Tuulella ei ole ystävää - harkkatempo 1

Tänään oli ensimmäinen harkkatempo, kaiken kaikkiaan elämäni neljäs tämän sortin kisa. 38 kilometriä täysillä, lähdöt 30 sekunnin välein, peesikielto.

Tuloksia:
2011 1:23:25
2012 1:15:55
2013 1:20:40
2014 1:15:17

Kurkkasin, mitä olin viime vuonna kirjoittanut harkkatemposta: 
"Aikamoista vastatuulta oli menomatka, paluumatkaan sai lasketella myötäiseen. Kootut selitykset tulee tässä: viime vuonna tempokisa oli myöhemmin, vasta kesäkuun alussa, olin ehtinyt pyöräillä enemmän. Nyt oli ihan vallan neljäs kerta tänä vuonna kun ulkoilutin italialaista orhia. Mitäs muuta... No se vastatuuli nyt ainakin. Ja olinhan treenaillut urheilukentällä tunnin verran juoksujuttuja ensin, tekniikkaa, mutta myös muutama nousevavauhtinen nelisatanen. Ja jalat taisi olla vähän väsyneet lauantain pitkästä juoksulenkistä. Saattaa myös olla että olen melko onneton pyöräilijä. Mutta hyvä treeni oli kyllä!"

Tässä kootut selitykset 2014:
Aikamoista vasta-/sivutuulta oli menomatkalla ja vähän vielä tullessakin tuuli pyöri vastaan jossain kohtaa. Tänä vuonna olin ehtinyt Italian leirillä muutaman sata kilometriä jo pyöräillä ja harjoitella ylämäkiä. En tosin yhtään osannut arvioida, olivatko pyöräjalat siitä vielä jalostuneet. Ainakin lauantain talvitriathlon varmasti vähän painoi jaloissa, ja ennen tempoa oli tietenkin taas juoksutreeni urheilukentällä. Juoksutreeni ei ollut kovin raskas, mutta kyllä siinä vähän ylimääräisiä tehoja otettiin pois.

Mikä siinä aina onkin että kisa kuin kisa niin sitä pitää jännittää. Nyt alkoi itseä siinä lähdön hetkellä huvittaa, että mikä kumma siinä nyt on niin jännää kun pyöräilen 38 kilometriä yksin. Sen nyt ymmärtäisi että jännittäisi jos olisi yhteislähtö tai jotakin, tuo nyt on vähän niin kuin sunnuntailenkille menisi. Paitsi että en kyllä ikinä sunnuntailenkillä polje noin kovaa. Minua taitaa ainakin jännittää se epämukavuusalueelle joutuminen, miltä se taas tuntuukaan, jaksanko.

Pyörällä täysillä sotkeminen on minulle todella vaikeaa. En osaa ottaa pyöräilyssä itsestäni irti sitä mitä juoksussa. Nytkin menomatkalla oli vastatuuli ja koko ajan pelotti, että kunhan en nyt vaan pyöräile jalkoja alta, sen verran pitää säästää voimia että takaisinkin jaksaa tulla. Olisinko kuitenkin ihme kyllä jakanut voimia viisaasti, kun paluumatkalla oli ilo ajaa kun sai vähän myötätuultakin! Ja mikä parasta, jalat tuntuivat ehdottomasti erilaisilta kuin aikaisemmissa tempoajoissa. Jalat tuntuivat voimakkailta - vaikka ne eivät sen kovempaa jaksaneet pyörittää, niin silti niistä ei tullut makaroonia. Pyöräilyssä oli sellainen hyvä tunne koko ajan. En katsellut pyöräilyssä väliaika- tai nopeustietoja, mutta paluumatkalla olin varma siitä, että en kyllä koskaan ole pyöräillyt niin kovaa.

Reitin varrella oli kannustusta ja kuvaaja, se nostatti kivasti tunnelmaa!

Ei tää nyt varmaan ihan kamala laji ole kun hymyilyttääkin :)
Kuva: Timo Kananoja

Kyllä se vaan on ihmeellistä kun oma keskinopeus alkaa kolmosella! 30,3 jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Sen verran keli tosiaan vaikutti että menomatkalla menin karvan verran alle kolmeakymppiä ja paluumatkalla karvan verran päälle kolmeakymppiä. Tämän linjan kun saisi nyt pidettyä. Saisi pyörä kulkea kovempaa. Harkkatempon ennätyksenihän nyt siis parani peräti 38 sekuntia!

Pyörän päälle uintia, menin seuran vuorolla terapia-altaaseen, ajattelin että jos siellä vähän lilluisi ja palauttelisi. Mitä vielä! Eihän siellä saanut yhtään olla rauhassa, kaiken maailman omituisia harjoituksia piti tehdä mitä en osannut :) Yhdellä kädellä ja jalalla ja joku roikkui koko ajan jalassa kiinni, suonenveto alkoi nyppiä pohkeissa, delfiinipotkuissa tunsin itseni kaikkea muuta kuin sulavaksi delfiiniksi... No, kyllähän ne taisi olla ihan hyödyllisiä harjoituksia :)

Seuraavaa tempoa odotellessa, se onkin jo toukokuun lopulla, maanantaina 26.5. Sinne kaikki mukaan, klik!

Sata syytä olla onnellinen, osa 5

Onnellisuuden aiheita 48-56:

lauantai: maastopyörällä ajaminen (pienen) puunrungon yli. Voi vitsi, ekaa kertaa ikinä! Olen tumpelo nössö maastopyöräilijä, joten oli kyllä ihan huikea itsensä ylittäminen kun Jämillä treeneissä porukan perässä ajelin pienen rungon yli. Samalla reitillä 2 kertaa, kolmatta en enää uskaltanutkaan kun aloin liikaa miettiä ja sitten hiljeni vauhti. Maastopyörällä ei saa liikaa miettiä.

sunnuntai: Vehoniemen automuseon museokoira. Kangasalla sijaitsee Vehoniemen automuseo, sisäänpääsy on ilmainen, kahvilassa on herkullisia itse paistettuja tuoreita munkkeja ja pihalla omalla parkkipaikallaan pitää vahtia newfoundlandinkoira Milla. Nöffit on niin suloisia. Rapsuttaa saa niin paljon kuin vaan jaksaa.

Mitäs me karvapäät.

maanantai: kahden hyvän treenin päivä. Train, eat, sleep, repeat -mantran merkeissä meni tämä päivä.

tiistai: arki. Pyhät on kivoja, mutta arjestakin kyllä tykkään kovasti.

keskiviikko: luottokampaaja. Taikoi hiuksiin ainakin ehkä neljää väriä. Jakauksen puolta muuttamalla saa tumman tai vaalean tyylin aikaiseksi. Tykkään tosi paljon!

En-osaa-päättää-haluanko-olla-tumma-vai-vaalea-hiukset.

torstai: seisomatyöpiste. Minulla on nyt reissun jälkeen pari viikkoa ollut mahdollisuus istua tai seistä työpisteellä. Olen seissyt, istunut vain palavereissa ja lounaalla. Aika hienoa, tykkään kovasti! Olo on selvästi virkeämpi seistessä ja onhan se nyt terveellisempää seistä kuin istua.

perjantai: Biokian suklaakarpalot. Monta kertaa on tehnyt mieli kokeilla, mutta ovat mielestäni kalliita. Nyt kuitenkin ostin, ja voi herramunjee ne olikin hyviä! Niissä on kyllä kaikenlaisia E-juttuja ja suklaakin on maitosuklaata (miksi ei tummaa?) mutta joskus voi tällaisilla herkutella. Ihan karkin sijasta menee.

lauantai: naapurin kissan hoitaminen. Ovat reissussa ja kysyivät, voidaanko auttaa. Riemusta kiljuen suostuin :) Päästän Tassun pihalle, päästän Tassun sisään, päästän Tassun pihalle, päästän Tassun sisään - toistoja x määrä. Ja ruokaa kuppiin. Ja rapsutuksia :)

Tassu tutkiskelee reviiriään.

sunnuntai: kukkivat helmililjat omassa pihassa. En ole mikään viherpeukalo, ja edelleenkin hämmästyttää, että omassa pihassa kukkii joku. Helmililjan lisäksi kukkii sinivuokko ja jokin kolmaskin sininen juttu, jonka nimi ei nyt millään tule mieleen.

Muscari armeniacum se siinä kukkii.

Ei mennyt ihan putkeen Jämillä

Talvitriathlonin SM kisattiin eilen Jämillä. Sää oli upea, aurinkoisen keväinen, välillä jopa kuuma, Jämillä ei tuullutkaan niin kuin yleensä. En erityisemmin jännittänytkään koko juttua, mitäpä sitä näillä valmisteluilla olisi kannattanutkaan: hiihtoa tänä vuonna takana 17 kilometriä, maastopyöräilyä 10 kilometriä (ne pyöräilin viime viikonloppuna Jämillä). Hyvä ja kova treeni oli tarkoitus tehdä. Ja tottakai tiesin kisafiiliksen vievän mennessään, kyllä kaikki tehdään niin kovaa kuin osataan ja jaksetaan.

Kuka hullu hiihtää kesällä?

Olin kisapaikalla hyvissä ajoin, koska manageri meni talkoohommiin. Katselin yleisen sarjan ja nuorten sarjojen lähdön, ikäsarjojen startti oli vasta parin tunnin päästä. Komeata on kyllä katsella kisaajia! Jaloittelin katsomaan myös pyöräosuuden alastulopätkän Jämin harjulta. Se tuli metsän läpi, ja oli tietenkin minulle pelottava. Näin onneksi yhden ikävännäköisen kannonkin etukäteen, osasin varoa kisassa. No joo, aika tosi varovasti muutenkin laskin sen mäen... Ehkä sitä jo pienelläkin maastoajoharjoittelulla voisin kehittyä rohkeammaksi. Ekalla pyöräkierroksella metsässä olin jopa ihan närkästynyt kun yhdessä kohtaa hetken aikaa ihmettelin missä reitti menee, oli kyllä hyvin merkitty mutta minä vaan mietin että eihän tuosta kukaan voi pyörällä ajaa. No kyllä voi :)

Siitä olisi pitänyt ajaa ylös. Talutin.

Juoksu oli yhtenä kierroksena hiekkatiellä, Suunnon mukaan 5,2 kilometriä. Menomatka alamäkeä, paluu ylämäkeä. Kerrankin maltoin enkä ottanut juoksun alkua liian kovaa. Mittari ei halunnut aluksi näyttää sykkeitä, joten menin tunteella. Koitin vaan juosta kevyesti, ja luulen ainakin alamäkeen siinä onnistuneeni. Kääntöpaikalla sykkeetkin löytyivät ja paluumatkan tulin 170:n keskisykkeellä, eli en kyllä kovempaa olisi päässytkään. Korkeasta sykkeestä huolimatta juoksu tuntui hyvältä. Harmitti vaan kun ylämäkeen vauhti hiipui.

Tässä kohtaa oli ylämäki jossa piti vähän tehdä töitä.

Onneksi en tällä kertaa ollut ollenkaan niin töttöröö kuin viime viikonloppuna vaihtopaikalle tullessani, vaan pyöräilyyn siirtyminen tapahtui iman suurempia kommelluksia. Heti ensimmäiseen ylämäkeen piti jalkautua - se oli kyllä ihan suunnitelmallinen jalkautuminen. Tuntui, että on helpompi tuupata pyörä ylös kuin polkea. Minullahan ei lukkopolkimia ollut niin en saanut mitään pyöritysvoimaa aikaiseksi. Mietin kovasti lukkopolkimia, mutta koska ei maastokokemusta ole niin en uskaltanut laittaa niitä, ajattelin niiden hidastavan vauhtia vielä entisestään, koska niitten kanssa pitää enemmän "varautua" ja "ennakoida". Kun siis on tällainen arkajalka. Niin se oli fläteillä poljettava. Niillä välillä vähän tossu lipsui ja rehellisesti sanottuna kaipasin kyllä lukkopolkimia matkalla, olisi saanut vauhtia enemmän. Talutin pyörää kummallakin kierroksella neljä kertaa, polkien olisit jo perillä... :) Pyörämatkaksi Suunto näytti vähän vajaa 7 kilometriä. Voi sitä helpotusta kun se oli ohi!

Vaihto pyörästä hiihtoon on aina hitaahko kun pitää pukea monot. Siinä samalla vaihtopaikalla oli pyörä ja monot, sukset olivat Jämin hiihtoputkessä sisällä odottamassa. Laitoin myös buffin päähän, lämpötilaeroa oli kuitenkin jonkin verran kun oli niin lämmin kevätsää ulkona. 

Kisasin Managerin maasturilla. Se on ihan älyttömän hyvä peli!

Putkessa olikin varsinainen söheltäjä liikenteessä. Nappasin hiihtoon väärät sukset. Sekä sukset että sauvat olivat samanmerkkiset ja -väriset, ja kanssakilpailijattaren kanssa oltiin käytetty ihan samaa taktiikkaakin suksien paikan valinnassa - luultavasti ne olivat siinä rivissä vierekkäin. Minulle ei tullut pieneen mieleenkään, että ne eivät olisi omat välineet joilla menin. Voi miten iso harmitus olikaan kun tajusin näin käyneen, toinen kilpailija keskeytti sen takia kun välineet eivät olleet sopivat. Lyhyesti sanottuna minä siis pilasin toisen kisan. Puhdas vahinko, mutta harmitti niin paljon ettei ole tosikaan. Nyt pystyy jo sentään tästä kirjoittamaan kun on yön yli nukkunut. Julkinen pahoittelu vielä tästä mokasta! Olkaa varovaisia jos omistatte samanlaiset välineet kuin minulla.

Vaihtoalueella. Makkarateltassa ei ollut makkaraa vaan ajanotto.

Kisassa tulin neljänneksi. Loppumetrien sähellyksestä huolimatta päivässä oli montakin positiivista asiaa. Juoksussa oli maltti mukana. Pyöräily parani viime vuodesta - tosin keliolosuhteetkin olivat erilaiset. Viime vuonna maastossa oli paikoin vielä kuraa ja lumisohjoa, nyt oli kuivaa. Pyöräilin kuitenkin 5 minuuttia kovempaa kuin viime vuonna, siitä olen tyytyväinen. Hiihtoa oli viime vuonna hyvä talvi takana, tänä vuonna ei nimeksikään. Hiihto-osuudella säädin kaikenlaista kun oli se suksihomma minkä tajusin reitin varrella... Kyllähän se vähän vauhtiin vaikutti. Hiihtoaika oli kuitenkin aikalailla sama nyt kuin viime vuonna. Kunto lienee parantunut, kun kaikesta huolimatta sama aika tuli. Viime vuonna jäin kärjestä 12 minuuttia, tänä vuonna 8 minuuttia.

Se oli sellainen repäisy ja oppitunti. Hyvä ja kova treeni tuli!

Kaukana poissa mukavuusalueelta

Kun mennään pois mukavuusalueelta, tehdään se kunnolla. Ilmoittaudutaan vaikka talvitriathloniin! Sinne sormi on taas livahtanut, hulluusnapille. Talvitriathloniin kuuluu juoksua (osaan), maastopyöräilyä (en osaa) ja hiihtoa (osaan välttävästi). Keskimääräinen osaamistaso noista ei siis korkealle nouse.

Viime vuonna olin talvitriathlonissa autuaan tietämättömänä mistään. Sitä en ymmärrä, mikä sitten tänä vuonna sai ilmoittautumaan, vaikka nyt jo aika paljon paremmin tiedänkin mihin olen menossa. 

Viime lauantaina Triathlonteam226:n porukka harjoitteli Jämillä huomenna 26.4. lauantaina käytävää kisaa varten. Minä siellä joukon jatkona tuuppasin maastopyörää menemään, piti tutustua kisareittiin, kärkipää poljeskeli peekoota, minä tulin kisasykkeillä perässä. Siis välillä ihan kirjaimellisesti tuuppasin sitä pyörää, piti jalkautua kun ei kunto ja taidot riittäneet. Voi hyvänen aika. On siellä jyrkkiä mäkiä. Ja tasaisellakin pitää mennä metsään ja ajella kaikenmaailman pusikoissa. Reittihän on siis varmaankin maastopyöräilijälle helppo, minä vaan en osaa.

Kuva ei ole Jämiltä vaan Pälkäneeltä. Kivan näköistä maastopyöräbaanaa.

Päivän kohokohta oli, kun (luultavasti vahingossa) ajoin yhden (pienen) puunrungon yli. Hiphei, pääsin! Pääsin toisenkin kerran, mutta kolmatta en koska aloin miettiä liikaa etukäteen että mitenkäs siitä mennäänkään ja mitenkäs niitten polkimien nyt olisi paras olla. Ei näin. Vauhti korjaa virheet ja niin edelleen, teoriassa tiedän, käytännössä en uskalla.

Tässä olisi riittävän leveä polku polkea :)

Käytiin ensin ajelemassa metsässä tutustumassa pyöräreittiin, sitten lähdettiin juoksemaan ja jotenkin minulta oli ihan täysin mennyt ohi se, että treeni onkin ikäänkuin harkkakisa ja siitä juoksusta pitäisi lähteä pyöräilemään. Itsehän olin suunnitellut seuraavaksi meneväni hiihtämään :D 

Olipa siinä taas tilanne kun tulin juoksemasta: otin kamalan kovan loppukirin ylämäkeen ja olin ihan töttöröö kun tulin vaihtopaikalle, laitoin kellonkin jo pois päältä. Sitten "neuvottelin" valmentajan kanssa reilun minuutin siitä, että ihanko oikeasti minun on lähdettävä maastopyöräilemään. Tämä kaikkihan tallentui videolle managerin kuvaamana. Että sellaista vaihtoaluetoimintaa... Näin videon illalla ja aika kamalalta se näytti, melkein kuin ensikertalainen olisi ollut kisaamassa :D

Mutta eihän tämä onneksi niin vakavaa ole. Kisaan menen ja maaliin tulen. Uskoisin että kivaakin tulee olemaan!

Hiukset on ainakin kisassa hyvin :)  Kävin toissapäivänä kampaajalla ja parhauskampaaja taikoi parhaat hiukset! Voin aamulla päättää, haluanko olla tumma vai vaalea, senkun vaan kampaan jakauksen toiselle puolelle. Siistiä!

Se on kevät nyt.

Sata syytä olla onnellinen, osa 4. Pitkäperjantain pitkä onnellisuusähky.

Joka päivähän näitä on, mutta kun en ole ehtinyt päivittämään. Nyt vähän isompi setti kerralla (melkein neljä viikkoa!), kohdat 22- 47.

Onnenhetket 22-28:

maanantai: valo. Heti aamusta kaunis keväinen aurinko ja valo!

tiistai: reissufiilistely etukäteen. Tätä olen tehnyt viime päivinä paljon! Yksi hieno osa lomaa ja reissua.

keskiviikko: WhatsApp. Miten sitä ennen pärjättiin ilman tätä? Ryhmäviestit on parhaita, varsinkin kun niissä ei ole mitään asiaa ja jutut on täysin päättömiä.

torstai: loma. Se tunne, kun napsauttaa työkoneen kiinni ja se on siinä vähäksi aikaa.

perjantai: reissumaskotit. Voi miten hauskaa näitten kanssa olikaan :) Tedi puuttuu tästä porukasta mutta oli myöhemmin monessa mukana.

Meidän stuntit humputteli baarissa.

lauantai: Italiasta vuokrattu villa. Voi, se oli ihana, niin ihana, paljon enemmän kuin olisin ikinä osannut odottaa!

Kivilinna kolmessa kerroksessa.

sunnuntai: Toscana. En osaa tätä paremminkaan tiivistää, loman ensimmäinen päivä kohteessa vaan oli yhtä onnellista hetkeä!

Lenkin varrella täydellistä ja ihanaa.

--------------------------------------------------------------------------------

29 - 35

maanantai: vuoret. Kumpuileva maisema ja lumihuippuiset vuoret taustalla.

Vuorimaisemassa on jotain rauhoittavaa.

tiistai: hyvä kunto. Taisi olla viikon rankin treenipäivä, kiipesin pyörällä ylämäkeen hitaasti kuin etana, mutta matkalla alkoi itkettää kun olin niin onnellinen. On kannattanut treenata kun jaksan pyöräillä tällaisessa maastossa. Se oli ihan järjettömän onnellinen hetki!

keskiviikko: ystävien treeniseura. Ei ollut totista puurtamista, kaukana siitä :D

Lenkillä sattuu ja tapahtuu.

torstai: rohkeus. En ole rohkea, mutta uskalsin kuitenkin kiivetä Pisan torniin. Ei ole itsestäänselvää että menen korkeisiin paikkoihin.

Turistikin ihan kallellaan.

perjantai: italialainen kissa, il gatto. Reissussa pitää aina bongata kissoja. Hän oli lenkin varrella, ystävällinen ja halusi poseerata kauniisti sopivan värisen oven edessä.

lauantai: haikeus. Haikeuskin on onnellisuutta. Reissun viimeinen pitkä lenkki tehty, takana onnistunut loma ja ihastuminen Toscanan maisemiin.

Ponte della Maddalena, paholaisen silta, mainittu myös uusimmassa Fillari-lehdessä, jossa matkaextrassa kerrotaan pyöräilystä juuri näillä seuduilla.

sunnuntai: Schnitzel. Saksassa ollaan, ja siellä schnitzel on hyvää. Suomessa en sitä syö.

------------------------------------------------------------------------------

36 - 42

maanantai: shoppailu. En yleensä pidä shoppailusta, mutta Outleteissa pääsen juonesta kiinni. Siellä kun ei ole muuta nähtävää ja sinne mennään varta vasten shoppailemaan. Kerran vuodessa voin sovittaa vaatteita tuntitolkulla. Ja olla onnellinen vaikka ihanasta vihreästä vitosen Espritin neuleesta. 

tiistai: Skip-Bo-peli. Kyseisestä pelistä tulee aina Toscanan reissu mieleen.

keskiviikko: se lenkki, kun juoksu kulkee. Oli varmasti hemoglobiinit ja superkompensaatiot ja tähtien asennot ja horoskoopit kohdallaan kun lähdin juoksulenkille. Luulin olevani väsynyt, mutta mitä vielä. Juoksu kulki kuin unelma!

torstai: uusi uimalakki. "Caution, fast swimmer". Uintivuorolla uin kuitenkin ihan normaalisti :)

perjantai: perjantaijumppa. Ihana arki! Ei se mitään vaikka jalat olivat soosina jumpan jälkeen neljä päivää!

lauantai: oma koti. Reissun jälkeen vaan on niin ihanaa olla omassa kodissa.

sunnuntai: tulppaanit. Kukat ovat kauniita ja niitä ei ole kotona liian usein.

-----------------------------------------------------------------------------

43 - 47

maanantai: tšekin kieli. Tein pikaisen työreissun Prahaan. En ollut käynyt Tšekeissä moneen vuoteen, ja olin melkein unohtanut kuinka kaunis tšekin kieli on.

tiistai: tšekkiläinen suklaa. Studentská, miten olinkaan voinut unohtaa sen! Lentokentältä bongasin, oikein hihkaisin kun näin levyn :)

keskiviikko: uusi tietokone. Uudet vempeleet on kivoja!

torstai: armollisuus itseään kohtaan. Olin niin, niin väsynyt kun tulin töistä, että en millään olisi jaksanut urheilla. Vaikka mielestäni olisi pitänyt. Päätin olla urheilematta, enkä sen jälkeen kantanut päätöksestä yhtään huonoa omaatuntoa. Niin oli juuri hyvä siinä hetkessä.

perjantai: paprikarenkaisiin paistetut kananmunat. Katsokaa nyt, kuinka hauska aamupala :D Vaikka toinen levisikin :)

Ikimuistoinen viikko Toscanassa

Takana on ikimuistoinen pyöräleiri Toscanassa kylässä nimeltä Sillicagnana. Sillicagnana sijaitsee Luccan maakunnassa: Pisaan on matkaa 70 kilometriä, Firenzeen 125 km, Milanoon 250 km. Matkalle lähti 8 hengen porukka, kolme porukasta hurautti autolla Pirkanmaalta Toscanaan pyörät kyydissä. Joku voisi pitää hullun hommana, mutta huoltoautoporukalla oli erinomaisen hauska seikkailumatka!

Matkaan startattiin torstaina puolenpäivän jälkeen, laiva Helsingistä Travemündeen lähti klo 17:30. Autossa oli 7 pyörää, vähän tykötarpeita pyörähuoltoon, varakumeja ynnä muuta tarpeellista sekä kolmen hengen matkatavarat. Komeasti kamat mahtui Vianoon. Matka oli aluillaan ja lomafiilis huikea! Laivalla nukuttiin yksi yö ja hengailtiin päivä: syötiin hyvin ja levättiin tulevaa varten. Brunssillakin istuttiin kolme tuntia. Mitäpä sitä rahtilaivalla muuta tekeekään kuin syö, nukkuu tai lukee kirjaa. Netti toimi ravintolakannella – jos toimi. Finnlinesiin hyppääminen on hyvä irtautuminen arjesta, 27 tuntia oleilua.

Pötkylä pakattuna, kaikki mahtui hyvin.

Perjantai-iltana kymmeneltä paikallista aikaa saavuttiin Travemündeen ja hypättiin autoon. Lähdettiin ajelemaan ilman sen suurempia suunnitelmia, ajatuksena oli että ajellaan mitä huvittaa, jos väsyttää niin pysähdytään jonnekin yöksi. Eihän sitä siinä vaiheessa vielä väsyttänyt ollenkaan, poikettiin Hampurissakin humputtelemassa. Tarkoitus oli käydä jaloittelemassa Reeperbahnilla, mutta siinä kylässä ei ollut yhtään parkkipaikaa. Perjantai-ilta oli täynnä ihmisiä ja meininkiä, ihmeteltiin sitä autosta käsin. Ilotulituskin nähtiin. Tunnin Hampurissa ajelun jälkeen todettiin että eiköhän jatketa matkaa.

Menomatka taittuikin yllättävän mukavasti, vaikka väsymystä alkoi olla ilmassa ja vuorotellen otettiin takapenkillä pienet unet. Eipä kyllä suuremmin nukuttu. Jutut alkoikin olla loppumatkasta jo sen mukaiset… Ei tarvinnut kissaa sanoa kun jo alkoi naurattaa :) Kilometrejä tuli 1600,  ajoaika vähän vajaa 17 tuntia. Reitti kulki Hampurista Kasselin mäkien kautta Ulmiin, sieltä Innsbruckiin, Modenaan ja Luccan kautta Sillicagnanaan.

Perillä villalla oltiin lauantaina illalla seitsemältä. Villa oli muuten vuokrattu täältä, kaikki toimi hyvin, voin suositella! Saatiin villan avaimet ja meille näytettiin paikat. Oltiin ajateltu, että paikka on varmasti ihan kiva, mutta ihan kiva ei riitä kuvaamaan paikkaa. Villa oli upea, 1800-luvulla rakennettu kivilinna! Kolmessa kerroksessa oli 5 makuuhuonetta, keittiö, ruokailuhuone, kodinhoitohuone, kylppäri joka kerroksessa, alakerrassa iso aula jossa oli hyvin tilaa pyörille ja toinen huone tilaa muille pyöräkamoille – ihan täydellistä! Näkymät huoneista olivat suoraan vuorille, se oli ihan satumaista. Pihalla oli vehreä puutarha, jossa oli iso uima-allas. Allaspoika vain puuttui :)

Villa puutarhasta päin

11-metrinen uima-allas

Kuva yhdestä huoneesta ennen kuin tavarat levittäytyivät ympäriinsä.

Maisemaa yläkerran makkarista

Sillicagnanan kylä

Maaseudulla ollaan

Oltiin aika sanattomia kaikesta näkemästämme. Matkalla oltiin poikettu läheisessä Gallicanon kylässä kaupassa, jotta saatiin heti ruokaa nälkäisiin vatsoihin. Joku taisi kyllä avata ensimmäisenä viinipullon ja kilisteltiin itsellemme altaan reunalla tervetuliaismaljat. Lämmintäkin oli vielä 18 astetta.

Tervetuloa villalle!

Pyörät siistissä rivissä

Ensimmäisenä aamuna lähdettiin heti juoksulenkille tutkimaan kylää ja avaamaan istumisesta ja matkustamisesta tukossa olevia jalkoja. Lähikauppa bongattiin viereisestä talossa ja leipomo oli muutaman sadan metrin päässä. Voi elämän kevät niitä maisemia! Vuoristo on niin kaunista!

Rankkaa tää treenaaminen :)

Saatiin loputkin seurueesta paikalle sunnuntaina iltapäivällä. Olivat lentäneet Milanoon ja hurauttivat sieltä vuokra-autolla paikalle. 

Yhtä juhlaa!

Täytyy kyllä tunnustaa, että kukaan meistä ei ollut tainnut etukäteen ymmärtää, kuinka vuoristoista maisema tosiaan on! Italian Alpeilla tasaista pätkää ei ollut missään. Se saatiin kokea jo illalla tehdyllä ensimmäisellä pyörälenkillä. Kaikki hinkusivat saman tien pyörän päälle, joten sinne vaan laskettelemaan kylältä mäkeä alas! Ensimmäiseen seitsemään kilometriin ei juuri tarvinnut polkea, ja pirkanmaalaistyttö siinä ehtikin jo taivastella, että mitenkähän sieltä mahdetaan nousta ylös. Kyllähän sieltä sitten vaan tultiin vaikka ylämäkeä olikin.

Triathlonisteja Toscanassa

Italialainen orhi omassa maassaan

Ei ne ylämäet, mutta ne alamäet. En ole mikään hurjapää, enkä ole koskaan laskenut pyörällä mitään kovia mäkiä. Niin että arvatkaa kuinka pelkäsin niitä laskuja… Kädet oli ihan soosina jarrukahvoilla seisomisesta. Viikossa rohkaistuin vähän, mutta silti alamäessä jäin porukasta melkein enemmän kuin ylämäessä. Olin porukan välimallin pyöräilijä – oli tekemistä pysyä kovempien peesissä. Onneksi oli huoltoauto joka muutaman kerran poimi kyytiin :) Ei sen takia, että olisin uupunut, vaan koska en vaan kerta kaikkiaan uskaltanut laskea kaikkia mäkiä alas!

Linna, jossa oli kahvila.

Mitä laitetaan?

Tehtiin muutama kovempi treeni. Ensimmäisenä noustiin 11 kilometrin pätkä jolla oli nousua 700 metriä. Treeni alkoi siirtymällä villalta nousun alkuun: villalta lasketeltiin ensin 7 kilometriä alamäkeä. Meikäläinen oli jo siinä kohtaa vähän pulassa. Laskettelin kyllä, mutta aikalailla hitaampaa kuin muut. Keskisyke oli laskun jälkeen 132 – vähän adrenaliini taisi jyllätä kun pelotti. Alamäen jälkeen oli minimaalinen hetki tasaisehkoa, sitten alettiin jo nousta. Vaikka kuinka rauhakseen koitti ajella, syke takoi välillä 160:ssä kun nousua alkoi jo olla ihan mukavasti. Eikä varsinainen treeni ollut edes vielä alkanut! Pikku huilaus ja energiatankkaus piti tehdä ennen nousun alkua, sitten matkaan. En tajunnut yhtään mitä on tulossa kun en ollut koskaan tuollaisissa maastoissa ajellut.

Manageri suunnitteli reitit, apuna oli Bikemap-sovellus.

Tedi kulki mukana joka retkellä! Maailmanmatkaajanalle.

No, eihän siinä sen kummempaa ollut kuin nousua, nousua, nousua vaan, ei lepohetkiä. Töitä oli tehtävä koko ajan. Sää oli ihana, aurinko paistoi, hetkittäin oli aika kuumakin kun ei tuulenvirekään käynyt. Syke pysyi hyvin siellä missä pitikin, ylhäällä, se sai nimittäin paukutella ihan reippaasti tässä treenissä. Maisemat olivat ihan uskomattomat, hiki valui, vihreitä rinteitä ja kukkivia puita näkyi silmänkantamattomiin, välillä taas taustalla oli lumihuippuinen vuori. Serpentiinimutkia oli ja meni, nousu oli välillä kohtuullista, välillä tuli sellainen nousupätkä että oksat pois. Melkein makasin ohjaustangon päällä ja koitin vaan saada kampia pyöritettyä jollain tavalla, ajatuksena oli että pyörän päältä en voi hypätä pois, koska siitä kohdasta en pääse enää uudestaan polkemaan ja taluttaminen on varmasti vähintään yhtä kamalaa. Pyörän nopeusmittari näytti välillä 5,7 km/h, sykemittarissa oli 164. Aika hyvä yhdistelmä.

Siinä ne kilometrit kuitenkin taittuivat, ylösnousu oli itse asiassa ihan mukavaa verrattuna alaspäin lasketteluun. Suurin osa porukasta taisi nauttia siitä, mutta oli yksi joka pelkäsi henkensä edestä. Koitin kyllä tulla jonkin matkaa, mutta ei. Siinä vähän tutkailtiin italialaisen orhin jarrujakin, ja todettiin, että jarrupalat on uusittava. Huoltoauto otti minut siinä kohtaa kyytiin ja pääsin mäen alas kyydillä.

Uudet jarrupalat piti asentaa melkein ensi töikseen. Jarruja tarvittiin vähän enemmän kuin Pirkanmaalla :)

Yksi ainokainen rengasrikko sattui matkalla.

Toinen kovempi treeni oli myös nousu, tällä kertaa 10 kilometrin matkalla oli 600 metriä nousua. Oli muuten jo paljon helpompi nousu vaikka töitä sai senkin eteen tehdä. Vuoristo herätti tunteet pintaan, olin ihan fiiliksissä tällä reissulla! Alkoi itseäkin jo naurattaa kun poljin etanavauhtia ylöspäin tippa silmässä kun olin niin onnellinen :D On se niin hienoa treenata ja huomata kehittyvänsä. En tiedä olisinko vielä viime kesänä edes selvinnyt tuollaisesta noususta. Ja taas koitin palatessa lasketella alkumatkaa, sitten kun alkoi liikaa hirvittää niin huoltoauton kyydissä alas, voi onneton sentään kun olen nössö.

Jee, huoltoauto tulee ja pelastaa :)

Tässä mäessä oli ihan kohtuullinen nousuprosentti.

Jalat sai hyvin palauteltua altaalla.

Treeniä tuli viikon aikana melkein 16 tuntia. Ehdittiin treenaamisen lisäksi myös olla kunnon turisteja ja katsella nähtävyyksiä vaikka kuinka paljon. Käytiin parina päivänä Luccassa ja Castelnuovo di Carfagnanassa ja yhtenä päivänä Pisassa. Pisan kaltevassa tornissa piti tietenkin käydä. Pisassa käytiin myös katsomassa laukkakilpailuja, laji jota Suomessa ei harrasteta. Lyötiin muutamassa lähdössä vetoa ja turistituurilla voitettiinkin.

Luccan katuja

Lucca, Piazza dell'Anfiteatro. Soikion muotoinen aukio.

Lucca, San Michele in Foro -kirkko.

Näkymää Luccaan Guinigi-tornista. Hassu torni, sen päällä kasvoi puutarha.

Pisan torni.

Castelnuovo di Carfagnanan näkymiä

Puu kukassa

Fortezza delle Verrucole -linna

Turisti vinossa kuin Pisan torni

Urheilijoita matkassa, aina joku keksii jonkin oikopolun :)

Komeat muurit. Sisälle ei päässyt, vasta toukokuussa pääsisi.

Sympaattinen kylä

Akvedukteja nähtiin useita.

Suunto antoi ihan kunnon palautumisaikoja (en noudattanut...).

Luolakarhu

Grotta del Vento -tippukiviluolassa.

Näin se viikko kului: treeniä, syömistä, kaupassa käyntiä ja nähtävyyksiä! Tehtiin paljon itse ruokaa villalla, enkä ole elämässäni viikon aikana koskaan niin paljon pastaa syönyt. Se oli helppoa ja nopeaa laittaa, ja ruokaa piti saada nopeasti treenin jälkeen. Paljon ruokaa – 8 treenaavaa tyyppiä syö todella paljon.

Välillä katettiin pöytä hienoksi.

Spagettia ja jauhelihakastiketta. Ja punaviiniä.

Pihviä ja lisukkeeksi makkaraa. Salaattiakin. Juustoja, leipää, oliiveja.

Aamupalapöydässä saattoi ihan hyvin olla vaikka pizzaa. Lähileipomosta tuoretta :)

Pizzaa ravintolassa. Lähti kyllä nälkä!

Iltaisin uni tuli nopsasti. Villassa oli ihana nukkua, siellä oli puiset ikkunaluukut, ja kun ne laittoi kiinni, pimeys oli täydellinen. Valonsäteet eivät herättäneet. Kirkonkellot tosin herättivät tottumattoman (soitto tasatunnein ja puolelta, lisäksi epämääräistä kalkatusta silloin tällöin noin 50-70 kertaa). Samoin kyyhkyset pitivät ihan julmettua meteliä. ”Huu-hu-huu”, näin ei sano pöllö vaan kyyhkynen! Aamuisin heräiltiin siinä 6-8 välillä, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Aamuvarhaiset herääjät ehtivät käymään leipomossa hakemassa tuoretta leipää ja muita herkkuja. Aamuisin keiteltiin myös puuroa kattilallinen. Puuroainekset oli tuotu Suomesta, Italiasta on hankala löytää puuroaineksia. Tujut kahvit keitettiin italialaiseen tapaan mutteripannulla.

Sää oli viikon mittaan pääosin suosiollinen, mutta vaihteleva. Ensimmäisinä päivinä lämpö ja aurinko helli, loppuviikosta yhtenä päivänä satoi jonkin verran ja toinenkin päivä oli pilvisen harmaa. Silti oli ihan hyvä sää neljän tunnin pyörälenkille.

Tässä vasta poseerataan kun pyöräkengätkin puuttuu.

Muutamana päivänä oli vähän pidempi kevyt lenkki suunnitteilla. Manageri, reittien pääsuunnittelija, oli kovilla kun yritti löytää edes vähän tasaisempaa reittiä Sillicagnanan  seutuvilta! Bikemap-sovelluksesta löytyi muutama reitti ja loput reitit suunniteltiin kokemuksen syvällä rintaäänellä ;-) Sille yhdelle ”tasaisehkolle” pätkälle mahtui yksi 600 nousumetrin serpentiinipätkä.

Omaksi ennätyksekseni pyörällä kuittaan 17 prosentin nousun. Se ei kauaa kestänyt, mutta oli kyllä ihan riittävän kalteva :) Sain sen ajettua, sen jälkeen piti vähän pysähtyä puhaltamaan, siitä liikkeelle lähtiessä sitten nousuista makaroonia olevat jalat sekosivat lukkopolkimiin ja kaaduin käytännössä paikaltaan… Reissun ainoa pannutus oli siinä. Kärsinyt ei kuin itsetunto ja polveen tuli asfaltti-ihottumaa. Tarjolla olisi ollut kotivillan nurkalla yksi oikopolku 24,8% - sitä en lähtenyt edes yrittämään vaan kiersin suosiolla. Muut kyllä polkivat senkin.

Toscana <3

Paluumatkalle sunnuntaina lähdettiin vähän eri reittiä, ei ollut mitään kiirettä joten ajateltiin vähän oikaista: lyhyempi reitti, pienempi tie. Virhe! Reitti tosiaan oikaisi, ajettiin vuorten yli, seudun hurjin nousu Passo delle Radici osui matkalle. Serpentiiniä, nousua, tien reunassa ei ollut kaiteita, tie kapeni… Tie nousi ja nousi. Tuhannen metrin kohdalla oltiin varmoja että nyt ei voi enää paljoa nousua olla. Mutta vielä noustiin 500 metriä, korkeimmalla kohdalla oltiin 1550 metrissä. Pelottavaa, jännittävää ja hienoa! Muutama vastaantulija tuli melko pahassa paikassa. Mahdollisesti kyllä paikalliset ajelevat tuolla paljon rennommin kuin turistit… Tällä pätkällä nähtiin ensimmäinen liikennemerkki, joka varoitti nousuprosenteista, kylttiin oli merkitty 18% ja nousu oli kyllä ihan kamala! Ylhäällä oli lunta ja laskettelukeskus, puitakaan ei enää kasvanut. Gopro-kamera kuvasi ajopätkän, katsottiin filminpätkä illalla ja todettiin, että kuskin kielenkäyttö oli melko hulvatonta :) 

Viiniköynnökset kukkivat

Vuorilta selvittiin ja loppu paluumatka olikin sen jälkeen hyvin leppoisaa. Varsinkin kun pysähdyttiin yöksi Memmingeniin. Käytiin syömässä schnitzelit.

Memmingen oli todella viehättävä paikka, haluaisin sinne vielä paremmalla ajalla uudestaan. 

Maanantaiaamuna hurautettiin puolentoista tunnin matkan päähän Metzingenin outlet –myymälöihin. Siellä shoppailtiin tehokkaasti neljä tuntia reitillä Adidas-S.Oliver-Esprit-Hugo Boss-Puma-Michael Kors-Diesel-Nike-Calvin Klein ja varmaan muutama muukin liike osui matkan varrelle. Sitten polkaistiin Pötkylä taas Travemündeä kohti. Satamassa oltiin juuri sopivasti puoli kahdentoista aikaan ja päästiin ajamaan suoraan laivaan. Laiva lähti kolmelta yöllä kotia kohti.

Voi Toscana, minkä teit: haluan palata vielä uudestaan. Vuoristomaisemat, kukkivat mantelipuut, viiniköynnökset, pylväsmäiset sypressit, lumihuippuiset vuoret. Nähdään pian, toivottavasti!