Yö-rogaining Tampereella ja motivaatiovinkit naistenlehdessä

Taas on ilmoittauduttu. Tampereella järjestetään YÖ-rogaining ensi perjantaina 7.11.

Jos joku ei tiedä mitä on rogaining, niin minäpä kerron. Itse en vuosi sitten nimittäin vielä tainnut olla kuullutkaan koko sanaa. Tänään viimeksi fysioterapeuttini kysyi, että mitä se tarkoittaa, joten tämä ei varmasti ole kaikille tuttua puuhaa. Näin minä olen rogainingin ymmärtänyt, korjatkaahan viisaammat jos menee pieleen: 
Rogaining on suunnistusta, jossa mennään yhdessä joukkueen kanssa koko matka. Määräajassa pitää hakea mahdollisimman paljon rasteja, rasteilta saa pisteitä ja rastit ovat eriarvoisia. Joukkue suunnittelee itse, missä järjestyksessä ja mitä rasteja hakee. Se, joka saa eniten pisteitä, voittaa.  Käsittääkseni tämä ei ole kovin vakavamielistä. 

Siksi uskaltaudun mukaan, vaikka taidan olla jo ennenkin maininnut kehnoista olemattomista suunnistustaidoistani. Kesällä kävin iltarasteilla, mutta ymmärrys suunnistuksesta on edelleen heikko. Pidän kyllä todella paljon suunnistamisesta, se laskettakoon edukseni.

Yö-rogainingissa suunnistetaan ihan kirjaimellisesti yöllä. Perjantai-iltana klo 20 jaetaan kartat ja lähtö on klo 22 illalla. YÖ-rogaining kestää 8 tuntia, eli aamukuuteen mennessä on oltava maalissa.

Olen suunnistustaidoton ja iltauninen, mihin olen ryhtymässä? Tämän kaiken onneksi mahdollistaa joukkue - heikommillakin suunnistustaidoilla pärjää kun porukassa muut osaavat. Hieno laji! Olen tosin ilmoittanut joukkuekavereille, että minulla varmaan valot alkaa sammua muualtakin kuin otsalampusta siinä kolmen-neljän tunnin jälkeen :)

Kännykässä pitää olla QR-koodilukijasovellus, rastin koodi luetaan kännykällä ja leimaus kulkee reaaliajassa tulospalveluun. Mukavaa ja nykyaikaista - kunhan vaan puhelimen akku kestää. Omassa uudenkarheassa samsungissa akun kesto ainakin on todella huono.

Kisan varustelista on pelottavan pitkä. Järjestäjän sivuilta löytyvä lista on kyllä hyvä, en olisi itse keksinyt ottaa mukaan kaikkea tarpeellista.

Pakollisia varusteita on:
-tuulenpitävä takki - otan varmaankin Haltin tai Haglöfsin goretexin. Minulla on myös Haltin takin kanssa kuorihousut samaa vedenpitävää materiaalia. Hämmästyttävää ja ilahduttavaa huomata, että minullekin, entiselle en-urheile-ulkona-tyypille on näköjään kertynyt ihan kunnollisia varusteita.
-kuiva vaihtopaita - tämä voi olla kova juttu jossain vaiheessa.
-päähine - ohut pipo tai buffi.
-juomaa ja energiaa - juomareppu lienee käytännöllisin, pyydän Managerilta reppua lainaan. Mutta miten estää juomaletkun jäätyminen jos on pakkasta? Se pitäisi juotuaan kai jotenkin puhaltaa tyhjäksi? Energiaa mukaan, geelejä ja patukoita, rusinoita.
-lamppu (suositellaan otsalamppua) - otsalamppu löytyy, ihan tavallinen Petzlin pattereilla toimiva lamppu. Pitäisiköhän varapatterit ottaa mukaan ettei käy köpelösti.
-heijastin (kiinnitettynä reppuun tai takin selkään) - juoksuun tarkoitettu heijastinliivi käy hyvin.
-kapeakärkinen "permanent" tussi - Enpä muuten ole varma löytyykö omista kätköistä tällaista vai pitäneekö hankkia. Onneksi vielä ehtii.

-

Varusteiden mietintää. Iloinen mieli vaikka
kaksin käsin tarvii pitää pipoa päässä kiinni!

Lisäksi jokaisella joukkueella on oltava
-varalamppu tai varaparistot / akut - No ne varaparistothan ajattelin ottaa mukaan.
-EA-pakkaus (ensiside, urheiluteippiä ja avaruuslakana) - minulta löytyy urheiluteippi, joukkueessa muilla jäsenillä on muut.
-kännykkä + riittävästi virtaa - riittävästi virtaa nykyajan älypuhelimissa, toivottavasti :) No, varakännykkäkin on.
-QR- tai NFC -ohjelmisto - juu on.
-varakännykkä (sammutettuna, jotta virtaa varmasti on hätätilanteessa) - löytyy.

Huh, sitten on vielä lista suositeltavista varusteista. Tämähän on monimutkaisempaa kuin triathlonkilpailuun lähteminen.
-reppu - juomareppu, jonne mahtuu vähän muutakin.
-kännykän vesitiivis kotelo / muutama minigrip-pussi - löytyy.
-yliviivauskyniä, viivotin, nuppineuloja, lankaa, alusta, taskulaskin (reitin suunnitteluun) - apua, nyt on otettava yhteys joukkuekavereihin, mutta eiköhän nämäkin saada kasaan.
-rahaa - toki, että saa kahvia ja pullaa sämpylää huoltsikalla.
-kuminauha numerolapun kiinnittämiseen, jos ei halua rei'ittää kuoritakkiaan :-) - no mutta kisanumerovyöhän löytyy kaapista kyllä.
-wc-paperi - ja se varmaan kannattaa laittaa kanssa pieneen minigrip-pussiin ettei ole valmiiksi märkää jos sataa.
-rakkolaastareita, vaseliinia, särkylääkettä - perusjuttuja, löytyy, kunhan muistaa pakata mukaan.

Viime hetken vinkki tuli äsken kokeneemmalta joukkuekaverilta: neopreenisukat! Ne voisivat olla kova juttu. 

Uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä minusta on pieni juttu, jossa kerron motivaatiovinkeistä yhdessä muitten liikuntabloggaajien kanssa. Endorfiinikoukussa-blogin Elina ja Elämää Venlan silmin -blogin Venla kirjoittavat myös, mikä motivoi liikkumaan ympäri vuoden.

Oma juttuni on otsikoitu hauskasti "innostu muista höyrähtäneistä", ja niinhän se tosiaan omalla kohdallani menee. Yörogainingiin lähden muitten innostuneitten kanssa (jotka ehkä saattoivat minua siihen jopa vähän yllyttää...). Kai sitä pitää aika höyrähtänyt olla jos haluaa suunnistaa yöllä pimeässä ja kylmässä monta tuntia? Sanoin myös, että "yhteistreenit ovat triathlonin suola", juu, kyllä se rogaining myös on yhteistreeni. Jännittävää on. Sääennustetta en uskalla enää katsoakaan, koska torstaille luvattiin lumisadetta. Perjantaina päivällä pitäisi sataa vettä ja yöllä taas ehkä pakkasta / lunta?

Piristävää lukemista pimeässä marraskuussa.

Juuri äsken YÖ-rogaining -tapahtuman Facebook-sivuille tuli juonipaljastus: kannattaa poiketa Niihaman ulkoilumajalle, siellä palvellaan suunnistajia ja sieltä saa ostaa tietenkin kahvia, teetä, kaakaota, mehua, kahvileipiä, täytettyjä ruisleipiä, höyrymakkaraa, riisipuuroa, glögiä ja vohveleita. Melkoinen vetonaula keskellä metsää!

Viinitasting kampaajalla

Bläki on tamperelainen kampaamo, jossa vietettiin eilen asiakasiltaa. Samalla juhlittiin Bläkin 5-vuotista taivalta. Olin mukana, koska olen ollut Bläkin asiakas koko sen olemassaoloajan. Sitä ennenkin kävin jo Bläkin perustajattarella Lindalla asiakkaana toisessa paikassa. 

Tästä mennään sisään. Just cut it.

Bläki sijaitsee Rongankadulla Tampereen keskustassa. Kuljen kampaajalle aina autolla, ja parkkipaikkoja löytyy ihan kampaamon vierestä kadulta, minä tosin jätän auton aina muutaman minuutin kävelymatkan päähän ja hyödynnän ilmaisen pysäköinnin parkkikiekolla.

Asiakasilta oli mainio pimeän syksyn piristys, jätin suoraan sanottuna uintitreeninkin väliin tämän takia. Ja minä en kyllä helposti jätä treeniä väliin. 

Bläkissä omia tuotteitaan esitteli kaksi muutakin tamperelaista yrittäjää: käsitöiden ystäville oli tarjolla Lankakauppa Kerän ihania lankoja ja korujen ystäville Sininka-merkkisiä käsintehtyjä koruja. Illan päätteeksi sommelier Heidi Mäkinen opasti punaviinien valinnassa. Heidi sijoittui 2014 Suomen sommelier SM-kilpailun toiseksi. Hän työskentelee Tampereella Ravintola C:ssä ja Suomalaisen Klubin ravintolassa.

Herkulliset tarjoilut

Tarjoilupöydissä oli juustoja ja viiniä ja makeita herkkuja. Kakkukin oli musta kuten Bläkin tyyliin sopii.

Bläkin sydän - iloinen Linda.

Olen ollut Lindan asiakas jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Linda on värjännyt hiukseni vaaleasta tummaan ja tummasta vaaleaan, on ollut pitkää ja lyhyttä mallia, pidennyksiä. Varmaan melkein kaikkea mutta ei permanenttia :D

Luottokampaajasta en luovu. Aikanaan olin kyllästynyt hiuksiini, halusin jotain muutosta mutta en tiennyt mitä. Sain selkeän suosituksen Tampereen parhaasta kampaajasta ja päädyin Lindan tuoliin istumaan. Sanoin haluavani jotain ihan erilaista, muodonmuutoksen. Lähtötilanne päässä oli tavalliset puolipitkät omanväriset, punertavanvaaleat hiukset. Linda katseli hetken aikaa, sanoi että värjätään tummaksi ja laitetaan lisäksi vähän mustaa. Tuijotin silmät suurina että apua, mitä se meinaa. "Leikataan lyhyeksi ja leikataan miniotsatukka". Siinä vaiheessa pitelin tuolin reunoista kiinni ja päätin, että nyt pidän suuni kiinni ja seuraan mitä tapahtuu. Jostain syystä luotin heti Lindaan vaikka pelottikin. Lopputulos oli hyvä ja tykkäsin siitä paljon - onneksi luotin. Sen jälkeen Linda onkin saanut tehdä hiuksilleni suurinpiirtein mitä haluaa. Helppoa ja mukavaa istahtaa kampaajan tuoliin kun saa vain juoda kahvia ja lukea lehtiä, ei tarvitse pähkäillä mitä kuontalolleen tekisi.

Vuosien varrelta Lindan loihtimia hiustyylejä,
joita eivät varmaan kaikki enää muistakaan :)

Bläkissä tehtiin eilen myös pikakampauksia.

Oriben käyttäjät, tiesittehän että Bläkistä saa tuotteita?

Lankakauppa Kerä on ollut suosikkini jo pitkään, vaikka en ole liikkeessä koskaan käynytkään. Seuraan Kerää Instagramissa ja luen Kerän blogia. Kerä päivitykset ovat kauniita ja inspiroivia. Elämässä pitää olla säännöllinen annos kauniita asioita ja inspiraation lähteitä, Kerä on yksi sellainen.

Kerässä on neuletapaaminen lauantaisin klo 12-15. Neuletapaamiset ovat oiva keino rupatella neuleista innostuneiden kanssa ja kysyä neuvoja viisaammilta. Sain kuulla, että myös muulloin asiakkaat tulevat liikkeeseen istumaan ja neulomaan. Kerä avaa maanantaina liikkeensä uusissa tiloissa osoitteessa Verkatehtaankatu 8. Aion mennä piipahtamaan siellä kunhan suinkin ehdin.

Ihania lankoja kauniisti esillä.

Tätä ohjetta olen ihastellut ennenkin Kerän blogissa: yhden illan tuubihuivi. Nyt näin tuubihuivia neulottavan livenä ja toden totta se näytti valmistuvan nopeasti. Lanka oli ihanan pehmoista ja lämmintä merinovillan ja alpakan sekoitusta. Opin, että merinovillan kuitu on ohuempaa kuin tavallisessa villassa, siksi se ei kutita eikä ärsytä ihoa.

Sormet syyhyävät neuloman kun näkee tällaisia lankoja.

Sininka-käsintehdyt korut ovat herkän kauniita ja yksinkertaisia.

Sininkan koruja

Kaiken tämän ihanan lisäksi sommelier-Heidi maistatti viinejä. Maistatustilaisuus oli mukavan rento ja rupatteluhenkinen. Ihmiset kyselivät tavallisia mieltä askarruttavia asioita: minkä verran viinistä kannattaa maksaa, saako halvalla hyvää, mistä tietää onko viini kunnossa, pitääkö viini kaataa aina karahviin, kauanko avattu viinipullo säilyy, millainen viini kannattaa viedä lahjaksi ja niin edelleen. 

Maisteltiin kolmea eri viinä. Ensimmäisenä (vasemmanpuoleinen pullo) maistettavana oli pinot noir -rypäleestä tehty ranskalainen Joseph Drouhin Givry. Viini oli väriltään melko läpinäkyvää ja maultaan raikasta ja hapokasta. Oikein mukavan makuinen kevyehkön tuntuinen ja marjaisen tuoksuinen, hinnaltaan kymmenen euron viini. Pullo oli "puolikas pullo" (0,375 l), näitä kuulemma nykyään ostetaan paljon, pullosta saa pari lasillista eikä viiniä jää säilytettäväksi.

Toinen maistettu viini (keskimmäinen pullo kuvassa) oli espanjalainen Savia Viva Familia Tinto tempranilla-rypäleestä. Viini oli keskitäyteläinen, marjainen ja tanniinisuus kuivatti vähän suuta. Oikein hyvä ja monikäyttöisen makuinen viini, kympin arvoinen tämäkin.

Kolmas viini oli chileläinen syrah-rypäleestä valmistettu Leyda Single Vineyard Canelo. Viini on väriltään tumma, aromikas, tanniininen, maistui suussa pitkään. Tämä mielestäni sopisi erinomaisesti punaisen lihan kaveriksi. Hintaluokaltaan 15 euron arvoinen viini.

Viinien tarjoilulämpötilasta juteltiin sen verran, että nykypäivän huoneenlämpö on liian lämmin viinin tarjoiluun. Kuulemma viinin voi käyttää jääkaapissa ennen tarjoilua, niin maku tulee paremmin esiin ja viini on raikkaampaa.

Halvalla ei saa hyvää tässäkään tapauksessa, viiniin kannattaa investoida 10-15 euroa, silloin saa hyvää. Jos viiniä jää juomatta ja kyseessä ei ole kierrekorkillinen pullo, älä sulje pulloa pumpulla, joka pumppaa pullosta ilman pois. Se todennäköisesti vie viinin makuakin.

Sommelier esittelee viinejä, taustalla neulotaan.

Viinejä pyöriteltiin lasissa, katseltiin viinin väriä, haisteltiin ja maisteltiin. Opin, että hajuaistia voi kehittää. Kummallista, mutta se ei ollut aikaisemmin tullut mieleenikään. Kannattaa vaan alkaa haistella esimerkiksi ruokaa laittaessa erilaisia raaka-aineita. Kuulemma jo parin viikon päästä huomaa hajuaistin herkistyneen. Taidanpa kokeilla.

Kiitos Bläkille mainiosta illasta! 

Valoa pimeyteen: Tampere trail running -yhteislenkki

Olen kuulunut facebookissa Tampere trail running -ryhmään jo jonkin aikaa. Ryhmässä on jäseniä parisataa ja toiminta on aktiivista. Ryhmäläiset järjestävät yhteislenkkejä. Mainiota toimintaa, eihän ainakaan aloittelevalla polkujuoksijalla ole hajuakaan missä niitä hyviä polkuja menee. Tähän aikaan vuodesta, kun illat pimenevät, porukka on juossut otsalamppujen kanssa valolenkeillä. Tai sitten lenkit ovat olleet aikaisin aamulla, niin että saa kokea aamun sarastuksen. Aika omituista ja jännittävää. Ja kiinnostavaa.

Minähän en oikein osaa poluilla juosta ja vielä vähemmän pimeässä, joten olen ollut ryhmässä tarkkailijana. Eräänä päivänä ryhmään ilmestyi mielenkiintoinen postaus: Onko ryhmässä seuraajia, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä yhteislenkille, koska vauhti tai matka arveluttaa? Tai ihan aloittelijoita, jotka haluaisivat tutustua lajiin? Jos näin, niin voitaisiin varmasti järjestää lenkki, jossa ei tarvita lamppua eikä aiempaa kokemusta.

Tämä osui ja upposi, kyllä, kaikki täsmäsi: vauhti, matka ja pimeys ovat arveluttaneet aloittelijaa. Ilmottauduin heti mukaan. Viime viikolla ryhmä järjesti pari opastuslenkkiä joista toinen sopi aikatauluihini. 

Mitähän polkujuoksulenkille laitetaan päälle? Mitkä kengät? Missä mun otsalamppu on? Pysynköhän lenkillä muitten vauhdissa? Kompastunko puunjuuriin? 

Kysymyksiä pyöri mielessä, mutta päätin että laitan jalkaan nastalenkkarit ja lämmintä päälle (koko viime viikon oli mielestäni jäätävän kylmä) enkä mieti muuta.

Kotoa lähtiessä oli vielä valoisaa ja aurinkoista

Lenkki lähti Tampereelta Kaupin urheilupuistosta vanhalta huoltorakennukselta. Kauppiin on aina kiva mennä juoksemaan, asuin Tampereen keskustassa lähellä Kauppia 11 vuotta ja lenkkeilin silloin Kaupissa. Paikalle ilmestyi vetäjän lisäksi viisi juoksijaa eli kuuden hengen porukalla lähdettiin matkaan. Tunnelma oli välitön ja avulias. Minä olin ainoa oikeasti aloittelija, muut olivat kokeneempia. 

Vanha huoltorakennus, jonka nurkalta lenkki lähti.

Kylläpä vaan luonnossa ja metsässä on upeaa! Ilma on raikas ja ympärillä on tilaa hengittää. Täydellinen treeniympäristö sisällä istutun toimistopäivän jälkeen. 

Kanssajuoksijat olivat mukavia ja puheliaita, aika kului kuin siivillä. Maisematkin varmasti olisivat olleet hienoja, harmillisen vähän niitä ehdin katsella kun piti jalkoihin tuijottaa koko ajan. Kokenut polkujuoksija muuten ei luultavastikaan tuijota jalkoihinsa. Minä tuijotan :)

Tarjolla oli kaikenlaista alustaa, leveää polkua, kapeaa polkua, nousua, laskua, juuria, kiviä, oksia päin naamaa, kaikkea mitä nyt metsässä on. Kaupin maasto tarjoaa kyllä huimat mahdollisuudet kiivetä rinnettä ylös ja laskeutua alas, sykkeet nousivat ja reisissäkin jo tuntui! Onneksi kunnon nousujen jälkeen aina käveltiin pätkä.

Näin nättiä ympyrälenkkiä poluilla en olisi ikinä yksin osannut mennä.

Lenkkitahti tuntui reippaanlaiselta, koko ajan kyllä kyseltiin että onko vauhti sopiva. Sanoin useimmiten että on, koska useimmiten en tajunnut että seuraavan mutkan takana tulee vielä isompi mäki. Poluilla tottumattoman sykkeet nousevat aika nopsasti. Polkujuoksun vauhtia ja sykettä ei voi verratakaan tasaisella baanalla juoksuun.

Tunti meni ihan hujauksessa ja loppulenkistä tuli pimeäkin, sai laittaa otsalampun päälle. Jännää, en ollut koskaan ikinä ennen juossut pimeässä metsässä! Vauhti kyllä hidastuikin merkittävästi kun pimeä laskeutui, ei siinä vaan enää rohkeus ja luotto itseen ja omiin taitoihin riittänyt. Seurailin edellä menevän keveitä askelia, kyllä tuo metsässä juoksu tosiaan on taitolaji. Oli hauska seurata edellä juoksevan varmaa askellusta ja kuinka tossu aina löysi sopivan paikan ja mahtui juuri sopivaan koloon. Itsellä tuntui olevan kaksi vasenta jalkaa ja ajatuksetkin menivät solmuun kun koitti sovittaa kömpelöitä askeleita juurakoiden väliin.

Kun tuli pimeä ja laitettiin otsalamput päälle niin ihmettelin kovasti omaa himmeää valaistustani, sanoin ääneenkin että onpas teillä muilla paljon parempitehoiset lamput. Oma lamppuni näytti vähän valoa, mutta aika hämärä se mielestäni oli. Vähän aikaa juostuani käsi osui vahingossa otsalle ja suuntasin vahingossa lampun uudestaan - ai niin tässä oli tällainenkin asetus että sen valon voi suunnata minne haluaa! Otsalamppuni valo oli sojottanut taivaisiin, ei ihme että en juuri polkua nähnyt. Huomattavasti paremmin näkyi kun valon suuntasi oikein.

Kiva lenkki oli se, tosin vähän turhan kovatehoinen minulle tässä vaiheessa vuotta kun saisi lönkyttää rauhallisia lenkkejä. Keskisyke oli 160, se on hippasen liikaa. Olin jo suunnitellut että seuravalla kerralla toppuuttelen tahtia enemmän, mutta enpä tänään ehtinytkään lenkille vaikka se oli vähän mielessä.

Lenkin jälkeen porukka muuten onnekseni totesi, että tahti oli ollut reipas. Luulin, että muut matelevat kyllästymisvauhtia ja minä puuskutan äärirajoilla, mutta ei se onneksi ollutkaan niin. Menkää trail running -yhteislenkeille, se on mukavaa puuhaa!

Valopää joka ymmärsi että sen valon voi
suunnata muuallekin kuin taivaalle.

Tuleeko minusta Bigfoot? Lenkkari-inventaario.

12 paria lenkkareita. Ja haluaisin näitä lisää.

Onko tämä normaalia?

Kaikki on siinä.

Ninnin energianurkkaus heitti jokin aika sitten ilmaan kysymyksen, mitä tehdä vanhoille lenkkareille. Ninnin kirjoitusta lukiessani tunsin piston sydämessäni, noita vanhoja lenkkareitahan itseltäkin kaapista löytyy... Olen selitellyt tätä itselleni niin, että kaikille niille on jokin käyttötarkoitus. Tarkemmin lenkkareita syynättyäni ihan kaikille ei kyllä ole.

Aktiivisessa käytössä olevia kenkiä on 7 paria. Sisä- ja ulkokäyttöön. Yksi pari taitaa olla muuttunut enemmän vapaa-ajankengäksi kuin varsinaiseksi treenikengäksi.

Käyttökenkiä pitää olla useita.

Sitten on epämääräinen joukko omituisuuksia ja historian jäänteitä. Suunnistuskenkinä metsässä olen käyttänyt vanhoja Adidaksia, niissä on jo reikäkin varpaan kohdalla. Samat tossut ovat toimineet myös maastopyörällä flättipolkimilla ajaessa, niisä polkimissa kun on piikit niin ei viitsi parhailla tossuilla ajaa. Ja kun en omista sellaisia oikeanlaisia flättipoljinpyöräkenkiä joissa on paksu pohja. Niillä samoilla vanhoilla Adidaksilla kävin myös suossa uimassa Tough Mudder -karsinnoissa. Ei sinnekään parhailla tossuilla viitsinyt mennä.


Adidakset, joilla olen juossut ensimmäisen maratonini. Onhan sitä kengillä tunnearvoakin? Ei, hävitykseen, ei toimi ne kengät enää. Sitten on vanhat jumppatyttöaikaiset Niken sisätossut. Aavistuksen liian pienet ja muutenkin vähän kummalliset nykyiseen makuuni. Ne on olleet varastossa kaiken varalta. Minkä ihmeen varalta, kysyn nyt itseltäni.

Tälle porukalle pitänee tehdä jotakin. Kolme lähtee, kaksi jää.

Ykköstossut tällä hetkellä ovat On Running Cloudsuferit ja Racerit. Cloudsurferit alkaa olla jo aika paljon juostut, ne on kyllä todella hyvät mutta toisaalta tekisi mieli kokeilla seuraavaksi jotain muutakin. Racerit on olleet vähemmällä käytöllä ja hyvässä kunnossa, niillä mennään vielä lyhyitä kisoja.

Tämän hetken paraatitossut on On Runningilta.

New Balance -rivi. Ensimmäiset vihreät on suosikkini, niitä käytän vain sisällä. Ihanan väriset, kevyet ja ihanan pehmeät tossut!

Käyttökengistä näyttää löytyvän rivi New Balanceja ja Adidaksia. En ole erityisen merkkiuskollinen, mutta erityisesti Adidas on aina miellyttänyt omaa silmää. New Balancellakin on nykyään makeita värejä ja se on hyvä ja minulle sopiva kenkä.

Tiedättekö, jalkani on suurentunut. Kummallista, mutta totta. Joku vuosi sitten ostin kahdet New Balancet, toiset oli sopivat ja toiset oli tarkoituksella vähän isompaa kokoa, "maratontossut". En käyttänyt niitä maratontossuja pitkään aikaan ja vähän harmittikin että taisi sittenkin tulla ostettua liian isoa kokoa. Jossain vaiheessa kuitenkin kävi niin, että ne sopivat tossut tuntuivat vähän nafteilta ja maratontossuista tuli hyvät ja sopivat peruskäyttötossut. Ilmeisesti jalkaholvi laskee iän myötä. Kuluttaakohan juokseminen jalkaa niin että holvi madaltuu ja kengännumero suurenee?

Adidasrivi

Juoksuharrastukseni alussa juoksin pääasiassa Adidaksilla. Tällä hetkellä on vain kahdet Adidakset aktiivikäytössä. Rivin ensimmäiset violetit kaunottaret ovat ihanat! Malli on F-50 Adizero, taitaa olla kapeimmasta päästä Adidaksen malleja. Violeteilla ihanuuksilla juoksen radalla kun haluan mennä vetoja kovaa. Siihen tarkoitukseen ihan parhaat. Kepeä ja napakka kenkä.

Paljasjalkatossut ovat siirtyneet vapaa-aikakäyttöön.

Merrell Bare Accessit ostin Amerikan reissulta viime vuonna, halusin kokeilla millainen on barefoot-kenkä. Tämä malli on suunnattu aloitteleville paljasjalkajuoksijioille ja siinä on hiukan vaimennusta. Ihanat jalassa. Käytin jonkin verran näitä jumpalla, mutta nyt nämä ovat siirtyneet vapaa-ajan kengiksi. Esimerkiksi Berliinin maratonille matkustin näillä ja kävelin paljon kaupungillakin, vaikka kaupunkinkävelyyn oli toisetkin tossut mukana.

Pinkki nastari, monikäyttökenkä.

Lenkkareitani ihmetellessäni meinasin unohtaa Icebugit nastatossut. Näitä kulutin ahkerasti viime talvena kun ei päässyt hiihtämään. Näillä olen myös suunnistanut ja kävin keväällä juoksemassa Trail cupin osakilpailuja. Yllättävän monikäyttöiset kengät, en sitä ostaessani ymmärtänyt, mutta hyvä näin. Tänään viimeksi juoksin nämä jalassa kun kävin Tampere Trail Running -Facebookryhmän porukkalenkillä.

Viiltävän analyysin jälkeen päätin luopua kolmesta parista tossuja. Pari paria epämääräisestä porukasta jääköön vielä epämääräiseen suo-/suunnistus-/pihatöppönen-/flättipoljinkäyttöön.

Tarpeita on edelleen, erityyppisiä kenkiä näköjään pitää olla kun keksii harrastaa kaikenlaista. Hankintalistalla on suunnistus- ja maastojuoksukengät. Toistaiseksi olen niistä vain salaa haaveillut, tänään päivitin trail running -porukassa tietämystä sen verran, että näihin harrastuksiin kannattaa todella olla ihan omat kengät.

Ehkä tämä on aika normaalia.

Kauniin syyslauantain lenkki ja pullaa päälle

Eilen oli ihanainen lenkkipäivä. Viileänpuoleinen, 3,5 astetta lämmintä, mutta aurinko lämmitti mukavasti, välillä oli jopa vähän kuuma kun vilukissana olin pukenut ihan talvikerraston alimmaiseksi.

Suostuttelin Managerin mukaan, ajatuksena oli tehdä pitkähkö lenkki teemalla juoksentelua, käveleskelyä ja valokuvausta. Mikä nyt tähän peruskuntokauteen ja polven kunnon tunnusteluun soveltuu. Miehiseen luonteenlaatuun näin vapaamielistä kuljeskelua tuntuu olevan vaikea sovittaa. "Kuinka pitkä matka mennään? Kuinka kauan? Mitä vauhtia? Mikä on sykeraja?" Eihän sitä voi tietää! 

"Mikä harjoitus Suunnosta nyt sitten laitetaan päälle? Kävely vai juoksu?" No, laitettiin tällainen sekametelisoppa kävelyksi.

Omat Ambit3:n kertomat lopputulemasykkeet lenkiltä.

Vedin äkkiä suunnitelman hihasta: keskisyke saisi olla 125:n nurkilla, ajallisesti ollaan tien päällä ainakin puolisentoista tuntia.

Houkutuksiakin kohdattiin matkalla....

Auki jo puoliltapäivin!

Meidän lähibaari ei kyllä mikään varsinainen houkutus ole. Ikinä ei olla Ripen pubissa käyty :) Nimi on kyllä hauska, se kuulostaa niin kovin tamperelaiselta!

Syksy vaan kertakaikkiaan on maailman parasta ulkoilu- ja juoksuaikaa. Pystyin muuten ihan hyvin juoksemaankin, polvessa tuntemuksia kyllä on edelleen, mutta sanoisin että voisi nyt olla jopa paranemaan päin. Juoksu ja liikunta ei millään tavalla pahenna polvivaivaa. Istuminen on kaikkein pahinta ja istumisen jälkeen saatan hetken aikaa jopa ontua. Liike on siis lääke.

Kaksin malttaa paremmin mennä rauhassa. Oli mukavaa ihailla syksyistä luontoa ja kuvauspysähdykset tauottivat mukavasti lenkkiä.

Tunnistaako joku tamperelainen mitä järveä kierretään?

Aikaa kului pari tuntia, keskisyke pysyi keksimissäni rajoissa ja ihan hyvä peekootreeni siitä sitten tuli, raitista ulkoilmaa saatiin roppakaupalla. Iltapäivällä kotiin palattuamme alkoikin sitten sataa räntää, joten lenkin ajoitus onnistui hyvin.

Illemmalla päiväunien jälkeen tuli erikoinen inspiraatio: teki mieli leipoa pullaa! Pullaa olin leiponut viimeksi ehkä viisi vuotta sitten, joten piti vähän googlata ohjetta, tein tämän ohjeen mukaan. Tärkeintä leipomisessa taitaa olla kohotus. Ensin kohotetaan taikina, sitten vielä pullat. Ei ole kärsimättömän (minä) ihmisen hommaa, mutta eilen onnistui kyllä yli odotusten kun maltoin kohotella huolella! En yleensä jaksa vaivata taikinaakaan riittävän kauan, mutta eilen sekin meni nappiin.

Olen viime aikoina vähentänyt turhan sokerin ja gluteenin syömistä, mutta taas kerran poikkeus vahvistakoon säännön, en ole tiukkapipo. Jos tekee mieli leipoa niin leivon. Onnekseni aika harvoin leipomismieliteko tulee :) Kunhan suurimman osan ajasta syö hyvin, kestää tällaisen poikkeaman.

Tänään onkin ollut harmaa ja sateinen päivä. Ihan sopivasti tuli se pitempi ulkoilu tehtyä eilen. Tänään pitää tehdä vielä tiukka venyttelysetti, olen löytänyt muutaman superliikkeen jotka tuntuvat helpottavan vaivoja. Niihin palaan myöhemmin kunhan saan kuvamateriaalia.

Päivän sää on erilainen kuin eilen.

Varalan temppukoulu #toughmudder

Viime perjantaina haettiin maitohappoja Tough Mudder -treeneissä, tässä mainio videopätkä siitä, miten leppoisan miellyttävä sauvakävely suolla muuttui verisuonissa virtaavaksi maitohapoksi ja kurkusta ylöspäin pyrkiväksi lounaaksi. "Olihan se nyt aika hirveetä" -tunnustus kuullaan lopussa :)



Olin tälläkin viikolla Tough Mudder -treeneissä kameran kanssa kuvaamassa. Varalan urheiluopisto Tampereella oli pistänyt parastaan ja rakentanut treenaajille temppuradan. #Teamnokiantyres-treenaajat puolestaan pistivät parastaan temppuradan suorittamisessa.

Kokoonnuttiin Varalassa Tampereella. Varalan urheiluopisto sijaitsee lähellä Tampereen keskustaa järven rannalla. Varalassa on todella upeat puitteet, itse olen ollut siellä niin urheilujutuissa, työseminaarissa kuin yksityisjuhlissakin. Mahtava paikka, rantasaunasta on vain muutama metri järveen.

Aluksi porukka lähti tekemään juoksuverryttelyä, ennen sitä koutsi vähän jo pohjusti minkälaisia haasteita tullaan kohtaamaan. Itsellä loksahti leuka jossain niillä main kun selostettiin "kiivetään ylös kuuteen metriin, hypätään trapetsihyppy, tehdään 10 leuanvetoa, alas ja sama uudestaan". Selvä. Onnea vaan. Onneksi nämä ovat teräsmiehiä.

Treenissä oli mitä ilmeisimmin tarkoitus vähän koitella kanttia ja korkeiden paikkojen sietokykyä. Lihaskuntokin joutui kovaan testiin. Edessä oli kolme erilaista toimintapistettä, joilla näitä ominaisuuksia testattiin.

Verryttelemästä tuli iloinen #teamnokiantyres-porukka.

Aluksi piti pukea päälle kiipeilyvaljaat. Turvaköydet ja varmistaja oli joka rastilla.

Ensimmäisenä pojat kiipesivät jättiläisen tikkaat 10 metrin korkeuteen. Mittasuhteet tikkaissa näyttivät olevan melko haastavat. Koko kroppaa ja käsivoimia piti käyttää apuna kiipeämisessä.

Ensin kiinnitetään iloinen kiipijä turvaköysiin.

On se aika korkealle kiivettävä.

Sitten nähtiin monta erilaista taidonnäytettä ja tekniikkaa:

Toinen toimintapiste oli trapetsihyppy. Pylvästä pitkin kiivetään ylös 6 metrin korkeuteen, asettaudutaan pylvään nokkaan pienelle vanerilevylle seisomaan, siitä hypätään puiden väliin trapetsiin roikkumaan ja tehdään 10 leuanvetoa. Sen jälkeen laskeudutaan alas ja sama tehdään heti peräjälkeen uudestaan.

Ensin kypärä päähän ja turvavaljaat kiinni. 
Maisemat oli hienot, mutta temppuilijat eivät 
välttämättä niitä ehtineet ihailla.

Pylvään nokassa ei ollut lupa miettiä kauaa. Hyppyyn vaan!

Liito-oravakin olisi kateellinen näistä hypyistä.

Leuanvedot roikkuvassa ja heiluvassa trapetsissa on heviä hommaa.

Kolmas toimintapiste oli kuuden metrin korkeudessa heiluvien vaijereiden varassa eteneminen. Tässä haasteessa vaadittiin vahvojen keskivartalolihasten lisäksi valtavasti puristusvoimaa, otteen piti pitää ohuesta heiluvasta vaijerista ja koko kropan varassa roikuttiin. Luulen ymmärtäneeni, että tämä oli toimintapisteistä haastavin.

Ensin ketterästi kuin orava tikkaita pitkin ylös vaijerille.

Tästä pitää tiputtautua käsien varaan.

Tässä hommassa on vatsalihakset kovilla!

Tätä videota en osannut upottaa, mutta kannattaa kurkata alle minuutin mittainen pätkä siitä, kuinka suuri merkitys on sillä kun kaverit tsemppaavat! Voimat on loppu ja kiipeilijä sanoo tulevansa alas, mutta ei vaan tulekaan kun muut huutaa että kyllä jaksaa. Kannustuksen ihmeellinen voima!

Tyytyväinen koutsi ja #teamnokiantyres

Kiitos malleille, oli hienoa saada seurata valmistautumista Tough Mudder South London -kisaan. Reilun viikon päästä 25.-26.10. kisa on jo käynnissä, hurjat tsempit matkaan ja voitto kotiin!

Go all the way -meininkiä ja kisaajien edesottamuksia voi seurata lisää täältä. Poikien Instagram- ja Twitter -kanavat laulavat hästäkeillä #teamnokiantyres & #goalltheway, pysykää kuulolla!