maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kesän toinen harkkakisa, kaasu pohjassa happohyökkäystä uhmaten

Tänään kisasin kesän toisen TT226:n harkkakisan. Jotta ei olisi ollut liian helppoa, kävin ensin vesitornin pururadalla juoksutreeneissä. Siellä haettiin herkkyyttä ja kimmoisuutta kun ovat olleet vähän hukassa.

Juoksutreenistä ajoin suoraan Nokialle Siuroon. Välineet paikoilleen ja märkäpuku päälle, uin taas lähtöpaikalle. Porukkaa oli kisaamassa ennätysmäärä, 33 reipasta triathlonistia. Hieno juttu, on se vaan niin mukavaa kesäillan puuhaa tuo itsensä tiukille laittaminen!

Sprintti on kyllä kamala haastava laji, aika lailla täysillä pitää mennä. Eikä vaihtoihin saisi tuhraantua kovasti aikaa.

Täysillä menin, ja se riitti parantamaan viime viikon harkkakisan aikaa minuutilla! Vaikka jalat kyllä tuntuivat aavistuksen väsyneiltä, kun siellä juoksutreenissä otettiin jo löysät pois. Varsinkin pyörällä luulin, että eihän se mihinkään kulje, mutta oli se silti nopeampi pyöräily kuin viime viikolla.

Uinnistakin ensi tuntuma oli, että p***iilleen meni taas, ei löydy otetta ja kaislikossa suhisi. Uintiaika oli kuitenkin huimat 13 sekuntia nopeampi kuin viime viikolla! Jos uinti kehittyisi tällaisella tasaisella tahdilla niin loppukesästä olisin jo ihan hyvä uimari.

Pyörä tosiaan tuntui tahmealle, mutta luulo ei ole tiedon väärti, 22 sekuntia nopeammin pyöräilin kuin viime viikolla. Ajat katsoin omasta Suunnon Ambit 2S:tä.


Varusteita pitkin poikin.

Juoksuhan se itseä kiinnosti eniten, kun tuntuu että se ei ole tänä kesänä oikein kulkenut. Pyörä on vienyt juoksujalat :-o Kun yksi laji alkaa kulkea paremmin, joku toinen nitkahtaa. Sitä se triathlonin hienous on. Veitsenterällä elämistä. Tänään olikin sitten se pöljä päivä: juoksin 26 sekuntia nopeamman ajan kuin viime viikolla, juoksun kilometrivauhti tipahti vihdoin nelosella alkavaan lukuun. Se on tuntunut ihan mahdottomalta tänä kesänä! Mutta täältä tullaan, kyllä minä vielä sen kadonneen juoksun löydän. Tänään sain hyvän matkaa juostua rennosti, se on hyvä merkki. Valmentaja tsuumaili puskasta kameran kanssa, ja näin oman juoksuasentoni kameran ruudulta kisan jälkeen (vaikka en olisi halunnut nähdä). Se lantio, se lantio. Saan vielä pungertaa sitä enemmän eteen, mutta ei tässä toivottomalla polulla olla, valoa on tunnelin päässä: väsyneessä juoksussa oli monta ihan kelvollistakin juttua.

Tulokset ovat täällä.

Tosi hieno sää oli illalla.

Siinä ne treenit sitten melkein olivatkin kauden pääkisaa, Joroisten puolimatkaa varten. Tässähän saa kohta jo heittää sohvalle ketarat ojoon ja alkaa odotella superkompensaatiota, syödä ja juoda niin paljon että perjantaina se ei ole enää yhtään kivaa :) Oma kauden päätavoite on tosiaan ihan ovella ja se tuntuu ihan kummalliselta. En ole jännittänyt sitä niin kuin viime vuonna, nyt tuntuu vain siltä että "oho, nytkö se jo on". 

4 kommenttia:

  1. Se lantio se lantio. Samat ongelmat mielessä mullakin. Mutta kyllä me kehitytään ja kivaa oli taas kerran. =)

    VastaaPoista
  2. Heh :) Eiks oo hyvä kun tiedetään, vielä kun opitaan toteuttamaan =)

    VastaaPoista
  3. Joo... Paparazzi oli tunnelin jälkeen autossa! Mä en omaa kuvaa vielä nähnyt, mutta paljon on korjattavaa! Tsemiä Joroisille!

    VastaaPoista
  4. Joo, siellä oli tosiaan oli, pyytämättä ja yllättäen! =) Kiitos tsempistä!

    VastaaPoista