sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Palkinto

Eilen juhlittiin Triathlonteam226:n 10-vuotista taivalta. Illan aikana palkittiin monia ansioituneita henkilöitä, urheilijoita ja muita jotka ovat olleet seuran toiminnassa merkittävällä tavalla mukana. Kuultiin paljon tarinoita seuran historiasta, syötiin hyvin, nautittiin stand upista ja biletettiin Kuudes Aisti -bändin tahdittamana.

Illan kohokohta omalta osaltani oli kunniakirja: parhaiten kehittynyt urheilija kaudella 2013.

Olen mahdottoman onnellinen ja kiitollinen tästä kunniasta. Aika lailla sanatonkin olen, mutta haluan silti yrittää kertoa tunnelmiani. Kun kunniakirjaa jaettiin, kerrottiin ensin perustelut: entinen sohvaperuna, josta on kehittynyt urheilija. Tai jotakin sinne päin - oikeasti muistan vain tuon sohvaperunan, koska siinä kohtaa kolahti, mietin että nyt osuu kyllä tosi lähelle... 



Koen olevani etuoikeutettu, että minulle myönnetään tällainen tunnustus. Ensin tuntui siltä, että on hienoa, että kovasta työstä palkitaan. Sitten aloin miettiä, että mistä ihmeen työstä. Treenaaminenhan on ennen kaikkea hauskaa, en koe sitä millään tavalla pakollisena "työnä". Uskon, että yksi kehittymiseni mahdollistaja on se, että käyn treeneissä pitämässä hauskaa. Joutuuhan siellä pois mukavuusalueelta, mutta hyvässä seurassa sekin on hauskaa! Jos treeneihin meneminen ei ole kivaa, silloin luultavasti menee jossain kohtaa pieleen ja on syytä katsoa peiliin.

Kävin lukemassa mitä olen kirjoittanut Triathlonteam226:n sivuille urheilijakorttiin liittyessäni seuraan vuonna 2010: 
  • Treenien kulmakivet: Joustavan säännöllisesti treenaaminen. Iloisin mielin ja rennosti hymyillen.
  • Tavoitteet: Saada monipuolisesta liikunnasta elämäntapa. Oppia uutta, kehittyä, kilpailla, voittaa itsensä ja nauttia liikunnasta. Uimaan oppiminen on ykkössijalla.
Edelleen olen kaikesta samaa mieltä ja kaikki tavoitteetkin ovat toteutuneet. Uskallan sanoa monipuolisen liikunnan oleva minulla jo elämäntapa. Olen kehittynyt, kilpaillut, voittanut itseni ja nauttinut liikunnasta sekä oppinut uimaan.

Tämä ei olisi mahdollista ilman tukea kotijoukoilta. Aviomieheni, joka on nimittänyt itsensä manageriksi, seisoo tukenani kuin muuri. Eilen pöytäkeskusteluissa tuli ilmi, että jos jaettaisiin seuran parhaan huoltajan kunniakirja niin siihen on yksi vahva ehdokas! Parhautta on se, että nykyään myös treenataan yhdessä. Sami ui, pyöräilee ja juoksee, mutta ei kuulemma harrasta triathlonia (?). Nähtäväksi jää, milloin aloittaa ;-) 

Harrastuksen alkuvaiheessa olin kaikesta pihalla kuin lumiukko, seurasin mitä muut tekivät, kyselin, katselin ja ihmettelin. Vaikka en osannut mitään, minut otettiin lämpimästi vastaan joka paikassa, eikä kukaan ihmetellyt, että mitähän tuo täällä tekee. Olen nauttinut siitä, että olen saanut treenata itseäni parempien kanssa koko ajan. Ei ole haitannut, että olen ollut viimeinen, olen aina oppinut jotakin. Missä muualla voi tuosta noin vaan aloittelija treenata Suomen mestareitten kanssa? Eihän siinä kuulkaa voi kuin oppia nopeammaksi, paremmaksi ja voimakkaammaksi!

Arkistojen aarteita. Vuosi 2010, ensimmäinen triathlonkisa, lantio tipahtaa ja askel viipyy maassa mutta hauskaa näyttää olevan.

Nykyään en enää välttämättä ole se viimeinen. Nautin edelleen siitä, että treenaan itseäni parempien seurassa, mutta nykyään motivoidun suunnattoman paljon myös siitä, kun näen kuinka seuran uudemmat jäsenet kehittyvät triathlonissa. Upeaa, kun onnistumisen ilon näkee silmistä! Meillä on hieno seura jossa on mahtavia jäseniä. 

Vaikka sanoin käyväni treeneissä pitämässä hauskaa, olen tunnollinen treenaaja. Koitan pitää järjen päässä ja homman nousujohteisena, sillä paranevat tulokset motivoivat valtavasti. Koko urheilutouhuissani se iso juttu ja päämäärä on ollut terveenä ja hyvässä kunnossa säilyminen ja liikunnan oppiminen elämäntavaksi. En tiedä päädynkö jossain vaiheessa treenaamaan vain treenaamisen ilosta, mutta tällä hetkellä keskityn kehittymään.

Treenikaverit ovat parhautta. Yleisesti ottaen triathlonistit tuntuvat olevan positiivista porukkaa. Apua saa aina kun tarvitsee ja hölmöjäkin kysymyksiä voi aina kysyä.

Vormisto valmentaa rautaisella otteella ja ennen kaikkea rautaisin hermoin. Aina ei mene asiat jakeluun ensimmäisellä kerralla, eikä välttämättä toisellakaan, mutta aina tulee jokin uusi lähestymistapa asiaan ja ehkä sitten jonain päivänä minäkin opin. Kyynärpäätä on käännetty uinnissa niin maan perusteellisen monta kertaa, juoksua on harjoiteltu, harjoiteltu ja harjoiteltu. Valmentajalle kiitos hyvistä hermoista ja rehellisestä palautteesta.

Halusin kovasti kiittää kaikkia osallisia, toivottavasti kaikki löysitte tästä tekstistä itsenne. Treenatkaa, iloitkaa, oppikaa, voittakaa itsenne, nauttikaa!

6 kommenttia:

  1. Hyvä Soile. =)

    Onko sun uintivauhti muuten parantunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)

      On se parantunut. Tänä syksynäkin on tapahtunut jotain ihmeellistä, uinti on helpompaa ja kevyempää kuin ennen. En tosin tiedä kuinka paljon vauhti on parantunut kun en oikeastaan koskaan aikoja kellottele.

      Poista
  2. Onnea palkinnosta! Oli kyllä mukava teksti lukea ja pari kertaa TT226:n treeneissä kuokkavieraana ollessa tuli teidän seurasta juuri tuollainen fiilis. :) Triathlon on hienoa jo ihan urheilulajina, mutta jotenkin ne kanssaharrastajat ja ja hurahtaneet tekee triathlonkisojen ilmapiiristä ihan erityisen mukavan. Tsemppiä treeneihin ja kesällä kisoissa nähdään!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kyllä tämä sellainen yhteinen hyvänmielenhurahdus taitaa olla - ihmisestä ja seurasta riippumatta :)

    Samoin tsempit sulle ja kesällä sitten kisataan!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli tosi hyvä kirjoitus! Tämä kertoo niin osuvalla tavalla sen, millainen asenne sinulla on ja miten tuollainen palkinto todellakin ansaitaan. Hienoa, ollaan täällä tosi ylpeitä sinusta!

    VastaaPoista