Pirkan hölkkä 2013

Ennätyksen pukkas :) Arvelinkin, että ennätysjahdissa olen tänä vuonna, mutta tulos yllätti itsenikin. 3:09:10 - siis 14 minuutin parannus viime vuoteen (sijoitus omassa sarjassa 11/136). Jestas! Olen tyytyväinen. Viime vuonnahan tosin reitti oli mutahässäkän takia hippasen pidempikin. Tänään oli aamusella 9 astetta lämmintä, ei sadetta, tosi kiva ilma. Aurinkokin ilmestyi myöhemmin.

"Kyllä, tiedän mitä olen tekemässä. Kohta tarttis juosta 33 kilsaa."

Juoksuplääninä oli ottaa alku rauhassa ja kiihdytellä vasta myöhemmin. Alussa pidin sykkeen alle 160:ssä. Tai koitin pitää, sehän sahasi ylös alas mäissä ja maastossa, mutta keskisyke oli parinkympin kohdalla 158. Alkumatkan juoksin kavereitten kanssa ja höpöteltiin. Ensimmäisen huollon jälkeen taidettiin hajaantua. 

Lähtötohinassa. Musta ei näy kuin kädet!

Maastossa on mahtavaa juosta. Leveä pururatabaana on kivaa ja jalat tykkää. Kapealla polulla juoksu onkin ihan oma lajinsa: kivet ja kannot, puista pudonneet liukkaat lehdet, mutkittelu, tiukat nousut ja kiperät laskut tuovat hurjasti mielenkiintoa juoksuun. Ja metsän siimeksessä vaan on ihanaa juosta. Vauhtihan siellä polkujuoksua taitamattomalla kyllä hidastuu: metsäpolulla hitain kilometrini oli 7:20. Sehän vain tiesi sitä, että tasaisella ja leveällä baanalla piti kaasutella enemmän.

Siellä sitä mennään.

Parinkympin kohdalla annoin itselleni luvan kiihdyttää. Syke pysyi 162:ssa, silloin oli vielä ihan kohtuumukavaa juosta ja tuntui vauhdikkaalta. Seuraava pätkä oli taas ohittelun huumaa. Lähdössä lähdin mielestäni aika rohkeasti kolmen tunnin kohdilta, että mistä niitä ohitettavia niin paljon tuli? Ei siinä, mukavaahan se on.

Välituuletukset kannustusjoukoille parinkympin paikkeilla.

Minulla oli muuten tarkoitus tuulettaa sille tapahtuman viralliselle kuvaajalle tänään, koska huomasin tapahtumakuvien sivuilta, että olivat listanneet parhaita tuuletuksia. Hitsi vieköön kun unohdin! Kuvaaja oli metsäpätkällä niin yllättäen. Harmittelin asiaa takanatulevalle, häntä nauratti :) Loppupätkällä oli toinen virallisen näköinen kuvaaja, olikohan se sama tyyppi? Jokatapauksessa sillä kertaa muistin tuulettaa, joten se tuuletus meni tapahtumakuvaajille tai jonkun perhealbumiin.

Kun oli kymppi jäljellä, en enää sykkeitä katsellut, menoksi vaan. Tasaisellahan kulki hyvin, mutta huh ne mäet alkoi jo tuntua. Viimeisellä parilla kilometrillä sain tutun kiinni, juostiin yhdessä loppuun, olikin hyvä kiriapu. Jestas kun hapotti reidet viimeisellä 500 metrillä - en kyennyt enää siihen loppukiriin vastaamaan. 

Maalissa oli taas kerran huikean hieno fiilis. Onnistunut juoksu ja hyvissä voimin maaliin. Mistään ei krempannut matkalla - no polkupätkällä vähän SI-nivelvaiva ilmoitti itsestään mutta meni tasaisella ohi ja pari rakkoa tuli varpaaseen, mutta nuo on niin pieniä juttuja ettei niitä lasketa.

Juoksu on parasta!