keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Iloisesti hämmentynyt

Iloisesti hämmentynyt olen siitä, miten kroppa toimii. Jalat lauantain puolimaratonista ihan soosina kävin maanantaina urheilukentällä juoksutreeneissä ja sen jälkeen ajoin 38 kilometrin tempoajossa ennätykseni. Parannus viime vuoden ajasta 2 minuuttia 43 sekuntia! 

Jalat tosiaan olivat melko jännän tuntuiset lauantain puolikkaan jälkeen. Erityisesti etureidet ilmoittelivat olemassaolostaan, jota vähän ihmettelin. En tiedä minkälaisella tekniikalla Ideaparkissa on raastettu menemään... Tuntui, että jalat on melkein kipeämmät kuin maratonin jälkeen!

Etureisistä huolimatta suuntasin maanantaina työpaikan juoksukerhon Maratuunarien treeneihin urheilukentälle. Luulin pääseväni vähällä kun olin sentään kisannut lauantaina. En päässyt. Luulin, että minun ei tarvitse mennä Triathlonteam226:n harkkakisatempoon juoksutreenin jälkeen. Luulin väärin. 



Juoksutreeneissä palauteltiin ensin kevyesti tekniikkajutuilla - jalkojen hermotus ei tuntunut pelaavan yhtään ja tekniikkadrillit tuntuivat väsyneiltä. Sitten vähän venyteltiin (aijai!) ja hypittiin kyykkyhyppyjä ylös alas, eteen ja taakse (vielä enemmän aijai!). Sitten vielä nousevavauhtisia nelisatasia ja satasia ja vaikka mitä. Tuskanhiki otsalla.

Yritin ehdottaa, että voisin mennä harkkakisaan vaikka kääntöpaikkatolpaksi, mutta valmennusjohto ei kuunnellut. Ajamaan vaan! 

Tuli vähän kiirekin treeneistä toiseen ja suoraan sanottuna oli vähän paha olokin. Muistelin, että seurakaveri Jiri tästä asiasta juuri kirjoittikin... Tempon luonteeseen siis kuuluu pikkusievä pahoinvointi, eli en anna sen häiritä :D



Tempoilijoita

Harkkatempoon osallistui paljon porukkaa, mikä on hieno juttu. Mitä enemmän osallistujia sen mukavampaa! 


Ennen kisaa irtosi hymyäkin!

Ennen lähtöä olin varma että tästä tulee kaikkien aikojen pohjanoteeraus, mutta kun pääsin irti, niin sittenhän se pyörä alkoi mennä omalla painollaan sitä vauhtia mitä se meni. Ihan hyvää vauhtia omaksi yllätykseksenikin. Vaikka välillä tuntui vastatuulikin olevan. Nopeusmittaria en matkalla katsellut, mutta tuntui siltä kuin olisin mennyt kovempaa kuin ennen. Jaloissa olikin yllättävästi vielä voimaa. Mikä huikeinta, poljin alamäkiinkin vauhtia lisää! Ennen olen aina vaan lasketellut... 

Ihmeellisintä oli se, että pyöräily ei varsinaisesti tuntunut ihan kovin pahalta. No, muutaman kerran oksu kävi suussa mutta muuten ihan ookoo! Ihan juttelinkin kaverin kanssa matkalla. Ajettiin niin samaa vauhtia että ohiteltiin vuoronperään toisiamme. Minä jäin selvästi ylämäessä (ei sitä voimaa jaloissa vielä tarpeeksi ole) ja otin taas kiinni alamäessä ja tasaisella. Oli se hassua :) Olen tottunut olemaan ohitettava mutta nyt sain polkea melko pitkään ennen kuin letkaa alkoi painaa ohi. Umpikiekot vaan suhisi kun kovat pyöräilijät pyyhälsi ohi!

38 kilometrin tempo kulki aikaan 1:12:34, keskivauhti 31,4 km/h. Herramunjee vieläkin tulee mieleen että onko siinä tullut jokin virhe. En ole ikinä ennen ajanut noin kovaa. 

Seuraavana päivänä jalat olivatkin jo tasaisemmin soosina, ei ollut enää pelkät etureidet. Istuminen oli vaikeaa, kävely oli vaikeaa, venyttelyä ei oikein uskaltanut edes ajatella. Tänäänkin sama jäykkäjalkaisuus on jatkunut.

Pikkujuoksulla ehdin tänään käymään ja sitten urheilukaupassa ostoksilla. Sportia-Pekassa Lielahdessa oli hyvä palvelu ja sieltä lähti mukaan upouudet juoksutossut. Näin nätit:


Saucony Kinvara 5

Hullaannuin niin että tutut ja turvalliset lenkkarimerkit vaihtuivat ihan uuteen: Saucony. Sauconyn Kinvara 5:t istuivat jalkaan kuin sukka. New Balancen tossut tuntuivat myös todella hyviltä, mutta aivan erilaisilta. Juuri nyt tämä tossu tuntui oikealta (saattaahan toki olla että jossain vaiheessa kotiutan vielä New Balancen 880:tkin...).


Keltaiset <3 Ihanaa kun lenkkarit on nätit!

Nämä tossukat pääsevät katselemaan Frankfurtin maisemia heinäkuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti