sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Muutama mukava poiminta viikolta

-Treeniohjelma. Sain valkulta treeniohjelman, nyt näyttää siltä että puuhastelu loppuu ja alkaa hommat tosissaan. Kurkkasin vähän ohjelmaa mutta en taida uskaltaa lukea sitä kuin päivän kerrallaan, sen verran tehokkaalta se näyttää. Perjantaina tein jo ohjelman esimmäisen treenin, nousevavauhtisen juoksun, voin kertoa että niin epämukavalla alueella en ole yleensä käynyt kun omiani olen puuhaillut. Viikonlopulle ohjelma tarjosi nelituntisen treenin, yhdistelmä pyörää ja juoksua. Se oli kyllä aika miellyttävä treeni, koska se piti mennä matalilla tehoilla. Pyörään sain osalle matkaa seuraa, aika kului mukavasti rupatellessa ja tunnin juoksu tuntui kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen kovin lyhyeltä. 

Lauantaina oli tällainen treenisää. Lämpötila nollassa
ja marraskuisen harmaata.

-Cyklocrossini oli joutunut liian kauan maleksimaan varaston nurkassa. Kaivoin sen pitkästä aikaa esiin ja sillä oli hurjan mukava hurruutella menemään. Kerrassaan kiva pyörä ja juuri sopiva tähän vuodenaikaan!

Tykkään ajaa syklolla <3

-Hieronta osui ja upposi taas kerran. Jalat käytiin perusteellisesti läpi ja onhan siellä jumeja. Hieronta kyllä tuntuu auttavan polvivaivaan joka vaivaa aina vaan mutta koko ajan vähemmän.

-Seuran, Triathlonteam226:n, kauden päättäjäiset. Illan aikana palkittiin ansioituneita urheilijoita, pidettiin puheita ja muisteltiin mennyttä kautta, syötiin hyvin, saunottiin ja tietenkin nautittiin hyvästä (ellei parhaasta) seurasta!

TT226:n kauden päättäreissä nautittiin to-del-la hyvää kakkua.

-Edellinen postaus herätti blogin Facebookin puolella ihmetystä, että syökö meillä Managerikin yhtä paljon vihanneksia. Kun vihanneksia on valmiiksi pilkottuna tarjolla, kyllä ne kelpaavat. Tässä tämän aamun vihannespläjäys Managerin aamupalalla:

Hyväntuuliset sunnuntain aamupalaleivät.

Kyllähän meillä rehuja syödään :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti