Treeniä hietikolla: Jippikayjei - N40 SM-kultaa duathlonissa!

Seinäjoella kisattiin tänään SM-duathlonin perusmatka. Matkat 10-42-5, lajit siis juoksu-pyörä-juoksu. Juoksu taisi olla vähän alimittainen ja pyörä ylimittainen, mikäli mittareitani oikein tulkitsin. Sössin nimittäin lajivaihdot Suunnossa, voi kömpelösormi sentään. Mutta oli miten oli, sama matka oli kaikille. Päivä oli kuuma, +24 lämmössä kisattiin. Kroppa oli ihmeissään kun ei ole vielä lämpöasteissa tottunut urheilemaan.

Aamulla lähdettiin kotoa seiskalta. Kuudelta herätessä kyllä vähän mietin, että pitikö taas ilmoittautua. No, matkaan vaan. Oli hyvät kannustusjoukotkin mukana, Manageri, ystävä ja Martta-mäyräkoira :)

Paikan päällä saatiin kuulla kisainfo - oli muuten ensimmäinen hetki kun alkoi kisa jännittää! Alkoi jännittää sen takia, että vaihtoalue oli sokkeloisen oloinen - ihan selvä ja hyvin opastettu se kuitenkin oli, kun kävin sen sitten katsomassa ennen kisaa. Olinkin lähtenyt tähän kisaan ihmeellisen rauhallisin mielin. Mitäs tässä, kun ei uida tarvitse, kyllä juoksusta ja pyörästä selvitään.

Lentävä lähtö!

Lähtöviivalla asetuin häntäpäähän, ja porukka lähti ihan älytöntä kyytiä juoksemaan. Joukkohurmassa menin minäkin ensin, ennen kuin tasaantui. Mielessä oli vain yksi asia: juoksun pitää olla rentoa. Onko se sitten rentoa alle viiden minuutin kilometrivauhdilla, en tiedä :) Mutta kyllä se ihan hyvältä tuntui - ainoa mikä vähän haittasi oli h*****nen kuumuus. Juoksureitti kulki osin pitkää suoraa tienvartta, voi herramunjee se oli tylsä pätkä. Ekalla juoksukierroksella (viiden kilometrin kierros juostiin kahteen kertaan) sentään oli muutakin porukkaa juoksemassa. Toisella pätkällä mentiin pitkään samaa vauhtia kilpailijattaren kanssa, vuorovedoin. Juteltiinkin. Jos luet tätä niin kiitos seuroista, aika kului kanssasi paljon paremmin kuin yksin juostessa.

Siellä juomamukikin lentää vauhdissa. Kuinkahan paljon tuostakin mukista osui suuhun asti juomaa...

Vaihtoalueella hätäiseen yksi geeli naamariin, tarkoitus oli ollut ottaa yksi ennen lähtöä, mutta unohdin (=onneton törppö). Olin kyllä tankannut kunnolla, joten ajattelin, että ei se haittaa, näillä mennään. Sitten pyörän selkään ja isoa vaihdetta silmään, nyt mennään eikä meinata! Olen ollut vähän arka polkemaan isoilla vaihteilla, sitkuttelen mielelläni pienillä välityksillä. Pyöräily nyt vaan ei toimi niin, joten päätin antaa palaa vaikka pelotti miten toiselle juoksulle käy. Kyllä se pyörä sitten kulkikin kovempaa. Uudella SUPilla on muutenkin niin kiva polkea! Kädet vielä vähän väsyy uudessa ajoasennossa, mutta se on tottumiskysymys. En muuten ollut vielä koskaan noin pitkää matkaa uudella pyörällä edes polkenut.

Minä, joka en koskaan ohita ketään, ohitin tänään muistaakseni kahdeksan kisaajaa. Neljännen ohituksen kohdalla olin jo ihan ihmeissäni että mitä täällä oikein tapahtuu. Kyllä näyttää siltä, että mahdollisesti parantuneen pyöräkunnon lisäksi myös kalustolla on merkitystä. SUPilla vaan menee kovempaa. Jee!

Heippa, nyt en kerkiä jutteleen!

En ole vielä virittänyt pyörään lisää paikkoja juomapulloille, joten yhden juomapullon taktiikalla menin 42 kilometriä ja se oli kyllä ehdottomasti liian vähän. Piti säästellä, olisin juonut enemmän jos olisi ollut. Viimeisen geelinkin säästin vaihtopaikan juomapisteelle, etten "tuhlaa" juotavaa geelin ottamiseen. Olisi ollut hyvä, jos näin kuumalla säällä olisi kisajärjestäjän puolesta ollut pyöräreitilläkin juomaa - vink vink.

Pyörä kulki tänään yli kolmeakymppiä, huikeaa! Vaikka tuntui että tuuli ihan sieltä sun täältä koko ajan. Ensimmäisellä pyöräkierroksella jossain vaiheessa tajusin, että olen oman sarjani kärjessä. Waaat? Hä? Minä? Huh, aika siistiä! Mietin, että nauti nyt, kisa ei ole vielä tässä. Samalla mietin, että on muuten sen verran ainutlaatuinen juttu, että nyt kyllä teen kaikkeni pitääkseni sijoituksen. Ei auttanut muuta kuin pinnistää vaan, vauhdin ei parane tippua.

Toiseen juoksuun lähdinkin sitten jo aika käytetyillä jaloilla. Juoksu tuntui köpöttelyltä. Vauhti oli mikä oli. Tuntui ihan kamalan hitaalta, mutta ei se kai todellisuudessa ihan hirvittävästi hidastunutkaan ensimmäisestä kympistä. Se on vaan jännä tunne kun tuntuu että ei kulje mihinkään. Pitkä suora juoksupätkä oli melkoista mielen hallintaa. Ei ketään kilpailijaa edessä näkyvissä, missä ihmeessä se tie kääntyy vasemmalle soratielle. Ajattele jotain muuta, ajattele jotain kivaa. Loppuihan sekin aikanaan, ja ihanat punaliiviset opastajatytöt kannustivat ottamaan loppukirinkin maalisuoralla! Kannustivat muutenkin joka kierroksella, hyvä meininki!