perjantai 12. kesäkuuta 2015

Pirkan pyöräily 2015

Pirkan kierroksen toinen tapahtuma, Pirkan pyöräily oli viime sunnuntaina. Muut Pirkan kierroksen tapahtumat ovat hiihto, soutu ja hölkkä. 

Pirkan pyöräilyssä on matkoja kaikenkuntoisille pyöräilijöille ja kaikenlaisille pyörille: 
-Pirkan lenkki 217 km
-Klassikko 134 km
-Pyhä 40 km
-Lilliputti 4 km

Kaksi ensimmäistä reittiä kiertää kauniita maisemia Näsijärven ympäri. Pyhä kiertää Pyhäjärveä ja reitillä on paljon sorapätkiä. Pirkan pyöräilyssä ei ole ajanottoa, joten kyse on todellakin tapahtumasta. Lähtö ja maali on Tampereen jäähallilla. Se on kylläkin Hakamettä kun tamperelainen siitä puhuu.


Tappara ja Hakametsän halli, tamperelaisuuden merkki.

Lähtökuopissa

Pyöräilin Pirkan lenkin, 217 kilometriä. Viime vuonna pyöräilin ensimmäistä kertaa noin pitkän matkan, silloin ajoin sen Kaupin Kanuunoitten 30 km/h keskinopeusryhmässä. En oikein vieläkään käsitä miten olen siinä letkassa pysynyt matkassa!

Tänä vuonna mentiin omalla triathlonporukalla. Seuraan liittyi myös muutama maantiepyörä. Porukassa oli 7 pyöräilijää, se oli oikein sopiva ryhmän koko. Ihan alunperin sovittiin jo viime vuonna triathlonystävän kanssa, että tänä vuonna mennään yhdessä, hän vahvana pyöräilijänä vetää ja minä rimpuilen peesissä. Saatiin tosiaan mukavasti lisääkin porukkaa matkaan.


Tarkoitus oli ajaa minun sykkeilläni. Pelkäsin etukäteen että matkalla joudutaan olemaan koko päivä, koska keskisyke 130 ei anna minun ajaa kovin lujaa vaikka kuinka peesissä tulisin. Aika hyvin spekseissä kuitenkin pysyttiin, koska maalissa keskisyke oli 134. Maksimisykkeet kyllä kiipesivät ylemmäs mitä piti, sen sai aikaan reitillä olevat ylämäet ja pirullinen tuuli.

SUPi on huoltotauolla.

Uutisissa varoiteltiin vaarallisesta tuulesta. Jälkikäteen uutisoitiin, että raju tuuli haittasi pyöräilyä. Totta todellakin! Oli ihan käsittämätöntä, että ympyrälenkillä oli koko ajan vastatuuli tai vähintäänkin paha sivuvastainen. Helsingin sanomien Veloelo-pyöräilyblogissa kerrottiin näin:
Pirkan reitti muodostuu lisäksi niin, että sopivasta kulmasta puhaltava puhuri ei anna myötätuuliosuuksia kuin satunnaisesti ja hyvin lyhyillä osuuksilla. Sunnuntaina kävi juuri näin. Olipa keskinopeus mikä tahansa, kaikki olivat tällä kertaa poikkeuksellisen kovilla.
Tuuli myllytti niin, että välillä en uskaltanut ajaa triathlonpyörällä alhaalta lainkaan, oli pakko olla visusti jarrukahvoilla kun pelotti. Pääosin muutenkin oli pakko ottaa kaikki peesihyöty irti ja pyrkiä vaan ajamaan lähellä edellä ajavaa. En siis päässyt ajamaan alhaalta niin paljon kuin olisin halunnut koska ajaminen tuntui paikoittain vain selviytymistaistelulta. Tuuli puhalteli puuskissa 17 metriä sekunnissa, se tuntuu hurjalta kun tempaisee pyörään. Muuten tuuli tuiversi 8-10 metriä sekunnissa tasaisesti. Oli se aika paljon raskaampaa ajoa kuin mitä ilman tuulta olisi ollut. Tämän jälkeen ei pienet tuulet tunnu missään.
Hauskoja kylttejä reitillä riittää!


217 kilometrin lenkillä saa Komin huoltopisteellä lihasoppaa. Ai kuinka se maistuukaan hyvälle, siihen vielä kahvikupillinen jälkkäriksi niin taas polkee kuin uusi ihminen.  Ensimmäinen pitkän matkan nopeusryhmä saapui sopalle Komiin vartin myöhemmin kuin viime vuonna, kyllä se tuuli vaan hidasti matkaa. 

Ajoaika meidän ryhmällämme oli 8 tuntia. Kaikkiaan matkalla viivyttiin 9 tuntia 19 minuuttia, kiirettä ei pidetty ja tauoille pysähdyttiin kun oli tarvis. Loppupäästä pysähdyttiin vaan katselemaan mitä syötävää huoltopisteellä olisi :) Suolakurkut olivat jostain pisteestä loppuneet, ja voi sitä riemua kun niitä toiselta pisteeltä löytyikin!
Renkaanvaihtohommaa oli ohjelmassa kahteen otteeseen.
Keskinopeudeksi tuli 27 kilometriä tunnissa, se oli enemmän kuin villeimmissä unelmissanikaan olin osannut haaveilla!



Jos Pirkan pyöräily jäi välistä, tänään muuten poljetaan vielä Pirkan yöpyöräily. Matka on klassikko, 134 kilometriä ja lähtö tapahtuu iltayhdeksältä.  

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Himoksen SM-sprintti viikon päästä

Terveisiä Himokselta taas! Täällä on edellinen juttu, silloin alue oli vielä rakennusvaiheessa. Vieläkin on hommaa, mutta melkein valmista alkaa olla. 

13.6.2015 Himoksella kisataan triathlonin sprinttimatkan SM-kilpailu. Uinti 750 m, pyörä 20 km, juoksu 5 km. Kuntosarjaan ehtii vielä ilmoittautua!

Tässä on uutta videomateriaalia Himokselta. Linkki on Facebookiin. On pyöräreittiä, Suomen suurinta vessaa ja muuta! 

(Klikkaa videosta HD, näkyy parempana.)


Uutta videoinformaatiota Himoksen sprinttikisasta. Kuntosarjalaisilla vielä muutama päivä aikaa ilmoittautua tähän hienoon kisaan.
Posted by Team226 on Saturday, June 6, 2015



Kattokaa mikä vaihtohalli:




Tuohon vielä pressua päälle niin ei ainakaan vaihtoalueella kamat kastu vaikka sataisikin. 

Tässä on uinnin lähtöpaikka:



Tässä testiuimari hommissa: 





Vesi oli 17 astetta. Ihan hyvä, ei lämmin, mutta ei kyllä niin kovin kylmäkään. Vesi oli märkää ja sitä oli riittävästi. Minä, joka en koskaan ui missään yksin (koska en uskalla), uin nyt järvessä yksin. Aikamoista.



Uinnista noustaan vaihtohalliin pieni terävä nousu, siinä saattaa vähän hapottaa. Tuli vähän Voimarinteen teräsmieskisa mieleen, sielläkin on uinnin jälkeen nousua vaihtopaikalle.


Tästä tullaan uimasta. Vaihtohalli on takavasemmalla.

Tässä näkymää kisatoimistolta vaihtopaikalle, terassille ja rantaan:


Kisatoimisto on Himos Areenalla, alakuvassa vasemmalla näkyvässä rakennuksessa.




Tässä näkyy pyörä- ja juoksureitin alku. Juuri tätä ennen on liikenneympyrä, joka on myös pyöräreitin kääntöpaikka. Ihanaa uutta sileää asfalttia. 




Pyöräreitti on melko tasainen, jotain pientä kumpuilua siinä on, mutta ei mitään mitä kutsuisin varsinaisesti mäeksi. Sellainen tuntuma jäi, että mukava reitti.

Tässä on rantasauna, josta kilpailijat pääsevät kisan jälkeen nauttimaan.



Rantasaunan nurkalta näkyy terassiravintola. Kaikki tarvittava on lähellä.



Seinästä voi täyttää vesipullot. Vessassa (siellä Suomen suurimmassa) ei pidä täyttää vesipulloja, koska sinne käyttövesi tulee järvestä. Ekologista on se.



Vessassa voi ennen kisaa miettiä, kuka onkaan paras tänään. Seinässä lukee että paperipyyhe on :D



Täällä ei jonoteta.



Ensi lauantaina nähdään Himoksella!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

SM-kultaa duathlonissa

SM-duathlon kisattiin jo toissaviikonloppuna, mutta huh sentään kiireitä kun ei kirjoittaakaan ehdi. Instagramissa mennään kyllä koko ajan ihan ajan tasalla, kliks sinne vaan myös seuraamaan.

Se oli ensimmäinen kisa, minne suuntasin ihan yksin. Managerillä oli töitä ja päätin, että olen ihan iso tyttö ja osaan mennä yksin. Paluumatkalle sentään sain seurakaverista seuraa. On se erilaista mennä kisaan ilman ketään, joka on seurana, kenen kanssa jutella ja joka auttaa tavaroiden kanssa. 

Sain onneksi kotoa huolletun pyörän matkaan niin ei tarvinnut enää kisapaikalla tehdä sille mitään.





SM-duathlon kisattiin Nastolan mäkisessä maastossa. Muistikuvissani oli että siellä on tosiaan kovin mäkistä, mutta reitti pääsi kyllä yllättämään silti. Raaka oli, niin juoksu kuin pyöräkin!


Tunnelmaa ennen kisaa.

Duathlonissa matkat olivat juoksu 10 km, pyörä 40 km ja juoksu 5 km. Kisassa oli osanottajia kaikkiaan suurinpiirtein 70, enemmänkin olisi siis hyvin mahtunut kisaamaan. Varsinkin naisten ikäsarjoissa tilanne oli se, että kisaajia oli yksi tai kaksi. Omassa sarjassani olin ainoa osanottaja. Tieto siitä, että kisa ylipäätään järjestetään, tuli aika viime tipassa, ehkä sekin verotti osanottoa.

Kisaamassa oli paljon tuttuja, tässä kuvassa poseeraan 1rkl liikuntaa -blogin Riikan kanssa. Hauskaa on ainakin näyttänyt olevan ennen kisaa. Itse kisassa ei enää sitten juuri naurattanutkaan.



Juoksu lähti railakkaan ylivauhtisesti liikenteeseen, niin kuin duathlonissa aina. Omalta osaltani vauhti tasoittui pian, totesin että näihin mäkiin en pysty iskemään.




Menin omaa vauhtiani ja melko yksin sain mennä. Meinasin juosta harhaankin, pysähdyin yhteen kohtaan miettimään minne pitää mennä, kun menomatkalla siinä kohtaa oli liikenteenohjaaja (ja muutenkin muun porukan selkiä vielä näkyi), mutta palatessa oli edessä tyhjä risteys. Joku ohikulkija viittoi, että "tuonnepäin niitä meni". Kunnon opastus kisassa on kullanarvoinen, ei kisaaja kisahuumassaan ja oudossa paikassa muista minne pitää mennä.

Tässä kuvassa ei tosiaan enää naurata kun koitan taapertaa jotain ylämäkeä.



Juoksun jälkeen oli melkein helpotus päästä pyörän päälle. Helpotus vaihtui pian järkytykseksi, kun niitä ylämäkiä tosiaan Nastolassa on riittämiin. Riepotteleva puuskainen tuuli maustoi myös omalta osaltaan matkantekoa.



Ala-asennosta en välillä uskaltanut ajaa sivutuulessa ollenkaan. Jossain kohtaa ajelin aivan liian isolla vaihteella mutta en saanut vaihdettua pienemmälle kun en uskaltanut irrottaa käsiä jarrukahvoilta.



Pyöräosuus tuntui ihan julmetun pitkältä tuulen aiheuttaman pelkokertoimen takia. Keskinopeuskin oli vain reilu 27 kilometriä tunnissa. Minä en juuri koskaan aja ylämäkiä putkelta. Voi melkein sanoa, että en koskaan, koska Italian reissullakin nousin vain kerran putkelle. Tuntuu, että jalat menee siinä ihan viimeisillekin hapoille - vaikka toiset sanovat sen virkistävän... En ole löytänyt vielä sitä virkistävää vaikutusta.  Nastolan reittiä kuvaa hyvin se, että nousin putkelle viisi (5!) kertaa ja harkitsin kuudetta. Olisin kaatunut kyljelleni, jos en olisi noussut putkelle, noustavat töppärät olivat sen verran jyrkkiä.

Reidet soosina olikin mukava lähteä toiselle juoksulle. Voimat jaloista alkoi olla jo käytetty ja energia loppu. Onneksi muuten oli omat geelit mukana, järjestäjä kertoi kisainfossa, että huoltopisteillä on geeliä, mutta en kyllä nähnyt ainuttakaan. Patukkaa oli, mutta en nyt sentään juostessa ala patukkaa syömään... Loppui se viisi kilometriäkin aikanaan, ja pääsin maalisuoralle kipittämään. On hienoa olla suomenmestari sarjassa N40-44, mutta kyllä se viime vuonna tuntui ihan erilaiselta, kun oli muitakin kilpailijoita. Silloin mestaruus oli voitettu, nyt riitti se, että taapersi maaliin.




Tällä kertaa tuli palkinnoksi mitali, jossa on tarra, ja täytyy sanoa että se kyllä hämmentää minua vieläkin. SM-kisa kyseessä, eikä kaiverrettua palkintoa? Minulle tämä on harvinaista ja ainutlaatuista, olisi mukava saada pysyvä muisto.


Tarramitali.

Toinen erikoinen juttu on se, että maalissa jotkut olivat saaneet paidat ja mitalit, jotkut pelkän paidan ja jotkut pelkän mitalin. Tämä aiheutti hämmennystä kisan jälkeen, kun kaveri kysyi että mistä minä mitalin sain, johon minä totesin että eikös kaikki saaneet maaliviivalla. Pikkuhiljaa selvisi, että ahaa, näitä oli jaossa ollut molempia, mutta jostain syystä jaot eivät sitten ihan menneet tasan... Minulla on nyt kaksi samanlaista mitalia - toinen maaliviivalta ja toinen SM-palkinto, tarrallinen versio. Olisin kyllä mieluummin ottanut paidan.

Täällä muuten on huikean hauska tarina SM-duathlonista, "etureidet puhuvat". Samantyyppistä tarinaa ovat omanikin jutelleet! 

Kiitos kuvista Villelle, hienoa saada kuvamateriaalia, vaikka omaa huoltajaa ei kisassa ollutkaan mukana!