Treenit vähenee, laatu paranee

Treenirintamalla on rauhallista edelleen. Se ei kuitenkaan ole huono juttu ollenkaan. Olen nauttinut vähäisistä treeneistä keskimääräistä enemmän, tekemisen iloa! Tekeminen on ollut laadukasta. 

Viime viikolla maanantain juoksutreeni oli kaikessa kamaluudessaan aivan mahtava. Teemana oli maitohappo, ja teputin ylämäkeen ihan riittävän monta kertaa! Vähän eri matkaa ja eri tehoja oli käytössä. Maitohapoilla ei olla mukavuusalueella, mutta oli hienoa kesken treeniä tajuta, että ai kamalaa tää on raskasta mutta mä jaksan, ei haittaa! Ennen treeniä viikonloppuna oli takana kaksi treenitöntä ja vapaata päivää, sillä oli vaikutusta kyllä. Harvoin (=ikinä) ei käy niin, että on töistä vapaata 2 päivää eikä treenejä lainkaan. Ilahduttavan energistä menoa tuollaisen jälkeen! Toisaalta juuri tuon viikonlopun jälkeen minulle iski hetkellisesti ihan kamala väsymys. Ehkä kroppa alkoi antaa periksi ja levätä.

Metsä. Rauha.

Toinen erityisen hyvän mielen jättänyt treeni oli tiistain uinti. Uinti sujui paremmin kuin koko syksynä, muutaman tekniikkavinkin avulla se vaan lähti menemään. Olin kyllä ensin sitä mieltä, että on epämukavaa palauttaa käsi sillä tavalla kuin se piti palauttaa, mutta kaikkeen tottuu ja sitten se alkoikin tuntua jo vähän normaalilta. Toinen ahaa-elämys koski hapenottoa, kun aloin ottaa happea hiukan aikaisemmin, uinti muuttui niin, että jopa itsekin huomasin. Hapenotto oli helppoa ja uinti oli helppoa. Kumpikaan noista asioista ei ollut uusi ja niitä on kyllä tahkottu, mutta näin hitaalle hämäläiselle ei vaan mene kaikki ihan nopsasti perille. Toivotaan, että näistä elämyksistä jäi uintiin jotain pysyvää.

Olin työreissulla ja yövyin hotellissa. Rakastan hotelliaamupalaa!

Torstain uintivuorollakin oli kyllä todella mukava uida, vaikka meillä teetettiin kaikkia kummallisia ja hankalia juttuja. Nekin meni kivasti ja yhteislähdötkin oli vaan hauskoja vaikka osumia tuli... Olen nauttinut uimisesta ihan suunnattomasti. Osaan jo monia asioita uimisessa, harvoin vaan osaan niitä kaikkia yhtäaikaa - tai muistan - mutta kyllä sekin päivä vielä tulee.

Torstaina 17.10. satoi Tampereella ensilumi. Itse olin silloin Helsingissä, sää oli nätti kuten kuvasta näkyy eikä lumesta tietoakaan.

Vapaa-aikaa on ollut enemmän kuin normaalisti, mutta puuhaa sitä vaan riittää. Kaikenlaista kivaa! Minulla ei koskaan ole tylsää, enkä ymmärrä kuinka kenelläkään voi olla kun on kaikenlaista kokeiltavaa ja tehtävää niin paljon.

Tässä tuvassa on iso terassi. Menee monta tipua riviin.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa kirjastoautossa. Meillä maalla ei ollut kirjastoautoa. Kirjasto oli muutenkin hyvin pikkuruinen. Koulukaveri juuri muisteli, että koululla sijainnut kunnan pääkirjasto herätti pienellä koollaan huomiota läänintasolla asti. Kirjasto nimittäin oli pienen yksiön kokoinen, parikymmentä neliötä. Pienessä tilassa oli tarkka kuri ja järjestys: alle 12-vuotiaat eivät saaneet mennä aikuisten puolelle. Eivät siis saaneet astua sinne jalallakaan, minutkin aikanaan komennettiin pois kun olisin halunnut lainata James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni - eipä onnistunut. Äiti kävi sitten lainaamassa sen minulle.

Lainasto pyörillä.

Löysin luettavaksi Seppo Jokisen Hervantalaisen. Kaikki muut Komisario Koskisesta kertovat kirjat olinkin jo lukenut ja suosittelen niitä lämpimästi. Mahtavaa Tampere-kerrontaa, ja mikä parasta, Komisario Koskinen harrastaa pyöräilyä :)

Vapaa-ajalla on myös puikot suhisseet edelleen ja sukkaa on syntynyt. Ollaan lähdössä reissuun, ja selvittelin, että saako koneessa neuloa. Mitä mukaan lennolle -sivun mukaan bambupuikot saa kuljettaa käsimatkatavaroissa. En ihan tiedä uskallanko silti luottaa tuohon. Tuli mieleen, että ehkä virkkuukoukku voisi olla helpompi ottaa käsimatkatavaroihin, ja piti kiireesti opetella virkkaamaan. Siinä en ole koskaan ollut erityisen hyvä, mutta niin sitä vaan isoäidinneliöitä syntyi kun oli ohjeet ja alkoi tekemään. Katsotaan mitä keksin, mutta lento on pitkä ja tekisi mieli tehdä käsitöitä.

Granny square, isoäidinneliö.

"En ole koskaan aikaisemmin" -tilastoon voin merkata nyt myös sienimetsällä käynnin. Pidän sienistä, mutta en tunne niitä kuin Tammelantorin myyntitiskillä. Eilen ystävä vei metsään ja opetti. Olin ensin sitä mieltä, että ei siellä mitään sieniä ole, mutta kun niitä alkoi löytymään niin sitten todellakin löytyi. Poimin elämäni ensimmäiset suppilovahverot.

Mustaan pukeutunut Punahilkka.

Saalis pannulla. Nautittiin kanafileen, kasvisten ja salaatin kera.

Pari oikeaa kantarelliäkin vielä löytyi, mutta tällaisia kantarellin näköisiä veijareita oli muutamassa paikassa:

Olen valepukki!

Lajike on googlauksen perusteella valevahvero. Ei myrkyllinen, mutta ei kai mitenkään hyvänmakuinenkaan. Jätän metsään.

Tässä ympäristössä mieli lepää.

Näkyykö metsää puilta?

Lokakuinen ihana sunnuntai

Ihana, kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä oli tänään.

Lokakuinen sää.

Joutsenet tuli taas hengailemaan mestoille.

Hei me muutetaan jo!

Pitäiskö meidänkin?

Verryttelen siivet ensin.

Venytellään kaulatkin.

Tällä tavalla kippuraan ja ylösalaisin.

Kattokaa, yltän nokalla pyrstöön!

Seisotaan yhdellä jalalla, hep.

Joutsenet on komeita lintuja. Jätin ne sukimaan sulkiaan ja lähdin kameran kanssa päiväkävelylle.

Kävelylenkki.

Rakastan tätä väriloistoa.

Peruslenkkimaasto. On se vaan ihana.

Kuljeskelin pitkin rantoja paikoissa joissa en ollut käynytkään. 

Pispala. Siellä ne portaat on.

Viikinsaari. Ensi kesänä taidan uskaltautua mukaan Viikinsaaren ympäriuintiin.

Aikamoisia ryteikköjä pitkin menin kun poikkesin kunnolliselta polulta sivuun.

Tämä on ryteikkö.

Kiipeilin kallioilla.

Reitille osui tällainen satamakahvila. Ei ollut enää auki, sesonki on ohi.

Järvi on kohta jäässä, potkukelkka odottaa jo parkissa.

Bongasin uimassa olevan karvatassun.

Uitettu koira.

Eläimet jättää tassunjäljet sydämeen. Niin myös hiekkarannalle.

Tuttu metsikkö monelle, joka pyöräilee Pyhäjärven ympäri.

Ruusunmarjoissa on paljon c-vitamiinia.

Tällä aurinkoenergialla jaksaa taas!

Himmailua

Nyt se on täällä. Ylimenokausi. Ensimmäistä kertaa minun treeniurani aikana. Ensimmäisenä varsinaisena treenivuotenani en niin paljoa urheillut, että varsinaista ylimenokautta olisi ollut tarpeen erikseen pitää. Toisena treenivuotena nyrjäytin kesällä nilkkani, ja urheilutaukoa kertyi yli kuukauden päivät. Siinä hoitui ylimenokausi samalla.

Miksi osa tyypeistä on harmaita?

Viimeisen vuoden olen saanut onnekseni olla terveenä, harjoitella ja kilpailla. Valkun määräyksestä nyt on tarpeen pieni keventäminen. Tottahan se turisee, ymmärrän kyllä että minun (olemattomalla) urheilutaustallani olisi tuhon tie painaa sokkona menemään. Tämä on vallan jännittävää! On aikaa tehdä kaikkea muutakin, mutta kun mieli tekisi kovasti urheillakin? Syksyn säät on parhaimmillaan, nyt voisi mennä pitkälle juoksulenkille ja pitkälle maastopyörälenkille ja salillakin voisi hankkia voimaa. Jajaja. Periaatteessa täytyy nyt vähän hillitä menohaluja. Saa treenata, mutta koitan pitää tuntimäärärajoitinta päällä. Tämän viikon tunnit tulivat täyteen jo eilen illalla ja nyt on viikonloppu - eriskummallinen tilanne. Käyn tänään kyllä pienen saunalenkuran ennen illan Havaiji-kisakatsomoa, älkää kertoko kenellekään ;-)

Sorsiakin oli.

Mitä kaikkea nyt sitten olen ehtinyt tehdä? Olen esimerkiksi ehtinyt valokuvata joutsenia. Tulin yksi ilta kotiin, näin joutsenet matkan varrella ja päätin käveleskellä valokuvaamaan niitä. "Normaalisti" olisin tsekannut kellosta aikataulun: koska pitää syödä, koska menen treenaamaan. Nyt vaan haahuilin ja kyykin pusikossa kameran kanssa. Ja ne joutsenet eivät edes olleet hyviä kuvattavia, koko ajan olivan perä pystyssä syömässä jotakin sieltä järvestä. Pysytään pinnalla ja pää pystyssä kun kuvataan. Ni!

Jotain todella mielenkiintoista järvessä oli. Kaikki on pelkkiä pötiköitä kun sukeltaa vaan.

Olen myös ehtinyt suunnitella matkustamista, suunnitelmia on niin lähitulevaisuuteen kuin ensi vuodellekin.

Lähtiskö lentoon? Meniskö vaikka ulkomaille?

Olen ehtinyt neuloa sukkia. Syksyisin alkaa aina sormet syyhyämään ja jotain pitää saada puikoille. Keskeneräisiä töitä on enemmän kuin laki sallii, mutta uusiakin pitää aina aloittaa.

Kaunis syksy

Minulla on myös neulomispuuhissa enemmän intoa kuin taitoa. Purkaa en millään viitsisi, joten sovellan paljon. Tein pitkästä aikaa kirjoneuletta kun oli niin kiva kissakuvio. Sehän tuli vahingossa ensin ylösalaisin, mutta en antanut sen haitata vaan tein välikuvion ja sitten uudestaan oikeinpäin. Manageri sanoi että nuo ylemmät on lepakoita.

Kissasukka tarvitsisi parin. Aloitettu on. 

Myös neulomishommissa on välineillä merkitystä. Puikot ovat nykyään hiilikuitua. Kyllä kulkee neulomus ihan eri tavalla kuin vanhoilla metallipuikoilla.

Pienemmän jalan sukat. Kuka nämä kaikki päättelee?

En alussa muistanut kuinka paljon silmukoita laitetaan sukkiin, mutta aloin tekemään vaan. Vihreistä pötkylöistä piti tulla sukat, mutta huomasin että ne ei mahdukaan jalkaan. Purkaa en viitsinyt, joten jatkoin pötkylää ja niistä tuli kämmekkäät. Peukalot pitäisi vielä tehdä.

Sukat, joista tulikin kämmekkäät.

Tänään olin sukkakurssilla :D Bongasin sen eilen ja olin tänään tikkana paikalla. Opeteltiin neulomaan magic loop -tekniikalla, 2 sukkaa yhtäaikaa varpaista varteen. Huh, sitähän joutui oikein miettimään ennen kuin lähti sujumaan. Tämä jos jokin on vaihtelua treenaamiselle. 

Nyt Ironman-kisakatsomoon, aloha!

Pirkan hölkkä 2013

Ennätyksen pukkas :) Arvelinkin, että ennätysjahdissa olen tänä vuonna, mutta tulos yllätti itsenikin. 3:09:10 - siis 14 minuutin parannus viime vuoteen (sijoitus omassa sarjassa 11/136). Jestas! Olen tyytyväinen. Viime vuonnahan tosin reitti oli mutahässäkän takia hippasen pidempikin. Tänään oli aamusella 9 astetta lämmintä, ei sadetta, tosi kiva ilma. Aurinkokin ilmestyi myöhemmin.

"Kyllä, tiedän mitä olen tekemässä. Kohta tarttis juosta 33 kilsaa."

Juoksuplääninä oli ottaa alku rauhassa ja kiihdytellä vasta myöhemmin. Alussa pidin sykkeen alle 160:ssä. Tai koitin pitää, sehän sahasi ylös alas mäissä ja maastossa, mutta keskisyke oli parinkympin kohdalla 158. Alkumatkan juoksin kavereitten kanssa ja höpöteltiin. Ensimmäisen huollon jälkeen taidettiin hajaantua. 

Lähtötohinassa. Musta ei näy kuin kädet!

Maastossa on mahtavaa juosta. Leveä pururatabaana on kivaa ja jalat tykkää. Kapealla polulla juoksu onkin ihan oma lajinsa: kivet ja kannot, puista pudonneet liukkaat lehdet, mutkittelu, tiukat nousut ja kiperät laskut tuovat hurjasti mielenkiintoa juoksuun. Ja metsän siimeksessä vaan on ihanaa juosta. Vauhtihan siellä polkujuoksua taitamattomalla kyllä hidastuu: metsäpolulla hitain kilometrini oli 7:20. Sehän vain tiesi sitä, että tasaisella ja leveällä baanalla piti kaasutella enemmän.

Siellä sitä mennään.

Parinkympin kohdalla annoin itselleni luvan kiihdyttää. Syke pysyi 162:ssa, silloin oli vielä ihan kohtuumukavaa juosta ja tuntui vauhdikkaalta. Seuraava pätkä oli taas ohittelun huumaa. Lähdössä lähdin mielestäni aika rohkeasti kolmen tunnin kohdilta, että mistä niitä ohitettavia niin paljon tuli? Ei siinä, mukavaahan se on.

Välituuletukset kannustusjoukoille parinkympin paikkeilla.

Minulla oli muuten tarkoitus tuulettaa sille tapahtuman viralliselle kuvaajalle tänään, koska huomasin tapahtumakuvien sivuilta, että olivat listanneet parhaita tuuletuksia. Hitsi vieköön kun unohdin! Kuvaaja oli metsäpätkällä niin yllättäen. Harmittelin asiaa takanatulevalle, häntä nauratti :) Loppupätkällä oli toinen virallisen näköinen kuvaaja, olikohan se sama tyyppi? Jokatapauksessa sillä kertaa muistin tuulettaa, joten se tuuletus meni tapahtumakuvaajille tai jonkun perhealbumiin.

Kun oli kymppi jäljellä, en enää sykkeitä katsellut, menoksi vaan. Tasaisellahan kulki hyvin, mutta huh ne mäet alkoi jo tuntua. Viimeisellä parilla kilometrillä sain tutun kiinni, juostiin yhdessä loppuun, olikin hyvä kiriapu. Jestas kun hapotti reidet viimeisellä 500 metrillä - en kyennyt enää siihen loppukiriin vastaamaan. 

Maalissa oli taas kerran huikean hieno fiilis. Onnistunut juoksu ja hyvissä voimin maaliin. Mistään ei krempannut matkalla - no polkupätkällä vähän SI-nivelvaiva ilmoitti itsestään mutta meni tasaisella ohi ja pari rakkoa tuli varpaaseen, mutta nuo on niin pieniä juttuja ettei niitä lasketa.

Juoksu on parasta!

Suomensaaren juoksu

Tänään olin juoksutapahtumassa, Suomensaaren juoksussa. Matkaa oli 6 kilometriä - Suunnon mukaan 5 ja puoli kilsaa, mutta ei sen väliä, kivaa oli. Kisa oli kivasti järjestetty, kaikki toimi ja mitalikin tuli kotiinviemisiksi. Kaikilla tuntui olevan hyvä meininki, niin järjestäjillä kuin kisaajillakin. Ehdottomasti parhautta oli ihana retrofiilis, alla oleva valokuvakin näyttää olevan kuin 70-luvulta. Sympaattista.

Kisa juostiin kolmena kierroksena hiekkapohjaisilla poluilla. En tuntenut reittiä, mutta aavistelin siellä olevan mäkiä, oikeassa olin. Väkeä oli viivalla ihan mukavasti, kun on kyse pienestä kyläkisasta. Näillä nurkilla on kovia juoksijoita, mutta mukavasti oli paikalla kuntoilijoitakin - kaikkia vartenhan tällainen tapahtuma on. Osa menee kovaa ja osa hiljempaa, liikunta tekee hyvää kaikille. 

Managerin kanssa houkuteltiin mukaan yksi ystävä & managerin työkavereita. Oltiin käyty etukäteen salaa vähän yhdessä harjoittelemassakin. Juoksutaustaa ei ollut, niin jännittäväähän tämä oli. Edellisenä iltana (ja vielä tänä aamunakin) saatiin puhelu, että eihän sinne voi mennä, siellä juostaan niin kovaa. Sitä oltiin käyty katselemassa viimevuotisia tuloksia... Kuten sanottu, seutuvilla on kovia juoksijoita, mutta se ei tarkoita sitä, että kukaan muu ei saisi osallistua. Voi kun osaisin tämän asian kääntää positiiviseksi: itse olen ihan riittävän monta kertaa ollut viimeisten joukossa, mutta mitä sitten. Jokaisesta urheilujutusta olen nauttinut, iloinnut muiden onnistumisista ja siitä että itsekin aikanaan olen maaliin tullut. Minua on kannustettu, vaikka en ole ollut kärkikahinoissa, pyrin itsekin kannustamaan ja tsemppaamaan muita, siitä tulee hyvä mieli! Täällä Suomensaaren juoksun järjestäjäkin sanoo, että toivoo näkevänsä tapahtumassa enemmän kuntoilijoita.

Onnistumisen iloa näin, kun juoksutapahtumaensikertalainen tuli iloisena, tyytyväisenä ja hyvävoimaisena maaliin! Jes! Kuutta kilometriä varten budjetoitu aika-arviokin alittui rutosti :) Itseään epäillyt ystäväkin kuittasi viimeisen kierroksen loppupuolella minusta ohi - minulla ei ollut mitään saumaa vastata siihen. Mäkisen reitin jälkeen minulla oli jo kintuista voimat loppu, mutta jääkiekkoilija ei pienistä maitohapoista piitannut vaan otti kunnon loppukirin. Komeeta!

Se oli hyvä juoksentelu Pirkan hölkkää varten. Flunssaoireetkin ovat nyt häipyneet ja saisivat pysyäkin poissa.

Tuloksista vielä sen verran, että olin toivonut, että matka taittuisi alle puolen tunnin. Menihän se, 27:52. Sen kunniaksi käytiin palauttelemassa kalamarkkinoilla muikuilla!

Matti Näsällä on asiaa

Ei kun nääs semmonen asia mulla olis tosta matkakortista. Nimittäin miten onnistuu Tampereen joukkoliikenteen matkakortin lataaminen ihmiseltä joka ei käytä bussia.

Ihminen tarvitsee matkakorttia, koska urheilee: käy Tampereen uimahalleissa ja Pirkkahallissa. Näissä paikoissa matkakortti on edullisin tapa maksaa käyntikerta.

Tampereella uimahallin kertamaksu on 6,5 €. Matkakortilla maksettaessa kertamaksu on 4,7 €. Aamu-uinti maksaa normaalisti 4 € ja matkakortilla 2,9 €. Pirkkahallin kertamaksu on 2 €, matkakortilla 1,20 €. Että kyllähän se kannattaa matkakortilla maksaa.

No ei siinä mitään. Ilahduin, kun huomasin, että netissä onkin oikein latauspalvelu kortille - voin siis kätevästi ladata kortille arvoa sitä mukaa kun haluan. Ja niin teinkin.

Menin uimahalliin, löin kortin koneeseen, kone piippasi punaista eikä päästänyt sisään. Täh. Menin uimahallin kassalle, jossa minua ohjeistettiin, että ei se netissä ladattu arvo toimi, ennen kuin se aktivoidaan. Aktivointi tapahtuu bussissa tai R-kioskilla (tai muussa latauspisteessä). Voi elämän kevät, ajattelin, maksoin 6,5 egen kertamaksun uimahalliin ja totesin, että on sitten pakko mennä käymään R-kioskilla. Ihan varta vasten yhden aktivoinnin takia - tuollaiset pikkujutut on juuri niitä ärsyttäviä aikasyöppöjä. Eihän siihen kauaa mene, mutta periaatteesta, mulla on muutakin tekemistä. Voi jumankekka että on kätevää.

Sitten parin päivän päästä muistin kaupassa käydessäni, että ainiin se R-kioski, tässähän on sellainen lähellä joten piipahdan siellä nyt niin pääsen ensi viikolla uimahalliin. R-kioskin täti sanoi, että ei, eivät he voi korttia aktivoida, se täytyy tehdä bussissa tai Frenckellin palvelupisteessä. Wtf? Kun siis edelleenkään en käytä bussia. Ja uimahallissakin neuvottiin väärin.

Ei kun vielä kerran sinne nettiin latauspalvelun sivuille lukemaan: "Lataa lippu matkakortille Tampereen joukkoliikenteen bussissa". Ja samalla menee siis tietenkin bussin kertamaksu. No niin, vaihtoehdoksi siis jäi asioida Frenckellin asiakaspalvelussa.

Jumankauta juu nääs, nyt siellä kortilla tosiaan oli sitten "kortille latausta odottava arvotuote", jota en voi käyttää ennen kuin käyn ihan siellä Frenckellin asiakaspalvelupisteessä. Jonne siis minulla ei ole mitään muuta asiaa. Äääää.

Mua ei huvita taas niinku oikeen yhtäämmikään.

p.s. Kävin Frenckellin palvelupisteessä, sain hyvää palvelua, tunnistivat ongelman, lupasivat ottaa seuraavassa palaverissä puheeksi ja luultavasti jossain vaiheessa netissä ladattua korttia pystyy käyttämään uimahallissakin kulkematta ensin bussilla. Toistaiseksi täytyy tyytyä latailemaan korttia latauspisteissä.

Rakastan syksyä

Syksy on ihanaa aikaa: kuulasta, puhdasta, raikasta, värikästä, kosteaa. Omenoita, puolukoita, karpaloita. Uuden alku: kesän kuumuus ja hikoilu on hetkeksi historiaa, nyt saa hengittää raikasta ilmaa. Lämpimiä neuleita, villasukkia ja säärystimiä. Pimeneviä iltoja, kynttilänvaloa ja takkatulta. Lenkille vesisateeseen ja sen jälkeen saunaan lämmittelemään. Kanervia, punaisia ja keltaisia lehtiä. Maastopyöräilyä ja pitkiä juoksulenkkejä. Rauhallisuutta. Peruskuntokausi.

Syksy on mieluinen vuodenaika. Tämä saattaa johtua siitä, että olen itse syksyn lapsi, tänään tuli taas vuosi lisää mittariin. Ikäsarja ei vaihtunut, joten numeroilla ei ollut nyt merkitystä. Huono puoli syksyssä on joka puolella vallitseva flunssa ja niiskutus, jolta itse koitan välttyä. Eilen ja tänään on ollut melko vetämätön ja väsynyt olo, voi blaah. Eilen pidin lepopäivän, ja meinaan kyllä jättää tämänkin illan treenin väliin. Myöhäinen uintivuoro ei nyt houkuta, kroppa tuntuu tarvitsevan unta ja lepoa. Jos sitten olisi jo huomenna kunnossa ja lauantaina pääsisi taas juoksentelemaan. On kyllä kuulkaa kamalaa jättää treeni väliin kun ei ole ihan pää kainalossa, väsyttää vaan. Mutta jos nyt kerrankin viisaasti kuuntelisin itseäni. Ja manageria, sekin sanoi että jätä tällä kertaa väliin. Yleensä se patistaa aina menemään.

Olisin lauantaina menossa hölkkäisemään Suomensaareen kuuden kilsan lenkuran. Sinne on tulossa managerikin kaverin kanssa, manageri on tainnut saada myös työpaikalta houkuteltua jonkun mukaan. Muutama triathlonkaverikin on nähtävästi tulossa. Tykkäisin niin kovin päästä tuonne mukaan, siksi lepoa ja unta kaaliin nyt. 

Hain Tesoman apteekista aapeeseereitä. Sinne on aina kotoista mennä kun kaikki on tamperelaiselle ymmärrettävällä kiälellä. Ulko-ovessakin lukee että tönää eikä työnnä. Sisäpuolella lukee että verä.

Kieliasioista vielä kun ne on lähellä sydäntä. Gallup-kysymys, mitä teidän mielestänne tarkoittaa, kun sanon, että taivas aukesi? 

Käytin sanontaa siinä tarkoituksessa, että pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Sitten sain kuulla, että sanonta tarkoittaakin jonkun mielestä sitä, että alkoi sataa. Hämmennys! Tein pikagallupin, ja tämä tuntui menevän fifty-sixty auringonpaisteen ja sateen välille. Miten tämä nyt oikein menee? Mielestäni kun taivas aukeaa, pilvet väistyvät ja aurinko alkaa paistaa, ja kun taivas repeää, alkaa sataa. Voin kyllä olla väärässäkin.

Yksi kieliasia vielä kun sopii tähän teemaan: Turussa ne ei tiedä mikä on riävä! Voi että oli hassua kun piti viikonloppuna selittää että rieska ja rievä on ihan eri asia. Ens kerralla viedään kyllä tuliaisiksi rievä.

Roppa repsahtaa jonsei tee mitään. Tarttis pian päästä eres höntsäämään.