä. Villa oli muuten vuokrattu täältä, kaikki toimi hyvin, voin suositella! Saatiin villan avaimet ja meille näytettiin paikat. Oltiin ajateltu, että paikka on varmasti ihan kiva, mutta ihan kiva ei riitä kuvaamaan paikkaa. Villa oli upea, 1800-luvulla rakennettu kivilinna! Kolmessa kerroksessa oli 5 makuuhuonetta, keittiö, ruokailuhuone, kodinhoitohuone, kylppäri joka kerroksessa, alakerrassa iso aula jossa oli hyvin tilaa pyörille ja toinen huone tilaa muille pyöräkamoille – ihan täydellistä! Näkymät huoneista olivat suoraan vuorille, se oli ihan satumaista. Pihalla oli vehreä puutarha, jossa oli iso uima-allas. Allaspoika vain puuttui :)


Villa puutarhasta päin
11-metrinen uima-allas


Kuva yhdestä huoneesta ennen kuin tavarat levittäytyivät ympäriinsä.


Maisemaa yläkerran makkarista


Sillicagnanan kylä

Maaseudulla ollaan
Oltiin aika sanattomia kaikesta näkemästämme. Matkalla oltiin poikettu läheisessä Gallicanon kylässä kaupassa, jotta saatiin heti ruokaa nälkäisiin vatsoihin. Joku taisi kyllä avata ensimmäisenä viinipullon ja kilisteltiin itsellemme altaan reunalla tervetuliaismaljat. Lämmintäkin oli vielä 18 astetta.


Tervetuloa villalle!

Pyörät siistissä rivissä
Ensimmäisenä aamuna lähdettiin heti juoksulenkille tutkimaan kylää ja avaamaan istumisesta ja matkustamisesta tukossa olevia jalkoja. Lähikauppa bongattiin viereisestä talossa ja leipomo oli muutaman sadan metrin päässä. Voi elämän kevät niitä maisemia! Vuoristo on niin kaunista!




Rankkaa tää treenaaminen :)



Saatiin loputkin seurueesta paikalle sunnuntaina iltapäivällä. Olivat lentäneet Milanoon ja hurauttivat sieltä vuokra-autolla paikalle. 


Yhtä juhlaa!
Täytyy kyllä tunnustaa, että kukaan meistä ei ollut tainnut etukäteen ymmärtää, kuinka vuoristoista maisema tosiaan on! Italian Alpeilla tasaista pätkää ei ollut missään. Se saatiin kokea jo illalla tehdyllä ensimmäisellä pyörälenkillä. Kaikki hinkusivat saman tien pyörän päälle, joten sinne vaan laskettelemaan kylältä mäkeä alas! Ensimmäiseen seitsemään kilometriin ei juuri tarvinnut polkea, ja pirkanmaalaistyttö siinä ehtikin jo taivastella, että mitenkähän sieltä mahdetaan nousta ylös. Kyllähän sieltä sitten vaan tultiin vaikka ylämäkeä olikin.


Triathlonisteja Toscanassa


Italialainen orhi omassa maassaan
Ei ne ylämäet, mutta ne alamäet. En ole mikään hurjapää, enkä ole koskaan laskenut pyörällä mitään kovia mäkiä. Niin että arvatkaa kuinka pelkäsin niitä laskuja… Kädet oli ihan soosina jarrukahvoilla seisomisesta. Viikossa rohkaistuin vähän, mutta silti alamäessä jäin porukasta melkein enemmän kuin ylämäessä. Olin porukan välimallin pyöräilijä – oli tekemistä pysyä kovempien peesissä. Onneksi oli huoltoauto joka muutaman kerran poimi kyytiin :) Ei sen takia, että olisin uupunut, vaan koska en vaan kerta kaikkiaan uskaltanut laskea kaikkia mäkiä alas!

Linna, jossa oli kahvila.

Mitä laitetaan?

Tehtiin muutama kovempi treeni. Ensimmäisenä noustiin 11 kilometrin pätkä jolla oli nousua 700 metriä. Treeni alkoi siirtymällä villalta nousun alkuun: villalta lasketeltiin ensin 7 kilometriä alamäkeä. Meikäläinen oli jo siinä kohtaa vähän pulassa. Laskettelin kyllä, mutta aikalailla hitaampaa kuin muut. Keskisyke oli laskun jälkeen 132 – vähän adrenaliini taisi jyllätä kun pelotti. Alamäen jälkeen oli minimaalinen hetki tasaisehkoa, sitten alettiin jo nousta. Vaikka kuinka rauhakseen koitti ajella, syke takoi välillä 160:ssä kun nousua alkoi jo olla ihan mukavasti. Eikä varsinainen treeni ollut edes vielä alkanut! Pikku huilaus ja energiatankkaus piti tehdä ennen nousun alkua, sitten matkaan. En tajunnut yhtään mitä on tulossa kun en ollut koskaan tuollaisissa maastoissa ajellut.


Manageri suunnitteli reitit, apuna oli Bikemap-sovellus.


Tedi kulki mukana joka retkellä! Maailmanmatkaajanalle.







No, eihän siinä sen kummempaa ollut kuin nousua, nousua, nousua vaan, ei lepohetkiä. Töitä oli tehtävä koko ajan. Sää oli ihana, aurinko paistoi, hetkittäin oli aika kuumakin kun ei tuulenvirekään käynyt. Syke pysyi hyvin siellä missä pitikin, ylhäällä, se sai nimittäin paukutella ihan reippaasti tässä treenissä. Maisemat olivat ihan uskomattomat, hiki valui, vihreitä rinteitä ja kukkivia puita näkyi silmänkantamattomiin, välillä taas taustalla oli lumihuippuinen vuori. Serpentiinimutkia oli ja meni, nousu oli välillä kohtuullista, välillä tuli sellainen nousupätkä että oksat pois. Melkein makasin ohjaustangon päällä ja koitin vaan saada kampia pyöritettyä jollain tavalla, ajatuksena oli että pyörän päältä en voi hypätä pois, koska siitä kohdasta en pääse enää uudestaan polkemaan ja taluttaminen on varmasti vähintään yhtä kamalaa. Pyörän nopeusmittari näytti välillä 5,7 km/h, sykemittarissa oli 164. Aika hyvä yhdistelmä.





Siinä ne kilometrit kuitenkin taittuivat, ylösnousu oli itse asiassa ihan mukavaa verrattuna alaspäin lasketteluun. Suurin osa porukasta taisi nauttia siitä, mutta oli yksi joka pelkäsi henkensä edestä. Koitin kyllä tulla jonkin matkaa, mutta ei. Siinä vähän tutkailtiin italialaisen orhin jarrujakin, ja todettiin, että jarrupalat on uusittava. Huoltoauto otti minut siinä kohtaa kyytiin ja pääsin mäen alas kyydillä.


Uudet jarrupalat piti asentaa melkein ensi töikseen. Jarruja tarvittiin vähän enemmän kuin Pirkanmaalla :)


Yksi ainokainen rengasrikko sattui matkalla.

Toinen kovempi treeni oli myös nousu, tällä kertaa 10 kilometrin matkalla oli 600 metriä nousua. Oli muuten jo paljon helpompi nousu vaikka töitä sai senkin eteen tehdä. Vuoristo herätti tunteet pintaan, olin ihan fiiliksissä tällä reissulla! Alkoi itseäkin jo naurattaa kun poljin etanavauhtia ylöspäin tippa silmässä kun olin niin onnellinen :D On se niin hienoa treenata ja huomata kehittyvänsä. En tiedä olisinko vielä viime kesänä edes selvinnyt tuollaisesta noususta. Ja taas koitin palatessa lasketella alkumatkaa, sitten kun alkoi liikaa hirvittää niin huoltoauton kyydissä alas, voi onneton sentään kun olen nössö.


Jee, huoltoauto tulee ja pelastaa :)


Tässä mäessä oli ihan kohtuullinen nousuprosentti.


Jalat sai hyvin palauteltua altaalla.

Treeniä tuli viikon aikana melkein 16 tuntia. Ehdittiin treenaamisen lisäksi myös olla kunnon turisteja ja katsella nähtävyyksiä vaikka kuinka paljon. Käytiin parina päivänä Luccassa ja Castelnuovo di Carfagnanassa ja yhtenä päivänä Pisassa. Pisan kaltevassa tornissa piti tietenkin käydä. Pisassa käytiin myös katsomassa laukkakilpailuja, laji jota Suomessa ei harrasteta. Lyötiin muutamassa lähdössä vetoa ja turistituurilla voitettiinkin.


Luccan katuja

Lucca, Piazza dell'Anfiteatro. Soikion muotoinen aukio.

Lucca, San Michele in Foro -kirkko.


Näkymää Luccaan Guinigi-tornista. Hassu torni, sen päällä kasvoi puutarha.


Pisan torni.



Castelnuovo di Carfagnanan näkymiä

Puu kukassa

Fortezza delle Verrucole -linna

Turisti vinossa kuin Pisan torni

Urheilijoita matkassa, aina joku keksii jonkin oikopolun :)

Komeat muurit. Sisälle ei päässyt, vasta toukokuussa pääsisi.


Sympaattinen kylä

Akvedukteja nähtiin useita.



Suunto antoi ihan kunnon palautumisaikoja (en noudattanut...).


Luolakarhu
Grotta del Vento -tippukiviluolassa.




Näin se viikko kului: treeniä, syömistä, kaupassa käyntiä ja nähtävyyksiä! Tehtiin paljon itse ruokaa villalla, enkä ole elämässäni viikon aikana koskaan niin paljon pastaa syönyt. Se oli helppoa ja nopeaa laittaa, ja ruokaa piti saada nopeasti treenin jälkeen. Paljon ruokaa – 8 treenaavaa tyyppiä syö todella paljon.

Välillä katettiin pöytä hienoksi.

Spagettia ja jauhelihakastiketta. Ja punaviiniä.


Pihviä ja lisukkeeksi makkaraa. Salaattiakin. Juustoja, leipää, oliiveja.

Aamupalapöydässä saattoi ihan hyvin olla vaikka pizzaa. Lähileipomosta tuoretta :)


Pizzaa ravintolassa. Lähti kyllä nälkä!

Iltaisin uni tuli nopsasti. Villassa oli ihana nukkua, siellä oli puiset ikkunaluukut, ja kun ne laittoi kiinni, pimeys oli täydellinen. Valonsäteet eivät herättäneet. Kirkonkellot tosin herättivät tottumattoman (soitto tasatunnein ja puolelta, lisäksi epämääräistä kalkatusta silloin tällöin noin 50-70 kertaa). Samoin kyyhkyset pitivät ihan julmettua meteliä. ”Huu-hu-huu”, näin ei sano pöllö vaan kyyhkynen! Aamuisin heräiltiin siinä 6-8 välillä, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Aamuvarhaiset herääjät ehtivät käymään leipomossa hakemassa tuoretta leipää ja muita herkkuja. Aamuisin keiteltiin myös puuroa kattilallinen. Puuroainekset oli tuotu Suomesta, Italiasta on hankala löytää puuroaineksia. Tujut kahvit keitettiin italialaiseen tapaan mutteripannulla.

Sää oli viikon mittaan pääosin suosiollinen, mutta vaihteleva. Ensimmäisinä päivinä lämpö ja aurinko helli, loppuviikosta yhtenä päivänä satoi jonkin verran ja toinenkin päivä oli pilvisen harmaa. Silti oli ihan hyvä sää neljän tunnin pyörälenkille.

Tässä vasta poseerataan kun pyöräkengätkin puuttuu.

Muutamana päivänä oli vähän pidempi kevyt lenkki suunnitteilla. Manageri, reittien pääsuunnittelija, oli kovilla kun yritti löytää edes vähän tasaisempaa reittiä Sillicagnanan  seutuvilta! Bikemap-sovelluksesta löytyi muutama reitti ja loput reitit suunniteltiin kokemuksen syvällä rintaäänellä ;-) Sille yhdelle ”tasaisehkolle” pätkälle mahtui yksi 600 nousumetrin serpentiinipätkä.




Omaksi ennätyksekseni pyörällä kuittaan 17 prosentin nousun. Se ei kauaa kestänyt, mutta oli kyllä ihan riittävän kalteva :) Sain sen ajettua, sen jälkeen piti vähän pysähtyä puhaltamaan, siitä liikkeelle lähtiessä sitten nousuista makaroonia olevat jalat sekosivat lukkopolkimiin ja kaaduin käytännössä paikaltaan… Reissun ainoa pannutus oli siinä. Kärsinyt ei kuin itsetunto ja polveen tuli asfaltti-ihottumaa. Tarjolla olisi ollut kotivillan nurkalla yksi oikopolku 24,8% - sitä en lähtenyt edes yrittämään vaan kiersin suosiolla. Muut kyllä polkivat senkin.


Toscana <3



Paluumatkalle sunnuntaina lähdettiin vähän eri reittiä, ei ollut mitään kiirettä joten ajateltiin vähän oikaista: lyhyempi reitti, pienempi tie. Virhe! Reitti tosiaan oikaisi, ajettiin vuorten yli, seudun hurjin nousu Passo delle Radici osui matkalle. Serpentiiniä, nousua, tien reunassa ei ollut kaiteita, tie kapeni… Tie nousi ja nousi. Tuhannen metrin kohdalla oltiin varmoja että nyt ei voi enää paljoa nousua olla. Mutta vielä noustiin 500 metriä, korkeimmalla kohdalla oltiin 1550 metrissä. Pelottavaa, jännittävää ja hienoa! Muutama vastaantulija tuli melko pahassa paikassa. Mahdollisesti kyllä paikalliset ajelevat tuolla paljon rennommin kuin turistit… Tällä pätkällä nähtiin ensimmäinen liikennemerkki, joka varoitti nousuprosenteista, kylttiin oli merkitty 18% ja nousu oli kyllä ihan kamala! Ylhäällä oli lunta ja laskettelukeskus, puitakaan ei enää kasvanut. Gopro-kamera kuvasi ajopätkän, katsottiin filminpätkä illalla ja todettiin, että kuskin kielenkäyttö oli melko hulvatonta :) 


Viiniköynnökset kukkivat
Vuorilta selvittiin ja loppu paluumatka olikin sen jälkeen hyvin leppoisaa. Varsinkin kun pysähdyttiin yöksi Memmingeniin. Käytiin syömässä schnitzelit.

Memmingen oli todella viehättävä paikka, haluaisin sinne vielä paremmalla ajalla uudestaan. 
Maanantaiaamuna hurautettiin puolentoista tunnin matkan päähän Metzingenin outlet –myymälöihin. Siellä shoppailtiin tehokkaasti neljä tuntia reitillä Adidas-S.Oliver-Esprit-Hugo Boss-Puma-Michael Kors-Diesel-Nike-Calvin Klein ja varmaan muutama muukin liike osui matkan varrelle. Sitten polkaistiin Pötkylä taas Travemündeä kohti. Satamassa oltiin juuri sopivasti puoli kahdentoista aikaan ja päästiin ajamaan suoraan laivaan. Laiva lähti kolmelta yöllä kotia kohti.




Voi Toscana, minkä teit: haluan palata vielä uudestaan. Vuoristomaisemat, kukkivat mantelipuut, viiniköynnökset, pylväsmäiset sypressit, lumihuippuiset vuoret. Nähdään pian, toivottavasti!

6 kommenttia:

  1. Hiano postaus, oli kiva lukee. Aikamoinen pyöräilymaasto teillä siellä kyllä on ollut. Muakaan ei haittaa ylämäet, mutta alamäet kyllä pelottaa vaikka niihin tosiaan vähän tottuu.

    Pisa on niin mun lempipaikka ja sinne aion mennä vielä joskus uudelleen. Ja Italia on kyllä lempimaa.

    VastaaPoista
  2. Mä kans poljen ylämäkeen vaikka kuinka kunhan ne alamäet sais pois. Ja toiset nauttii niistä :)

    Mulle varmaan riitti Pisassa kertakäynti, torni on nähty. Siellä on niin paljon muitakin kauniita paikkoja. Italia on ihana!

    VastaaPoista
  3. Kiva kertomus! Voi oikein aistia, miten nautitte reissusta. Ja paljon ihania kuvia - kiitos nojatuolimatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautittiin kyllä kovasti, mikäs noissa maisemissa on nauttiessa. Vaikka vähän piti hikoillakin :)

      Poista
  4. Mahtavan kuuloinen reissu teillä on ollu! Mullakin on yhdestä 10 kilsan mäestä 600m nousulla kokemusta (Barcelonassa viime vuonna), vauhti oli aika hiljainen. :D

    VastaaPoista
  5. Joo ei siinä kovasti tarvinnut revitellä :) Eikä katella vauhteja tai kilometrejä, niitä ei kertynyt :)

    VastaaPoista